Kun järki katoaa päätöksenteosta – Raahen sairaala vaihdetaan vuokramalliin velkarahalla

Suomen julkinen talous on vakavassa kriisissä. Valtiokonttorin mukaan valtionvelka oli vuoden 2025 lopussa jo 187,7 miljardia euroa, ja valtiovarainministeriön talvikatsauksen mukaan julkisen talouden velkasuhde jatkaa nousuaan myös vuonna 2026. Samaan aikaan hyvinvointialueiden rahoitus on jo yksinään noin 27,1 miljardia euroa vuodessa. Tässä tilanteessa jokainen uusi hanke, jokainen uusi vuokrasopimus ja jokainen uusi hallinnollinen ratkaisu pitäisi pystyä perustelemaan poikkeuksellisen tarkasti.

Silti juuri nyt näyttää siltä, että Suomessa eletään julkisessa terveydenhuollossa aivan toisenlaisessa todellisuudessa kuin siinä, jossa tavallinen veronmaksaja elää. Kansalaiselle kerrotaan joka päivä, että rahaa ei ole. Rahaa ei ole palveluihin, rahaa ei ole teiden kunnossapitoon, rahaa ei ole kuntien perustehtäviin, rahaa ei ole vanhustenhoitoon, rahaa ei ole kaikkeen siihen, mistä hyvinvointiyhteiskunnan pitäisi ensimmäisenä huolehtia. Mutta kun kyse on hallinnollisista uudelleenjärjestelyistä, uusista toimitilahankkeista ja vuosikymmeniä kestävistä vuokravastuista, yhtäkkiä rahaa ja rohkeutta näyttää löytyvän.

Raahessa tämä koko järjettömyys näkyy nyt poikkeuksellisen kirkkaasti. Pohteen suunnitelman mukaan Raaheen valmisteltaisiin uutta noin 12 000 neliön sote-keskusta, jonka on kerrottu korvaavan nykyiset sairaalan tilat. Samassa uutisoinnissa todetaan, että nykyisessä sairaalakiinteistössä on noin 20 000 neliötä tilaa ja että sairaala-alueen kiinteistöt omistaa kaupunkikonserniin kuuluva Raahen Hoivatalot Oy. Lisäksi Pohteen aluehallitus on hyväksynyt helmikuussa jatkovalmisteltavien hankkeiden listan, ja Raahen uusi sote-keskus on sillä mukana.

Siinä se koko ongelma on yhdessä paketissa.

Raahessa on olemassa oleva sairaalakompleksi. Tilat eivät ole mikään paperille piirretty luonnos, vaan todellista rakennettua omaisuutta. Ne ovat kaupungin piirissä olevaa varallisuutta. Ne ovat olemassa juuri sitä varten, että niissä järjestetään terveydenhuollon palveluja. Ja nyt meille esitetään mallia, jossa tästä omaisuudesta käytännössä luovutaan, samalla kun rakennetaan uusi vuokrakohde jollekin toiselle tontille ja sidotaan julkinen talous uuteen vuokravelvoitteeseen vuosikymmeniksi.

Tätä ei voi kutsua vastuulliseksi taloudenpidoksi. Tätä ei voi kutsua tehokkuudeksi. Tätä ei voi kutsua säästöksi. Tämä on julkisen omaisuuden ja julkisen vastuun kannalta päinvastainen ratkaisu kuin mitä tässä ajassa pitäisi tehdä.

Kun kunnalla tai kaupunkikonsernilla on jo valmiina isot tilat, ensimmäinen kysymys ei saa olla se, minne rakennetaan uutta. Ensimmäinen kysymys on aina se, miten olemassa oleva omaisuus käytetään järkevästi, tehokkaasti ja pitkäjänteisesti. Se on aivan tavallista tervettä järkeä. Yksityinen ihminen ymmärtää tämän heti. Jos pihassa on käyttökelpoinen talo, ei ensimmäinen ratkaisu ole ottaa uutta kallista vuokrasopimusta ja jättää vanhaa tyhjäksi. Mutta julkisessa hallinnossa tämä kaikkein yksinkertaisin järki näyttää häviävän heti, kun asia siirtyy virkamieskielelle, hankekortteihin ja toimitilastrategioihin.

Ja juuri siinä tämä sote-uudistuksen syvin ongelma näkyy. Vastuu on hajautettu niin, ettei kukaan enää kanna kokonaisvastuuta. Hyvinvointialue katsoo omaa toiminnallista ja hallinnollista kulmaansa. Kaupunki jää miettimään mitä tehdä tyhjiksi jääville tiloille. Lasku pilkotaan eri kohtiin niin, ettei kukaan näe tai halua näyttää koko kokonaisuutta yhdellä paperilla. Lopulta veronmaksaja maksaa kaiken, mutta päätöksentekijät voivat aina vedota siihen, että asia kuuluu jollekin toiselle.

Juuri tämä tekee koko järjestelmästä vaarallisen. Ei siksi, että kaikki toimisivat pahalla tahdolla, vaan siksi, että rakenne itsessään palkitsee huonon kokonaisajattelun. On liian helppoa tehdä päätös, joka näyttää yhden organisaation taulukossa siistiltä, mutta joka on koko alueen, kaupungin ja veronmaksajien näkökulmasta täysin järjetön.

Raahen tapauksessa kysymys kuuluu aivan suoraan näin: jos uusi 12 000 neliön sote-keskus rakennetaan, mitä tapahtuu nykyiselle 20 000 neliön sairaalakompleksille? Kuka maksaa tyhjien tilojen ylläpidon? Kuka vastaa arvon alentumisesta? Kuka vastaa mahdollisista purkukustannuksista? Kuka vastaa siitä, että kaupungin taseeseen jää ongelma samaan aikaan kun hyvinvointialue sitoutuu maksamaan vuokraa uudesta kiinteistöstä? Näihin kysymyksiin ei riitä ympäripyöreä puhe toimitilojen tehostamisesta. Näihin pitää saada numerot.

Ja juuri numeroita tästä keskustelusta näyttää puuttuvan. Ei ole esitetty avointa, ymmärrettävää ja rehellistä vertailua siitä, mitä maksaa nykyisen sairaalakokonaisuuden käyttö, kunnostus, tiivistäminen tai vaiheittainen uudistaminen verrattuna siihen, että rakennetaan kokonaan uusi vuokrakohde. Ei ole avattu sitä, mikä on uuden mallin kokonaiskustannus 20 tai 30 vuoden ajalla. Ei ole myöskään kerrottu, millaiseksi Raahen kaupungille jäävä rasite arvioidaan, jos nykyiset tilat jäävät vajaakäyttöön tai tyhjiksi.

Ilman tätä vertailua koko hanke lepää oletusten, ei tiedon varassa.

Ja tässä kohtaa tullaan politiikan ja demokratian kannalta vielä vakavampaan kysymykseen. Miten on mahdollista, että näin merkittävästä asiasta saadaan tieto lehdestä? Miten on mahdollista, että luottamushenkilö joutuu lukemaan oman paikkakuntansa sairaalan tulevaisuudesta uutisesta eikä omien edustajien tai oman hallinnon kautta? Pohteen konsernipalvelujen johtajan mukaan kyse on suunnittelun aloituksesta, mutta jos samaan aikaan tontteja jo etsitään ja neuvotteluja käydään kaupungin kanssa, ei kyse enää ole mistään täysin teoreettisesta ajatuksesta. Prosessi on jo käynnissä.

Juuri tämä herättää epäluottamusta. Ei välttämättä siksi, että taustalla olisi jotakin laitonta tai salattua, vaan siksi, että avoimuus puuttuu. Ja aina kun avoimuus puuttuu näin suurissa julkisen rahan hankkeissa, syntyy aivan väistämättä kysymys siitä, kuka tätä vie, kenen ehdoilla ja kenen hyödyksi. Sellaista tunnelmaa ei synny tyhjästä. Se syntyy siitä, että valmistelu kulkee päätöksentekijöiden edellä, tieto kulkee lehtien kautta ja perustelut tulevat jälkijunassa.

On myös katsottava laajempaa kuvaa. Pohteen aluehallitus käynnisti jo lokakuussa 2025 toimitilaverkon uudistamisen vuokraperusteisilla tilajärjestelyillä, ja vuokraperusteisten toimitilahankintojen kokonaisarvoksi on uutisoinnissa kerrottu noin 650 miljoonaa euroa. Kyse ei siis ole yksittäisestä Raahen poikkeuksesta, vaan paljon isommasta linjasta: omasta ja kuntien hallussa olevasta tilakannasta halutaan siirtyä malliin, jossa rakennetaan uusia vuokrakohteita yksityisten tai erillisten kiinteistötoimijoiden omistukseen.

Juuri tällaisessa mallissa pitää olla erityisen tarkkana. Vuokra ei ole ilmainen. Vuokra ei ole riskitön. Vuokra ei poista kustannuksia, vaan jaksottaa ne pitkälle tulevaisuuteen tavalla, joka tekee niistä poliittisesti helpompia hyväksyä tässä hetkessä. Se on monessa tapauksessa nimenomaan näennäisen helppo ratkaisu. Tase näyttää siistimmältä. Investointi näyttää kevyemmältä. Mutta todellinen maksumies ei katoa minnekään. Se on sama veronmaksaja, joka maksaa ensin vanhan järjestelmän alasajon seuraukset ja sitten uuden järjestelmän vuokrat.

Ja juuri tästä syystä väite tehokkuudesta pitää todistaa, ei olettaa.

On täysin mahdollista, että joissakin paikoissa uudet tilat ovat aidosti perusteltuja. On täysin mahdollista, että osa vanhoista kiinteistöistä on niin huonossa kunnossa tai niin väärin suunniteltuja nykytoimintaan, että uusi ratkaisu on järkevä. Mutta juuri siksi päätökset pitää tehdä kohde kohteelta, numero numerolta ja avoimesti. Ei niin, että ensin päätetään yleinen malli ja sitten aletaan sovittaa jokaista paikkakuntaa sen sisään.

Raahe ei saa olla tällaisen hallinnollisen kaavan koekaniini.

Raahessa lähtökohdan pitää olla täysin päinvastainen. Ensin arvioidaan nykyinen sairaalakompleksi perusteellisesti. Sitten lasketaan rehellisesti vaihtoehdot. Sitten tuodaan luvut pöytään. Sen jälkeen vasta päätetään, onko uusi rakentaminen perusteltua vai ei. Mutta jos järjestys onkin se, että ensin etsitään tontti, sitten aletaan puhua uudesta sote-keskuksesta ja vasta lopuksi mietitään mitä tehdään vanhalle 20 000 neliölle, ollaan jo väärällä tiellä.

Tämä on myös kunnallisen itsepuolustuksen kysymys. Raahen kaupungin ei pidä suostua hiljaiseksi taustamaksajaksi hankkeessa, jossa hyvinvointialue optimoi omaa toimintaansa ja kaupunki jää kantamaan kiinteistöriskin. Jos sairaala jätetään pois käytöstä, Raahe ei saa jäädä yksin hoitamaan seurauksia. Tässä kohtaa kaupungin johdon, luottamushenkilöiden ja kaikkien raahelaisten päättäjien pitää herätä. Tonttipolitiikka, kaavoitus, purkamiset ja kaikki niihin liittyvät päätökset ovat käytännössä vipuvarsi, jolla kaupunki voi puolustaa omaa etuaan. Sitä vipuvartta ei saa luovuttaa noin vain.

Minulle asian ydin on lopulta hyvin yksinkertainen. Julkisilla varoilla toteutettavassa terveydenhuollossa ei saa lähteä siitä, että ensin keksitään uusi hanke. On lähdettävä siitä, että käytetään se mitä jo on, ellei joku pysty kiistattomasti osoittamaan muuta ratkaisua paremmaksi. Raahessa on sairaalakompleksi. Se on olemassa. Se on rakennettu yhteiskunnan tarpeisiin. Sitä pitää käyttää.

Siksi en hyväksy tätä ajattelutapaa, jossa vanha työnnetään syrjään ja uusi nostetaan esiin ilman, että koko taloudellinen ja yhteiskunnallinen kokonaisuus on aidosti avattu. En hyväksy mallia, jossa kaupunkiin jätetään 20 000 neliötä ongelmaa ja samaan hengenvetoon puhutaan toimitilojen tehostamisesta. En hyväksy sitä, että veronmaksajille myydään velkarahalla rakennettuja vuokramalleja jonkinlaisena nykyaikaisena tehokkuutena. Enkä hyväksy sitä, että luottamushenkilöt saavat tiedon näin merkittävistä linjauksista median kautta.

Jos tämä on sote-uudistuksen käytännön tulos, silloin järjestelmä ei ole vain kallis. Se on rakenteellisesti väärä. Se irrottaa päätökset paikallisesta vastuusta, häivyttää kokonaiskustannukset ja tekee veronmaksajan näkökulmasta järjettömistä ratkaisuista hallinnollisesti mahdollisia.

Ja juuri siksi tämä asia pitää pysäyttää nyt, ennen kuin se etenee pidemmälle.

Ennen kuin uusia tontteja varataan.
Ennen kuin uusia lupauksia annetaan.
Ennen kuin vanhasta aletaan tehdä ongelmaa vain siksi, että uutta voidaan perustella ratkaisuna.

Tässä asiassa ei pidä tyytyä ympäripyöreisiin lauseisiin kehittämisestä, toimitilojen tiivistämisestä tai strategisesta valmistelusta. Nyt tarvitaan vastauksia. Kuka on valmistellut? Millä tiedoilla? Mitä vaihtoehtoja on vertailtu? Mitä uusi ratkaisu maksaa koko elinkaarensa aikana? Mitä nykyiselle sairaalalle tapahtuu? Mitä tämä maksaa Raahen kaupungille? Ja miksi asiasta ei ole tiedotettu avoimesti?

Jos näihin ei saada selkeitä vastauksia, hanketta ei pidä viedä eteenpäin.

Näin yksinkertaista se on.

Tämä ei ole kehityksen vastustamista.
Tämä on vastuullisen päätöksenteon vaatimista.
Tämä on Raahen edun puolustamista.
Ja tämä on veronmaksajien rahan puolustamista tilanteessa, jossa julkisella vallalla ei ole enää varaa leikkiä sillä kuin se olisi jonkun muun omaisuutta.