Tulvaskenaariot, rakentamiskielto ja Perämeren todellisuus – kysymyksiä, joihin jonkun on vastattava

Kun Perämeren rannikolla perustellaan rakentamiskieltoja, rakentamiskorkeuksia ja kaavamääräyksiä tulvariskillä ja merenpinnan nousulla, syntyy helposti vaikutelma kiistattomasta tieteellisestä faktasta. Asiaa tarkemmin tarkasteltaessa käy ilmi, että kyse ei ole yksittäisestä faktasta, vaan joukosta oletuksia, skenaarioita ja tulkintoja. Tässä kohtaa on perusteltua esittää kysymyksiä.

Nämä eivät ole mielipidekysymyksiä. Ne ovat kysymyksiä, joihin vastaaminen kuuluu viranomaisille, jotka ohjaavat maankäyttöä ja rajoittavat rakentamista Pohjois-Pohjanmaalla.

Ensimmäinen ja keskeisin kysymys kuuluu:
mihin tutkimukseen perustuu väite siitä, että merenpinta olisi Perämeren alueella nousemassa tavalla, joka edellyttää rakentamisen estämistä tai merkittäviä lisärajoituksia?

Perämeri ei ole valtameri. Se on matala, lähes suljettu allas, jonka vedenpinnan kehitystä ohjaavat maankohoaminen ja altaan vesitasapaino. Perämeren rannikolla maa kohoaa noin metrin sadassa vuodessa. Tämä on mitattu ja kiistaton tosiasia. Samanaikaisesti koko Itämeren allas tyhjenee vuosittain Pohjanmereen arviolta noin 3,2 miljardin kuutiometrin verran. Näiden tekijöiden yhteisvaikutus johtaa suhteellisen merenpinnan laskuun, ei nousuun. Miten tämä on huomioitu tulvaväitteissä?

Seuraava kysymys koskee aikajännettä.
Millä aikavälillä esitettyjen tulvariskien arvioidaan toteutuvan?

Kun rakentamista rajoitetaan tai kielletään, syntyy mielikuva lähivuosikymmenten uhasta. Kuitenkin historiallinen ja geologinen aineisto osoittaa, että merkittävät ilmastolliset ja merenpinnan muutokset ovat tapahtuneet tuhansien vuosien aikana. Holoseenin lämpökaudella, noin 6 000–7 000 vuotta sitten, pohjoiset alueet olivat nykyistä useita asteita lämpimämpiä, mutta muutokset tapahtuivat hitaasti ja hallitusti. Missä kohtaa nykyinen tilanne poikkeaa tästä niin ratkaisevasti, että se edellyttää poikkeuksellisia rajoituksia juuri nyt?

Kolmas kysymys liittyy käytettyihin lähteisiin.
Kun lausunnoissa viitataan ilmastonmuutokseen ja merenpinnan nousuun, mitkä ovat ne tutkimukset, mittaussarjat ja alueelliset analyysit, joihin nämä väitteet nojaavat?

IPCC:n raportit ovat globaaleihin mallinnuksiin perustuvia skenaarioita. Ne eivät ole mittaustutkimuksia, eivätkä ne ole laadittu paikallisen kaavoituksen normiohjaukseen ilman alueellista tarkastelua. Missä ovat ne Perämeren alueelle kohdistuvat tutkimukset, jotka osoittavat, että globaalit keskiarvot ovat sellaisenaan sovellettavissa Raahen, Oulun tai Pohjois-Pohjanmaan rannikkoon?

Neljäs kysymys koskee ekologista kokonaisuutta.
Miten Itämeren altaan jatkuva tyhjeneminen ja Perämeren luonnollinen dynamiikka on huomioitu maankäytön ohjauksessa?

Perämeri on yksi maailman dynaamisimmista merialueista. Matalat rannat, fladat ja kluuvit syntyvät ja katoavat maankohoamisen myötä. Luonto ei ole staattinen, eikä se ole koskaan ollutkaan. Miten voidaan perustella rakentamisen estäminen “luonnon säilyttämisellä”, jos samaan aikaan jätetään huomiotta se tosiasia, että uusia rantoja ja elinympäristöjä syntyy jatkuvasti?

Viides kysymys liittyy toimivaltaan.
Millä perusteella Elinvoimakeskus katsoo voivansa ohjata maankäyttöä skenaarioihin perustuen, ilman että alueelliset havainnot ja mitattu kehitys asetetaan etusijalle?

Elinvoimakeskuksen tehtävänä ei ole luoda uutta normistoa, vaan soveltaa lakia ja ohjata maankäyttöä tutkittuun ja todennettavissa olevaan tietoon nojaten. Kun lausunnoissa esitetään yleisiä tulkintoja ilman selkeitä viitteitä ja aikamääreitä, kyse ei ole enää asiantuntijalausunnosta vaan hallinnollisesta oletuksesta.

Lopuksi on kysyttävä kaikkein olennaisin kysymys:
onko Perämeren rannikolla todella olemassa havaintoihin perustuva näyttö siitä, että rakentaminen nykyisillä rantavyöhykkeillä lisää tulevaisuuden tulvariskiä, vai perustuvatko rajoitukset varmuuden vuoksi laadittuihin skenaarioihin?

Jos vastaukset nojaavat jälkimmäiseen, on rehellistä sanoa se ääneen. Ihmisillä on oikeus ymmärtää, milloin päätökset perustuvat mitattuun todellisuuteen ja milloin ennakoivaan varautumiseen, jonka aikajänne ulottuu vuosisatojen tai -tuhansien päähän.

Kaavoitus ja maankäytön ohjaus eivät ole abstrakteja harjoituksia. Ne vaikuttavat ihmisten elämään, omaisuuteen ja oikeuksiin. Siksi kysymysten esittäminen ei ole vastakkainasettelua, vaan hyvän hallinnon perusvaatimus. Kun rajoituksia asetetaan, vastuu perustella ne kuuluu niille viranomaisille, jotka rajoituksia esittävät.

Näihin kysymyksiin vastaaminen ei ole mielipideasia. Se on velvollisuus.

Toivonkin, että tätä kokonaisuutta joudutaan käsittelemään myös oikeusprosessissa. Että kaupunki, Elinvoimakeskus, Luke, Ilmatieteen laitos ja muut yhteiskunnan varoilla toimivat tahot joutuvat vastaamaan esitettyihin kysymyksiin avoimesti ja yksilöidysti. Ei yleisillä viittauksilla, ei auktoriteettiasemaan nojaten, vaan osoittamalla, mihin heidän johtopäätöksensä, lausuntonsa ja vaatimuksensa konkreettisesti perustuvat.

Maankäyttö- ja rakennuslaki ei itsessään määrittele tulvariskejä, merenpinnan nousua, rakentamiskorkeuksia tai ilmastoskenaarioita. Se ei velvoita soveltamaan globaaleja mallinnuksia paikalliseen kaavoitukseen sellaisenaan. Laki edellyttää vaikutusten arviointia, mutta ei vapauta viranomaista näyttövelvollisuudesta. Päinvastoin: mitä pidemmälle meneviä rajoituksia esitetään, sitä vahvempaa ja alueellisesti todennettua perustaa niiden tulee nojata.

Oikeusprosessissa olennaista ei ole se, kuka lausunnon antaa, vaan mitä se sisältää. Auktoriteetti ei tee väitteestä lainvoimaista. Lausunto ei ole päätös, eikä päätös ole lainvoimainen vain siksi, että sen taustalla on viranomainen. Lainvoimaisuus syntyy siitä, että päätöksen perusteet kestävät kriittisen tarkastelun suhteessa lakiin, tosiasioihin ja alueelliseen todellisuuteen.

Jos viranomainen esittää rajoituksia skenaarioihin nojaten, sen on kyettävä osoittamaan, miksi juuri nämä skenaariot ovat sovellettavissa kyseiseen paikkaan, millä aikajänteellä riskit arvioidaan toteutuviksi ja miksi paikallinen havaintoaineisto ei riitä tai on sivuutettava. Ilman tätä kyse ei ole tutkitusta faktasta, vaan hallinnollisesta oletuksesta.

Oikeusvaltiossa viranomaisen tehtävä ei ole olla erehtymätön, vaan perusteltu. Ja juuri siihen tämä kysymysten esittäminen tähtää.

Lähteet ja tausta-aineisto

Kirjoituksessa esitetyt kysymykset ja tarkastelut perustuvat yleisesti saatavilla olevaan tutkimus- ja viranomaistietoon, pitkäaikaisiin havaintosarjoihin sekä lainsäädäntöön. Keskeisiä taustalähteitä ovat:

• Geologian tutkimuskeskus (GTK)
  Maankohoamista koskevat mittaukset, Fennoskandian isostaattinen palautuminen sekä Perämeren rannikon geologinen kehitys.

• Maanmittauslaitos
  Korkeusjärjestelmät, maankohoamisen alueelliset erot sekä pitkäaikaiset mittaussarjat rannikkoalueilla.

• Ilmatieteen laitos
  Merivedenkorkeuden havaintosarjat sekä ilmasto- ja merenpintaskenaariot asiantuntija-arvioina. Huomioitava, että aineisto on luonteeltaan mallinnuspohjaista eikä oikeudellisesti sitovaa normiohjausta.

• Suomen ympäristökeskus (SYKE)
  Tulvariskien arviointi ja tulvakartoitukset sekä Itämeren ja Perämeren hydrologia.

• HELCOM
  Itämeren vesitasapaino, suolaisuus, altaan vaihtuvuus ja Itämeren erityisluonne verrattuna valtameriin.

• Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC)
  Globaalit ilmasto- ja merenpintaskenaariot. Aineisto perustuu mallinnuksiin eikä ole tarkoitettu suoraan paikallisen kaavoituksen normiohjaukseen ilman alueellista soveltamista.

• Paleoklimatologinen tutkimusaineisto holoseenin lämpökaudesta
  Siitepölyanalyysit, järvisedimentit, lustotutkimukset, rannansiirtymät sekä jäätiköiden vetäytymisrajat erityisesti Fennoskandian ja Pohjois-Euroopan alueella.

• Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL)
  Kaavoituksen selvitysvelvollisuus, vaikutusten arviointi sekä rajoitusten oikeasuhtaisuus.

• Hallintolaki
  Toimivaltaperiaate, suhteellisuusperiaate, tarkoitussidonnaisuus ja perusteluvelvollisuus.

---

Huomautus lukijalle

Kirjoituksessa ei esitetä vaihtoehtoisia skenaarioita tai omia mallinnuksia, vaan tarkastellaan, miten olemassa olevaa tutkimus- ja viranomaistietoa käytetään paikallisessa kaavoituksessa ja millä edellytyksillä siitä voidaan johtaa rakentamista rajoittavia määräyksiä Perämeren rannikolla.