Polttoaineiden ja lämmityksen piiloverotus – väärä vihreys nostaa hinnat pilviin

Suomessa osataan polttaa puhtaasti. Teollisuus, energiayhtiöt ja kuntien yhteistuotantolaitokset ovat kehittäneet vuosikymmenten aikana polttotekniikan, joka on maailman tehokkaimpia ja ympäristöltään puhtaimpia. Savukaasujen puhdistus, hiukkassuodatus ja prosessien hyötysuhteet ovat olleet kansainvälistä huippua jo 1990-luvulta alkaen. Silti tätä tehokkuutta verotetaan kuin syntiä.

Energian hinnan nousu ei Suomessa johdu tekniikasta, vaan verotuksesta, joka on kadottanut yhteytensä todellisuuteen. Puhtaimpia polttoaineita ja korkeahyötysuhteisia laitoksia kohdellaan verotuksessa samalla tavoin kuin likaisinta tuotantoa maailmassa. Tulos on absurdi: mitä tehokkaampi ja puhtaampi tuotanto, sitä kovempi vero.

Yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto (CHP) on pitkään ollut suomalaisen energiaosaamisen ylpeydenaihe. Samassa prosessissa syntyy sähkö ja kaukolämpö jopa 90 prosentin hyötysuhteella – enemmän kuin missään muussa energiantuotantomuodossa. Tämä säästää polttoainetta, vähentää tuontiriippuvuutta ja pienentää päästöjä. Silti näitä laitoksia verotetaan täysimääräisesti, aivan kuin kyseessä olisi vanhanaikainen kivihiililaitos. Verotus ei ota huomioon hyötysuhdetta, puhdistustekniikkaa eikä todellisia ympäristövaikutuksia.

Suomen energiapolitiikka on viime vuosina verhoutunut kauniisiin iskulauseisiin hiilineutraaliudesta ja vihreästä siirtymästä, mutta todellisuudessa verotus kohdistuu tekniikkaan, ei saasteisiin. Energiaveroista ja hiilidioksidikomponenteista on tullut moninkertainen verokokonaisuus, joka ei enää ohjaa kulutusta vaan täyttää valtion kassaa. Polttoaineveron osuus lämmitysöljyn hinnasta on jo yli puolet, ja jopa biopolttoaineita verotetaan, vaikka ne ovat lähes päästöttömiä. Veron nimi voi olla ohjaava, mutta tarkoitus on vain fiskaalinen.

Lämmitys on muuttunut arjen välttämättömyydestä ylellisyydeksi. Kotitaloudet maksavat energiasta enemmän kuin moni eurooppalainen yritys. Sähkölaskun ja polttoaineiden verotus osuu erityisesti niihin, jotka asuvat haja-asutusalueilla ja tuottavat oman lämpönsä. Näissä kotitalouksissa energiaverotuksesta on tullut käytännössä regressiivinen tulovero – mitä pienemmät tulot ja suurempi riippuvuus omasta energiasta, sitä ankarampi verotus.

Myös teollisuus on joutunut maksajaksi. Metsä-, kemian- ja metalliteollisuus käyttävät lämpöä ja prosessihöyryä, jotka syntyvät usein yhteistuotannosta. Kun polttoaineveroja ja hiilidioksidikomponentteja korotettiin, kustannukset nousivat kymmenillä miljoonilla euroilla vuodessa. Tämä ei vähennä päästöjä, se vähentää investointeja. Tehokkaimmat ja puhtaimmat laitokset maksavat korkeimmat verot, koska ne käyttävät energiaa paljon – vaikka tekevät sen puhtaammin kuin kilpailijansa.

Verotus on menettänyt ohjausvaikutuksensa ja kääntynyt itseään vastaan. Se ei enää ohjaa pois saastuttamisesta, vaan pois Suomesta. Päästöjä ei vähennetä, ne vain siirtyvät sinne, missä verotus on kevyempää. Tätä kutsutaan hiilivuodoksi, mutta todellisuudessa kyse on verovuodosta: työpaikat, investoinnit ja verotulot valuvat rajojen yli.

Korjaus on mahdollinen. Ensimmäinen askel on palauttaa verotus teknisen todellisuuden tasolle. Mitä tehokkaampi prosessi ja puhtaampi polttotekniikka, sitä alempi verotus. Yhteistuotanto ja korkean hyötysuhteen laitokset tulisi vapauttaa energiaverosta kokonaan, sillä ne tuottavat enemmän energiaa vähemmällä polttoaineella – juuri sen, mitä energiatehokkuudella tavoitellaan. Sähköveron ja polttoaineveron kaltaiset yleisverot on eriytettävä niin, etteivät ne estä puhtaan tekniikan käyttöä. Tällä hetkellä Suomi verottaa tehokkuutta, kun sen pitäisi verottaa tehottomuutta.

Suomi on pieni maa, mutta teknisesti suuri. Meillä on osaaminen, laitteistot ja tuotantoketjut, joilla energia voidaan tuottaa puhtaasti, tehokkaasti ja kotimaisin voimin. Se ei kuitenkaan hyödytä ketään, jos järjestelmä palkitsee veronkannon ja rankaisee järkevää tekniikkaa. Energia ei ole ongelma – se on ratkaisu, kunhan se vapautetaan verotuksen kahleista ja palautetaan takaisin sinne, mihin se kuuluu: tuotannon ja hyvinvoinnin perustaksi.