Lähes päivittäin kysytään, miksi Suomen valtion ja kuntien talous on tässä tilassa kuin se nyt on? 

MIKSI SUOMEN TALOUS EI NOUSE – JA MIKSI VALTIO JA KUNNAT SYÖVÄT ENEMMÄN KUIN TIENAA­VAT

Suomen talous on ajautunut tilanteeseen, jossa valtio ja kunnat kuluttavat enemmän kuin pystyvät rahoittamaan. Tätä paikkaillaan velalla, ja velkaa otetaan jo perusmenoihin, ei investointeihin. Tämä kertoo koko tarinan: järjestelmä ei enää ole tasapainossa.
Ongelma ei synny yhden hallituksen politiikasta eikä hetkellisestä notkahduksesta. Kyse on rakenteista, jotka on aikoinaan mitoitettu suuremmalle väestölle, kasvavalle taloudelle ja nousevalle tuottavuudelle. Nämä edellytykset ovat kadonneet, mutta rakenteet eivät ole muuttuneet.

Suomen verotus on niin raskas, että työnteko ja yrittäminen eivät kannusta, vaan jarruttavat. Kun työn kokonaisverotus vie enemmän kuin puolet lisätulosta, tavalliselle ihmiselle ei jää syytä ottaa vastaan lisätunteja eikä yritykselle palkata lisää työntekijöitä. Tämä näkyy heti taloudessa: kun työnteko ei kannata, veropohja ei kasva. Kun veropohja ei kasva, menot ylittävät tulot. Kun menot ylittävät tulot, velkamäärä kasvaa, ja kun velka kasvaa, korot syövät yhä suuremman osan budjetista.

Työmarkkinoiden jäykkyys pahentaa ilmiötä. Suomessa palkat nousevat aloilla, joiden tuottavuus ei nouse. Riski on työnantajalla, ja sopeuttaminen on vaikeaa. Tämä malli toimi 1970-luvulla, kun tehtaita oli paljon ja väestö kasvoi. Nyt maailma on muuttunut, mutta järjestelmä ei ole. Seurauksena syntyy maa, jossa työpaikkoja syntyy hitaasti ja investointeja tehdään vielä hitaammin.

Julkinen sektori on kasvanut tasolle, jota Suomen veronmaksajat eivät pysty rahoittamaan. Ongelma ei ole hoitajissa, opettajissa tai lähihoitajissa. Ongelma on hallinnossa, rakenteissa ja ylimmissä palkkaluokissa. On täysin rehellisesti todettava, että julkisella sektorilla maksetaan yli kuuden tuhannen euron palkkoja tehtävistä, joiden yhteiskunnallinen hyöty ei vastaa palkkaa. Kun valtio ja kunnat velkaantuvat, juuri nämä palkka- ja hallintorakenteet olisi ensimmäisenä käytävä läpi.
Tänään palkkasumma maksetaan hallinnollisiin tehtäviin, joista puuttuu tulosvastuu.
Jos julkisen sektorin huipulla ei uskalleta puuttua palkkatasoon, leikkaukset kohdistetaan aina väärään paikkaan, niihin, jotka tekevät oikeaa työtä ja kantavat arjen pyörimisen.

Väestörakenne on toinen kova totuus. Työikäisten määrä vähenee ja eläkeläisten määrä kasvaa. Se yksin riittää selittämään suuren osan talousongelmista. Kun väestö vanhenee, menot kasvavat ja tulot pienenevät. Samalla maahanmuuton rakenne on vääristynyt: Suomi on ottanut sisään ihmisiä sosiaaliturvan varaan, eikä maahanmuuttoa ole rakennettu työvoiman tarpeen mukaan.
Näin ei voida jatkaa.
Maahan ei saa tulla yhtään ihmistä sosiaalitukien eikä työttömyystukien varaan. Tämän maan talous nousee vain työn kautta.

Energiapolitiikka on ollut vuosia epävarmaa. Teollisuus ei voi elää sattumasähkön varassa. Tarvitaan vakaata perusvoimaa ja ennustettavaa energiahintaa. Jos energiakustannuksia ei tiedetä vuodeksi eteenpäin, investoinneille ei ole perustaa. Epävarma energia karkottaa teollisuuden nopeammin kuin korkeat verot.

Kuntatalous toistaa valtion ongelmat vielä rajumpina. Raahessa näkyy sama ilmiö kuin koko maassa: väki vähenee, veronmaksajat lähtevät, kiinteistömassa on liian suuri ja palveluverkko on mitoitettu paljon suuremmalle väestölle. Kiinteistöjä ylläpidetään velalla ja palvelut tuotetaan rakenteilla, jotka eivät enää vastaa todellisuutta.
Kunta ei voi rakentaa tulevaisuuttaan menneisyyden väkiluvun varaan.

Yksi iso kysymys, joka kaataa pienyrityksiä hiljaa mutta varmasti, on yrittäjän eläkejärjestelmä.
YEL on rakenteellinen ansa.
Se pakottaa maksamaan eläkemaksuja tulosta, jota ei ole.
Yrittäjän työtulo määritellään viranomaisen arvioilla, ei todellisilla tuloilla. Jos liikevaihto heittelee tai yritys on kausiluonteinen, YEL ei jousta. Kun yrittäjä väsyy, järjestelmä ei anna armoa.

Tämä korostuu erityisesti yksinyrittäjissä. Minä olin itse yhden miehen firma vuosina 2006–2014. Olin palkansaaja omassa yrityksessäni, maksoin itselleni palkkaa ja siitä normaalin työntekijän eläkemaksun.
Se oli rehellinen ja terve malli: maksoin vain siitä rahasta, jonka oikeasti tienasin.

Nykyinen lainsäädäntö ei enää mahdollista tätä mallia.
Yksinyrittäjä ei voi olla palkansaaja omassa firmassaan, vaikka se olisi taloudellisesti järkevää.
Lainsäädäntö on kiristetty niin, että lähes kaikki pienyrittäjät pakotetaan YEL-järjestelmään riippumatta siitä, miten vähäistä yrityksen tulovirta on.
Tämä on iso syy siihen, miksi pienyrittäjyys ei kasva ja miksi yrityksiä lopetetaan. YEL ei ole turvaverkko — se on monelle kustannus, joka kaataa yrityksen jo alkuvaiheessa.

Suomi ei nouse ennen kuin nämä rakenteelliset virheet uskalletaan korjata. Tarvitaan verotuksen keventämistä, työnteon kannustimia, julkisen sektorin mitoitusta todelliseen maksukykyyn, hallinnon ja palkkarakenteiden selvä remontti, vakaa energiaympäristö, työperäistä maahanmuuttoa ja ennen kaikkea yrittäjyyttä, jota ei rangaista vaan tuetaan.
Kyse ei ole ideologiasta vaan laskutoimituksesta: rahaa ei voi kuluttaa enemmän kuin sitä tulee.

Tämä keskustelu on käytävä nyt, ennen kuin rakenteet murtuvat kohdista, joita ei voi enää korjata.