Miksi jauhan tätä vety asiaa? Koen, että on pakko, koska uutiset suoltavat asian tiimoilta jatkuvasti epätodellisia skenaarioita. Puhutaan asioista totena, vaikka niitä ei ole konkreettisesti olemassakaan. Vääristellään ja jopa valehdellaan suorissa lähetyksissä.

Seuraavassa avaan taas hieman syvemmin, kuin vääristynyttä kuvaa asioista luodaan.

 

Viikon sähköntuotanto kertoo karun totuuden

Fingridin tuotantokuva viimeiseltä viikolta näyttää sähköjärjestelmän todellisen rytmin:

• kulutus pysyy lähes koko ajan 9 000–10 000 megawatin välillä
• ydinvoima käy vakaasti yli 4 100 MW – se on perusvoima, joka ei horju
• vesivoima tasaa vaihtelut noin 2 000 MW teholla
• mutta tuuli ja aurinko heiluvat laidasta laitaan – välillä yhteensä 1 500 MW, välillä vain muutamia satoja megawatteja.

Tulos on yksiselitteinen: tuuli- ja aurinkovoima eli sattumasähkö ei kanna peruskuormaa.
Tuuli ja aurinko elävät säästä, eivätkä välitä teollisuuden kulloisistakin tarpeista.
Vetytalouden luvattu “ylimääräinen vihreä sähkö” on siis ilmaa – kirjaimellisesti.

55 kilowattituntia sisään, 30 kilowattia ulos – ja puolet taivaalle

Fortumin aikanaan tekemän laskelman mukaan elektrolyysiprosessi toimii näin:
jotta saadaan 30 kilowattituntia energiaa (lämpö + sähkö), täytyy ensin syöttää 55 kWh sähköä.
Hyötysuhde on siis noin 55 %.
Toisin sanoen puolet kaikesta sähköstä häviää matkalla. Mikä tekee tästä taloudellisesti kannattavaa?

Vertailun vuoksi yksi litra polttoöljyä sisältää noin 10KW energiaa ja omakotitalon lämmityskattila siirtää lämmitykseen karkeasti 90% eli 9KW.

Hyötysuhde on siis noin 90%. 

Miten vedyn tekeminen voisi olla järkevää? 

Kun nyt katsomme vielä Fingridin graafia, voimme todeta, että vetytuotanto voisi toimia vain silloin, kun sähköä on yllin kyllin – ja se on Suomessa erittäin harvinaista.
Lokakuun viikkokuva kertoo, että juuri silloin, kun teollisuus tarvitsee sähköä,
tuuli tyyntyy ja aurinko katoaa.

Vetytalous ilman sähköä on kuin uuni ilman puita

Vetytalouden suurin ongelma ei ole teknologia, vaan perusfysiikka ja mittakaava.
Sähköä ei voi taikoa lisää, ja sitä ei voi varastoida viikoiksi ilman valtavia häviöitä.
Viikkotason data kertoo, että jos vetytehtaat toimisivat pelkästään uusiutuvalla energialla,
ne seisoisivat useampia päiviä viikossa – juuri silloin, kun kulutus on korkeimmillaan.

Vetytuotannon kannattavuus ei siis riipu pelkästään hinnasta, vaan käyttöasteesta.
Jos laitos seisoo puolet viikosta, se maksaa itsensä takaisin vasta seuraavalla jääkaudella.

Gasgridin kulta-aika – ilman kaasua

Samaan aikaan valtion omistama Gasgrid Finland paisuu vauhdilla.
EU on myöntänyt yhtiölle yli 51 miljoonaa euroa vetytalouden jatkoselvityksiin,
ja henkilöstö on kasvanut 51 → 106 työntekijään neljässä vuodessa (+108 %).
Keskipalkka on lähes 7 700 euroa kuukaudessa.
Sähköä ei ole, vetyä ei ole, mutta pääasia, että paperit etenevät.

Vetytaloudesta on tullut hallinnollinen työohjelma – ei tuotantoratkaisu.
Se luo työpaikkoja, mutta ei energiaa.

Viikkokuva opettaa enemmän kuin tuhat strategiaa

Viikkotasolla näkyy kaikki, mitä vetytalouden kannattajat eivät halua nähdä:

• Tuuli ja aurinko tuottavat silloin, kun sattuvat tuottamaan.
• Ydinvoima ja vesivoima pitää järjestelmän pystyssä.
• Ja silloin kun sähkö olisi halpaa, sitä ei tarvita.

Vetytalous on siis toistaiseksi talous ilman sähköä, ei energiatalous.
Ja jos perustuotannon varaan ei haluta nojata, vaihtoehdoksi jää vain kallis tuonti.

Arjen realismi vastaan laboratoriounelmat

On helppo sanoa, että “vety on tulevaisuuden ratkaisu”.
Mutta kun katsotaan arjen dataa, realismi on armoton:
meillä ei ole sähköä edes omaan kulutukseen ilman ydinvoimaa ja tuontia.

Kun asiantuntijat kertovat, kuinka helppoa se on, kannattaa pitää toinen jalka maassa.

Pohjoismaisen vetyverkoston puheenjohtaja, professori Peter Lund, selitti taannoin Ylen haastattelussa, miten vihreää vetyä valmistetaan:

“Pieni sähkövirta, tuollaiset puolitoista volttia patterin verran jännitettä, niin sillä se molekyyli hajoaa ja vedessä se alkaa pulppuamaan, ja siitä tulee vetyä ja happea.”

Kuulostaa helpolta.
Siis oikeastaan niin helpolta, että kohta kai jokaisessa torpassa voisi olla oma vetytehdas – pannuhuoneessa nurkassa elektrolyyseri ja paristoilla käyvä kompressori.

Vesi vain pulppuaa ja maailma pelastuu.

Kaunista.

Mutta sitten kun kääntää sen kuuluisan realiteettikytkimen päälle, kuva muuttuu aika nopeasti.
Sähkö ei tule päätöksellä, eikä vetykään tule “pienellä virralla”.
Se tulee – jos tulee – vasta sitten, kun järjestelmä kestää totuuden:
energia ei ole ilmaista, eikä fysiikan kanssa voi neuvotella.

Johtopäätös: viikko valehtelee harvoin

Yksi vuorokausi voi olla poikkeus, mutta viikko ei valehtele.
Kun katsoo viimeisen viikon sähkön tuotantoa, on selvää,
että vetytalouden suurin puute ei ole rahoitus, osaaminen tai poliittinen tahto –
vaan sähkö.