Tämä kirjoitus lähti siitä, että ammattiliitot kilpailevat sosiaalisessa mediassa ihmisten sieluista.

Syntyi ajatus, että miksi? Miksi näin? 

Miksi liikkeet, joiden pitäisi nojata jäsenten kokemukseen ja luottamukseen, tarvitsevat yhä aggressiivisempaa näkyvyyttä ja vastakkainasettelua?

Ay-jäsenyyden murros – miksi yhä useampi valitsee toisin

Ammattiliittojen jäsenmäärien laskua selitetään usein välinpitämättömyydellä, nuorison arvojen muutoksella tai “vapaamatkustajuudella”. Selitykset kiertävät kehää, mutta ne eivät osu ydinkysymykseen. Todellinen syy on arkisempi ja samalla vaikeampi hyväksyä: yhä useampi työntekijä ei koe saavansa liittojäsenyydestä sellaista lisäarvoa, joka vastaisi sen hintaa.

Oma ratkaisuni oli selvä jo vuosia ennen eläköitymistä. Olin YTK:ssa koko loppu-urani ajan. Valinta ei perustunut ideologiaan, vaan kokemukseen. Työttömyysturva toimi, palvelu toimi ja järjestelmä toimi juuri silloin, kun sitä tarvittiin.

Usein unohtuu, että ansiosidonnainen työttömyysturva ei ole ammattiliittojen yksinoikeus. Se perustuu lainsäädäntöön. Kassa maksaa etuuden, ehdot ovat samat ja tulorekisteri tuottaa tiedot. Kun työttömyys alkoi, asiointi oli yksinkertaista: rasti ruutuun – olen ollut koko ajan työttömänä – lähetä. Ei lomakerallia, ei epäluottamusta, ei turhaa byrokratiaa. Järjestelmä luotti jäseneen ja viranomaisdataan. Se on nykyaikaa.

Yleinen väite on, että liittoon kuulumattomat “nauttivat ilmaiseksi” liittojen lakkoilemista eduista. Tämä argumentti nojaa virheelliseen lähtökohtaan. Suomen työelämän perussuoja ei perustu lakkoihin, vaan lakiin. Työsopimuslaki, työaikalaki, vuosilomalaki, irtisanomissuoja, yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto koskevat kaikkia työntekijöitä. Ne eivät ole jäsenetuja, vaan yhteiskunnan säätämiä perusoikeuksia.

Myös yleissitovat työehtosopimukset ovat poliittinen ratkaisu, eivät yksittäisen työntekijän moraalinen valinta. Jos järjestelmä on yleissitova, sen soveltaminen ei tee kenestäkään vapaamatkustajaa. Oikeuksien käyttäminen ei muutu vääräksi siksi, että joku toinen maksaa jäsenmaksun.

Usein sanotaan, että liitoilla on “paljon enemmän etuja”. Todellisuudessa monelle nämä lisäedut eivät koskaan realisoidu. Sen sijaan YTK:n jäsenyys tarjosi konkreettisesti ne asiat, joita oikeasti tarvitsin: ansioturvan, lakimiespalvelun ja kattavan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Harrastejääkiekko sisältyi vakuutukseen – asia, joka monessa muussa vakuutuksessa on rajattu pois. Nämä eivät ole pieniä yksityiskohtia, vaan arjen todellista turvaa.

Kun tähän yhdistetään selkeä palvelumalli ja poliittinen neutraalius, valinta ei ole protesti ay-liikettä vastaan. Se on rationaalinen päätös. Ihmiset eivät ole hylkäämässä turvaa, vaan valitsemassa sen sieltä, missä se toimii.

Ammattiliittojen ongelma ei ole se, että ne olisivat historiassa tehneet väärin. Ongelma on se, että työelämä on muuttunut, mutta liittojen oma itseymmärrys ei ole muuttunut samaa tahtia. Kun jäsenyyttä perustellaan syyllistämällä tai moraalipaineella, se kertoo luottamuksen puutteesta.

Jos liiton tarjoama lisäarvo olisi jäsenelle aidosti korvaamaton, jäsenyyttä ei tarvitsisi perustella kampanjoilla tai vapaamatkustaja-retoriikalla. Se olisi itsestäänselvyys.

Tämä ei ole hyökkäys ammattiliittoja vastaan. Tämä on havainto siitä, että yhä useampi työntekijä tekee tietoon, kokemukseen ja toimivuuteen perustuvan valinnan. Ja juuri siksi ay-jäsenyyden murros ei ratkea mainoslauseilla, vaan katsomalla rehellisesti, mitä ihmiset oikeasti tarvitsevat – ja mistä he sen saavat.