Olipa kerran...

Olipa kerran…

... tulossa talvi ja uuttera talon isäntä päätti laittaa kulkuporttien pieleen aurauskepit. Hyvissä ajoin marraskuussa, kun maa ei vielä ollut jäässä hän löi reiät kolmenkymmenensentin syvyyteen ja laitteli kepit paikoilleen.

Hänellä oli hyvä mieli ja kun oli laittanut oikein heijastimilla varustetut merkit auramiehille.

Parin tunnin kuluttua isäntä päätti mennä pihalle tupakalle...hän silmäili pyörätien varteen ja totesi, että viidestä kepistä oli kaksi enää pakoillaan. Kaksi kepeistä oli vetäisty kieroon ja kolmas revitty irti ja heitetty keskelle katua! Prkl! noitui isäntä.  Pojan kossitkos ne olivat voimiensa tunnossa päättäneet, että ei se lumi vielä isännän kiusaksi sada. Isäntää vitutti ja hän mietiskeli, että kauanhan nuo ehtivätkin olla paikoillaan!

Hän haki kolme kaltoin kohdeltua pois ja päätti hieman tuunata niitä.

Isäntä mietti, että millä konstilla hän saisi kepit pysymään paikoillaan. Hän sai ahaa elämyksen. Hän osti rautakaupasta harjaterästä ja polyuretaanivaahtoa. Katkoi sopivat pätkät, liimasi ne vaahdolla paikalleen ja täytti vielä kepit täyteen vaahtoa ajatellen, että eiköhän nyt pysy ja kestä? Ja jos pojat päättävät ohi kulkiessaan kepin nurin potkaista niin hän kuulee varmasti sen sisään asti.

Isäntä löi uudet neljäkymmentä senttiä syvät reiät ja laittoi kepit takaisin. Meni päivä ja kaksi. Meni viikko ja kaksi ja kepit yhä paikoillaan.

Suurta tyytyväisyyttä tuntien isäntä meni ensimmäisiä lumitöitä tekemään ja totesi että aurausmiehetkin olivat onnistuneet kiertämään kepit. Taas mentiin muuan päivä eteenpäin ja isäntä meni lumitöihin. Hän meni ensin kolaamaan etupihan kulkutietä, niin eipäs ollut aurauskepeistä tietoakaan. Niin. Ne oli varastettu! J Pelkät reiät löytyivät maasta, kun hän potki penkkaa sivummalle. Niin oli viidestä ne kolme tuunattua vielä paikoillaan ja kaksi, jotka säästyivät ensimmäiseltä vandaalikerrokselta oli viety. Aika uskomaton juttu mietiskeli isäntä mielessään. Ja isäntää vitutti. Köyhäksi se on mennyt, kun aurauskepitkin varastetaan...niinhän tämä on kuin suuressa itäisessä naapurissa, että kaikki vähänkin käsin irrotettava kelpaa hän ajatteli?!

Mutta eipä hätiä mitiä. Kolme oli yhä paikoillaan ja ne olivat ne tärkeämmät kepit siinä pyörätien laidassa.

Mutta tulipa seuraava lumisade ja sen myötä auramiehet suurine traktoreineen. Pyörätie oli hyvin aurattu, mutta niin oli aura niittänyt kepit nurin. Nyt oli kolmesta kepistä enää yksi jäljellä. Ei kestänyt isännän asentama kuudentoista millin harjateräskään traktorin auraa vaan väänsi teräkset solmuun ja kepit poikki.

Isäntä oli enää vähän harmissaan. Ei jaksanut enää edes vituttaa!

Eiköhän se viimeinenkin keppi ajeta poikki seuraavan lumisateen jälkeen. Sen pituinen se. J

PS. Isäntä kun on tarkka ja huolellinen mies niin hän havainnut nuo auraushommatkin on hoidettavan varsin mielenkiintoisella tavalla . Viime talvena isäntä ihmetteli, kun kahden tunnin sisällä kolme eri konetta kävi auraamassa samoja katuja ja pyöräteitä. Ensimmäinen aurasi valmiiksi ja kaksi seuraavaa aurasi jo aurattuja katuja ja pyöräteitä

Mutta niin ne eivät ole talvet toistensa kaltaisia. Tänään ei ollut kuin kaksi eri konetta ja yhtä aikaa. Toinen pääsi vaan valmiille. J

Tuskin jättää jälkimmäinenkään laskuttamatta vaikka aurattua jo pääsikin auraamaan?

Mutta isäntä hymyili onnellisena, kun veroeuroja noin tarkasti ja runsaasti käytetään.

Minä ja kristillisyys

Nyt kun pääsiänen on ohi eli yksi suurimmista kirkollisista pyhistä on vietetty niin haluan kirjoittaa aiheesta, jota olen kypsytellyt päässäni useita vuosia keräten aineistoa.
Kirjoitan aiheesta joka on arka ja paljon tunteita herättävä. Kirjoitukseni on henkilökohtainen kannanottoni asiaan ja josta kukaan ei voi tulla sanomaan minulle että olen väärässä. Tunne ei ole koskaan väärä ja sitä ei voi näin ollen kukaan määritellä vääräksi.
Se miten uskosta ja uskonnosta ajattelen on kokonaan minun omani.
Uskonto on aikoinaan kehitetty ja kehittynyt vallan välineeksi, jolla pitää kansa kurissa ja herran nuhteessa, kertomalla heille, että on olemassa jokin suurempi voima, joka rankaisee sinua jos et tee niin kuin minä sinulle sanon.
Se, että kurittomuuden vuoksi on sitten tapettu ihmisiä uskon tai uskomattomuuden vuoksi, kun korkeampi voima ei olekkaan vallanpitäjien mieliksi toteuttanut heidän tahtoaan ja valtapyrkimyksiään onkin sitten jo toinen laajempi juttu.
Ja sitten asiaan.
Olemme lähes jokainen kasvaneet instituution ohjaamina kristillisyyteen. Jo ennen kahta ikä kuukautta meidät on sidottu äitiemme kautta kristilliseen seurakuntaan ja otettu ns. jumalan lapsiksi.
Mutta miksi haluamme yllä pitää instituutiota, joka loppu viimein on valmis meidät hylkäämään jos emme ole valmiita maksamaan kuulumisesta tähän järjestelmään.
Erosin kirkosta vuoden 1998 syksyllä. Olimme puhuneet työyhteisössäni asiasta useasti ja tulleet siihen tulokseen, että kirkkoon kuuluminen on kuluerä. Koska kaikki olimme perhellisiä, missä jokaisella meistä oli pienet lapset, niin ajatus senkin rahan käyttämisestä johonkin muuhun kuin seurakunnan  kassan kartuttamiseen tuntui luonnolliselta. Niinpä eräänä syksyn sateisena päivänä marssimme joukolla maistraattiin ja jätimme eroanomuksen.
Joitakin viikkoja myöhemmin sain postilaattikooni kirjeen, jossa rivitalon seinän takana asuva kirkkoherra kehotti minua vielä miettimään eroamispäätöstäni. Oletko nyt ihan varma, että haluat hylätä jumalan. Hylätä jumalan? Minusta nämä kaksi asiaa eivät voi olla yhteyksissä toisiinsa.
Jumala ja raha!
Vastakkain asettelu, joka aiheutti minussa ristiriitaisen tunteen. Ja koska uskossa oleminen on pääasiaalisesti tunneperäinen olotila niin sain hyvän syyn kirjoittaa tunteistani ja tuntemuksistani.
Ajatus jumalan hylkäämisestä, jos ei ole valmis maksamaan kirkollisveroa on omituinen ja erikoinen?
Tämäkö on ainoa tapa jolla määritetään jumalan ja jeesuksen tunnustaminen? Onko ainut tapa olla uskovainen ja hyväksyttävä, että ostaa sen  rahalla?
Aneraha elää ja voi hyvin edelleenkin kirkon kristiilisissä piireissä. "Kun raha kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa". Vanha loru, mutta pitää paikkaansa edelleenkin tässä sivistyneessä pinnallisessa yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa, jossa eriarvoistuminen ja itsekkyys lisääntyy kaiken aikaa.
Mutta voiko rahalla siltikään ostaa parempaa niin kuin seurakunnat sitä markkinoivat. Ei voi!
Minusta asiassa on jotain paljon syvällisempää kuin raha? Olen varmasti monessa asiassa kristillisempi kuin monet muut, paremmat ja oikeat uskovaiset, jotka ostavat osamaksulla vuosien ja vuosikymmenien aikana taivasosuutensa?  
Monessako joulupöydässä hiljennytään raamatun sanojen kautta jouluaterialle? Tämä tapa tuli minulle ja perheelleni ex-appivanhempieni kautta. Tapa on kaunis ja koskettava ja joka valmistaa minut ja mieleni joululle ja siihen miksi joulua vietämme. Mutta en tarvitse siihen kirkkoa ja en ole valmis maksamaan siitä tunteesta. Se tunne on vai minun. Itsekästä? Jokainen tehköön sen päätöksen sisimmässään.
Asiana kirkkoon kuulumattomuus on konkretisoitunut minulle myös monta kertaa eroamisen jälkeenkin.
Minut on kutsuttu kummiksi pienille ihmisille, mutta en voi toimia kristillisenä kummina, koska en maksa veroja eli kuulu kirkkoon.
En saa seurakunnan kummitodistusta samoista syistä.
Viimeisin kokemukseni ajoittuu n. kolmen vuotta taaksepäin, jossa kastaminen tapahtui kirkossa alttarilla. Minä en saanut mennä edes alttarille ja osallistua toimitukseen. Muut kummeiksi lupautuneet, oikeat veronsa maksavat uskovaiset asettivat kätensä siunamaan pienen kummilapsen ja
minä seisoin penkkirivissä ihmetellen syntisyyttäni, kirkon jäyhää ja ahdasmielistä suhtautumista minuun ja minun uskovaisuuteeni. Sillä hetkellä päätin, että jonain päivänä kirjoitan aiheeseen kuuluvan ja aihetta käsittelevän jutun.
Lopuksi vielä kokemus hollannin reissulta, jossa sain tutustua  Utrechtissa kirkkoon joka oli muutettu ravintolaksi. Nyt joku ajattelee, että onpahan melkoisen roisia hommaa. Mutta onko se?
Kirkkohan on vain rakennus, joka oikeiden uskovaisten mielestä on ainut paikka jossa jumalaa voi käydä puhuttelemassa ja sen vuoksi kirkon käyttäminen muuhun tarkoitukseen on syntiä?
Mutta olen asiasta eri mieltä.
Hyvää ruokahalua ja synnittömyyttä tuntien söin ja join mahani täyteen entisessä herran huoneessa ja mietiskelin, että tämä se olisi meillä kotosuomesskin varma konsti saada kirkot täyteen ja samalla seurakunnat voisivat tehdä lisää rahaa valtarakenteidensa kasvattiseksi ja kristillisen hyvinvoinnin lisäämiseksi.
Ajatuksena uskoivaisille pöyristyttävä, mutta ehkäpä olisi aika ravistella rakenteita ja uudistaa kirkonkin ajatusmallia. Entinen malli lienee loppuun kaluttu ja joutaa nyky muodossaan haudatuksi vanhan aikaisena ja toimimattomana?

Alla kuvia kirkosta.

Hollanti. Maa jossa julkinen liikkenne toimii

Lomareissu avartaa aina. Sanotaan? Viimeisin tutustumiskohdemaa Hollanti näytti kuinka julkinen liikenne kuuluu rakentaa. Vietetyt neljä päivää Utrechtissa, Haagissa ja Amterdamissa näytti ettei oman auton omistaminen Hollannissa ole tarpeellinen varsinkaan jos asut kaupungissa.
Pyörällä pystyt liikkumaan kaupungeissa, joissa pyörätiet muistuttavat meidän katujamme.
Suurkaupungeissa et toden-näköisesti jää auton alle vaan polkupöyrä on kulkuneuvo, jonka jyräämäksi jäät. Tarkkana pitää olla, koska ääntä ei kuulu ja pyörien vauhti on melkoinen.
Polkupyörä kuuluu perheen äideille samalla tavoin kuin johtajillekin. Johtajat polkevat töihin ja töistä kotiin liituraitapuku päällä ja nahkasalkku tarakalla poikittain.
Ensimmäisenä aamuna näky huvitti, mutta kaikkeen tottuu ja loppujen lopuksi asiaan ei enää kiinnittänyt edes huomiota. Polkupyörä ja julkinen liikenne niin muuta et hollanissa liikkumiseen tarvitse.
Menetpä mihin päin Hollanti hyvänsä niin tilanne on sama. Aina pääset määränpäähän johon olet menossa eikä sinun tarvitse huolehtia aikatauluista. Kävelet lähimmälle pysäkille tai asemalle ja toteat, että juna männöö justiinsa tai odotat maksimissaan vartin niin ratikka, linja-auto tai juna tulee ja pääset lähtemään. Ja hinta on muutaman euron.
Neljän päivän aikana matkustin 800-1000km linja-autolla, raitiovaunulla ja junalla ja käytin matkalippuihin n.50€. Edullista!
Mutta sitten syy miksi haluni kirjoittaa aiheesta syntyi?
Miten meillä täällä suloisessa suomessamme? Kuinka meidän julkinen liikenteemme toimii? Toisessa paikassa se toimii, mutta entäs pohjoisessa tai itäisessä suomessa? Siellä missä välimatkat paikasta toiseen ovat pitkiä ja julkista liikennettä ei ole nimeksikään. Kaupungista toiseen saatat päästä kyllä. Täälläkin pääset ainakin kaksi kertaa päivässä Raahesta Ouluun kunhan vain jaksat olla sinnikäs ja tutkia aikatauluja tai istuskella linja-autoasemalla tunnista muutamaan ja odotella.Totuuden nimissä sitä saattaa päästä jopa kolmekin kertaa, mutta en jaksanut tarkastella aikatauluja.
Junallakin pääsee, kunhan tarkastat meneekö Vihantiin tilaustaksi vai linja-auto vai meneekö kumpaakaan. Näin meillä.
Jos aiot liikkua täällä meillä julkisella liikenteellä niin aikatauluja on löydettävä ja niitä tutkittava. Muuten liikkuminen on mahdotonta.
Päättäjät tykkäävät kyllä puhua julkisen liikenteen puolesta, kun haluavat olla tosi tärkeitä ja tärkeän tuntuisia ja järkeviä, mutta siihen se sitten jääkin. Miten voi puhua jostain jos ei ole kokemusta tai vertailupohjaa esittämäänsä asiaan. Sitä sanotaan populismiksi! Eli puhut asiasta joka on päivän polttava puheenaihe ja josta muutkin puhuvat...se tuntuu hienolle ja tärkeälle.
Olen aina tiennyt politiikan höpöstelyksi, vaikka se terminä tarkoittaakin yhteisten asioiden hoitoa ja siinä sitä olisikin työsarkaa, mutta kun aika menee omien ja omien eturyhmien etujen ajossa niin jälki on tämän näköistä, mikä on kaikkien nähtävissä?

No niin. Blogikirjoitteluni on avattu...jutut ovat omiani ja osittain puutaheinää, mutta toivotaan että saan ajatuksillani edes keskustelua aikaisiksi tai pieneksi hetkeksi normaalin ajatuksen virran pysäytetyksi ja lukijani miettimään kirjoittamani tekstin sisältöä. Pyrin kuitenkin jokaiseen tekstiini sisällyttämään myös jonkinlaisen sanoman...

Kommentoikaa rohkeasti, antakaa palautetta ja tuokaa julki omia mielipiteitänne.

Alla pari kuvaa Utrechtin keskustan pyöräparkista..aidan ulko- ja sisäpuolelta