Raahen tulevaisuus ei voi olla pelkkää odottamista

Raahen Seudun Kehityksen kuukauden blogissa kehitysjohtaja Pasi Pitkänen kuvasi alueen tilannetta aika realistisesti. Tunnelma on odottava. Maailmantilanne näkyy investoinneissa, yritykset ovat varovaisia ja isot hankkeet etenevät hitaasti.

Tämä on ihan totta.

Mutta samalla herää yksi tärkeä kysymys:
mitä me itse aiomme tehdä sillä aikaa kun odotamme?

Raahe on elänyt jo vuosia tilanteessa, jossa puhutaan:

• isoista investoinneista
• vetytaloudesta
• merituulivoimasta
• datakeskuksista
• miljardihankkeista
• ja tulevaisuuden suurista mahdollisuuksista.

Olen itse ollut mukana päätöksenteossa kohta viisi vuotta, ja käytännössä nämä samat asiat ovat olleet pöydällä koko sen ajan.

Ja mitä on konkreettisesti tapahtunut?

Hyvin vähän.

Kyllä, jotakin valmistelua etenee. Selvityksiä tehdään, suunnitelmia laaditaan ja hankkeita pidetään “putkessa”. Mutta rehellisesti sanottuna uskon, että moni näistä isoista kokonaisuuksista on edelleen vuosien päässä toteutumisesta — jos ne lopulta toteutuvat siinä laajuudessa kuin nyt puhutaan.

Osa hankkeista varmasti etenee.
Osa siirtyy.
Osa muuttuu.
Ja osa jää toteutumatta.

Sillä välin kaupungin arki jatkuu joka päivä.

Keskustan liikkeet yrittävät pärjätä. Vanhat rakennukset vanhenevat. Asukasluku laskee hiljalleen. Nuoret miettivät jäävätkö vai lähtevätkö. Yritykset pohtivat uskaltaako investoida.

Ja juuri siksi olen itse tullut siihen ajatukseen, että Raahen pitää alkaa rakentaa enemmän myös oman näköistään tulevaisuutta eikä vain odottaa mitä maailmalla tapahtuu.

Meillä on täällä jotain sellaista, mitä monella kaupungilla ei enää ole.

Meillä on:

• Vanha Raahe
• Pekkatori
• Seminaarin alue
• merellisyys
• empirekorttelit
• vanhat porvaristalot
• Huvimylly
• historia
• identiteetti
• ja ympäristö, jota ei voi enää rakentaa uudelleen jos se kerran menetetään.

Monessa kaupungissa nämä purettiin jo vuosikymmeniä sitten.

Rauma ymmärsi ajoissa mitä sillä oli käsissään.
Porvoo ymmärsi.
Tammisaari ymmärsi.

Nyt pitäisi Raahessakin ymmärtää, ettei historiallinen ympäristö ole pelkkä kuluerä tai vanha rakennusongelma.

Se voi olla:

• matkailua
• yritystoimintaa
• tapahtumia
• työpaikkoja
• vetovoimaa
• asumisviihtyvyyttä
• ja koko kaupungin identiteetin vahvistamista.

Siksi olen toimittanut kaupungin johtoryhmälle strategisen kehittämis- ja investointiohjelman, jossa nämä asiat on pyritty kokoamaan yhdeksi kokonaisuudeksi.

Ajatus ei ole rakentaa mitään utopistista haavemaailmaa.

Ajatus on paljon yksinkertaisempi:
käytetään niitä vahvuuksia mitä meillä jo on.

Seminaarin alue voisi olla:

• kulttuurin
• tapahtumien
• matkailun
• yrittäjyyden
• ja ympärivuotisen toiminnan keskus.

Pekkatori voisi olla yksi Suomen hienoimmista historiallisista keskustamiljöistä — sellainen paikka, jonne ihmiset oikeasti tulevat viihtymään, eivät vain ajamaan läpi.

Ja Bio Huvimyllyn kohdalla on hyvä muistaa yksi tärkeä asia:
siellä ei enää pelkästään puhuta, vaan myös tehdään.

Rakennus on saamassa uuden vesikatteen ja asennusurakka on jo sovittu. Bio Huvimylly ry. tekee parhaillaan konkreettista työtä sen eteen, että tämä kulttuurihistoriallisesti merkittävä elokuvateatterirakennus saadaan pelastettua tuleville sukupolville.

Juuri tällaisista teoista elinvoima oikeasti alkaa.

Ei aina satojen miljoonien uutisista, vaan siitä että joku ottaa vastuuta, tarttuu toimeen ja alkaa tehdä.

Ja tärkeintä:
näihin asioihin me voimme itse vaikuttaa.

Niitä ei päätetä Brysselissä, Washingtonissa, Frankfurtissa tai pörssisaleissa.

Totta kai tämä kaikki maksaa.

Mutta niin maksaa myös se, jos mitään ei tehdä.

Jos rakennukset päästetään rapistumaan käyttökelvottomiksi, keskusta hiljenee ja kaupungin vetovoima hiipuu vuosi vuodelta, lasku tulee lopulta paljon kovempana.

Raahe tarvitsee edelleen teollisuutta, yrityksiä ja investointeja. Siitä ei pääse mihinkään.

Mutta rinnalle tarvitaan myös jotain muuta:
uskoa omaan kaupunkiin ja rohkeutta kehittää sitä pitkäjänteisesti.

Kaupunki ei kehity odottamalla.

Se kehittyy tekemällä.