Entä jos koko vihreän siirtymän lähtöoletus on väärä?

Mennäänpä hieman pintaa syvemmälle.

Ympäristön suojelu on itsestään selvä asia. Kukaan järkevä ihminen ei halua likaista juomavettä, saastunutta ilmaa, pilattuja rantoja tai myrkytettyä maaperää. Näistä huolehtiminen on yhteiskunnan perusvelvollisuus, ja niin on ollut jo kauan ennen kuin sanaa “vihreä siirtymä” oli edes keksitty.

Mutta ympäristönsuojelu ja “vihreä siirtymä” eivät ole sama asia.

Ympäristöä on suojeltu ja voidaan suojella järkevällä lainsäädännöllä, toimivalla jätehuollolla, puhtaalla energiantuotannolla, vesistöjen hoidolla, kaavoituksella ja paikallisella luonnon vaalimisella. Tämä on konkreettista, mitattavaa ja tuloksellista työtä. Se ei tarvitse ideologista ylikierrosta eikä globaalia teollista mullistusta, jonka varaan rakennetaan koko kansantalouden tulevaisuus.

Vihreä siirtymä on sen sijaan esitetty ennen kaikkea talousprojektina. Sillä on luvattu teollinen murros, vientivetoista kasvua, kymmeniä tuhansia työpaikkoja ja uusi vaurauden perusta. Se on myyty ratkaisuna sekä ilmastoon että talouteen – kaksinkertaisena pelastuksena.

Tässä kohtaa on syytä pysähtyä ja kysyä: entä jos koko tämä lähtöoletus on väärä?

Neljän vuosikymmenen aikana on puhuttu kestävän kehityksen innovaatioista, clean tech'stä, green growth'sta, biotaloudesta, hiilineutraaliudesta, vetytaloudesta ja nyt vihreästä siirtymästä. Joka kierroksella on vakuutettu, että nyt syntyy uusi teollinen selkäranka ja uusi vientiveturi. Joka kierroksella on rakennettu tukijärjestelmiä, ohjelmia, strategioita ja hankekokonaisuuksia.

Jos tämä ala olisi aidosti markkinaehtoinen ja taloudellisesti elinkelpoinen, sen pitäisi jo näkyä ilman poliittista pakkoa ja ilman veronmaksajien jatkuvaa riskirahoitusta. Markkina kertoo armottoman rehellisesti, onko jokin tuote tai teknologia tarpeellinen: asiakkaat maksavat siitä omasta pussistaan, yritykset tekevät voittoa ja ala kasvaa omilla rahoillaan.

Nyt näin ei ole tapahtunut.

Valtaosa vihreän siirtymän ympärille rakennetusta liiketoiminnasta elää edelleen tukirakenteiden varassa. Kun tuet loppuvat, investoinnit hidastuvat. Kun tukimallit muuttuvat, hankkeet siirtyvät toisiin maihin. Kun korkotaso nousee ja markkinaehtoinen rahoitus kiristyy, koko tarina alkaa yskiä.

Tämä kertoo yhdestä asiasta: ala ei kanna itse itseään.

Jos neljässäkymmenessä vuodessa ei ole syntynyt laajaa, voitollista, omavaraisesti toimivaa ja vientivetoista teollista kokonaisuutta, on täysin oikeutettua kysyä, onko kyseessä koskaan ollutkaan sellainen teollinen murros, joksi sitä on markkinoitu. Onko kyse aidosta markkinatarpeesta – vai poliittisesti luodusta tavoitteesta, jota pidetään hengissä julkisella rahalla?

Samalla on syytä erottaa kaksi asiaa toisistaan:

Ympäristön suojeleminen on välttämätöntä.
Vihreä siirtymä teollisena megaprojektina ei ole osoittanut olevansa välttämätön.

Ympäristö ei vaadi vetytalouden miljardihankkeita, massiivisia tuulivoimavyöhykkeitä, tukivetoisia akkuteknologiakokeiluja eikä globaalin hiilimarkkinan ympärille rakennettua teollisuusstrategiaa. Se vaatii järkevää paikallista ja kansallista päätöksentekoa, kohtuullista energiantuotantoa, puhdasta infrastruktuuria ja luonnon kunnioittamista.

Jos vihreän siirtymän pitäisi olla kansantalouden pelastaja, sen pitäisi pystyä seisomaan omilla jaloillaan. Ilman tukiviidakkoa. Ilman poliittista pakkoa. Ilman jatkuvaa selittelyä siitä, miksi “läpimurto on aivan nurkan takana”.

Markkina ei ole ideologinen. Se ei äänestä. Se ei allekirjoita ilmastojulistuksia. Se ostaa sen, mikä on toimivaa, edullista ja luotettavaa. Jos markkina ei ole neljässäkymmenessä vuodessa nostanut vihreää siirtymää talouden veturiksi, se kertoo enemmän kuin tuhat strategiapaperia.

Siksi tämä kysymys on perusteltu, vaikka se on epämukava:

Entä jos vihreä siirtymä ei olekaan taloudellinen välttämättömyys, vaan poliittinen projekti, jolle on annettu tehtäväksi myös kansantalouden pelastaminen – ilman että sillä on siihen todellisia edellytyksiä?

Ympäristöä pitää suojella.
Energiaa pitää tuottaa puhtaasti ja luotettavasti.
Luontoa pitää vaalia.

Mutta kansantalouden tulevaisuutta ei voi rakentaa ideologisen oletuksen varaan, jos neljän vuosikymmenen kokemus osoittaa, että markkina ei kanna. Silloin on rehellisempää myöntää, että ympäristönsuojelu ja teollinen suurprojekti eivät ole sama asia – ja että kaikkea, mitä kutsutaan “välttämättömäksi siirtymäksi”, ei ehkä tarvita lainkaan siinä muodossa, jossa sitä meille on vuosikymmeniä myyty.

Jos Suomeen halutaan teollista kasvua, vientiä ja pysyviä työpaikkoja, lähtökohta on yksinkertainen:

– sähköä on oltava paljon
– sen on oltava puhdasta
– sen on oltava toimitusvarmaa
– ja sen on oltava hinnaltaan ennustettavaa

Ilman tätä mikään teollinen strategia ei toimi. Ei vety, ei akkutalous, ei datakeskukset, ei sähköistyvä teollisuus, ei synteettiset polttoaineet, ei mikään.

Ja tässä kohtaa ideologia on pakko sivuuttaa ja katsoa fysiikkaa ja taloutta.

Suomen olosuhteissa ainoa teknologia, joka täyttää kaikki nuo ehdot samanaikaisesti, on ydinvoima.

Tuuli ja aurinko ovat sääriippuvaisia. Ne eivät tuota silloin kun kulutus on suurinta. Ne vaativat rinnalleen varavoimaa, säätöä, siirtoa ja varastointia, jotka kaikki maksavat ja jotka kaikki lopulta syövät sen oletetun halpuuden. Ne eivät muodosta teollisuuden tarvitsemaa vakaata peruskuormaa.

Vesivoima on jo rakennettu. Sitä ei voi moninkertaistaa.

Biomassa on rajallista ja kilpailee muun käytön kanssa.

Ydinvoima sen sijaan tuottaa suuria määriä sähköä tasaisesti, päästöttömästi ja vuosikymmenten ajan. Se on ainoa realistinen perusta, jolle voi rakentaa sähköön nojaavan teollisen tulevaisuuden.

Ja juuri siksi päätös lisärakentamisesta on kiireellinen.

Teollinen investointi ei synny vuodessa eikä kahdessa. Ydinvoimalan suunnittelu, luvitus ja rakentaminen vievät helposti 10–15 vuotta. Jos päätöksiä ei tehdä nyt, 2030- ja 2040-luvun teollinen sähkö on jo menetetty.

Nykyisessä tilanteessa Suomi elää toiveajattelun varassa. Puhutaan vihreästä siirtymästä, vetytaloudesta ja sähköistyvästä teollisuudesta, mutta ei tehdä sitä ainoaa päätöstä, joka loisi näille edellytykset: massiivinen, pitkäjänteinen ydinvoiman lisärakentaminen.

Ilman sitä ei ole:

– halpaa ja varmaa sähköä
– kilpailukykyistä teollisuutta
– suuria investointeja
– eikä pysyviä työpaikkoja

Silloin jää jäljelle vain hankkeet, pilotit, tukipaketit ja juhlapuheet.

Jos Suomen talous aiotaan oikeasti pelastaa, on uskallettava sanoa ääneen se, mikä on pitkään kierrelty:

Puhdas sähkö on kaiken perusta.
Puhdas perusvoima tarkoittaa ydinvoimaa.
Ja päätöksillä alkaa olla kiire, koska nykyisellä linjalla tulevaisuuden näkymää ei yksinkertaisesti ole.

Taustalähteitä ja jatkolukemista

---

Ilmastokeskustelun ja vihreän siirtymän historiallinen tausta

– IPCC (1988–): Assessment Reports
– Ilmastonmuutoksen tieteellinen perusta ja politisoitumisen aikajana
– UNFCCC (1992): United Nations Framework Convention on Climate Change
– OECD: Green Growth Strategy (2011–)
– Valtioneuvosto: Hiilineutraali Suomi 2035 -tiekartta
– Työ- ja elinkeinoministeriö: Kansalliset energia- ja ilmastostrategiat 1990–2024

Cleantech, green growth ja tukijärjestelmät Suomessa

– Business Finland:
– Cleantech Finland -ohjelmat
– Clean Transition -rahoituspäätökset
– Vetytalous ja Power-to-X -hankekokonaisuudet
– TEM: Energiatuet ja investointiavustukset 2010–2025
– EU:
– Fit for 55
– REPowerEU
– NextGenerationEU / elpymisvälineen ilmastorahoitus

Talous ja työllisyys

– Tilastokeskus:
– Teollisuuden jalostusarvo
– Työllisyys toimialoittain
– BKT-kehitys
– ETLA:
– Vihreän siirtymän investointien kansantaloudelliset vaikutukset
– EK & Teknologiateollisuus:
– Cleantech-sektorin yritysrakenne ja työllisyysarviot
– Suomen Ilmastopaneeli:
– Cleantechin laajuus ja markkinaehtoisuus Suomessa

Sähköjärjestelmä ja perusvoima

– Fingrid:
– Sähkön kulutus- ja tuotantoennusteet 2030–2040
– Sähköjärjestelmän tehoreservit ja toimitusvarmuus
– IEA (International Energy Agency):
– Nuclear Power and Net Zero
– Electricity Market Report
– VTT:
– SMR-ydinvoiman rooli Suomessa
– Teollisuuden sähköistyminen ja perusvoiman tarve
– EU Joint Research Centre:
– Nuclear energy as low-carbon technology in EU taxonomy

Yleiset talous- ja energiapoliittiset analyysit

– Valtiovarainministeriö:
– Julkisen talouden kestävyysvajearviot
– OECD:
– Industrial policy and energy transition
– IMF:
– Energy transition and productivity growth