Osa 3

Vihreä siirtymä ja luvituksen purkaminen – kun ympäristönsuojelusta tulee este

Kun valtion virastoja ohjataan tulosmittareilla ja investointeja tuetaan ideologisilla perusteilla, seuraava askel on looginen. Jos ympäristölainsäädäntö hidastaa hankkeita, sitä ei enää pidetä suojana vaan ongelmana. Nyt tämä on kirjoitettu suoraan lakiin.

Ympäristöministeriö tiedottaa ylpeänä lakiuudistuksista, joilla vihreää siirtymää ja investointeja “vauhditetaan”. Ympäristö- ja ilmastoministerin sanoin sujuvat lupamenettelyt ovat Suomen kilpailuvaltti investointien saamiseksi. Tämä lause kertoo olennaisen. Ympäristönsuojelu ei ole enää itseisarvo, vaan muuttuja investointikilpailussa.

1.1.2026 voimaan tulevat muutokset tekevät vihreästä siirtymästä oikeudellisen pikakaistan.

Yhden luukun lainsäädäntö keskittää ympäristöluvat, valvonnan ja arvioinnit samaan viranomaiseen. YVA-menettelyt ja Natura-arvioinnit voidaan käsitellä aiempaa sujuvammin osana lupaprosessia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ympäristövaikutusten arviointi ei enää ole itsenäinen jarru, vaan osa etenemisketjua.

Vihreän siirtymän hankkeille annetaan etusija lupakäsittelyssä kaikissa vaiheissa vuoteen 2030 asti. Uusiutuvan energian hankkeille asetetaan sitovat määräajat. Lupaviranomaiselle annetaan mahdollisuus nimetä nopean kehittämisen alueita, joilla hankkeet voidaan vapauttaa YVA-menettelystä ja Natura-arvioinnista. YVA kohdennetaan vain “merkittäviin” vaikutuksiin, kuten jos vähäiset vaikutukset olisivat objektiivinen ja yksiselitteinen käsite.

Puhtaan siirtymän teollisuushankkeita voidaan rakentaa sijoittamisluvalla ilman asemakaavaa tai yleiskaavaa. Vesienhoidon ympäristötavoitteista voidaan poiketa, jos hanke katsotaan riittävän tärkeäksi.

Kaikki tämä on kirjattu lakiin investointien sujuvuuden nimissä.

Kun nämä muutokset yhdistetään virastojen tulosohjaukseen ja tulospalkkioihin, kokonaisuus alkaa hahmottua. Viranomaisille asetetaan tavoitteet nopeudesta ja sujuvuudesta. Lainsäädäntö keventää ympäristökriteereitä. Vihreän siirtymän hankkeet asetetaan etusijalle. Lopputuloksena syntyy järjestelmä, jossa hidastaminen, kriittisyys ja varovaisuus eivät ole toivottuja ominaisuuksia.

Kukaan ei käske ohittamaan ympäristöä. Sitä ei tarvitse sanoa ääneen. Riittää, että ympäristöarvioinnit integroidaan prosessiin, aikarajat kiristyvät ja poikkeukset tehdään mahdollisiksi. Kun laki sallii, virkamies toimii lain mukaan. Vastuu siirtyy ylöspäin ja eteenpäin – aina jonnekin muualle.

Tätä kutsutaan vihreäksi siirtymäksi. Todellisuudessa kyse on luvituksen purkamisesta valikoivasti. Kun hanke on poliittisesti oikean värinen, ympäristönsuojelusta tulee neuvoteltava asia. Luonto ei enää ole raja, vaan kustannus.

Tässä ei ole kyse yksittäisistä hankkeista tai yhdestä ministeristä. Tämä on linjamuutos. Ympäristölainsäädäntöä ei enää vahvisteta, vaan ohitetaan hallitusti. Investointien houkuttelu asetetaan luonnon edelle, ja päätökset perustellaan kilpailukyvyllä.

Kun osa 1 käsitteli virastojen ohjausta ja osa 2 näytti, miten tämä näkyy kaivoshankkeissa, osa 3 paljastaa viimeisen palan. Kun ympäristö on este, este poistetaan.

Luonto ei saa tulospalkkioita.
Luonto ei valita ajoissa.
Luonto maksaa lopulta laskun.