Luonnollinen monopoli – miten sähkölaskusta tuli suomalaisen kuluttajan pakkolasku

Suomessa on yksi sana, joka selittää paljon siitä, miksi sähkölasku tuntuu monen mielestä ryöstöltä.

Se sana on luonnollinen monopoli.

Kuulostaa harmittomalta taloustieteen käsitteeltä. Mutta kun sen purkaa auki, kyse on hyvin yksinkertaisesta asiasta.

Se tarkoittaa järjestelmää, jossa yhdelle yhtiölle annetaan yksinoikeus palveluun. Kilpailua ei synny, koska kilpailua ei sallita.

Kuluttaja ei voi vaihtaa toimittajaa.
Kuluttaja ei voi kilpailuttaa hintaa.
Kuluttaja voi vain maksaa laskun.

Tällä perustellaan sähkön siirtoverkko Suomessa. Ajatus kuuluu näin: sähköverkkoa ei kannata rakentaa rinnakkain useita kappaleita, joten yhdelle toimijalle annetaan oikeus hoitaa siirto tietyllä alueella.

Siihen asti kaikki kuulostaa järkevältä.

Mutta tästä alkaa suomalaisen päätöksenteon kummallinen logiikka.

Kun monopoli annetaan, kuluttajalta viedään samalla mahdollisuus valita. Jos sähköä haluat käyttää, sinun on pakko maksaa siirtomaksu sille verkkoyhtiölle, joka alueella toimii.

Kilpailua ei ole.

Ja silti tämä monopoli toimii liiketoimintana, jonka tarkoitus on tuottaa sijoittajille voittoa.

Tämä järjestelmä syntyi vuonna 1995 sähkömarkkinalain myötä, kun sähkön tuotanto ja siirto erotettiin toisistaan. Sähkön myynti avattiin kilpailulle, mutta siirto jäi lakisääteiseksi monopoliksi.

Eduskunta säätää lait.
Energiavirasto valvoo järjestelmää.
Verkkoyhtiöt toimivat sääntöjen puitteissa.

Kaikki on siis täysin laillista.

Mutta se ei tarkoita, että järjestelmä olisi kuluttajan kannalta hyvä.

---

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä

Otetaan esimerkki omasta sähkönkulutuksestani.

Joulu–tammikuun kahden kuukauden aikana kulutin sähköä yhteensä 742,24 kWh.

Samalta ajalta laskut olivat yhteensä 184,91 euroa.

Tästä voidaan laskea kokonaishinta:

24,9 senttiä kilowattitunnilta.

Kun lasku pilkotaan osiin, kuva muuttuu vielä mielenkiintoisemmaksi.

Sähköenergia maksaa noin 10 senttiä kilowattitunnilta.

Sähkön siirto maksaa noin 15 senttiä kilowattitunnilta.

Toisin sanoen:

siirto maksaa enemmän kuin sähkö.

---

Ennen järjestelmä oli toinen

1990-luvun puolivälissä kotitaloussähkön keskihinta Suomessa oli noin 30–35 penniä kilowattitunnilta.

Se vastaa hyvin sitä, mitä paikallinen sähköyhtiö Raahessa laskutti: noin 33 penniä kilowattitunnilta ja päälle liikevaihtovero.

Sähkö tuotettiin, siirrettiin ja myytiin yhdestä paikasta.

Kuluttaja maksoi sähköstä ja verosta.

Lasku oli yksinkertainen.

Jotta vertailu olisi reilu, talven kylmimpiä kuukausia ei pidä käyttää vuosikulutuksen mittarina. Oikeampi vertailupohja on oma keskimääräinen vuosikulutukseni, joka on noin 292 kWh kuukaudessa.

Jos sama kulutus olisi laskutettu vanhan järjestelmän mukaan hinnalla 33 penniä/kWh, lasku olisi ollut:

292 kWh × 0,33 mk
= 96,36 markkaa

Kun siihen lisätään liikevaihtovero 19 %, saadaan:

96,36 mk × 1,19
= 114,67 markkaa

Euroiksi muutettuna tämä on noin

19 euroa kuukaudessa.

Kun tämä korjataan nykypäivän rahaan elinkustannusindeksillä, vastaava kustannus olisi noin

33 euroa kuukaudessa.

Nykyjärjestelmässä sama kulutus maksaa toteutuneen kokonaishinnan perusteella:

292 kWh × 0,249 €
= noin 73 euroa kuukaudessa.

---

Vertailu

	€/kk
Vanha järjestelmä nykyrahassa	≈ 33 €
Nykyinen järjestelmä	≈ 73 €

Erotus on noin

40 euroa kuukaudessa.

Vuodessa tämä tekee noin

480 euroa enemmän.

---

Mistä nykyinen lasku muodostuu

Nykyjärjestelmässä sähkölasku koostuu useista eri osista:

• sähköenergia

• sähkön siirto

• sähkövero

• huoltovarmuusmaksu

• ja lopuksi 25,5 prosentin arvonlisävero koko summasta

Myös verojen päälle.

---

Lopuksi

Kun tätä kokonaisuutta katsoo tavallisen kuluttajan näkökulmasta, on helppo ymmärtää miksi moni kokee sähkölaskun enemmän pakkolaskuksi kuin palveluksi.

Sähköä voi kilpailuttaa.
Siirtoa ei.

Siirto on monopoli.

Monopolia valvotaan viranomaisella, joka toteaa kaiken olevan sääntelyn mukaista.

Kaikki on täysin laillista.

Eduskunta on säätänyt lait.
Viranomaiset valvovat niiden toteutumista.
Yhtiöt toimivat sääntöjen puitteissa.

Järjestelmä toimii juuri niin kuin se on rakennettu.

Mutta yksi kysymys jää silti ilmaan:

kenen etua tämä järjestelmä oikeastaan palvelee?

Ja mitä tämä tarkoittaa talouden kannalta

Minun kohdallani erotus vanhan järjestelmän indeksikorjattuun hintaan on noin 40 euroa kuukaudessa. Se tekee noin 480 euroa vuodessa.

Se ei ehkä kuulosta suurelta summalta.

Mutta minun sähkönkulutukseni on varsin pieni. Tilanne on aivan toinen niissä suomalaisissa kodeissa, joissa talo lämpiää sähköllä ja vuosikulutus on 18 000–25 000 kWh.

Silloin puhutaan jo tuhansien eurojen vuosierosta.

Ja tässä kohtaa tullaan koko asian taloudelliseen ytimeen.

Jokainen euro, joka menee pakollisiin maksuihin, veroihin ja monopolihinnoitteluun, on pois muusta kulutuksesta.

Se on pois:

• kaupasta

• palveluista

• pienyrittäjiltä

• paikallisesta taloudesta

Kun järjestelmä siirtää rahaa kotitalouksilta pakollisiin maksuihin, se nostaa yleistä kustannustasoa. Yritykset maksavat enemmän energiasta, kotitalouksille jää vähemmän rahaa kulutukseen ja hinnat nousevat.

Sitä kutsutaan inflaatioksi.

Ja siksi kysymys ei ole vain sähkölaskusta.

Kysymys on siitä, millaisen kustannusrakenteen yhteiskunta itse rakentaa omalle taloudelleen.

Luonnollinen monopoli kuulostaa hienolta taloustieteelliseltä käsitteeltä. Kansankielellä se tarkoittaa yksinkertaista asiaa: palvelua, jota on pakko ostaa yhdeltä myyjältä.

Ja kun järjestelmä näyttää kuluttajan silmissä tältä, tulee väkisinkin mieleen vanha sananlasku:

Tuppurainen Tappuraisella takuumiehenä.

Kuluttajalle jää lopulta yksi tehtävä.

Maksaa lasku.