Visio on hyvä – mutta missä on reaalimaailma?
Elinkeinoministeri Sakari Puisto arvioi Suomen Uutisten haastattelussa, että Suomeen voi kasvaa tulevaisuudessa useiden kymmenien miljardien tai jopa yli sadan miljardin euron arvoisia yrityksiä.
Hieno tavoite. Toivottavasti näin myös tapahtuu.
Puisto on oman puolueeni ministeri, joten ehkä minun olisi helppo vain nyökytellä tällaiselle tulevaisuudenkuvalle. En kuitenkaan oikein osaa. Jos vaadin muiden puolueiden talouspuheelta konkretiaa, pitää samaa voida vaatia myös oman puolueen ministeriltä.
Minua kiinnostaa nimittäin yksi hyvin yksinkertainen kysymys:
Miten?
Suomalaisessa talous- ja investointikeskustelussa on viime vuosina totuttu suuriin lukuihin. Puhutaan miljardien investoinneista, tuhansien megawattien datakeskuksista, vetytaloudesta, vihreästä siirtymästä ja nyt jopa sadan miljardin euron arvoisista suomalaisyrityksistä.
Hyvä niin. Tavoitteita pitää olla ja tulevaisuuteen pitää uskaltaa katsoa.
Mutta jossakin vaiheessa mukaan pitää ottaa myös reaalimaailma.
Yrityksen markkina-arvo ei ole sama asia kuin yrityksen liikevaihto. Liikevaihto puolestaan ei ole sama asia kuin Suomessa syntyvä arvonlisä. Eikä miljardin euron investointi tarkoita sitä, että Suomen kansantalous olisi miljardin verran rikkaampi.
Lopulta kansantalouden kannalta ratkaisevat varsin arkiset asiat.
Mitä Suomessa tuotetaan? Kuka sen ostaa? Paljonko tuotannosta syntyvästä arvosta jää Suomeen? Kuinka paljon syntyy työtä ja verotuloja? Mitä tuotanto tarvitsee ympärilleen? Millä hinnalla saadaan energia? Löytyykö osaavaa työvoimaa? Onko yrityksellä sellaiset toimintaedellytykset, että seuraavakin investointi kannattaa tehdä Suomessa?
Nämä eivät ole yhtä komeita kysymyksiä kuin sadan miljardin yritys, mutta juuri niistä talouskasvu lopulta syntyy.
Suomen Uutisten jutussa vertailukohdaksi nostetaan hollantilainen ASML. Se on hyvä esimerkki, mutta ehkä hieman eri tavalla kuin jutussa ajatellaan.
ASMLä ei tullut valtavan arvokasta yritystä siksi, että Hollannissa päätettiin tavoitella valtavan arvokasta yritystä. Sen taustalla on vuosikymmenten tekninen kehitystyö, osaaminen, teollinen tuotanto ja ennen kaikkea tuote, jota maailma tarvitsee.
Ensin syntyi osaaminen ja tuote. Sitten asiakkaat. Sen jälkeen liikevaihto, tulos ja lopulta valtava markkina-arvo.
Ei toisinpäin.
Siksi en asettaisi Suomen talouspolitiikan tavoitteeksi sadan miljardin yrityksen synnyttämistä.
Asettaisin tavoitteeksi Suomen, jossa sellainen yritys voi syntyä.
Siinä on pieni mutta olennainen ero.
Silloin elinkeinopolitiikassa pitäisi pystyä kertomaan myös konkreettisesti, mitä tehdään.
Miten suomalaisen työn ja tuotannon kilpailukykyä parannetaan? Miten energian hinta pidetään sellaisena, että täällä kannattaa valmistaa tuotteita maailmanmarkkinoille? Miten investointeihin saadaan pääomaa? Miten verotus kannustaa työntekoon, yrittämiseen ja investointeihin? Miten tutkimuksesta ja osaamisesta saadaan tuotteita, joita joku haluaa ostaa? Ja miten huolehditaan siitä, että Suomessa syntynyt yritys myös kasvaa täällä?
Näihin kysymyksiin minä haluaisin kuulla elinkeinoministeriltä vastauksia.
En siksi, että Puiston esittämä visio olisi väärä. Päinvastoin. Toivon todella, että Suomeen syntyy tulevina vuosikymmeninä useita maailmanluokan yrityksiä.
Mutta pelkkä tavoitteen lausuminen ei vielä kerro, kuinka sinne päästään.
Vanhalle tekniikan ihmiselle asia näyttäytyy ehkä turhankin yksinkertaisena. Jos minulle kerrotaan, että koneen pitäisi tuottaa tietty lopputulos, haluan tietää, mitä koneeseen syötetään, mistä energia tulee, miten prosessi toimii ja kuka lopputuotteen ostaa.
Vasta sen jälkeen voidaan arvioida, syntyykö luvattu lopputulos.
Kansantaloudessa pätevät lopulta aivan samat lainalaisuudet.
Tulevaisuutta saa ja pitää maalata rohkeasti. Värikin saa välillä olla vaaleanpunainen.
Mutta ennen kuin maali kuivuu, olisi hyvä tarkistaa, että kuvan taustalla on myös reaalimaailma.
Visio on hyvä alku.
Sen jälkeen pitäisi piirtää prosessikaavio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti