Talous 2 – Kun tuulijättiläiset ovat pulassa

Jos Suomessa vielä eletään vetyhuuman keskellä, muualla Euroopassa arki on jo iskenyt päin kasvoja.

Tanskassa Ørsted – maailman suurin merituuliyhtiö – on joutunut polvilleen. Yhtiön osakekurssi on romahtanut, ja sen luottoluokitus on enää yhden pykälän päässä roskalainasta. Nyt yhtiö yrittää kerätä 9,4 miljardin dollarin osakeannilla pääomia selvitäkseen. Tanskan valtio on joutunut takaajaksi. Jos maailman johtava merituuliyhtiö on näin pahassa kriisissä, mitä se kertoo koko toimialasta?

Saksassa nähtiin kesällä ennenkuulumaton tilanne. Offshore-tuulivoiman huutokaupassa tarjottiin 2,45 gigawatin verran projekteja Pohjanmereltä. Lopputulos: yksikään yhtiö ei jättänyt tarjousta. Syyt ovat selviä – pääomakustannukset ovat nousseet, toimitusketjut takkuavat ja sähkömarkkinat ovat liian epävakaat. Kukaan ei halua ottaa sitä riskiä. Alan oma järjestö BDEW on jo todennut, että ilman valtion takuuhintoja uusia hankkeita ei synny. Samaa on ehdotettu Suomessakin, mutta tällöin lasku siirtyy suoraan veronmaksajille.

Ruotsissa Markbygdenin jättihanke – Euroopan suurin tuulipuisto – ajautui saneeraukseen jo 2023. Viereinen Önusbergetin hanke teki viime vuonna 28 miljoonan euron tappiot ja sillä on velkaa 8 miljardia euroa. Velka on niin valtava, että puolet siitä on jo siirretty Luxemburgiin emoyhtiön kautta. Tällaiset järjestelyt eivät synny sattumalta – ne kertovat, että hankkeiden riskit pyritään siirtämään pois omistajilta ja lopulta yhteiskunnan maksettaviksi.

Ja kuitenkin näitä hankkeita markkinoitiin menestystarinoina. Nyt ne ovat velkakierteisiä ja pysyvät hengissä vain niin kauan kuin joku uskoo vielä sijoittaa uutta rahaa.

Suomessa olisi syytä katsoa tarkasti, mitä rajojen takana tapahtuu. Jos Saksa, Tanska ja Ruotsi eivät saa hankkeitaan kannattamaan, miksi Suomessa kävisi yhtään paremmin? Jos maailman suurimmat yhtiöt eivät selviä, miksi meidän pitäisi uskoa, että täällä kaikki sujuu kuin tanssi?

Lähteet: TEM 2023; IEA 2021; Fingrid; Motiva; TVO; Reuters 6.8.2025; Clean Energy Wire 8/2025; Affärsvärlden 6.8.2025 & 2025; BDEW 8/2025; Realtid.se 2025; Talouselämä; Jyrki Seppäsen laskelmat.

---

 

Talous 1 – Suomen vetyvisio ja mahdottomat luvut

Suomessa on päätetty, että tulevaisuutemme rakennetaan vetytalouden varaan. Puhutaan miljardiluokan bisneksestä, joka tuo työpaikkoja ja tuloja. Mutta jos kaivaa pintaa syvemmälle ja ottaa laskimen käteen, huomaa nopeasti, että kyseessä on suunnitelma, joka ei kestä päivänvaloa.

Ensimmäinen ongelma on yksinkertainen: sähkö. Vedyn valmistaminen sähköstä elektrolyysillä kuluttaa valtavasti energiaa. Keskimäärin noin 55 kWh jokaiselta vetykilolta. Kun hallituksen strategia sanoo, että vuoteen 2035 mennessä pitäisi tuottaa kolme miljoonaa tonnia vetyä, se tarkoittaa, että sähköä tarvitaan 150 terawattituntia vuodessa lisää.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

• Suomen koko sähkönkulutus on tällä hetkellä noin 85TWh vuodessa.

• Vetyhanke yksin vaatisi lähes kaksinkertaisen määrän uutta sähköä nykyiseen nähden.

• Ja kaiken pitäisi olla “puhdasta sähköä”, eli käytännössä tuulta, aurinkoa tai uutta ydinvoimaa.

Kun vertaillaan vaihtoehtoja, kuva muuttuu entistä hurjemmaksi. OL3-ydinvoimala tuottaa noin 12 TWh vuodessa. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvittaisiin siis 12 uutta OL3:sta. Jokainen tietää, että se on täysin epärealistista kymmenessä vuodessa.

Entä tuulivoima? 4,5 megawatin tuulimyllyjä tarvittaisiin noin 11 000 kappaletta. Tämä tarkoittaa kolmea uutta voimalaa joka ikinen päivä seuraavan kymmenen vuoden ajan. Ei Suomessa ole sellaista rakennuskapasiteettia, eikä maata voi vuorata myllyillä ilman, että luonto ja ihmiset joutuvat kestämättömään tilanteeseen.

Hinta?

• Ydinvoimavaihtoehto: noin 70 miljardia euroa.

• Tuulivoimavaihtoehto: noin 74 miljardia euroa.

• Ja lisäksi vedyn valmistaminen itsessään maksaa noin 21 miljardia euroa vuodessa.

Kustannukset ovat tähtitieteellisiä. Ja kun otetaan huomioon, että tuulivoimalat on uusittava 20–25 vuoden välein, mutta ydinvoimala kestää jopa 70 vuotta, asetelma näyttää entistä huonommalta.

Tätä kokonaisuutta kutsutaan Suomessa “investoinniksi”, mutta käytännössä kyse on siitä, että veronmaksajat maksavat laskun. Saamme kuulla, kuinka paljon rahaa Suomeen “virtaa”, mutta unohdetaan, että se raha lähtee ensin meidän taskuistamme tukina, veroina ja sähkölaskuina. Tämä on negatiivinen investointi, joka hyödyttää eniten kansainvälisiä sijoittajia ja konsultteja.

Lähteet: 

TEM 2023; IEA 2021; Fingrid; Motiva; TVO; Reuters 6.8.2025; Clean Energy Wire 8/2025; Affärsvärlden 6.8.2025 & 2025; BDEW 8/2025; Realtid.se 2025; Talouselämä; Jyrki Seppäsen laskelmat.

 

Kun miljardit horjuvat maailmalla – mitä Raahelle jää?

Tuulivoima ja vetytalous on viime vuosina myyty suomalaisille suurena lupauksena. Pohjanlahden rannikkoa on markkinoitu tulevaisuuden energiavyöhykkeenä, ja Raahessa teimme viime valtuustokaudella ison päätöksen satamainvestoinnista juuri tässä uskossa. Ajatus oli selkeä: merelle suunnitellut hankkeet tarvitsevat satamaa, ja satama tuo kaupunkiin uutta elinvoimaa.

Siksi satamainvestointi toteutettiin riskienhallinnan keinoin:
– EU:n CEF-rahoituksella saatiin osa kustannuksista katettua.
– Pohjoismaiden Investointipankilta saatiin laina, jonka vakuudeksi kaupunki antoi takauksen.
– Kaupungin aiempia lainoja konvertoitiin pääomaksi, jotta satamayhtiön omavaraisuus saatiin riittävälle tasolle ja lisärahoitus järjestyi.

Tuolloin tämä kaikki perustui oletukseen, että isot hankkeet todella toteutuvat.

---

Maailma ympärillä on muuttunut

Nyt tilanne näyttää aivan toiselta.

Saksassa merituulivoiman huutokauppa päättyi nollatarjoukseen – yksikään sijoittaja ei ollut valmis kantamaan riskiä. Tanskan valtion osin omistama Ørsted horjuu, osakearvo on romahtanut ja valtio joutunut takaajaksi. Ruotsissa Markbygdenin ja Önusbergetin jättihankkeet uppoavat velkakierteeseen, miljardeja euroja on vaarassa.

Jos nämä hankkeet yskii siellä, miten realistista on odottaa, että Perämeren merituulihankkeet toteutuvat täällä? Jos pääoma pakenee Euroopan suurista projekteista, miksi se sitoutuisi Raahen edustalle?

---

Mitä tämä merkitsee Raahelle?

Se merkitsee, että ne tulovirrat, joilla satamavelkaa ajateltiin maksaa takaisin, ovat yhä epävarmempia. Velka ei katoa, mutta tulot voivat jäädä haaveeksi. Ja silloin lasku jää meille – kaupungille ja veronmaksajille.

Olen itse ollut mukana päättämässä satamainvestoinnista. Se päätös tehtiin vilpittömässä uskossa, että se oli taloudellisesti perusteltu. Mutta nyt on pakko kysyä: mitä tapahtuu, jos isot hankkeet eivät toteudu?

---

Jos homma kaatuu, lasku jää meille

Jos Perämeren hankkeet kaatuvat tai lykkääntyvät vuosikymmenillä, Raahen kaupungille se tarkoittaa hyvin konkreettisia asioita:

• Sataman tulot eivät kasva odotetusti → investoinnin takaisinmaksu pitkittyy tai jää vajaaksi.

• Kaupungin velka pysyy korkealla → korkomenot rasittavat suoraan palveluja, kuten kouluja ja sosiaali- ja terveyspalveluita.

• Jokainen euro, jonka ajattelimme saavansa satamasta, joudutaan paikkaamaan veronmaksajien rahoilla.

• Pahimmassa tapauksessa satama jää vajaakäytölle – olemme rakentaneet tulevaisuuden varalle, joka ei toteutunut.

Lyhyesti: jos isot energiainvestoinnit eivät toteudu, satamavelka ei muutu mahdollisuudeksi vaan taakaksi. Ja silloin Raahe maksaa laskua muiden epäonnistuneista unelmista.

---

Nyt ei voi jäädä odottamaan ihmettä

Tämä ei ole enää vain energiapolitiikkaa, vaan kuntataloutta. Nyt ei voi jäädä odottamaan ihmettä, sillä totuuden kieltäminen tässä tilanteessa vain vaikeuttaa asioita ja suurentaa riskiä. On parempi katsoa todellisuutta silmiin, tehdä uusi arvio ja muuttaa kurssia ajoissa – kuin herätä myöhemmin siihen, että rahat menivät, mutta mitään ei tullut.

 Helle ei aina ole uhka – vaan sadon pelastus

Raahen Seudun pääkirjoitus muistutti hellejaksosta ja sen vaikutuksista viljelyyn. On totta, että säät vaikuttavat maatalouteen, mutta väite, että helle olisi yksinomaan uhka, ei kerro koko totuutta.

Suomalainen viljelijä on aina elänyt säiden armoilla – ja sopeutunut niihin. Toisena kesänä taivas on auki viikkokausia, toisena on kuiva ja paahteinen, ja kolmantena koetaan molempia vuorotellen. Tämän kanssa on eletty sukupolvesta toiseen.

Monena vuonna suurin ongelma ei olekaan ollut helle, vaan pitkä ja kylmä kevät, joka viivästyttää kylvöjä ja kasvattaa riskiä, ettei sato ehdi kypsyä ennen syksyä. Tällöin hellejakso on ollut suorastaan pelastus – se on vauhdittanut kasvua ja varmistanut, että vilja ehtii valmistua ajallaan.

Kun keskustelu keskittyy yksipuolisesti ilmastonmuutoksen tuottamiin uhkakuviin, unohtuu helposti se, että maanviljelijän arki on tänä päivänä vaikeutunut paljon enemmän muista syistä:

• Polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet rajusti, ja energiapolitiikka heittelee kustannuksia suuntaan jos toiseen.

• Byrokratia ja sääntely lisääntyvät jatkuvasti, jolloin työajasta iso osa kuluu papereiden täyttämiseen.

• Ulkomainen halpatuonti painaa kotimaisen tuotannon hintaa alas, vaikka laatu ja turvallisuus ovat aivan eri luokkaa.

Viljelijä ei kaipaa lisää raportteja tutkimuslaitoksista. Hän tarvitsee sen sijaan vakaat ehdot tehdä työnsä, oikeudenmukaisen markkinan ja kohtuulliset tuotantokustannukset. Sää vaihtelee aina, mutta politiikka ei saisi tehdä elämästä arvaamatonta.

On hyvä muistaa, että juuri kotimainen ruuantuotanto on meidän todellinen ruokaturvamme. Jos siihen ei panosteta, olemme täysin ulkomaisten markkinoiden armoilla – ja silloin yhden huonon satokauden sijasta vaarassa voi olla koko kansakunnan huoltovarmuus.

Helle ei siis ole aina uhka. Se voi olla myös pelastus. Ja suomalainen viljelijä, jos kuka, osaa ottaa säistä kaiken irti.

 Voiko Suomi vielä nousta – mutta kuka sen maksaa ja millä?

Suomen talous on ajautunut syvenevään alamäkeen. Konkurssiluvut ovat korkeammat kuin vuosikymmeniin, ostovoima on romahtanut ja moni yritys on tilanteessa, jossa toiminta ei yksinkertaisesti kannata. Konepajateollisuus pitää vielä pintansa, mutta se ei yksin voi kantaa koko kansantaloutta.
On aika kysyä: voiko Suomi vielä nousta – ja jos voi, kuka sen maksaa ja millä?

Miksi yrityksiä kaatuu kiihtyvällä tahdilla?
Koska yrittäminen on verojen, maksujen ja sääntelyn puristuksessa.
Miten tämä korjataan?
Poistetaan työnantajan sairausvakuutusmaksu ensimmäiseltä viideltä työntekijältä. Tämä alentaa työllistämiskynnystä ja antaa pienyrityksille mahdollisuuden kasvaa.

Miksi ostovoima on romahtanut?
Koska palkkojen ostovoima ei ole seurannut hintojen ja verojen nousua.
Miten tämä korjataan?
Lasketaan ensimmäisen tuloveroasteikon veroa yhdellä prosenttiyksiköllä. Se jättää palkansaajille noin 500 miljoonaa euroa vuodessa enemmän käytettäväksi kulutukseen – suoraan kotimarkkinoiden tueksi.

Voiko konepajateollisuus yksin pitää Suomen talouden pystyssä?
Ei voi. Ala on suhdanneherkkä ja riippuvainen vientimarkkinoista.
Miten tämä korjataan?
Luodaan mahdollisuus kaksinkertaisiin poistoihin kotimaassa tehtävistä investoinneista tuotantoteknologiaan ja vientiteollisuuden koneisiin. Se ohjaa pääomia sinne, missä syntyy vientituloja ja työpaikkoja – ei pelkästään “vihreän siirtymän” tukiaisprojekteihin.

Miksi hallinto nielee resursseja, vaikka yrityksillä on hätä päällä?
Koska turhia ja päällekkäisiä virastoja ylläpidetään poliittisin perustein.
Miten tämä korjataan?
Yhdistetään esim. Opetushallitus ja opetusministeriön virkamieskoneisto. Päällekkäisyyksien poistaminen säästäisi arviolta 50 miljoonaa euroa vuodessa – rahaa, joka on parempi sijoittaa kouluihin ja opetukseen itseensä kuin hallintoon.

Entä kuka tämän kaiken maksaa?
Tällä hetkellä suomalainen työntekijä ja yrittäjä maksaa laskun. Jos mitään ei muuteta, lasku vain kasvaa.
Miten lasku jaetaan oikein?
Kevennetään työn ja yrittämisen verotusta, jotta verotulot syntyvät kasvavasta toimeliaisuudesta ei veroprosentin korotuksista. Säästöt haetaan hallinnosta ei kansalaisilta.

---

Suomi voi vielä nousta, mutta nousu syntyy vain, jos epäkohtien toteamisen sijaan tehdään konkreettisia ratkaisuja. Konkurssiaaltoa ei pysäytetä juhlapuheilla, vaan veroasteikon kevennyksillä. Ostovoimaa ei palauteta toiveilla, vaan euroilla, jotka jätetään ihmisten käteen. Byrokratia ei muutu kevyemmäksi selvityksillä, vaan lakkauttamalla turhat yksiköt.

Nousu on mahdollinen – mutta vain, jos päätämme kuka maksaa ja millä. Nyt maksajiksi on asetettu yrittäjät ja työntekijät. On aika kääntää tilanne toisinpäin: heidän on saatava mahdollisuus nousta, jotta koko Suomi voi nousta heidän mukanaan.

 Virkamiesvaltaa vai itsehallintoa?

Raahen kaupunginhallitus saa maanantaina 18.8.2025 eteensä asian (kaupunginhallituksen esityslistalla), jonka ei alun perin pitänyt olla edes listalla, mutta joka olisi ilman muuta kuulunut olla. Kyse on kaupungin virallisesta lausunnosta luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi alueidenkäyttölaiksi, jonka on antanut kaavoituspäällikkö kaupungin nimissä. Lausunto on annettu ilman kaupunginhallituksen käsittelyä tai lautakuntien osallistumista. Lausunto ei myöskään näy kaupungin antamien lausuntojen rekistereissä tai kokouspöytäkirjoissa. Vasta selvityspyyntöni jälkeen se tunnistettiin ja tuotiin tiedoksi.

Lausunto liittyy lakiin, jolla voitaisiin merkittävästi rajata tuulivoimaloiden rakentamista lähelle asutusta. Käytännössä se vaikuttaisi suoraan maankäyttöön, kaavoitukseen, energiatuotantoon sekä kuntien oikeuteen päättää omasta alueestaan. Tämä on juuri sellainen asia, jonka Raahen kaupungin hallintosäännön §22, kohta 3 mukaan kuuluu kaupunginhallituksen lausuttavaksi: "useaa toimialaa tai laajoja kansallisia tai alueellisia asioita koskevat asiat".

Silti kaupunginhallitus ei ole ottanut asiaa päätettäväksi, vaan se on tarkoitus vain merkitä tiedoksi kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsauksessa. Tällainen menettely vie pohjan demokratialta. Jos viranhaltijat voivat antaa kaupungin nimissä lausuntoja merkittävissä valtakunnallisissa lakihankkeissa ilman poliittista siunausta, mikä on silloin luottamushenkilöiden rooli?

Mikä tässä on ongelmallista?

Toimivallan ylitys: Viranhaltija on antanut lausunnon koko kaupungin nimissä ilman poliittista mandaattia. Johtoryhmä oli päättänyt, että lausuntoa ei tarvitse viedä hallituksen päätettäväksi vaan lausunto laaditaan viranhaltijavetoisesti. Millä mandaatilla johtoryhmä tekee tällaisen päätöksen?

Demokratian ohitus: Lausunto ohittaa valtuutettujen ja hallituksen päätösvallan merkittävässä asiassa.  

Hallintosäännön rikkomus (todennäköinen): Tämän kaltaiset lausunnot kuuluvat useissa kunnissa aina lautakunnan tai hallituksen päätettäväksi. Raahen hallintosäännön mukaan tämä lausunto kuului yksiselitteisesti kaupunginhallituksen toimivaltaan. Miksi hallituksen puheenjohtajaa ei asiassa informoitu? Jos informoitiin niin miksi hallituksen puheenjohtaja ei kutsunut hallitusta ylimääräiseen istuntoon?

Johtopäätös: Asia halutaan siivota pois ilman julkista tai poliittista vastuuta.

Tämä on hallinnollisesti taitava mutta demokraattisesti kyseenalainen tapa ohittaa toimivallan ylityksen käsittely:

• Ei tehdä päätöstä → ei synny mahdollisuutta tehdä muistutusta, oikaisupyyntöä tai valitusta.

• Käsitellään vain tiedoksi annettavana esittelyasiana → ei synny vastuuta kenellekään.

• Arvio tehdään viranhaltijavetoisesti → ei riippumatonta valvontaa.

Kaupungin virkamiehen ei pidä tulkita itse omia toimivaltuuksiaan silloin, kun kyseessä on poliittisesti merkittävä asia. Viranhaltijan kuuluu palvella kaupunkia, ei edustaa sitä omin päin. Viranhaltijan ei pidä edustaa poliittista kantaa tai puhua kaupungin nimissä ilman valtuutusta. Eikä hänen kuulu olla niin läsnä luottamushenkilöprosessissa, että hänestä muodostuu osa poliittista harkintaa.

Viranhaltijan rooli on valmistella, perustella ja toteuttaa päätökset, ei ennakoida tai ohittaa ne.

On vaarallinen suunta, jos viranhaltijat alkavat asettua poliittisen kentän tilalle – ikään kuin edustuksellisen demokratian ohi, kaupungin johdoksi ilman vaaleja. Tämä ei ole hallintotekninen yksityiskohta, vaan vakava kysymys vallan ja vastuun jakautumisesta.

Asia ei ole henkilökohtainen. Mutta se on periaatteellinen.

Minä en aio hyväksyä tilannetta, jossa demokraattisesti valittujen päättäjien toimivalta kaventuu hiljaisesti, kokous kerrallaan. Siksi vaadin, että Raahen kaupunginhallitus käsittelee lausuntoasian myös muodollisena päätöksenä, kuten hallintosääntö ja hyvä hallinto velvoittavat.

Pyhäjoen datakeskus – energiankulutuksen jättiläinen vai paikallinen mahdollisuus?

Pyhäjoen Keskikylälle suunniteltu Hyperconin datakeskus on herättänyt paljon kiinnostusta. Investointeja, uusiutuvaa energiaa, aurinkopuisto ja hukkalämmön hyödyntäminen – kaikki kuulostaa myönteiseltä. Mutta kun hanketta tarkastellaan energian näkökulmasta ja katsotaan virallisia lukuja, mittakaava muuttuu huomattavasti selkeämmäksi.

Ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa esitetään kaksi vaihtoehtoa:

-          noin 390 megawatin kokonaisteho

-          noin 650 megawatin kokonaisteho

Kyse ei siis ole pienestä palvelinkeskuksesta, vaan valtakunnallisesti merkittävästä kuormasta.

Sähkö – jatkuvaa peruskuormaa

Datakeskus kuluttaa sähköä 24 tuntia vuorokaudessa, 365 päivää vuodessa. Kuorma ei vaihtele vuodenaikojen mukaan eikä pysähdy lomakaudella.

Jos toteutuu 390 MW vaihtoehto:

390 MW × 8 760 h = noin 3,4 TWh vuodessa

Jos toteutuu 650 MW vaihtoehto:

650  × 8 760 h = noin 5,7 TWh vuodessa

Suomen sähkönkulutus on viime vuosina ollut noin 85–90 TWh vuodessa. Tämä tarkoittaa, että:

-          390 MW vastaisi noin 4 prosenttia koko maan kulutuksesta

-          650 MW vastaisi noin 6 prosenttia koko maan kulutuksesta

Yksi hanke kuluttaisi siis useita prosentteja koko Suomen sähköstä.

Vertailun vuoksi 650 MW jatkuva kuorma vastaa noin 300 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.

Talvi ei odota

Tämä kulutus on olemassa myös pakkasella, jolloin Suomen sähköjärjestelmä on kovimmillaan. Jos talvihuipussa kulutus on esimerkiksi 15 000 MW ja tuulituotanto matala, 390–650 MW lisäkuorma kasvattaa vajeen suoraan.

Sähkö ei synny sopimuksella uusiutuvasta energiasta, vaan tuotantolaitoksissa. Jos tuuli ei tuota ja aurinko ei paista, sähkö on tuotettava vesivoimalla, ydinvoimalla, CHP:llä tai fossiilisilla.

Uusiutuva energia ja jatkuva kuorma

Hankkeessa viitataan uusiutuvaan energiaan. Se on tärkeä tavoite. Mutta uusiutuva tuotanto on sääriippuvaista.

Tuulivoiman vuosikäyttöaste Suomessa on noin 30–40 prosenttia. Aurinkovoiman noin 10–12 prosenttia. Datakeskuksen kuorma on kuitenkin 100 prosenttia ajasta.

Tasaista peruskuormaa ei voi kattaa keskiarvoluvuilla. Tarvitaan tuotantoa jokaisena tuntina.

Hukkalämpö – potentiaalia, mutta missä mittakaavassa?

Datakeskuksen käyttämä sähkö muuttuu lähes kokonaan lämmöksi. 390–650 MW keskus tuottaisi valtavan määrän matalalämpöistä hukkalämpöä.

Hyödyntäminen riippuu kuitenkin infrastruktuurista. Pyhäjoen kaukolämpöverkko on pieni ja keskittyy kuntakeskukseen. Datakeskuksen kaava-alue sijaitsee merkittävän matkan päässä. Matalalämpöisen lämmön siirtäminen kymmenien kilometrien päähän vaatii mittavia investointeja ja riittävän suuren kysynnän.

Ilman investointeja hukkalämpö jää teoriaksi.

Omistajuus ja taloudellinen vaikutus

Hyperconin omistus on siirtynyt kansainvälisille sijoittajille. Tämä tarkoittaa, että merkittävä osa tuotosta suuntautuu Suomen ulkopuolelle.

Paikallisesti jää kiinteistövero ja työpaikkoja. Se on myönteistä. Samalla sähkönkulutuksen vaikutukset näkyvät koko alueen sähköjärjestelmässä.

Mittakaavan kysymys

Pyhäjoen hanke ei ole yksittäistapaus. Datakeskuksia suunnitellaan useille paikkakunnille. Jokainen niistä lisää tasaista peruskuormaa, joka on katettava vuoden jokaisena hetkenä.

Kysymys ei ole teknologian vastustamisesta. Kysymys on siitä, miten kokonaisuus hallitaan.

Miten varmistamme riittävän sähköntuotannon myös talven huippukulutuksen aikaan?
Miten hukkalämpö todella hyödynnetään?
Kuinka suuri osa taloudellisesta hyödystä jää paikallisesti?

Kun puhutaan 3–6 prosentin lisäyksestä koko Suomen sähkönkulutukseen, kyse ei ole enää pienestä paikallisesta hankkeesta. Kyse on kansallisen sähköjärjestelmän kapasiteetista.

Numerot eivät ole mielipiteitä. Ne ovat lähtökohta päätöksenteolle.