Aamun ajatuksia luonnosta, ihmisistä ja ihmisen käyttäytymisestä

 

Luonto toimii omilla ehdoillaan. Se ei kysy lupaa eikä odota ohjeita. Luonnon järjestelmät ovat vahvoja ja pitkäjänteisiä, ja ne rakentavat ja korjaavat itseään tavalla, jota ihminen ei pysty seuraamaan. Niissä ei ole turhia osia eikä harkitsemattomia liikkeitä. Ne eivät rakenna mitään vain purkaakseen sen kohta pois. Luonto ei tuhoa itseään, vaan säätää tasapainoaan, aivan kuten on tehnyt aina.

Ihminen katsoo maailmaa yhden elämän mittakaavassa. Luonto tarkastelee tuhansia vuosia pitkiä jaksoja. Tämä ero aiheuttaa suurimman osan väärin ymmärryksestä. Kun ihminen näkee muutoksen, se tulkitaan usein poikkeukseksi tai vaaraksi. Luonto näkee saman muutoksen osana pitkää rytmiä, jossa ei ole dramatiikkaa. Maankohoaminen, merivirtojen vaihtelut, kylmät ja lämpimät kaudet, säätilojen ilmiöt ja metsien uudistuminen ovat luonnolle arkipäivää.

Ihminen toimii eri logiikalla. Se muokkaa, raivaa, rakentaa ja käyttää kaikkea, mitä ympärillä on. Tämä on osa ihmisen tapaa olla olemassa. Kun ihminen rakentaa, se muuttaa ympäristöä väistämättä ja välittämättä mitä hän tekee. Selittää tekemänsä oikeaksi ja antaa itselleen näin luvan toimia, vaikka sisimmässään tietää sen vääräksi. Teolliset rakenteet, kuten tuulivoimalat, ovat tästä yksi selkeä esimerkki. Voimala vie hehtaareittain luontoa, vaatii tiet, kaapeloinnit ja massiiviset perustukset. Siinä ei ole kyse luonnon kanssa elämisestä, vaan luonnon muokkaamisesta. Luonto ei tee tällaisia ratkaisuja, ihminen tekee.

Kun koneet vanhenevat ja rakenteet rapistuvat, luonto aloittaa hiljaisen työnsä. Maa painuu, kasvit valtaavat alueen ja juuret rikkovat betonin. Prosessi kestää vuosituhansia, mutta se tapahtuu varmasti, askel kerrallaan ja omaan tahtiinsa. Luonto jatkaa siitä, mihin se jäi ennen rakentamista. Se ei tee tätä kostoksi. Tämä on luonnon tapa elää.

Aika ajoin luonto näyttää myös voimansa. Myrsky, tulva, salaman sytyttämä metsäpalo tai pitkä kuiva jakso muistuttaa siitä, että ihminen ei ole kaiken keskipisteessä. Luonto ei tee näitä näyttääkseen valtaansa. Luonto tekee näitä, koska ne kuuluvat sen kiertokulkuun. Ihmiselle sen pitäisi olla merkki, että olemme täällä vain vieraina. Meidän tehtävämme ei ole yrittää kesyttää luontoa, vaan ymmärtää sitä.

Nykyinen keskustelu kulkee suuntaan, jossa ihmisen vaikutusta liioitellaan. Ihminen kuvittelee pystyvänsä ohjaamaan ilmastoa, merivirtoja ja maailmankaikkeuden tasapainoa. Nämä kuvitelmat kertovat enemmän ihmisen tarpeesta kontrolliin kuin ymmärryksestä. Ihminen pystyy tekemään vahinkoa, se on totta, mutta ihmisen kyky hallita luonnon suuria järjestelmiä on olematon, mahdoton?. Luonto toimii mittakaavoissa, joita ihminen ei voi ohjata.

Energiakeskustelu on tästä hyvä esimerkki. Tuulivoimaa esitetään ratkaisuna, mutta sen rakentaminen on raakaa maankäytön muutosta. Metsä häviää. Maisema muuttuu. Maaperä muovautuu. Rakentaminen näkyy pitkälle ja vaikuttaa moneen. Luonto ei tunne näitä kategorioita. Luonto tuntee vain sen, että pintaa on muutettu, muokattu ja elinympäristö eliöineen on vaihtunut. Tämä herättää ihmisissä varovaisuutta, ja se on täysin ymmärrettävää.

Kuntien, kaupunkien ja ihmisten kasvava varovaisuus kertoo enemmän kokemuksesta kuin tunteista. Kun ihminen näkee, mitä rakentaminen vaatii, ymmärrys syvenee. Luonto ei ole tyhjä tila, joka odottaa vain käyttöä ja riistoa. Se on elävä iso organismi, kokonaisuus, jonka päälle ihminen vain asettuu.

Luonnon kunnioittaminen ei synny paniikista tai jatkuvasta uhkakuvien lietsonnasta. Luontoa kunnioitetaan silloin, kun ymmärretään sen mittakaava ja hyväksytään oma paikka osana sitä. Luonto on vahvempi, mutta ei vihamielinen. Luonto ei tarvitse ihmistä. Ihminen tarvitsee luontoa. Tässä on olennaisin totuus, eikä siihen tarvita teorioita tai monimutkaisia malleja.

Luonto elää. Luonto jatkaa. Luonto korjaa. Ihminen oppii tai kaatuu. Tämä on ajatus, joka kannattaa pitää mielessä, kun katsoo ympärilleen ja miettii, mihin suuntaan maailma on menossa ja me siinä mukana.