Kun joka sade on myrsky – ääri-ilmiöiden inflaatio

Kesäpäivä Suomessa. Aurinko paistaa, hiki virtaa ja helteestä nautitaan – aivan kuten ennenkin. Illalla taivas vetäytyy harmaaksi ja taivaanrannassa jylyää. Ukkonen! Vettä tulee kuin Esterin takalistolta, ja pari oksaa lentelee pihamaalla. Siinäpä se – ihan tavallinen suomalainen kesäpäivä, jonka päätteeksi luonto hoitaa kastelun. Vai onko?

Ei, jos meteorologeja on uskominen. Nyt kyseessä ei ole enää tavallinen ukkoskuuro. Ei. Se on “voimakas sääilmiö”, “ääri-ilmasto-episodi”, “rajuilma” ja mahdollisesti “trombiuhka”. Kaikki tämä siksi, että kesäpäivän jälkeen tulee ukkonen. Kuinka yllättävää!

Tuntuu, että nykyään jokaisesta sadealueesta revitään ilmiö. Jos sataa, se ei riitä – täytyy olla runsaasti sadetta, ukkosta, raekuuroja ja mahdollisia sähkökatkoja. Tuuli ei enää puhalla – se riehuu. Aurinko ei porota – se paahduttaa. Eikä ole enää lämpimiä jaksoja – on “kuumuusjaksoja, jotka voivat yltää ennätyksellisiin helleaaltoihin”.

Tätä voisi kutsua sään dramatisoinniksi – tai suoraan sanottuna säätiedotuksen saippuaoopperaksi. Ja se tuntuu olevan nykymedian mieleen. Jokaiseen pilveen etsitään hopeareunan sijaan pelotetta. Katsojalle ei enää riitä tieto siitä, kannattaako ottaa sadetakki mukaan. Nyt täytyy varoittaa, ennakoida, herätellä, toistaa ja sitoa kaikki suurempaan ilmastonarratiiviin. Ilmanpaineesta tulee psykologinen uhka ja pilvistä poliittinen ilmiö.

Kyllä me suomalaiset osaamme edelleen lukea taivasta ja haistaa ukkosen ennen kuin se jyrähtää. Ei meitä tarvitse pelotella joka kerta, kun lämpötila ylittää +25 ja taivaalle nousee kumpupilviä.

On hyvä kysyä, kuka hyötyy siitä, että jokainen kesäkuuro uutisoidaan kuin se olisi mini-Katrina? Toki sääuutinen kerää klikkejä, ja jos jokaisesta sateesta saadaan tarina, niin uutiskynnys täyttyy helpommin. Mutta pitkässä juoksussa tämä syö uskottavuutta. Jos kaikki on “äärisäätä”, mikään ei enää ole normaalia. Sanat menettävät merkityksensä.

Vielä 80-luvulla ukkoset jyrisivät rehellisesti, myrsky kaatoi pari puuta eikä kukaan huutanut ääri-ilmastoa. Jos tuli rakeita, mentiin sisälle. Jos tuli trombi, soitettiin palokunta. Nyt siitä saadaan kolme Ylen juttua, yksi HS:n analyysi ja linkki Ilmatieteen laitoksen infografiikkaan siitä, miten tämä liittyy globaaliin ilmastonmuutokseen.

Voitaisiinko palata takaisin järkevään säätiedottamiseen? Meteorologien tehtävä on kertoa, mitä on tulossa – jos osaavat – ei paisutella, dramatisoida tai pelotella. Suomalainen kyllä ymmärtää, että kesällä ukkostaa ja talvella tuiskuttaa. Se ei ole kriisi, se on vuodenaika.

Sää saa olla sää – ilman draamaa. Kaikkien ei tarvitse olla ääri-ilmiöitä. Me suomalaiset olemme syntyneet tähän ilmastoon, ei meitä pelotella yhdellä ukkosella.