Kun rahat eivät riitä – mitä seuraa, jos tavoitteet ja todellisuus erkanevat toisistaan 

Suomessa on nyt tilanne, jossa sekä hallitus että energiayhtiöt seisovat saman ongelman edessä. Rahaa puuttuu, mutta tavoitteet ovat ennallaan. Tämä ei ole ideologinen kysymys, vaan taloudellinen. Ja taloudessa on yksi laki, joka pitää aina: jos kassavirta ei riitä, suunnitelma muuttuu ennemmin tai myöhemmin.

Tuoreessa jutussa, jonka julkaisi Suomen Kuvalehti, todettiin suoraan, että hallituksen ilmastotoimilta puuttuu yli 400 miljoonaa euroa rahoitusta. Se ei ole pieni tarkennus budjettikirjassa. Se on rakenteellinen viesti siitä, että tavoitteet ja resurssit eivät tällä hetkellä kohtaa. Sama ilmiö näkyy tuulivoimahankkeissa, joissa investointeja siirretään, hankkeita perutaan ja rahoittajat kiristävät ehtojaan. Tämä on akuutti tilanne, ja jos siihen ei reagoida ajoissa, siitä tulee krooninen.

Energiapolitiikka on viime vuosina rakentunut oletukselle, että investointeja syntyy nopeasti ja markkina kantaa kustannukset. Todellisuus on ollut sitkeämpi. Korkotaso on noussut, materiaalit ovat kallistuneet ja sähkön hinnan vaihtelu on lisääntynyt. Samalla infrastruktuuri on alkanut vaatia yhä suurempia investointeja. Kantaverkkoyhtiö Fingrid on arvioinut, että siirtoverkkoon tarvitaan miljardiluokan lisäpanostuksia lähivuosina. Nämä investoinnit eivät ole vapaaehtoisia. Ne ovat edellytys sille, että sähköä voidaan tuottaa ja siirtää sinne, missä sitä tarvitaan. Ja nämä investoinnit maksetaan lopulta aina samasta paikasta, sähkölaskusta. Se on kylmä mutta rehellinen fakta.

Jos nykyisellä linjalla jatketaan, tavoitteet pidetään ennallaan ja rahoitus etsitään muualta. Käytännössä se tarkoittaa velkaa, veroja tai korkeampia maksuja kuluttajille. Toinen vaihtoehto on hidastaa tahtia. Se ei tarkoita luopumista tavoitteista, vaan aikataulujen ja investointien järjestämistä uudelleen. Kolmas vaihtoehto on muuttaa painopistettä ja rakentaa järjestelmä sellaiseksi, että se kestää myös taloudellisesti vaikeampia aikoja. Tässä kohtaa politiikka kohtaa fysiikan ja talouden. Niitä ei voi ohittaa päätöksillä eikä julistuksilla.

Jos mitään ei muuteta, ensimmäinen seuraus on epävarmuus. Yritykset lykkäävät investointeja, koska kustannuksia ei pystytä ennustamaan. Toinen seuraus on kustannusten kasvu. Kun päätökset viivästyvät, projektit kallistuvat. Kolmas seuraus on huoltovarmuuden heikkeneminen, jos kapasiteettia ei rakenneta ajoissa. Tämä ei ole teoreettinen uhka, vaan normaali kehityskulku infrastruktuurissa, kun suunnitelmat ja resurssit erkanevat toisistaan.

Suomessa sähköjärjestelmä on toistaiseksi toiminut hyvin, mutta järjestelmä toimii vain niin kauan kuin investoinnit pysyvät aikataulussa ja rahoitus on kunnossa. Kun jompikumpi alkaa pettää, ongelmat näkyvät ensin kustannuksissa ja myöhemmin toimitusvarmuudessa. Se on se hetki, jolloin keskustelu muuttuu teoriasta käytännöksi ja vaikutukset alkavat tuntua tavallisen ihmisen arjessa.

Tämä keskustelu ei ole ilmastosta eikä tuulivoimasta. Se on rahasta, riskistä ja vastuusta. Jos tavoitteet ja resurssit pysyvät samassa linjassa, järjestelmä toimii. Jos ne erkanevat, ongelmat alkavat kasvaa hiljaa taustalla. Silloin ei synny romahdusta yhdessä yössä, vaan pitkä ja kallis korjausliike. Ja juuri siksi tämä keskustelu kannattaa käydä nyt, ennen kuin tilanne muuttuu vaikeammaksi. Ei siksi, että pelättäisiin muutosta, vaan siksi, että muutoksen pitää olla kestävää.

Lähteitä

Suomen Kuvalehti – Hallituksen ilmastotoimien rahoitusvaje

Fingrid – Kantaverkon investointitarpeet ja kehitysnäkymät

Energiavirasto – Sähkömarkkinoiden tilastot ja analyysit

Työ- ja elinkeinoministeriö – Energia- ja ilmastopolitiikan suunnitelmat

Valtiontalouden tarkastusvirasto – Julkisen talouden riskit ja kestävyys

 

Raahe – kaupunki kuin koti

Koti ei ole vain rakennus.
Se on paikka, josta pidetään huolta joka päivä.

Koti vaatii työtä.
Jos katto alkaa vuotaa, se korjataan.
Jos maali hilseilee, se maalataan.
Jos lämmitys pettää, se laitetaan kuntoon ennen kuin tulee pakkaset.

Kukaan ei jätä kotiaan hoitamatta siksi, että joku muu ehkä joskus tekee sen.
Koti on vastuuta.

Sama koskee kaupunkia.

Kaupunki ei ole pelkkä hallinto tai budjetti.
Kaupunki on yhteinen koti, jonka kunto näkyy ihmisten arjessa. Se näkyy koulujen kunnossa, katujen turvallisuudessa, yritysten mahdollisuuksissa toimia ja palvelujen saatavuudessa.

Hyvin hoidettu koti ei synny sattumalta.
Se syntyy pitkäjänteisestä työstä ja järkevistä valinnoista.

Kaikkea ei voi tehdä kerralla.
Mutta tärkeät asiat pitää tehdä ajoissa.

Kodinpidossa tiedetään, että velkaa ei oteta turhaan.
Korjaukset tehdään silloin kun ne ovat tarpeen, ei silloin kun vahinko on jo tapahtunut.
Ja rahaa säästetään myös tulevia sukupolvia varten.

Tämä sama ajatus kuuluu myös kaupungin johtamiseen.

Kaupungin tehtävä ei ole rakentaa näyttäviä hankkeita hetkeksi, vaan huolehtia siitä, että perusta kestää.
Talous on pidettävä kunnossa.
Palvelut on turvattava.
Rakenteet on pidettävä toimintakykyisinä.

Kun koti on kunnossa, sinne on helppo kutsua vieraita.

Silloin yritykset uskaltavat investoida.
Silloin ihmiset haluavat muuttaa paikkakunnalle.
Silloin nuoret näkevät tulevaisuuden omassa kotikaupungissaan.

Hyvin hoidettu koti vetää puoleensa.

Kaupunki ei kuitenkaan ole valmis koskaan.
Se vaatii jatkuvaa huolenpitoa ja yhteistä vastuuta.

Koti pysyy kunnossa vain silloin, kun jokainen tekee osansa.
Asukkaat, yritykset, työntekijät ja päättäjät.

Ja lopuksi.

Koti on yhtä kuin lämpöä, läheisyyttä ja turvaa.
Kotiin on aina hyvä tulla.

 Hanhikivelle suunnitellaan uutta ydinvoimalaa – pitkästä aikaa oikeasti hyvä uutinen

Pitkästä aikaa tuli uutinen, joka ei perustu toiveisiin tai visioihin, vaan konkreettiseen teknologiaan ja olemassa olevaan infrastruktuuriin.

Iltalehti kertoi, että Pyhäjoen Hanhikivelle suunnitellaan amerikkalaisvalmisteista ydinvoimalaa. Kyse olisi niin sanotusta painevesireaktorista, jonka sähköteho on yli tuhat megawattia. Se on samaa kokoluokkaa kuin Olkiluoto 3, ja käytännössä tarkoittaa yhtä suurta voimalaitosta, joka tuottaa sähköä ympäri vuorokauden vuosikymmeniä eteenpäin.

Ydinvoimala ei sähköntuotannon kannalta ole mikään erikoinen laitos. Se on aivan tavallinen höyryvoimalaitos. Vesi kuumennetaan höyryksi, höyry pyörittää turbiinia ja turbiini pyörittää generaattoria. Sähkö syntyy täsmälleen samalla tavalla kuin hiili-, kaasu- tai biomassavoimalassa. Ainoa ero on se, millä energia tuotetaan. Ydinvoimalassa lämpö syntyy ydinreaktiossa, ei polttamalla polttoainetta.

Teknisesti tämä tarkoittaa sitä, että laitos tuottaa sähköä tasaisesti ja ennustettavasti. Yksi tällainen voimalaitos tuottaa tyypillisesti noin 9–10 terawattituntia sähköä vuodessa. Se on suunnilleen kymmenesosa koko Suomen sähkönkulutuksesta tai saman verran kuin tuhansien tuulivoimaloiden keskimääräinen vuosituotanto. Tärkeintä on kuitenkin se, että tuotanto ei riipu säästä.

Hanhikiven alueella on jo tehty valtava määrä työtä. Sinne on rakennettu tie- ja satamayhteydet, suunniteltu voimalaitospaikka, tehty ympäristö- ja turvallisuusselvitykset sekä valmisteltu sähköverkon liityntä. Nämä ovat kaikkein kalleimpia ja aikaa vievimpiä asioita tällaisessa hankkeessa. Siksi voidaan sanoa, että pohja on olemassa. Uutta hanketta ei tarvitse aloittaa tyhjästä.

Aluetalouden näkökulmasta vaikutukset olisivat merkittävät. Pelkkä rakentamisvaihe kestää useita vuosia ja työllistää suoraan ja välillisesti tuhansia ihmisiä. Rakentamisen aikana alueelle tulee urakoitsijoita, suunnittelijoita, kuljetusyrityksiä ja palvelualan toimijoita. Se näkyy paikallisissa yrityksissä, majoituksessa, ravintoloissa ja kaupassa. Samalla kertyy verotuloja kunnille ja valtiolle.

Kun voimalaitos valmistuu, vaikutus ei lopu siihen. Ydinvoimalaitos on pitkäikäinen investointi. Sen käyttöikä on yleensä 60 vuotta tai enemmän. Se tarkoittaa pysyviä työpaikkoja käyttö- ja kunnossapitotehtävissä sekä jatkuvaa kysyntää paikallisille palveluille ja alihankinnalle. Samalla se luo vakaan perustan teollisuudelle ja uusille investoinneille.

Sähkö on teollisuuden tärkein raaka-aine. Ilman riittävää ja luotettavaa sähköä yksikään suuri investointi ei synny. Tämä on nähty viime vuosina monessa hankkeessa, jossa suunnitelmat ovat kaatuneet epävarmaan energiansaantiin tai liian korkeaan hintaan. Ydinvoimalaitos muuttaa tämän asetelman. Se tuo järjestelmään perusvoimaa, joka vakauttaa sähkön hintaa ja parantaa koko alueen kilpailukykyä.

Raahen ja koko Pohjois-Pohjanmaan näkökulmasta tämä on erityisen tärkeää. Meillä on raskasta teollisuutta, satama ja logistinen infrastruktuuri. Ne tarvitsevat vakaata sähköä ympärivuorokautisesti. Kun sähköntuotanto on lähellä, myös siirtoverkko toimii varmemmin ja alueen houkuttelevuus investoinneille kasvaa.

On kuitenkin rehellistä todeta, että tämä ei ole vielä päätös. Suuri voimalaitos ei synny hetkessä. Tarvitaan rahoitus, luvat ja pitkä sitoutuminen. Aikataulu mitataan vuosissa, ei kuukausissa. Mutta nyt ollaan tilanteessa, jossa hanke on teknisesti ja taloudellisesti mahdollinen. Se on suuri ero verrattuna moniin viime vuosien hankkeisiin, jotka ovat jääneet suunnitelmiksi.

Meidän alueella on puhuttu paljon tulevaisuudesta ja kehityksestä. Nyt pöydällä on hanke, joka perustuu todelliseen energiantuotantoon, todelliseen teollisuuteen ja todellisiin työpaikkoihin.

Siksi voi sanoa suoraan:
tämä on pitkästä aikaa oikeasti hyvä uutinen.

 

Varjokehysriihi

Kehysriihi lähestyy, ja sama kysymys on taas pöydällä: mistä rahat ja kuka maksaa. Tätä keskustelua on käyty vuosikausia, mutta liian usein katse kääntyy verojen korottamiseen tai palvelujen leikkaamiseen. Molemmat ovat lyhyen aikavälin ratkaisuja. Julkinen talous ei korjaannu tempuilla, vaan tekemällä päätöksiä, jotka vähentävät menoja pysyvästi.

Olen pitänyt oman varjokehysriihen. Se perustuu yksinkertaiseen ajatukseen: säästöt tehdään rakenteista, ei peruspalveluista. Rahaa ei etsitä sairaaloista, kouluista tai vanhusten hoidosta, vaan niistä järjestelmistä, joissa raha kiertää ilman vastuuta tuloksista.

Valtion taloudessa liikkuu vuosittain kymmeniä miljardeja euroja. Kun kokonaisuutta katsoo rauhassa, huomaa nopeasti, että ongelma ei ole yksittäinen menoerä vaan rakenteiden kerrostuminen. Jokainen uusi ohjelma, tukimuoto ja virasto on lisätty hyvää tarkoittaen, mutta vanhaa ei ole purettu. Lopputuloksena on järjestelmä, joka kasvaa koko ajan raskaammaksi ja kalliimmaksi ylläpitää.

Ensimmäinen ja suurin säästökohde löytyy yritys- ja hanketuista. Valtion yritystuet ovat useita miljardeja euroja vuodessa. Osa tuista on perusteltuja, mutta osa ylläpitää toimintaa, joka ei koskaan muutu kannattavaksi. Julkinen raha ei saa olla pysyvä tekohengitys. Kun tehottomimmat tuet karsitaan, säästö syntyy nopeasti ja pysyvästi. Tässä on realistista löytää 150 miljoonan euron vuosittainen säästö ilman että elinkelpoiset yritykset kärsivät.

Toinen säästökohde löytyy hallinnosta. Suomessa hallintoa on rakennettu kerros kerrokselta. Jokainen uudistus on tuonut mukanaan uuden organisaation, uuden tietojärjestelmän ja uuden raportointivelvoitteen. Samalla vanhat rakenteet ovat jääneet paikalleen. Tämä näkyy päällekkäisenä työnä ja kasvavina kustannuksina. Kun samoja tehtäviä hoidetaan useassa paikassa, raha kuluu hallintoon eikä palveluihin. Hallinnon rakenteita keventämällä ja päällekkäisyyksiä purkamalla voidaan säästää 100 miljoonaa euroa vuodessa ilman että kansalaisen saama palvelu heikkenee.

Kolmas säästökohde liittyy työvoimapolitiikkaan. Työllisyyspalveluihin käytetään merkittävästi rahaa, mutta osa rahoituksesta kiertää hankkeiden kautta ilman mitattavaa vaikutusta työllistymiseen. Rahaa käytetään toiminnan ylläpitämiseen, ei tuloksiin. Kun resurssit kohdennetaan suoraan työllistämiseen ja tehottomat välikerrokset poistetaan, kustannukset pienenevät ja vaikuttavuus paranee. Tässä on realistista saavuttaa 80 miljoonan euron säästö.

Neljäs säästökohde löytyy julkisista hankinnoista. Julkisten hankintojen arvo on noin 40 miljardia euroa vuodessa. Jo pieni parannus hankintojen suunnittelussa ja kilpailutuksessa tuottaa merkittäviä säästöjä. Kyse ei ole palvelujen vähentämisestä vaan siitä, että sama palvelu hankitaan järkevämmin. Kun kilpailutus toimii ja kustannuksia seurataan tarkasti, 50 miljoonan euron säästö on täysin saavutettavissa.

Viides säästökohde löytyy valtion kiinteistöistä. Valtiolla on rakennuksia, joiden käyttöaste on matala mutta ylläpitokustannukset jatkuvat vuodesta toiseen. Tyhjät tilat maksavat joka päivä. Kun vajaakäyttöiset kiinteistöt myydään tai tiloja yhdistetään, kustannukset pienenevät pysyvästi. Tässä on realistista saavuttaa 20 miljoonan euron säästö.

Yhteensä näistä toimenpiteistä kertyy 400 miljoonan euron pysyvä vuosittainen säästö. Summa ei ratkaise kaikkia julkisen talouden ongelmia, mutta se osoittaa suunnan. Kun rakenteita korjataan johdonmukaisesti, vaikutus kasvaa vuosi vuodelta.

Julkisessa keskustelussa puhutaan usein siitä, että säästöjä on mahdoton tehdä ilman kipua. Tämä ei pidä paikkaansa. Suurin osa julkisista menoista syntyy järjestelmistä, ei palveluista. Kun järjestelmät yksinkertaistetaan ja vastuu selkeytetään, kustannukset laskevat luonnollisesti.

Valtion talouden tasapainottaminen on ennen kaikkea johtamiskysymys. Rahaa on riittävästi, mutta sitä käytetään liian monessa paikassa samaan aikaan. Kun päätöksenteko keskittyy olennaiseen ja rakenteet pidetään selkeinä, talous pysyy hallinnassa.

Tämä varjokehysriihi ei ole täydellinen eikä valmis. Se on esimerkki siitä, että säästöjä löytyy, kun kokonaisuutta tarkastellaan rehellisesti. Nyt tarvitaan päätöksiä, jotka kestävät aikaa ja palauttavat luottamuksen julkiseen taloudenpitoon.

 

Biokaasulaitos olisi ollut ydinasia – mutta missä ovat talousluvut ja rohkeus tehdä päätöksiä?

Ensi viikolla (to16.4.2026) Raahessa pidetään valtuustoseminaari jätehuollosta. Aihe on tärkeä, koska siinä päätetään käytännössä siitä, millä tavalla jätehuolto järjestetään tulevaisuudessa ja mihin suuntaan kaupungin elinvoimaa rakennetaan.

Tällä kertaa en itse ole paikalla.

Olen silloin matkalla viemään isäni uurnaa Imatralle. Isä viedään takaisin Karjalaan, sinne mistä hänen elämänsä aikanaan lähti. Se on matka, jota ei siirretä eikä jätetä väliin. Mutta se ei tarkoita, että tämä asia olisi minulle yhdentekevä. Päinvastoin.

Olen puhunut tästä jo pitkään.

Minun näkökulmastani biokaasulaitos olisi ollut koko jätehuoltokeskustelun ydinasia. Ei sivujuonne, ei yksittäinen tekninen ratkaisu, vaan kokonaisuus, joka olisi vaikuttanut suoraan kaupungin talouteen, energiantuotantoon, huoltovarmuuteen ja työpaikkoihin.

Biokaasulaitos tarkoittaisi sitä, että jäte ei ole pelkkä kustannus, vaan raaka-aine. Siitä voidaan tuottaa energiaa, lämpöä ja tuloja. Se voidaan liittää osaksi kaukolämpöverkkoa ja samalla vahvistaa paikallista omavaraisuutta.

Tämä on juuri sitä elinvoimapolitiikkaa, josta juhlapuheissa puhutaan.

Mutta kun asiasta tehtiin esitys, kiinnostusta ei löytynyt. Ei päättäjissä eikä viranhaltijoissa.

Meille sanottiin, että biokaasulaitoksille ei saa helposti lupia. Että se on vaikeaa ja hidasta. Nyt kun katsoo ympärilleen, näyttää siltä, että lupia kyllä saadaan. Laitoksia rakennetaan eri puolille Suomea, investointeja tehdään ja liiketoiminta kasvaa.

Se kertoo siitä, että este ei ole ollut pelkästään lupaprosessi. Este on ollut halu ja rohkeus lähteä liikkeelle.

Samaan aikaan naapurikunta tekee tästä liiketoimintaa. Minusta on irvokasta, että meidän saamattomuuden vuoksi joku muu pystyy rakentamaan itselleen elinvoimaa sellaisesta asiasta, joka olisi voinut olla meidän oma hankkeemme.

Kyse ei ole kateudesta. Kyse on vastuusta.

Missä ovat kaupungin oman yhtiön talousvertailut?

Toinen asia, jota olen kysynyt alusta asti, on tämä:

missä ovat kaupungin oman toiminnan tai oman yhtiön talousvertailut?

Meillä on käytössämme kaupungin oma kirjanpito. Me tiedämme, mitä jätehuolto on maksanut ja mitä se on tuottanut. Siksi pidän itsestään selvänä, että kaikki vaihtoehdot lasketaan samoilla perusteilla ja samoista lähtötiedoista.

Jos näin ei tehdä, vertailu ei ole vertailu.

On puhuttu Vestiaan liittymisestä. On puhuttu yhteistyöstä ja kilpailuttamisesta. On puhuttu konsulttien raporteista. Mutta kaupungin oman yhtiömallin taloudellista kokonaiskuvaa ei ole esitetty samalla tarkkuudella.

Se on vakava puute.

Jos vaihtoehtoja ei lasketa samalla tavalla, päätöstä ei voi tehdä vastuullisesti. Silloin päätetään arvailun varassa.

Minä en vastusta yhteistyötä enkä kilpailuttamista. Mutta vastustan sitä, että päätöksiä tehdään ilman kunnollista taloudellista perustaa.

Biokaasulaitos ei ole pelkkä jäteasia

Biokaasulaitos olisi vaikuttanut paljon laajemmin kuin pelkkään jätehuoltoon.

Se olisi voinut tarkoittaa:

• paikallista energiantuotantoa ja pienempää riippuvuutta ulkopuolisista energialähteistä
• vakaampaa kaukolämmön hintaa pitkällä aikavälillä
• uusia työpaikkoja ja yritystoimintaa
• lisätuloja kaupungille
• parempaa huoltovarmuutta kriisitilanteissa
• mahdollisuutta hyödyntää jätteet ja sivuvirrat omalla alueella

Tämä ei ole teoriaa. Tätä tapahtuu parhaillaan muualla Suomessa.

Siksi kysyn suoraan:

miksi emme tarttuneet tähän mahdollisuuteen silloin, kun se oli meidän käsissämme?

Päätöksiä ei pidä tehdä ennen kuin kokonaisuus on pöydällä

Seuraavassa käsittelyssä haluan nähdä läpiluotaavan taloudellisen laskelman vähintään viiden vuoden ajalta. Laskelman, joka perustuu kaupungin omaan kirjanpitoon ja todellisiin kustannuksiin.

Haluan nähdä samat luvut kaikille vaihtoehdoille:

• omalle toiminnalle
• omalle yhtiölle
• ulkopuoliselle yhtiölle

Haluan nähdä investoinnit, riskit ja vaikutukset kuntalaisten maksuihin.

Se ei ole liikaa vaadittu.
Se on hyvän hallinnon vähimmäisvaatimus.

Tämä ei ole ideologinen kysymys

Minulle tämä ei ole ideologinen kysymys. Tämä on vastuukysymys.

Kyse on siitä, käytämmekö omat mahdollisuutemme vai annammeko niiden valua muualle. Kyse on siitä, rakennammeko elinvoimaa omalle paikkakunnalle vai seuraammeko sivusta, kun muut tekevät sen työn.

Biokaasulaitos olisi ollut konkreettinen askel siihen suuntaan.

Se olisi voinut olla meidän oma hankkeemme.

 

Valvonta ei toimi ilman asiakirjoja

Hallinto-oikeuden ratkaisu koskee jokaista kuntaa

Sosiaali- ja terveysministeriö sai Helsingin hallinto-oikeudessa selkeän muistutuksen julkisuuslaista. Ministeriön laatima alkoholin etämyyntiä koskeva muistio oli salattu lainvastaisesti, koska sille ei löytynyt laista perustetta.

Ratkaisu ei koske vain yhtä ministeriötä tai yhtä asiaa. Se koskee koko julkista hallintoa – ja erityisesti kuntia.

Kunnallispolitiikassa valtuutetun tärkein tehtävä on valvoa, että päätökset tehdään laillisesti ja kuntalaisten edun mukaisesti. Mutta valvonta ei onnistu ilman tietoa. Ja tietoa ei synny, jos asiakirjat pidetään piilossa.

Tämä on käytännön ongelma monessa kunnassa. Päätöksiä valmistellaan viranhaltijoiden muistioissa, selvityksissä ja sisäisissä työpapereissa. Niihin kirjataan vaihtoehdot, riskit ja vaikutukset. Juuri nämä asiakirjat kertovat, mitä todella on suunnitteilla.

Jos tällaiset aineistot suljetaan julkisuuden ulkopuolelle pelkästään siksi, että ne on nimetty sisäisiksi, valtuuston ja lautakuntien valvontatehtävä heikkenee. Samalla heikkenee kuntalaisten mahdollisuus ymmärtää, mihin heidän verorahansa käytetään.

Hallinto-oikeuden ratkaisu muistuttaa yksinkertaisesta periaatteesta:
viranomaisen asiakirja on julkinen, ellei laissa ole selkeää syytä pitää sitä salassa.

Pelkkä sisäinen käyttö ei riitä.

Kunnissa tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että valmistelun asiakirjat on annettava nähtäväksi silloin, kun niillä on merkitystä päätöksenteolle. Valtuutettu ei voi kantaa vastuuta päätöksistä, jos häneltä puuttuu tieto niiden perusteista.

Avoimuus ei ole hallinnolle uhka. Se on hallinnon suoja.

Kun asiat tehdään avoimesti, virheet huomataan ajoissa ja päätökset kestävät tarkastelun. Kun asiakirjoja salataan ilman perustetta, epäluottamus kasvaa ja riidat lisääntyvät. Lopulta asia päätyy hallinto-oikeuteen – ja silloin kustannukset maksaa aina veronmaksaja.

Hallinto-oikeuden ratkaisu on muistutus siitä, että valvonta ei ole muodollisuus. Se on osa demokratiaa.

Ja demokratia toimii vain silloin, kun asiakirjat ovat avoimia.