Maapallon piti aavikoitua – mutta satelliitit näkevät yhä vihreämmän planeetan

Ilmastokeskustelua vuosikymmeniä seuranneelle on tullut tutuksi kuva tulevaisuudesta, jossa lämpenevä maapallo kuivuu, aavikot leviävät, kasvillisuus kärsii ja ruoantuotanto joutuu yhä suurempiin vaikeuksiin.

Välillä on kuitenkin hyvä jättää ennusteet sivuun ja katsoa, mitä luonnossa oikeasti tapahtuu.

Ja nyt sitä voidaan katsoa avaruudesta asti.

Nature Reviews Earth & Environment julkaisi vuonna 2026 analyysin maailman kasvillisuuden tilasta vuonna 2025. Aineisto perustuu MODIS- ja VIIRS-satelliittien kasvillisuusmittauksiin.

Tulos on vähintäänkin mielenkiintoinen.

Maailman kasvillisuuden keskimääräinen vihreys saavutti vuonna 2025 uuden ennätyksen.

Eikä kyse ole yhden poikkeuksellisen vuoden sattumasta. Satelliittiaineisto osoittaa pidempään jatkuneen vihertymistrendin jatkuvan.

Vuonna 2025 peräti 68,2 prosenttia kasvillisuuden peittämästä maa-alasta osoitti vihertymistä. Nurmialueista vihertyi 72,1 prosenttia ja viljelysmaista 77,6 prosenttia.

Vihertymistä näkyi laajoilla alueilla Etelä-Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Pohjois-Australiassa, Euroopassa, Pohjois-Kiinassa ja Pohjois-Amerikan keskiosissa.

Siinä kohtaa vanha jäärä alkaa tietenkin ihmetellä.

Eikös tämän maapallon pitänyt kuivua ja aavikoitua?

Tutkijat selittävät vuoden 2025 poikkeuksellisen voimakasta vihertymistä muun muassa lisääntyneillä sateilla.

Hyvä. Uskotaan mittauksia.

Mutta eikö tämä tee asiasta vain entistä mielenkiintoisemman?

Jos maapallo lämpenee, haihdunta lisääntyy, ilmakehässä on enemmän vesihöyryä ja jossakin myös sataa enemmän. Toisaalla voi kuivua. Luonto ei näytä lukeneen niitä yksinkertaistettuja käsikirjoituksia, joiden mukaan lämpeneminen tarkoittaa kaikkialla samaa asiaa.

Sitten tullaan hiilidioksidiin.

Siitä puhutaan nykyisin lähes yksinomaan ilmastoa lämmittävänä kasvihuonekaasuna. Harvemmin muistetaan sanoa ääneen toinen aivan yhtä todellinen asia:

CO₂ on kasvien ravintoaineena välttämätön fotosynteesin raaka-aine.

Jo vuonna 2016 Nature Climate Change -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa Greening of the Earth and its drivers tarkasteltiin vuosien 1982–2009 maailmanlaajuista vihertymistä. Mallinnuksessa CO₂-lannoitusvaikutuksen osuudeksi arvioitiin noin 70 prosenttia havaitun vihertymisen ajureista.

Se ei tarkoita, että 70 prosenttia juuri vuoden 2025 ennätyksestä johtuisi hiilidioksidista. Sellaisen väittäminen olisi kahden eri tutkimuksen sotkemista keskenään.

Mutta yhtä lailla olisi kummallista keskustella vuosikymmeniä jatkuneesta maapallon vihertymisestä mainitsematta CO₂-lannoitusvaikutusta lainkaan.

Kasvit eivät tunne ilmastopolitiikkaa.

Ne tarvitsevat hiilidioksidia, vettä, ravinteita, auringon säteilyä ja sopivan lämpötilan. Kun olosuhteet paranevat, kasvi kasvaa. Kun ne huononevat, kasvu vähenee.

Yksinkertaista – kunnes aletaan tarkastella koko maapalloa.

Kasvillisuuden lisääntyessä lisääntyy myös lehtipinta-ala. Samalla muuttuvat veden haihdunta, maanpinnan energiatasapaino, hiilen kierto ja ilmakehän kosteus. Kasvillisuus ei siis pelkästään reagoi ilmastoon. Se myös vaikuttaa siihen takaisin.

Ja tässä tullaan siihen asiaan, jota olen ilmastokeskustelussa ihmetellyt jo pitkään.

Luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Aurinko, meret, pilvet, vesihöyry, kasvillisuus, lumi, jää, maaperä, ilmakehän kiertoliikkeet ja kyllä – myös hiilidioksidi.

Siksi yhden tekijän ympärille rakennettu selitys luonnon toiminnasta on minusta aina epäilyttävän helppo.

En väitä, etteikö maailmassa olisi alueita, joilla kuivuus ja aavikoituminen ovat vakavia ongelmia. Totta kai on.

Mutta silloin pitää hyväksyä myös havainto toiseen suuntaan.

Maapallon kasvillisuuden nettokehitys on viime vuosikymmeninä ollut vihertymisen suuntaan, ja vuonna 2025 saavutettiin jälleen uusi ennätys.

Minusta sen pitäisi olla hyvä uutinen.

Kummallisen vähän siitä vain puhutaan.

Ehkä katastrofi on uutisena kiinnostavampi kuin vihertyvä maapallo.

Minä kuitenkin mieluummin katson, mitä mittarit ja satelliitit kertovat.

Tiede alkaa havainnosta. Ei siitä, millaisen tuloksen haluaisimme nähdä.