Novelli 1

Kun tieto asui kirjahyllyssä

Joskus mietin, kuinka nopeasti maailma muuttuu.

Lapsuudenkodissani oli kirjahylly, joka ei ollut pelkkä huonekalu. Se oli ikkuna maailmaan. Sen keskellä ylimmällä hyllyllä seisoi 26-osainen Suuri Tietosanakirja. Punaiset nahkaselät, joiden selkään oli painettu tekstit 18 karaatin kullalla. Ensimmäisen niteen välissä oli vielä takuulappu, jossa kerrottiin kirjasarjan ominaisuuksista. En silloin ymmärtänyt, miksi sellainen oli tärkeä, mutta tiesin jo lapsena, että nuo kirjat olivat arvokkaita.

Eivät rahallisesti.

Vaan siksi, mitä niiden kansien välistä löytyi.

Meillä tietosanakirjaa ei pidetty koristeena. Se oli käytössä lähes päivittäin. Sieltä etsittiin historian henkilöitä, matematiikan kaavoja, kemian kaavoja, fysiikan käsitteitä, eläimiä, kasveja ja maailman valtioita. Kun koulussa tuli vastaan asia, jota ei ymmärtänyt, ei avattu tietokonetta eikä puhelinta. Lähdettiin kirjahyllylle.

Henkilöt olivat vielä helppoja löytää. Jos osasi aakkoset, Kekkonen löytyi K:n kohdalta, Napoleon N:stä ja Gorbatšov täydennysosien G:stä. Mutta siihen se helppous usein loppuikin.

Jos piti etsiä kemiallinen sidos, sähkömagneettinen induktio tai jokin fysiikan ilmiö, piti ensin miettiä, millä nimellä asia oikeastaan tunnetaan. Vasta sitten löytyi oikea nide. Ja sen jälkeen oikea sivu.

Tietosanakirja opetti jotakin, mitä en silloin osannut arvostaa.

Se opetti etsimään.

Muistan myös ajan, jolloin puhelin soi.

Lankapuhelimen toisessa päässä oli kaveri.

– Katsoisitko teidän tietosanakirjasta...

Se oli siihen aikaan aivan tavallinen pyyntö. Menin kirjahyllylle, otin oikean niteen, selasin hakemiston avulla oikealle sivulle ja luin vastauksen puhelimeen. Ei siinä ollut mitään erikoista.

Nyt ajatus tuntuu lähes uskomattomalta.

Tietosanakirja oli vain osa meidän kotimme kirjastoa. Isä luki paljon. Hän ei kerännyt kirjoja näyttääkseen oppineelta eikä siteerannut niitä tehdäkseen vaikutuksen muihin. Hän luki, koska halusi ymmärtää maailmaa.

Kirjahyllyssä oli historian suurteoksia, elämäkertoja, uskontoja käsitteleviä kirjoja, romaaneja ja eläinkirjoja. Siellä olivat Saburo Sakain Samurai, Joppe Karhusen Ujeltavat potkurit, Selvä nousuun Caravelle, Koiria sotapolulla, Esa Anttalan sissikirjat ja monet muut. Kalle Päätalon koko tuotanto oli luonnollisesti omalla paikallaan.

Kirjat eivät keränneet pölyä.

Ne olivat luettuja.

Vanhempieni erotessa kirjahylly jakautui samalla tavalla kuin moni muukin asia elämässä. Lähes kaikki kirjallisuus jäi äidilleni. Isä otti mukaansa vain kaikkein tärkeimmät. Ilmailukirjat lähtivät hänen mukaansa. Keskisen ja Stenmanin Suomen Ilmavoimia käsittelevät teokset olivat itsestäänselvyys.

Ja totta kai...

Kalle Päätalot. Ne kirjat ovat nyt minun kirjahyllyssäni.

Jos joku kysyisi minulta, mistä aloittaa, vastaisin epäröimättä: Huonemiehen poika tai Kunnan jauhot. Ne eivät kerro vain yhdestä ihmisestä. Ne kertovat Suomesta, joka rakensi hyvinvointinsa vähitellen, työn ja sitkeyden kautta. Niistä saa perspektiiviä elämään vielä tänäkin päivänä.

Jälkeenpäin ajatellen en osaa kuvitella muuta vaihtoehtoa.

Vuosia myöhemmin tuli päivä, jolloin äitini muutti pois omakotitalosta. Oli aika tyhjentää kirjahylly.

Siinä samalla tuli vastaan myös Suuri Tietosanakirja.

Ajattelin, että ehkä joku antikvariaatti olisi siitä kiinnostunut. Olihan se aikanaan ollut suuri hankinta, jonka arvoa korostivat punaiset nahkaselät ja kultaiset tekstit.

Kysyin asiasta.

Vastaus oli ystävällinen.

– Voit jättää sen tänne, jos haluat.

Siinä hetkessä ymmärsin, kuinka maailma oli muuttunut.

Kirjasarjan rahallinen arvo oli kadonnut.

Silti minua harmittaa vieläkin, ettei minulla ollut mahdollisuutta säilyttää sitä. Ei siksi, että se olisi ollut kallis. Vaan siksi, että se oli osa kotia, jossa kasvoin.

Nykyään koko maailman tieto mahtuu taskuun. Se on valtava edistysaskel, enkä haluaisi luopua siitä.

Silti joskus mietin, jäikö jotakin matkalle.

Tietosanakirja ei antanut vain vastauksia. Se pakotti pysähtymään. Miettimään, mitä oikeastaan oli etsimässä. Ja samalla, yhtä asiaa hakiessa, löytyi viisi muutakin.

Ehkä juuri niin yleissivistys syntyi.

Kirjahylly on poissa. Se elää uutta elämäänsä Lappeenrannassa jonne pariskunta sisusti itselleen 60-lukuisen kodin. 

Tietosanakirjat ovat poissa.

Monet kirjat ovat löytäneet uuden kodin tai päätyneet kierrätykseen.
Ehkä niin kuuluu elämän kulkea. Esineet vaihtavat omistajaa, mutta niiden jättämät jäljet kulkevat mukana.
Minussa ne elävät edelleen.
Ne ajatukset, jotka niiden sivuilta joskus löysin, kulkevat yhä mukanani.
Niitä ei tarvitse pakata muuttolaatikkoon.