Puolan ratkaisu muuttaa Euroopan – mitä tapahtuu, kun kansallinen suvereniteetti palautetaan?

Puola teki päätöksen, joka menee suoraan Euroopan tulevaisuuden ytimeen. Puolan korkein oikeus linjasi, että EU:n lainsäädäntö ei ole Puolan oman lainsäädännön yläpuolella. Tämä on rajalinja, jota ei ole uskallettu vetää vuosikymmeniin. Samalla tämä on päätös, jonka jokainen Euroopan päättäjä joutuu nyt ottamaan vakavasti.

Tämä ei ole pientä sanailua juridiikasta. Tämä on peruskysymys siitä, kuka määrää: jäsenvaltio vai unioni. Puola vastasi. Maa päättää itse, eikä ulkopuolinen tuomioistuin ohita sen korkeinta oikeutta.

Tämän seuraukset eivät jää Puolan rajojen sisälle. Päätös ravistelee koko EU:n rakennetta ja pakottaa tarkastelemaan vallanjakoa, josta ei ole uskallettu puhua ääneen.

Puola ei ole pelkästään kansallinen toimija. Se on nyt lakannut olemasta EU:n hiljainen jäsenvaltio, jolle voi sanella mitä tahansa. Se on muuttunut Euroopan poliittiseksi jarruksi ja samalla sen omaksitunnoksi. Se ei tee eleitä, vaan päätöksiä.

Kun unioni on rakentanut vuosikymmeniä järjestelmää, jossa Brysselin virkamieskoneisto on laajentanut toimivaltaansa askel kerrallaan, Puola pysäytti liikkeen yhdellä lauseella: EU-oikeus ei ohita kansallista oikeutta. Tämä palauttaa päätösvallan sinne, missä sen alun perin piti olla.

Euroopan poliittinen maisema muuttuu. Suuri osa jäsenvaltioista seuraa tarkasti, ja osa niistä on valmiita kulkemaan samaa polkua. Unkari on ollut samalla linjalla vuosia. Slovakia, Tšekki ja Slovenia käyvät keskustelua samasta aiheesta omissa parlamenteissaan. Italiassa käydään paraikaa keskustelua siitä, miten pitkälle EU-tuomioistuimen valta ulottuu. Ranskassa oikeusoppineet ovat nostaneet esiin saman kysymyksen kuin Puola: voiko ulkopuolinen tuomioistuin ohittaa kansallisen perustuslain.

Jos useampi maa tekee saman linjauksen kuin Puola, EU:n juridinen rakenne muuttuu. Oikeudellinen ylivallan periaate murtuu. Se oli järjestelmä, jonka varaan unionin eliitti uskoi voivansa rakentaa yhä tiiviimmän liittovaltion. Nyt se liittovaltiokehitys saa voimakkaan vastavoiman.

Tämä on unionin sisäinen maanjäristys. Kaikki riippuu siitä, miten muut maat reagoivat. Kysymys ei ole enää siitä, onko kansallisella oikeudella merkitystä. Kysymys on siitä, kumpi säilyy viimeisenä: EU:n direktiivien ensisijaisuus vai jäsenvaltioiden perustuslait.

Puola valitsi perustuslain.

Euroopalla on edessään myös käytännön seurauksia. EU-komissio voi yrittää aloittaa uusia rikkomusmenettelyjä Puolaa vastaan, mutta ne menettävät tehoaan, jos maan korkein oikeus ei tunnusta EU-tuomioistuimen ylintä asemaa. Tätä tilannetta ei ole ennen nähty. Unioni joutuu miettimään uudelleen omat rajansa, toimivaltansa ja tulevaisuuden suunnan.

Puola on taloudeltaan Euroopan nopeimmin kasvavia maita. Maa on pitänyt kiinni kansallisesta päätösvallasta. Se on huolehtinut omasta turvallisuudestaan. Se on pitänyt rajat hallinnassa. Se on tehnyt ratkaisut, jotka palvelevat omaa kansaa eikä ulkopuolista agendaa. Tämän vuoksi sillä on selkärankaa tehdä päätöksiä, joita muut eivät tee. Ja juuri siksi sen linja vaikuttaa koko Euroopan kehitykseen.

Euroopan suurissa kaupungeissa keskustellaan jo siitä, mitä tapahtuu, jos kansalliset parlamentit alkavat seurata Puolan linjaa. Keskustelussa on mukana kysymys, jonka moni on yrittänyt haudata: unionin valta ei voi kasvaa loputtomasti ilman, että jäsenvaltiot kysyvät, kuka tätä kaikkea oikeasti ohjaa.

Puola kysyi, ja vastasi itse.

Tämä päätös ei kaada unionia. Se palauttaa eurooppalaisen tasapainon siihen asentoon, jossa yhteistyö perustuu vapaaehtoisuuteen, ei pakottavaan ylivallan rakenteeseen. Jäsenvaltiot pysyvät pystyssä niin kauan, kun niillä on oikeus päättää omista laeistaan ja rajoistaan.

Puola antoi muistutuksen siitä, että Euroopan voima ei synny Brysselin kabineteissa. Se syntyy kansakunnista, jotka pitävät kiinni omasta suvereniteetistaan.