Miksi taas vedystä?

Siksi, että nyt jopa uutisissa on alkanut näkyä realismia.
Raahen Seudun tämän aamuinen juttu SSAB:n suunnitelmista ja vetytalouden todellisista näkymistä palauttivat keskustelun vihdoin maan pinnalle.
On hyvä, että vihreän siirtymän kauniiden puheiden rinnalle nousee myös faktoja – mitä maksaa, kuka maksaa ja mitä oikeasti on toteutettavissa.

Siksi kirjoitan taas vedystä, koska se on hyvä esimerkki siitä, miten kauas poliittinen into ja markkinointihype voivat karata todellisuudesta.
Ja koska Raahessa tämä ei ole vain teoriaa – se koskee suoraan meidän teollisuutta, sähköverkkoa ja verorahoja.

Vihreä päämäärätön idealismi – Gasgrid ja vetytalous ilman vetyä

Jos joku vielä kuvittelee, että vetytaloudesta tulee Suomen pelastus, kannattaa ottaa askel taaksepäin ja katsoa mitä oikeasti tapahtuu.
Vetyä ei ole. Investointeja ei ole. Käyttäjiä ei ole.
Mutta veronmaksajien rahoilla meillä on kyllä yksi virasto – Gasgrid – jonka tärkein tehtävä näyttää olevan kertoa, miten hieno tulevaisuus meillä olisi jos kaikki olisi toisin.

Gasgrid – virasto ilman verkkoa

Gasgrid Suomi Oy:stä puhutaan “strategisena vetytalouden mahdollistajana”.
Käytännössä kyse on markkinointitoimistosta, joka piirtää karttoja ja jakaa esitteitä olemattomista putkista.
Sillä ei ole tuotantoa, ei asiakkaita, ei liiketoimintaa – vain kasa esiselvityksiä ja EU-hakemuksia.
Vetyä ei virtaa, mutta rahat virtaavat kyllä.

Tässä on malliesimerkki siitä, miten luodaan mielikuva menestyksestä, vaikka mitään ei ole tapahtunut.
Samaan aikaan todellinen energiainfrastruktuuri rapistuu ja sähkön hinta heiluu kuin energiapajun oksat tuulessa.

Tekniikka puuttuu, sähkö loppuu

Yhden vedyn kilon tuottamiseen kuluu noin 50 kilowattituntia sähköä.
Eli jos haluamme tuottaa miljoonia tonneja, tarvitsemme sähköä enemmän kuin koko maa kuluttaa.
Ja se kaikki “vihreä sähkö” pitäisi vielä olla tuulella tai auringolla tuotettua – keskellä talvea, kun ei tuule eikä paista.

Eli mistä se otetaan? Töpselistäkö?
Kukaan ei tunnu osaavan vastata.

Suomen sähköntuotanto kuukauden ajalta (syys–lokakuu 2025)

(Lähde: Fingrid – reaaliaikainen tuotantodata, 24.10.2025)

Kuva näyttää kuukauden mittaisen sähköntuotannon vaihtelun Suomessa.
Perusvoimana toimii vain ydinvoima (n. 4000 MW) ja osin vesivoima (n. 1800 MW).
Sen sijaan tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto vaihtelee rajusti:

• Tuulivoima putoaa toistuvasti lähes nollaan ja piikit menevät yli 5000 MW – riippuen täysin säästä eli tuulesta.

• Aurinkovoima on täysin nollassa 16 tuntia vuorokaudessa ja näkyy vain pienenä piikkinä keskipäivällä.

Tämä tuotantoprofiili osoittaa, että sähköntuotanto ei ole jatkuvaa, vaan ailahtelevaa.
Juuri siksi vetytuotantoa ei voi rakentaa tällaisen sähkön varaan – prosessi pysähtyisi aina, kun tuuli tyyntyy tai aurinko laskee.

Johtopäätös: Jos vedyn tuotanto perustuu tuuleen ja aurinkoon, sähkö loppuu ennen kuin vety ehtii syntyä.

                                                    Kuva. Fingrid 24.10.2025 klo16:52
 

Markkinat ovat pelkkää mielikuvitusta

Kuka tätä vetyä sitten tarvitsee?
SSAB mainitaan aina ensimmäisenä, mutta Raahen tehdas käy edelleen kivihiilellä, uunit lämpiävät maakaasulla ja aikataulut siirtyvät vuosi vuodelta.
Muut käyttäjät? Ei näy, ei kuulu.
Kukaan ei osta, koska hinta on moninkertainen fossiiliseen nähden.
Ja sijoittajat pysyvät kaukana – he kun laskevat rahalla, eivät toiveilla.

Turvallisuus ja siirto – ei ratkaisuja näköpiirissä

Vety ei ole mikään harmiton kaasu. Se on kevyttä, vuotaa helposti, ja syttyy pienestäkin kipinästä.
Putkissa se haurastuttaa metallin, varastoituna se vaatii joko 700 barin paineen tai -253 asteen lämpötilan.
Silti meille piirretään karttoja, joissa vetyputket kulkevat halki Suomen kuin uudet verisuonet.
Todellisuudessa ne ovat paperilla olevia viivoja – ja nekin maksavat miljoonia ja taas miljoonia.

Kustannukset? Me maksamme.

Kun yksityinen raha ei lähde mukaan, otetaan julkinen kassa auki.
EU maksaa, valtio maksaa, kunnat maksavat – ja lopulta veronmaksaja maksaa.
Konsultit kyllä laskuttavat, virastot pitävät kokouksia ja seminaareja, mutta yhtään toimivaa laitosta ei ole näköpiirissä.
Tämä on se “vihreä siirtymä”: liike ilman päämäärää.

Vetytalous ilman vetyä

Lopulta jää vain poliittinen narratiivi:
“Suomi on vetytalouden edelläkävijä.”
Kyllä – edelläkävijä siinä, miten kauniilla puheilla voi ylläpitää teollisuusilluusiota, jossa ei ole sähköä, ei tuotantoa, eikä maksavia asiakkaita.
Gasgrid elää ja hengittää tätä tarinaa – ja me maksamme siitä.

Lopuksi

Vety ei ole mikään sampo.
Se on kallis, hankala ja teknisesti keskeneräinen ratkaisu, josta on tehty uusi uskonto.
Jos joku vielä väittää, että vetytalous pelastaa Suomen, kannattaa kysyä ensin kolme asiaa:
– mistä sähkö?
– kuka maksaa?
– kuka ostaa?

Kun noihin ei löydy vastauksia, tiedämme kyllä, että ollaan taas menossa väärään suuntaan – kovalla tohinalla ja muiden rahoilla.