Jakso 7: Työvoimatoimisto, Kiurun malli

Aamu Poriin. Ulkona sataa jälleen – tietenkin. Mutta sisällä TE-toimistossa tuoksuu kahvi, stressi ja muutos.

Kertoja: "Krista Kiuru ei enää etsi työtä. Nyt hän on itse työvoimatoimisto. Tai ainakin se, mikä siitä jäi jäljelle. Rakenteita purettiin, tilalle tuli konsepti: ‘Kiurun malli’.”

Leikkaus: Pöydällä kyltti: ‘Työnvälitys – mutta vain, jos olet hallintokelpoinen’.

KIURU (puhuu uuteen rekrytoitavaan virkailijaan): – Työnhaku ei ole suorite, se on prosessi. Me emme etsi osaamista, vaan asennetta. Hallinnollista asennetta.

VIRKAILIJA (häkeltyneenä): – Haluatteko siis CV:n vai motivaatiokirjeen?

KIURU: – Haluan muistion, jossa on viittaukset edellisiin muistioihin.

Leikkaus: Ensimmäinen asiakas astuu sisään. Se on Li Andersson.

LI: – Tulin tarjoamaan vaihtoehtoista työehtosopimusta, joka perustuu yhteisomistukseen, lukupiireihin ja ay-solidaarisuuteen.

KIURU: – Hyväksytään pilotiksi, mutta vain Itä-Suomeen. Sinne menee kaikki ideat testiin.

Seuraava asiakas: Timo Harakka.

HARAKKA: – Minulla olisi esitys. Se on PowerPoint-muodossa. Puhun siinä kolmannen persoonan kautta itsestäni. Se on osa performanssia.

KIURU: – Hyväksyn, jos mukana on arviointilomake ja vaikutusarvio. Ilman vaikutusarviota ei tapahdu mitään.

Leikkaus: Antti Kaikkonen yrittää päästä ovesta sisään, mutta pysähtyy.

KAIKKONEN: – Täytyy miettiä vielä, että tuleeko tästä mitään.

Leikkaus: Antti Lindtman seisoo kopin ulkopuolella ja laskee kävijämääriä.

LINDTMAN: – Tässä on jotain vaarallista. Jos Kiuru alkaa jakaa työpaikkoja, niin kohta hallitus joutuu tekemään jotain konkreettista.

Leikkaus: Minja Koskela tekee podcastia suoraan TE-toimiston aulasta.

MINJA: – Tämä tila, tämä toimisto, on poliittinen tilannekuva. Hallinnollinen taideteos, jonka keskellä työ on metafora. Ja Kiuru? Hän on... strukturaalinen vastareaktio.

Loppukohtaus:

KIURU seisoo käytävän päässä. Yleisöä saapuu, byrokraatit ja epätoivoiset työnhakijat. Hän avaa oven kokoushuoneeseen, jossa lukee: ‘Työllistämisen kokeellinen laboratorio’.

KIURU (ääneen): – Tervetuloa uudenlaiseen työelämään. Missä hakemus ei ratkaise – vaan kyky osallistua lausuntokierrokseen.

Musta ruutu. Teksti ilmestyy:

Seuraavassa jaksossa: Hallituksen palautepäivä, Orpo lukee palautteita ääneen. Sofia ehdottaa ekotyöllistämistä ja Sipilä laskee, mitä kaikki maksaisi – ja miksei kannata tehdä mitään.

Jakso 8: Palautepäivä – Orpo vastaan kansa

Aamu. Säätytalo. Sali, jossa yleensä pidetään hallitusneuvotteluja, on muutettu palautetilaksi. Seinällä lukee: 'Palaute on mahdollisuus – paitsi jos se koskee budjettia'.

Kertoja: "On kulunut 100 päivää hallituksen työskentelystä. Kansa saa nyt puhua. Mutta onko hallitus valmis kuulemaan? Tai edes lukemaan?”

Petteri Orpo saapuu, mukanaan kansio nimeltä: “Kansalaispalautteet, seulomaton”.

ORPO (puhuu medialle): – Tämä on historiallinen hetki. Me suhtaudumme palautteeseen vakavasti. Tai ainakin vastaanotamme sen fyysisesti.

Ensimmäinen palaute:

“Hei, voitteko selittää, miksi bensahinta on sama kuin lounaan hinta mutta sillä ei pääse yhtä pitkälle?”

ORPO (kääntää paperin): – Tämä ei ole palaute, tämä on kysymys. Ja hallitus ei vastaa kysymyksiin. Se linjaa.

Toinen palaute:

“Missä on se hyvinvointivaltio, josta puhuitte? Löytyykö se jostain muualta kuin vaalipuheista?”

ORPO: – Hyvinvointivaltio on olemassa. Se on määritelty asiakirjassa. Valitettavasti se ei ole sovellettavissa käytännössä.

Leikkaus: Sofia Virta ehdottaa ekotyöllistämistä.

SOFIA: – Rakennetaan ekotyöpaikkoja: yhteisöpuutarhoja, kierrätyspajoja, kipsattuja kahviloita!

ORPO: – Kuulostaa kalliilta. Onko olemassa ekotyöpaikka, joka ei maksa mitään ja toimii itsestään?

SOFIA: – Se kuulostaa... hallitusohjelmalta.

Leikkaus: Sipilä Excelinsä ääressä.

SIPILÄ (ilman sanoja):

Solu A1: “Ekotyöllistäminen?” Solu A2: “=KUSTANNUS*EI_TOTEUTETA” Solu A3: “=SÄÄSTÖ+HYVÄ_OMATUNTO”

Leikkaus: Minja Koskela julkaisee esseen nimeltä ‘Palautteen politiikka – kun kuuntelu on performanssia’.

MINJA: – Tämä palautepäivä on kuin vaalikeskustelu ilman vaaleja. Kansa saa puhua – mutta ei vaikuttaa.

Loppukohtaus:

ORPO seisoo tyhjän palautelaatikkopinon äärellä.

ORPO (hiljaa): – Palautetta on annettu. Reaktiota ei kirjata.

Musta ruutu. Teksti ilmestyy:

Seuraavassa jaksossa: Krista Kiuru ehdottaa työntekijöiden hallintoneuvostoa – joka päättää, ketkä päättävät. Hallitus hämmentyy, oppositio syttyy, ja SOTE-holvi avautuu... jälleen.

Jakso 9: Hallintoneuvosto – Kristan suunnitelma

Aamu Poriin. Työvoimatoimiston kellari. Valot vilkkuvat. Krista Kiuru seisoo piirtoheittimen ääressä.

KIURU: – Olen päättänyt perustaa työntekijöiden hallintoneuvoston. Mutta tämä ei ole tavallinen neuvosto. Tämä on metahallintoelimen varjohahmotelma. Ne, jotka valitaan, eivät tee päätöksiä – he päättävät, ketkä tekevät ne.

Kertoja: "Kiurun ehdotus ravistelee perustuksia. Ei siksi että se olisi radikaali, vaan siksi että se on yllättävän looginen."

Leikkaus: Hallitus kuuntelee ehdotusta suu auki.

ORPO: – Ymmärsinkö oikein? Te ehdotatte, että perustetaan elin, joka valvoo päätöksentekijöitä mutta ei tee päätöksiä itse?

KIURU: – Kyllä. Se on kansanvaltaista metabyrokratiaa.

LINDTMAN (varovasti): – Entä jos ne valitsevat jonkun muun kuin meidät?

KIURU: – Silloin järjestelmä toimii.

Leikkaus: Minja Koskela lukee ehdotuksen ja kirjoittaa pamfletin nimeltä “Valta ilman valintaa – representaation purku työn kautta”.

MINJA: – Tämä on uuden ajan malli. Mutta se tarvitsee vielä feministisen ja ekososiaalisen ulottuvuuden. Ja ruohonjuuritasoa. Ja podcastin.

SOFIA VIRTA: – Me perustetaan sitten hallintoneuvoston ekotiimi. Me päätetään päätösruokailut.

Leikkaus: Sipilä laatii kaavion.

SIPILÄ:

A1: "Neuvosto?" A2: =JOS(KUSTANNUS>0;EI_TOTEUTETA;PERUSTETAAN_SILTI) A3: "Lisätään alatyöryhmä"

Leikkaus: Eduskunnassa oppositio raivostuu.

TAVIO (hallituksen riveistä huolimatta epävarmana): – Tämä kuulostaa liian järjestäytyneeltä ollakseen suomalainen idea.

KOSKELA (kommentoi eduskunnan käytävältä): – Ja silti liian hallinnollinen ollakseen kapina. Mutta minä olen mukana. Jos saan moderoida.

Loppukohtaus:

KIURU kävelee käytävää pitkin. Hänellä on mukanaan kansio: 'Sote-holvi – osa II'. Hän pysähtyy oven eteen. Ovessa lukee: 'Vain hallintoneuvoston jäsenille'.

KIURU (kuiskaten): – Tästä se alkaa. Pysyvä työ, ilman virkaa.

Musta ruutu. Teksti ilmestyy:

Seuraavassa jaksossa: Hallintoneuvosto kokoontuu ensi kertaa – ja Krista tajuaa, että joku muu haluaa vallan. Ja ehkä... koko soten takaisin.

Jakso 10: Suuri vaalilupausten kuuleminen

Aamu. Eduskuntatalon aula. Pystytetty erikoisistunto: “Vaalilupausten kuuleminen – osa kansallista eheytymisohjelmaa”. Kahvipannu porisee kuin kansan pettymys.

Kertoja: "Vaalien aikaan luvattiin kaikkea. Nyt on tullut aika kuunnella, mitä silloin sanottiin. Mutta kuka kuuntelee? Ja kuka enää uskoo?”

Lava. Lava on matala. Pöytä on pyöreä, mutta mikään ei ole tasaista. Ensimmäinen puhujana: Antti Lindtman.

LINDTMAN: – Lupausten henki oli vahva. Nyt, kun henki on poissa, jää vain lupaus. Me emme peruneet niitä – me vain tarkensimme niitä pois näkyvistä.

Seuraavana: Antti Kaikkonen.

KAIKKONEN: – Kun sanoin, että maaseutua ei jätetä, tarkoitin sitä tunnepuolella. Käytännössä sitä jouduttiin tarkastelemaan... enemmän etäisyyden päästä.

Sofia Virta puhuu koko ajan ympäristövastuulliselta korokkeelta, joka on rakennettu kompostilaatikoista.

SOFIA: – Lupasimme vihreää siirtymää. Se siirtyykin. Aina vähän eteenpäin. Mutta onhan se silti... liikkeessä?

Minja Koskela nousee. Hän tuo mukanaan dokumenttipinkan otsikolla: “Sanojen performatiivinen merkitys ja politiikan lingvistinen petos”.

MINJA: – Lupaukset ovat kollektiivinen psykologinen sopimus. Ne eivät rikkoudu, ne murenevat. Ja juuri murenemisen hetkellä syntyy totuus: vallan ja vastuuttomuuden rakenteellinen liitto.

Timo Harakka saapuu lavalle ilman kutsua.

HARAKKA: – Minä lupasin kerran kirjaprojektin. Sain siitä kaksi kolumnia ja yhden jälkilaskun. Lupaukset eivät ole tehty pidettäviksi – ne ovat kuin sloganit: valmiita kuolemaan heti vaalien jälkeen.

Leikkaus: Orpo istuu sivussa. Hän selaa vanhoja vaalijulisteita ja kuiskaa.

ORPO (itsekseen): – Tämäkin juliste... “Varmuutta vaikeina aikoina.” Miksi se tuntuu nyt... ironialta?

Kertoja: “Kuuleminen ei ole oikeudellinen prosessi. Se on rituaali. Ja rituaalit eivät päätä mitään – ne antavat tunteen, että joku vielä valvoo.”

Loppukohtaus:

KIURU seuraa istuntoa varjosta. Hän sulkee muistikirjan, jonka kannessa lukee: ‘Poliittinen muisti – toistuvien virheiden arkisto’.

KIURU (kuiskaten): – Lupaukset voivat pettää. Mutta hallinto... hallinto ei unohda.

Musta ruutu. Teksti ilmestyy:

Seuraavassa jaksossa: Hallintoneuvosto kokoontuu – mutta ovet eivät aukene kaikille. Joku on muuttanut sääntöjä. Ja Krista ei ole enää ainoa, joka kirjoittaa niitä.

Jakso 11: Hallintoneuvoston ensi kokoontuminen

Ilta. Paikka: entinen Valtioneuvoston neuvottelusali, nyt “Demokraattisen ohjauksen laboratorio”. Ympärillä pyöreä pöytä. Keskellä mikrofoneja, mutta mikään ei ole päällä.

Kertoja: "Krista Kiuru on kutsunut koolle hallintoneuvoston. Mutta joku muu on ehtinyt ensin. Pöydällä odottaa kansio. Sen kannessa lukee: ‘Uudet säännöt’. Allekirjoitus: Tuntematon jäsen.’”

KIURU (selkeästi häkeltyneenä): – Tämä ei ole se asiakirja, jonka minä hyväksyin. Tässä lukee, että neuvosto valitsee nyt päätösedustajat äänestämällä... TikTokissa?!

MINJA (nostaa kätensä): – Se oli minun ehdotukseni. Osallistuva media on tulevaisuutta. Hallinto ei saa jäädä jälkeen meemikulttuurista.

LI ANDERSSON (vakavana): – Mutta jos päätökset pohjautuvat tykkäyksiin, kuka jää ulkopuolelle? Ketkä algoritmi unohtaa?

SIPILÄ (avaa läppärinsä):

A1: =JOS(SOMEVAIKUTUS>RELEVANSSI;HYVÄKSY;HYLKÄÄ) A2: “Algoritmi on tehokkain työryhmä.”

ORPO (saapuu paikalle myöhässä, kahvikuppi kädessään): – Oliko tämä kokous? Minulle sanottiin että tämä on seminaari.

KIURU: – Tämä on seminaari. Mutta sellainen, jossa kaikki osallistujat luulevat olevansa puhujia.

Sofia Virta jakaa pöydälle ekohallintopaketin: bambukansiot ja siemenpaperille painetut esityslistat.

SOFIA: – Jos me päätetään yhdessä, päätös itsessään on ympäristöteko.

Leikkaus: Harakka ilmestyy paikalle ja ottaa heti puheenvuoron.

HARAKKA: – Hallintoneuvosto ei voi olla uskottava ilman introa. Ehdotan, että jokainen meistä esittelee itsensä niin kuin olisi osallistumassa runonlausuntaan.

Krista nousee. Hän puhuu koko salille, ääni vakaana.

KIURU: – Tämä on käännekohta. Jos emme kontrolloi sääntöjä, meistä tulee niiden uhreja. Hallintoneuvoston tulee palauttaa järjestys. Ei muuttaa se... meemiksi.

Leikkaus: Äänestys alkaa. Tulokset ilmestyvät taululle... ja näyttävät olevan jo päätetty.

KIURU: – Mitä ihmettä? Tämä oli ennalta... ennustettu?

VARJO 2.0 (projektorin kautta):

"Simuloidut tulokset: hyväksytty ennen kokouksen alkua. Todellisuus on optimoitu.”

Musta ruutu. Teksti ilmestyy:

Seuraavassa jaksossa: Krista saa varoituksen – hänen vaikutusvaltansa on ylittänyt turvallisen tason. Varjohallinto aktivoituu. Ja koko sarja alkaa saada muotoa, joka ei enää ole pelkkää politiikkaa – vaan järjestelmän itsensä vastareaktio.

 

Välijakso: Lupausjuhlan jälkeinen krapula

Kolme päivää vaalien jälkeen. Takit on käännetty, käsivarret rullalla. Aletaan siivota lupauksia pois pöydältä kuin vanhentunutta eineslasagnea.

Kertoja: "Ennen vaaleja kaikki oli mahdollista. Kolme päivää vaalien jälkeen – kaikki on mahdotonta. Syntyy kansallinen ilmiö: poliittinen peruminen."

Leikkaus: Antti Lindtman studiossa.

LINDTMAN: – Meidän linjamme yöpäivystyksistä oli selkeä. Emme missään nimessä aio hyväksyä niiden lakkauttamista. Ellei se sitten ole strategisesti perusteltua. Tai alueellisesti järkevää. Tai budjetillisesti pakollista.

Toimittaja: – Eli hyväksytte?

LINDTMAN: – Me emme hyväksy hyväksymistä, mutta emme voi kieltää mahdollisuutta hyväksyttävyyteen.

Leikkaus: Antti Kaikkonen puhumassa kahvilassa.

KAIKKONEN: – Ennen vaaleja puhuttiin, että maaseutua puolustetaan viimeiseen saakka. Nyt selvisi, että viimeinen saakka oli vaalipäivän ilta. Sen jälkeen aletaan katsoa isompaa kuvaa. Isossa kuvassa... se maaseutu ei enää näy.

Leikkaus: Sofia Virta ja Minja Koskela yhteisessä livestreamissä.

SOFIA: – Ilmastotekoja on vaikea toteuttaa, kun budjetti puhuu toista kieltä.

MINJA: – Lupaukset ovat performatiivisia, mutta politiikka on patriarkaalista. Ja tässä rakenteessa... minä en ole hiljaa.

SOFIA: – Pidetäänkö tauko?

MINJA: – Pidetään. Mutta symbolisesti.

Musta ruutu. Teksti ilmestyy:

*Seuraavassa jaksossa: Hallituksen palautepäivä, jossa kansa antaa arvosanan – ja politiikan selityskoneet ylikuumenevat. Krista Kiuru tekee paluun... mutta tällä kertaa hän ei hae töitä. Hän tarjoaa niitä.

 

"KIURU TYÖLLISTYY – TYÖMARKKINOIDEN TRILLERI"

Prologi

Hahmot ovat överisti, mutta oivaltavasti liioiteltuja:

• Antti Lindtman – Demarien ikuinen toimitusjohtaja. Johtaa puoluetta kuin isännöitsijä kokouskeskuksen kahviosta käsin. Palkkapussi paisuu samalla kun duunit on delegoitu "järkevämmin resursoitaville" eli muille. Hän on se tyyppi, joka saapuu työpaikalle kello 10 ja kertoo olevansa jo “pitkällä strategiatyössä”.

• Antti Kaikkonen – Entinen varusmiesten isoveli, nykyään maaseudun kaupunkilaisin airut. Hänellä on “maanläheinen” side maaseutuun, mutta se tarkoittaa että hän on joskus nähnyt perunamaan junan ikkunasta. Hänen kantansa on aina "selvitämme", mikä politiikassa tarkoittaa: "ei."

• Katri "kaksi hyvää asiaa" Kulmuni – poliittisen epämääräisyyden mestari. Vastaukset ovat kuin runoja: avoimia tulkinnoille ja riippuvaisia säätilasta. Politiikan Schrödingerin lausunnot – sekä kyllä että ei samassa paketissa.

• Minja Koskela  – oppositiosta revitään irti koko TikTok-potentiaali. Joka lausunto alkaa huutamalla ja päättyy Caps Lockiin. Sopivat kaikkeen, mistä voi syyttää hallitusta, EU:ta tai säätilaa.

• Sofia Virta – niin vihreä, että seisoo metsässä koska se on ideologinen velvollisuus. Vastustaa yöpäivystyksien lakkauttamista, koska “yölläkin pitää voida synnyttää ekologisesti”.

• Riikka Purra – poliittisen debatin dominatrix. Valmiina välikommenttiin kuin stand-up-koomikko open-micissä. Käyttää oppositiota nyrkkeilysäkkinä ja hallitusta sohvana, jossa lepää ennen seuraavaa hyökkäystä.

• Petteri Orpo – pääministeri, jonka tietämättömyys on niin puhdasta, että sitä voitaisiin pullottaa ja myydä lähdevetenä. “En ole tietoinen tästä, mutta kuulostaa vakavalta.” Hänen varmuutensa on kuin GPS, joka sanoo “käänny oikealle nyt” vaikka tie päättyy järveen.

---

Teema: Sote-sekoilu – Yöpäivystyksien ehkä-lakkautus

Kaikki puolueet yrittävät kommentoida asiaa, mutta kukaan ei ole aivan varma mikä kysymys oli. Jokainen keskustelu muistuttaa enemmän palaveria, jossa kukaan ei lukenut agendaa.

Orpo: “Kyllä, me pidämme huolen siitä, että... että kaikilla on mahdollisuus hoitoon... tai ainakin siihen, että he tietävät, että mahdollisuus oli olemassa ennen kuin se lakkautettiin.”

Lindtman: “Työmäärä on kova. Palkka vastaa vastuuta. Vastuuta ei ole, mutta se on järjestelmätason ongelma.”

Kaikkonen: “Keskusta puolustaa maaseutua! Paitsi jos se maksaa. Sitten puolustamme kompromissia, joka ei tyydytä ketään.”

Kulmuni: “On tärkeää, että tehdään päätöksiä, mutta vielä tärkeämpää on, että niitä ei tehdä liian äkkiä. Tai siis tehtiin jo, mutta nyt pohditaan. Tai ehkä ei.”

Purra: “Tämä on vasemmiston ja EU:n salajuoni. Yöpäivystykset olisivat turvassa, jos kansallinen etu asetettaisiin edelle – ja maahanmuutto vähemmälle!”

Sofia Virta: “Yöpäivystyksen voi toteuttaa ekologisesti. Kynttilänvalossa. Metsässä. Doulien kanssa. Se on vaihtoehto!”

Opposition TikTok-trio: “MEILLE VALEHDELTIIN! HALUATTEKO TE, ETTÄ KANSALAISIA KUOLEE ODOTUSAULOIHIN?! (kamera zoomaa raivokkaaseen katseeseen)”

---

Hemmetti. Krista Kiuru on työn haussa...mitä siitä tulee jos työläinen aikoo tehdä työtä...no lakkohan se on heti pystyssä...

NYT puhutaan! Krista Kiuru työnhaussa on kuin Che Guevara työvoimatoimistossa – pelkkä ajatus siitä, että hän oikeasti alkaisi tehdä työtä, aiheuttaa valtakunnallisen hälytyksen. Ay-liike virittää jo megafonit, ja PAM:n toimistolla kahvit tärähtää pöydältä:

---

Uutislähetys: Työrintamalla poikkeustilanne – Krista Kiuru aikoo tehdä töitä

Ankkuri:
"Tänään nähtiin historiallinen käänne suomalaisessa työmarkkinakentässä, kun entinen ministeri Krista Kiuru ilmoitti hakevansa töitä. Ay-liikkeet ovat reagoineet nopeasti – lakkovaroitus on annettu, solidaarisuussyistä tietenkin."

Ay-pomo (kypärä päässä megafonin kanssa):
"Jos Kiuru menee töihin, se luo vaarallisen ennakkotapauksen. Kuka seuraavaksi? Entinen työministeri? Tämä rikkoo pyhän kolminaisuuden: eduskunta, puheenvuoro ja palkka ilman vastuuta."

Kiuru (kameraan tiukasti):
"Olen valmis tekemään töitä. Tosin omilla ehdoilla, mahdollisimman etänä, mieluiten kahvin ääressä ja tietenkin konsultatiivisessa roolissa. Mutta hei, aikomus on jo 80 % suoritus."

Työvoimatoimiston virkailija (hiljaa, mutta peloissaan):
"Meillä ei ole protokollaa siihen, että poliitikko haluaa töitä. Meidän järjestelmä kaatui heti ilmoituksen jälkeen. Nyt kaikki virkailijat koulutetaan kriisitilanteeseen."

---

Kaduilla järjestetään mielenosoitus "Työläisen oikeus olla työtön!" ja Ay-liikkeen uusi tunnuslause lanseerataan:

“Työ kuuluu kaikille – paitsi entisille ministereille!”

---

KIURU TYÖLLISTYY – TYÖMARKKINOIDEN TRILLERI

Tervetuloa suomalaisen poliittisen satiirin syväpäähän. Tämä ei ole pelkkä fiktiivinen sarja, vaan yhteiskunnallinen kokemus, jossa byrokratia, hallitusohjelmat ja työnhaku kohtaavat. Pääroolissa Krista Kiuru, entinen ministeri, nykyinen työnetsijä. Sivurooleissa koko poliittinen kerma. Lukeminen omalla vastuulla.

---

Jakso 1: CV vai puolueohjelma?

Aamu. Pori. Lokakuinen sade hakkaa ikkunaan kuin SAK:n jäsenmaksulasku.

Kamera lähtee liikkeelle harmaasta kerrostalosta, hissi on rikki. Krista Kiuru laskeutuu portaita hitaasti, mutta määrätietoisesti – kuin hallitusneuvotteluista. Taustalla kuuluu dramaattinen sello.

KIURU (sisäinen monologi, haikea mutta päättäväinen): "Vuosia taistelin työtaakan puolesta. Nyt se on minun vuoroni... kokea se. Työ. Palkkatyö. Tai ainakin vakituisen tuntuiset pätkät."

Leikkaus: Pori TE-toimisto. Sisällä on hiljaista kuin oppositiossa tiistaina. Virkailija (25v, uupunut, yllään huppari jossa lukee "Tulos tai ulos"): – Noniin, ja CV?

KIURU:
– CV? Tämä on CV. (Ojentaa 380-sivuisen poliittisen muistelmateoksen “Hallitustyön harmaat vuodet”)
– Sieltä löytyy osaamisprofiilini, linjaukset ja 17 eri versiota kannasta soteen.

Virkailija:
– Ööh… no onhan tää niinku... laaja. Mutta siis... mitä te haluaisitte tehdä?

KIURU:
– En minä, vaan kansa. Mitä kansa haluaisi minun tekevän?

Virkailija:
– No... esimerkiksi tämä siivoojan paikka olisi vapaana.

KIURU (hätkähtää):
– Työtä... ilman valiokuntaa?

Leikkaus: SAK:n toimisto, Helsingissä. Hätäkokous. Krista Kiurun työnhakua seurataan ruudulta kuin ydinvoimalan ydinsydäntä.

Ay-johtaja:
– Jos hän oikeasti menee töihin, se voi aiheuttaa ketjureaktion. Hallitus voi alkaa odottaa muiltakin poliitikoilta samaa. Meidän täytyy toimia. Meidän täytyy... soittaa Li Anderssonille.

Leikkaus: Bryssel. Li Andersson istuu EU:n parlamentissa, lukien Friedrich Engelsin "Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperää" kahvikuppinsa kyljessä lukee "Eat the Rich".

Li (vastaa videopuheluun):
– Krista tekee mitä? Työtä? Kapitalistien unelma! Se on ansa!

Ay-johtaja:
– Voitko tulla takaisin ja pysäyttää tämän?
Li:
– En. Mutta voin aktivoida protestiprotokollan: "Yksi työpaikka, sata mielenosoitusta."

Loppukohtaus:

Kiuru katsoo ulos ikkunasta, käsissään työpaikkailmoitus: “Avoin paikka: asiakaspalvelija. Ei valiokuntakokouksia.”

KIURU (hiljaa):
– Tämä on se muutos, jota pelkäsimme... mutta jota ehkä tarvitsimme.

Jakso päättyy. Musta ruutu. Teksti ilmestyy:

Seuraavassa jaksossa: Ensimmäinen työhaastattelu – ja työnantajan hermoromahdus, kesken kokouksen kutsuttu välikysymys ja mysteerinen faksi SOTE-alueelta, jossa kaikki on “periaatteessa päätetty, mutta ei käytännössä mitenkään.”

Jakso 2: Ensimmäinen työhaastattelu

Tilannekatsaus. Pori. Aamuyö. Ulkona sataa, sisällä soittaa faksi. Kukaan ei tiedä miksi – se ei ole ollut kytkettynä vuosiin.

Kertojaääni: "Krista Kiuru on matkalla ensimmäiseen työhaastatteluunsa sitten vuoden 2005. Paikkana on kuntoutuslaitos, jossa haetaan 'koordinaattoria ilman valtaa mutta kaikella vastuulla'."

Haastatteluhuone. Sisustus: Ikea-pöytä, kalenterit vuodelta 2017 ja nurkassa airfryer.

TYÖNANTAJA: – Eli siis, voisitko kertoa vähän itsestäsi?

KIURU: – Olen kokenut organisaatiorakenteiden uudistaja, asiantuntijakulttuurin kehittäjä ja tilanteeseen nähden aina valmis lausumaan. Olen ollut mukana sekä päätöksenteossa että sen kiertämisessä.

TYÖNANTAJA: – Ja millaisia tavoitteita sinulla olisi tässä työssä?

KIURU: – Ensin tarvitaan tiekartta. Työryhmä. Alatyöryhmä. Hallitusohjelmaan sitoutuva, mutta irtisanottavissa oleva visio. Ja tietenkin – laaja kuuleminen.

TYÖNANTAJA (häkeltyy): – Me tarvittaisiin joku, joka vastaa puhelimeen.

KIURU: – Minulla on ollut vastuu yhdestä jos toisestakin linjasta – mutta puhelimeen en vastaa ennen kuin tiedän, kuka soittaa ja miksi. Se on linjauksellinen kysymys.

Leikkaus: TE-toimiston työntekijä seuraa haastattelua valvontakamerasta ja kirjoittaa raporttia otsikolla: “Työnhaku, vai virkamiesvallankaappaus?”

Leikkaus: Bryssel. Li Andersson vetää punaviiniä ja lukee haastattelun pöytäkirjaa. Hän nyökkää hitaasti.

LI (itselleen): – Kapitalismin vanki ei taivu... mutta mitä jos hän haluaa päästä siitä ulos vapaaehtoisesti?

Loppukohtaus: Työnantaja puhuu vakavalla äänellä.

TYÖNANTAJA: – Olet hyvin... poliittinen. Mutta tässä työssä me haetaan enemmän... käytännön ihmistä.

KIURU: – Käytäntö on harhaa. Hallinto on todellisuutta.

Musta ruutu. Teksti ilmestyy:

Seuraavassa jaksossa: Lakko, boikotti ja Vanhan liiton haamu – sekä Minja Koskelan vahvistuva vastarinta, jossa vaaditaan intersektionaalista työrauhasopimusta.

Jakso 3: Lakko, boikotti ja Vanhan liiton haamu

Aamu. SAK:n pääkonttori. Suuri sali täynnä huolestuneita ay-pomoja. Ilmassa leijuu kahvin, kilojen edestä paperin ja eksistentiaalisen kriisin tuoksu.

Kertoja: "Krista Kiurun työhaastattelu ei ollut vielä edes ohi, kun ammattiyhdistysliike alkoi jo valmistella vastaiskua. Kysymys ei ole enää yhdestä työpaikasta – vaan koko järjestelmän periaatteista."

SAK:n kriisikokous.

Ay-johtaja: – Jos Kiuru menee duuniin, seuraavaksi se on Katainen jossain toimitusjohtajana!

Toinen ay-jäsen: – Se on jo.

Ay-johtaja (hiljaa): – Herranjumala…

Leikkaus: Valtioneuvoston kellari. Hämärä huone, jossa tuoksuu vanha päätösvalta. Astuu esiin Vanhan liiton haamu.

VANHAN LIITON HAAMU (kuiskaa): – On koettu tilanteita. On vältelty vastuuta. On tehty päätöksiä, joita ei koskaan aiottu toteuttaa. Nyt uhkana on... toiminta.

Avustaja: – Tarkoitatteko, että Krista voisi oikeasti mennä töihin?

VANHAN LIITON HAAMU: – On oltu menossa. On jääty pois. Näin järjestelmä pysyy hengissä.

Leikkaus: Minja Koskela julkaisee manifestin nimeltä "Työväen tasa-arvo, ei työehtosopimuksella vaan rakenteiden ravistelulla".

MINJA KOSKELA (somevideolla): – Tämä ei ole enää yksittäinen työhaastattelu. Tämä on hegemonian murenemista. Ja minä aion dokumentoida sen.

Loppukohtaus:

Kiuru katsoo sähköpostia. Yksi tulee otsikolla: "Työkokeilu peruttu. Syy: Liiallinen kokemus hallinnosta, liian vähän todellisesta maailmasta."

KIURU (hiljaa): – Se ei ollut vielä työtä. Mutta se oli lähempänä kuin koskaan ennen.

Samassa – puhelin soi. Soittajana: “Tuntematon numero – Valtioneuvoston kellari.”

KIURU: – Kyllä?

VANHAN LIITON HAAMU: – On todettu, että paikka olisi... avoinna. Mutta ei täytettävissä. Haluatteko osallistua... työryhmään?

Kiuru hymyilee. Ensimmäistä kertaa koko sarjan aikana.

KIURU: – Kuulostaa siltä, että voisin olla... hyödyksi.

Musta ruutu. Teksti ilmestyy:

Seuraavassa jaksossa: Yöpäivystysgate ja Orpon hiljaisuuden strategia – sekä Minja Koskela saa oman parlamenttistudionsa, jossa kysymykset ovat aina retorisia ja vastaukset performatiivisia. 

Jakso 4: Yöpäivystysgate ja Orpon hiljaisuuden strategia

Aamu Helsingissä. Valtioneuvoston linna. Petteri Orpo seisoo peilin edessä, harjoittelee ilmettä nimeltä “huolestunut mutta rauhallinen”, joka näyttää lähinnä siltä kuin joku olisi unohtanut mikrossa ruoan liian pitkäksi aikaa.

ORPO (itselleen): – Hallitus on toimintakykyinen. Hallitus on toimintakykyinen. Hallitus... on hallitus.

Kertoja: "Krista Kiurun työhaastattelu on aiheuttanut vakavaa hallinnollista turbulenssia. Samaan aikaan tiedotusvälineet alkavat vuotaa tietoa yöpäivystysten mahdollisesta lakkauttamisesta – tai säilyttämisestä. Riippuu kuka kysyy, ja mihin aikaan vuorokaudesta."

Leikkaus: Eduskunnan aula. Sofia Virta (Vihreät), pukeutuneena luonnonkuiduista tehtyyn jakkupukuun, seisoo vihreän sermin edessä ja lausuu painokkaasti.

SOFIA VIRTA: – Yöpäivystykset ovat ihmisoikeus, kuten myös synnyttäminen metsässä. Meillä on suunnitelma – rakennetaan sote-ekokylät! Jokaisessa kylässä on kätilö, komposti ja yhteisöllinen kriisipiste.

Toimittaja: – Entä jos ihminen sairastuu yöllä?

SOFIA: – Silloin hoidetaan... henkisesti.

Leikkaus: Orpon tiedotustilaisuus.

ORPO: – Mitä yöpäivystykseen tulee, hallitus on... selvittänyt. Ja tullut siihen tulokseen, että asiaa ei tule sivuuttaa, eikä sitä ole myöskään päätetty sivuuttaa.

Toimittaja: – Mutta mitä päätöksiä on tehty?

ORPO (varmana): – Sellaisia, jotka linjaavat päätöksenteon suuntaa.

Toimittaja: – Anteeksi, mitä?

ORPO: – Hallitus tukee linjauksia, jotka mahdollistavat päätösten tekemisen. Jatkossa. Mikäli se on mahdollista. Tai ei ole.

Leikkaus: Minja Koskela TikTokissa, kamera alaviistosta.

MINJA: – Tiedän vain yhden asian: jos asiakirja vuotaa ilman julkista keskustelua intersektionaalisesta näkökulmasta, se ei ole vuoto – se on salaliitto!

Loppukohtaus:

Kiuru, yhä syvemmällä varjoministerin roolissa, kohtaa valtiovarainministeriön virallisen varjon – myyttisen hahmon, joka tunnetaan vain nimellä... VVM:n hiljainen.

HILJAINEN (puhuu vain paperilapuin):

Lappu 1: "Budjetti on näkymätön." Lappu 2: "Säästö syntyy, kun mitään ei tehdä." Lappu 3: "Mutta älä kerro kansalle."

Lappu 4: (tyhjä, mutta pelottava)

Musta ruutu. Teksti ilmestyy:

Seuraavassa jaksossa: Sipilä laatii uudelleen koko hallitusohjelman yhdellä kaavalla. Li Andersson perustaa ideologisen työehtosopimusosuuskunnan. Ja Kiuru... Kiuru saa kutsun YK:hon – mutta vain koska siellä tarvitaan joku, joka ymmärtää suomalaista hallintoa.

Jakso 5: Kiurun käännekohta – Varjoministeri, varjossa

Leikkaus: Jossain valtioneuvoston alakerroksissa. Huone, jota ei ole olemassa. Ovi, jonka nimikilvessä lukee "Ei saa käyttää – paitsi jos on todella pakko".

Kiuru istuu pöydän ääressä. Valot vilkkuvat. Edessä muistivihko, jonka kannessa lukee: “Varjoministerin käsikirja”.

KIURU (miettii ääneen): – Hallitus ei tiedä tästä. Eduskunta ei tiedä tästä. Mutta minä... minä vedän nyt naruista.

Samaan aikaan Säätytalon toisessa siivessä, hallitus suunnittelee reformia, joka reformoi kaikki aiemmat reformit.

ORPO: – Ehdotan, että selvitämme mahdollisuuden tutkia, voisiko päätöksenteko olla mahdollistavampaa.

Kokousväki nyökkäilee. Kukaan ei tiedä mitä se tarkoittaa. Joku itkee hiljaa.

Leikkaus: Sipilä. Kaukana mökillä. Hän on palannut... konsulttina.

SIPILÄ (ei puhu, vaan avaa Excelin):

A1: "Hei" A2: "Voidaanko leikata?" A3: =JOS(KANSALAISARVO<0;TOTEUTA;ODOTA)

Kiuru saa viestin: “Tule Alikanslian alle – vanha SOTE-holvi on avattu.”

Alhaalla: betonikäytävä, fläppitaulujen haju.

Sieltä löytyy: muistitikku, jossa lukee: “Sote: Totuusversio. Ei mediakelpoinen.”

KIURU (järkyttyneenä): – Tämä on se, mitä kukaan ei halunnut nähdä.

Minja Koskela lukee samanaikaisesti oppositiosta asiakirjan kopion ja julkaisee sen tekstinä, jonka nimi on “Sivistynyt sabotaasi: Kohti hajautettua hallintoa ja hajustettua hoitoa”.

Loppukohtaus:

VANHAN LIITON HAAMU: – Sinulla on nyt tieto. Mutta oletko valmis kantamaan sen painon?

KIURU: – Painavampiakin papereita olen kahlannut. Tämä ei pelota. Mutta tarvitsen liittolaisen.

OVI AVAUTUU. Sisään astuu: LI ANDERSSON.

LI: – Kapitalismi ei kaadu yksin. Mutta yhdessä... voimme ainakin sekoittaa sen kalenterin.

Musta ruutu. Teksti ilmestyy:

Seuraavassa jaksossa: Suuri vuodatus. Kiuru vuotaa asiakirjoja kuin alihallitus vuoden lopulla. Orpon hallitus valmistautuu viestintäkriisiin, joka paljastuu todellisuudessa vain viestintäkalenterin puutteeksi.

Jakso 6: Vuoto, väsymys ja valtionvarainvarjo

Aamu. Tiedotusvälineet huutavat. X (entinen Twitter) käy kuumana. Krista Kiuru on tehnyt jotain, mitä ei ole tehty sitten Kekkosen: Vuotanut aidon SOTE-asiakirjan julkisuuteen.

Kertoja: "Asiakirja paljasti, ettei sote-uudistuksen tavoitteena ollut koskaan hyvinvointi. Vaan… säästäminen. Ja että yöpäivystykset perustuivat järjestelmään, jonka joku oli joskus piirtänyt serviettiin Pasilan baarissa."

Leikkaus: Orpon hallitus median myrskyn keskellä.

Viestintävastaava: – Meillä ei ole kriisiviestintäsuunnitelmaa tähän tilanteeseen.

ORPO: – Ei hätää. Meillä ei ole viestintäsuunnitelmaa koskaan ollutkaan.

Viestintävastaava: – Se onkin ongelma.

ORPO: – Ei, se on... hallituslinja.

Leikkaus: Eduskunnan käytävä. Minja Koskela on löytänyt vuodon ja aloittaa Instagram-liven, jossa analyysi kohtaa spoken wordin ja suorat syytökset:

MINJA: – Tämä ei ole vain dokumentti. Tämä on systeeminen paljastus siitä, miten hallinto kääntyy itseään vastaan kuin huonosti suunniteltu kaaviopohja!

Leikkaus: Kahvihuone. Ovi narisee. Astuu sisään mies, jonka paluuta kukaan ei osannut odottaa:

TIMO HARAKKA.

HARAKKA: – Missä on näyttämö? Minulla on sanottavaa ja PowerPoint, joka ei ole vielä avattu.

Sofia Virta kuiskaa Li Anderssonille: – Nyt meillä on kaikki hahmot. Nyt alkaa... farssi.

Samaan aikaan Kiuru, syvällä varjoministerinä, kohtaa viimeisen esteen: VVM:n hiljaisen uuden version – nimeltä VARJO 2.0.

VARJO 2.0 (näyttää vain kaavioita):

Kaavio 1: "Jos mikään ei liiku, säästö on maksimoitu." Kaavio 2: "Työryhmien määrä verrannollinen päätöksenteon illuusioon."

Kiuru sulkee tietokoneensa. Katsoo ulos. Hän tietää. Kaikki tietävät.

KIURU (hiljaa): – Seuraava siirto ei ole enää minun. Se on kansan.

Musta ruutu. Teksti ilmestyy:

Sarjan seuraava kausi: "Kiuru palaa kentälle – mutta missä kulkee hallinnon ja työelämän raja? Tuleeko hänestä oikea työntekijä... vai varjohallinnon keulahahmo? Tuleeko SOTE-kylästä todellisuutta? Ja onko Harakan show jo liian myöhäistä perua?

 Onnellisuuskiertue alkaa – Ministeri Ilopilli vierailee kansan parissa ja kohtaa ensimmäisen villapaidan

Onnellisuusministeriön kiertue, "Halauksia ja Hyvää Hallintoa™", starttasi tänään suurin fanfaarein. Ensimmäinen pysäkki: Jyväskylän tori, jossa kansa oli saapunut paikalle eväskorein, viltein ja yhdellä vanhalla lippalakilla, jossa luki "TYÖTÄ KAIKILLE" – selvästi reliikki ajalta ennen kuin kaikki saivat kivaa hommaa valtiolta.

Ministeri Ilopilli saapui paikalle vaaleanpunaisessa sähkömopossa, jota seurasi soiva karuselli ja eläviä emoji-maskotteja. Tilaisuuden alkuun laulettiin "Suomi on iloinen" uusin sanoin – sanoittajana tunnettu tunnekasvattaja, joka ei ole koskaan suuttunut edes liikennevaloissa.

Kaikki sujui sulavasti, kunnes tapahtui jotain yllättävää: paikalle ilmestyi demari.

Ei kuka tahansa demari, vaan pitkän linjan kunnallispoliitikko, jolla oli yllään villapaita, jonka värit olivat yhtä murheelliset kuin viime eduskuntavaalit. Hän nousi torin reunan puulaatikolle ja esitti kysymyksen:

– Missä on yhteiskuntasopimus? Missä on kolmikanta? Missä on byrokratian turvallinen syli?

Ministeri Ilopilli vastasi iloisesti:

– Se kaikki on viety retriittiin! Yhteiskuntasopimus opettelee nyt joogaa Kolilla, kolmikanta pelaa frisbeegolfia ja byrokratia… no, se meni terapiaryhmään opettelemaan kevyttä elämää.

Yleisö nauroi. Villapaita hytisi.

Seuraavaksi mikkiin pyrki vihreiden edustaja – ympäristötieteiden kandidaatti, joka oli sidottu puuhun protestin vuoksi jo 2002, eikä koskaan oikein päässyt alas. Hän halusi tietää, mitä tehdään ympäristölle.

– Mehän halaamme sen, totesi ministeri, – Jokainen kansalainen saa nyt istuttaa oman puun ja saa siitä NFT:n, jolla voi ostaa kauramaitoa ilman syyllisyyttä.

– Mutta entäs hiilineutraalius?! ärähti vihreä.

– Hiili on jo rauhoitettu! Se asuu nyt Kainuussa ja elää luonnonmukaisesti. Neutraali kuin Sveitsi, lisäsi ministeri silmää vinkaten.

Torikokous päättyi kansalliseen halauspiiriin, jossa demari ja vihreä sulautuivat syleilyyn kuin olisivat aina kuuluneet samaan joogaringtiin. Joku lauloi hiljaa: "Meillä on unelma... että kaikki on jo saavutettu."

Ilta päättyi ilotulitukseen, joka oli tehty täysin biohajoavista konfeteista ja hyvistä aikomuksista.

 Jari Seppänen lausunto — Hallan merituulivoimatuotantolaitoshanke ympäristövaikutusten arviointiselostus

Viite: POPELY/2407/2021
Päiväys: 10.4.2025

Yhteenveto ja lähtökohta

Perämeren rannikko ja merialue on ekologisesti ainutlaatuinen ja erityisen herkkä. Sen luonnonympäristö ja lajisto poikkeavat monin tavoin Itämeren muista osista. Rakentamisen, merenpohjan muokkauksen ja merituulivoiman aiheuttamien muutosten vaikutukset voivat Perämerellä olla arvaamattoman suuria ja pitkäkestoisia.

Tässä lausunnossa tuon esiin kriittisiä kysymyksiä, jotka liittyvät Hallan merituulivoimapuistohankkeen teknisiin toteutusratkaisuihin, ympäristövaikutusten arviointiin sekä erityisesti vedyn tuotannon ja siirron kaupalliseen ja tekniseen realismiin.

1. Perämeren poikkeuksellinen luonto ja merenpohjan herkkyys

YVA-selostuksessa ei ole annettu riittävää painoarvoa Perämeren erityispiirteille. Meriluonnon ennallistuminen on hidasta, ja häiriöt voivat vaikuttaa esimerkiksi kalojen kutualueisiin, pohjaeläimistöön sekä veden laatuun vuosikymmeniksi.

Avoimet kysymykset:

• Miten on varmistettu, että merenpohjan kaapelointi- ja putkityöt eivät aiheuta pysyviä vahinkoja ekosysteemille?
• Onko sedimenttien käsittelyyn, pohjanrakentamiseen ja mahdolliseen myrkyllisten aineiden vapautumiseen varauduttu riittävästi?
• Onko vaikutuksia harvinaisiin tai suojeltuihin lajeihin arvioitu paikallisesti vai yleisellä tasolla?

2. Vedyn tuotanto ja siirto — Tekninen ja kaupallinen realismi kyseenalainen

YVA-selostuksessa esitetty suunnitelma vedyn tuotannosta merituulipuiston yhteydessä ja sen siirrosta merenpohjan putkistossa mantereelle vaikuttaa tässä vaiheessa enemmän visiolta kuin realistiselta toteutussuunnitelmalta.

Avoimet kysymykset:

• Millä teknisillä ratkaisuilla vetyputkiston pitkäaikainen kestävyys ja turvallisuus Perämeren olosuhteissa voidaan taata?
• Missä ovat referenssikohteet maailmalla, joissa vastaavaa tekniikkaa olisi toteutettu näin vaativissa oloissa?
• Onko huomioitu vedyn aiheuttamat riskit mm. metallien vetyhaurauden ja vuotoriskien osalta?
• Millä aikataululla tällainen teknologia voi olla aidosti kaupallisesti käytettävissä Suomessa? Nykytilanne viittaa siihen, että aikatauluarviot ovat selvästi yli-optimistisia, koska vetyteknologian keskeiset ongelmat ovat yhä ratkaisematta.

 

3. Vetyteknologiaan liittyvät ratkaisemattomat ongelmat

Arviointiselostuksessa esitetyt aikatauluarviot vedyn hyödyntämisestä merituulivoiman yhteydessä vaikuttavat huomattavan yli-optimistisilta suhteessa nykyteknologian toteutusvalmiuteen. Vetyteknologian kaupallinen laajamittainen käyttöönotto edellyttää useiden merkittävien teknisten ja taloudellisten ongelmien ratkaisemista, joihin arviointiselostus ei ota kantaa riittävällä tarkkuudella.

Keskeisiä vetyteknologian haasteita ja avoimia kysymyksiä:

• Vedyn varastoinnin tekniset vaikeudet (korkea paine, matala lämpötila, kallis kemiallinen sidonta).
• Vedyn siirron ongelmat, erityisesti putkistojen vetyhaurastuminen ja korkea vuotoriski.
• Vedyn tuotannon alhainen energiatehokkuus elektrolyysillä ja siitä seuraavat häviöt koko ketjussa.
• Suomen täysin puuttuva vetyinfrastruktuuri (putkistot, varastot, jakelu). Vrt. edelliset kohdat.
• Vedyn räjähdysherkkyys ja turvallisuusriskeihin liittyvät erityisvaatimukset, etenkin merituuliympäristössä.

Herää kysymys, millä aikataululla tällainen teknologia voi olla aidosti kaupallisesti ja turvallisesti käytettävissä Perämeren alueella? Nykytilanteen valossa on perusteltua epäillä, että hankkeen vedyn hyödyntämiseen liittyvät suunnitelmat nojaavat vielä pitkälti teknologiaoptimismiin, eivätkä realistiseen arvioon nykyisistä valmiuksista.

3. Merikaapelointi ja sähkönsiirto — Rakentamisen ympäristövaikutukset

Merenpohjan muokkaus, kaapelointi ja ankkuroinnit aiheuttavat pitkäaikaisia vaikutuksia herkkiin merenpohjan ekosysteemeihin. Rakentamisen aikaisten vaikutusten arviointi jää YVA-selostuksessa yleiselle tasolle.

 

 

Avoimet kysymykset:

• Onko pohdittu vaihtoehtoisia rakentamistapoja, jotka minimoisivat pohjasedimentin häirinnän?
• Miten valvotaan rakentamisen aikaista vaikutusta veden sameuteen ja siihen liittyvää ekosysteemihaittaa?
• Onko alueen kalastajilta, saaristolaisilta ja muilta paikallisilta toimijoilta hankittu riittävää tietoa paikallisista olosuhteista?

4. Hankkeen kokonaiskestävyys ja vaihtoehtojen tarkastelu

Hankkeen luonteen vuoksi olisi perusteltua arvioida myös vaihtoehtoa, jossa vetyteknologia jätetään toteutuksen ulkopuolelle ja keskitytään sähkönsiirtoon — mikäli vetyteknologia ei kehity oletetussa aikataulussa.

Avoimet kysymykset:

• Miksi hankkeen vaihtoehtotarkastelu ei sisällä mallia, jossa vetyputkistoa ei rakenneta lainkaan?
• Onko arvioitu riskiä, että vetyputkiston rakentaminen jää kesken tai siitä luovutaan — ja mitä se tarkoittaisi ympäristövaikutusten ja investointien kannalta?

Lopuksi

Pidän välttämättömänä, että:

• Perämeren ainutlaatuinen ja herkkä luonto huomioidaan tarkemmin ja paikallisemmin.
• Vedyn tuotannon ja siirron tekniset ja kaupalliset riskit arvioidaan realistisesti, ei toiveiden pohjalta.
• Rakentamisen aikaiset ympäristöriskit ja vaikutukset ekosysteemiin selvitetään tarkemmin.
• Vaihtoehtotarkastelua laajennetaan kattamaan myös mallit, joissa vetyteknologiaa ei hyödynnetä.

 Onnellisuusministerin Ensimmäinen Lehdistötilaisuus – "Nyt ei enää harmita ketään!"

Kansakunta pidätti henkeään tänä aamuna, kun uuden hallituksen nimittämä Onnellisuusministeri Pirkko Ilopilli (Sitoutumaton, mutta sitoutunut hymyilemään) asteli hymy korvissa median eteen. Paikalla oli kotimaisen median lisäksi kansainvälisiä toimittajia, sillä Suomi on nyt maailman virallisesti ensimmäinen "Valtakunta ilman valitusta™".

– Hyvät ihmiset, aloitti ministeri, nyt ei enää harmita ketään. Tämä on uusi aikakausi. Saimme jo ensimmäisen raportin kansallisesta tunnebarometristä, ja siinä lukee yksiselitteisesti: "Ihanaa."

Toimittajat nyökkäilivät liikuttuneina. Yksi pyyhki silmäkulmaansa, tosin epäselväksi jäi, johtuiko se tunteesta vai siitä, että ministerin takana seisoi elävä sateenkaari, jonka päähän oli pysäköity yksisarvinen. Tilaisuuteen oli myös järjestetty taustamusiikiksi Jean Sibeliuksen ja Cheekin yhteissovitus Finlandiasta.

Ministeri Ilopilli esitteli hallituksen uudet linjaukset, jotka saivat aikaan yleisössä spontaanin aplodimyrskyn:

• Kansallinen Halausohjelma: Jokaiselle kansalaiselle annetaan mahdollisuus kahteen viralliseen halaukseen päivässä – yksi aamulla ja yksi iltapäivällä. Halausautomaatit sijoitetaan jokaiseen S-markettiin ja apteekkiin.

• Palkallinen Aamukahvitauko: Työpäivän alussa tunnin mittainen "herää rauhassa" -sessio. Kahvi, croissantit ja kevyt klassinen musiikki tarjolla. Työnteko alkaa vasta kun kaikki ovat valmiita, ja jos eivät ole, sitten pidetään toinen tauko.

• Kansallinen Hyväntuulen Takuu™: Jos kansalainen kokee olevansa huonolla tuulella yli 15 minuuttia, valtio lähettää kotiin terapeuttisen koiranpennun ja lämmitetyn vilttipaketin.

Ministeriltä kysyttiin myös, mitä tehdään, jos joku ei ole tyytyväinen hallituksen linjaan.

– Emme näe sitä todennäköisenä. Mutta jos niin kävisi, tarjoamme kyseiselle henkilölle yksityisen retriitin Lapin tunturimajassa, jossa hän voi pohtia asioita yhdessä Muumipeikon ja mindfulness-ohjaajan kanssa.

Lopuksi ministeri ilmoitti, että verotus muutetaan "mielialaperusteiseksi": mitä paremmalla tuulella olet, sitä vähemmän maksat. Kansalaisille jaetaan "hyvän mielen passit", joihin kerätään leimoja jokaisesta hymystä ja kiitoksesta. Leimakortti täynnä? Saat verohelpotuksen ja pullan.

Lehdistötilaisuus päättyi kansallislaulun yhteislauluun – tällä kertaa reggaeversiona. Kaikki hymyilivät. Kukaan ei kysynyt mistä rahat tähän kaikkeen tulevat.

Ja miksipä kysyisikään? Nyt on hyvä. Ja huomenna vielä parempi. Koska mikään ei enää mene pieleen. Eihän?

 Vaalien jälkeisiä tunnelmia...

Nyt se alkaa – Onnellisten Aikakausi!

Hyvät ihmiset, torvet soimaan ja liput salkoon! Ne kauan kaivatut vaalit on nyt käyty ja voi hyvä tavaton, miten kaikki muuttui hetkessä. Eikä miten tahansa, vaan paremmaksi! Ei, vaan parhaaksi! Kiitos siitä kuuluu tietenkin sille, että perussuomalaiset eivät enää ole kurjistamassa kansalaisten huomista. Ei enää huomenia täynnä harmautta ja happamia ilmeitä. Ei enää käyriä selkiä jonossa leipäjonon varjossa. Nyt alkaa kansallinen nousukausi, suorastaan ylösnousemus!

Jo ensi viikolla kaikki vanhukset ovat hoidossa – ja millaisessa hoidossa! Jokaiselle oma hoitaja, mieluiten kaksin kappalein. Aamupuuro tarjoillaan valkoisilta posliinilautasilta, ja iltapäivän teehetkiin lennätetään brittihovitason butlerit. Jokaisessa hoivakodissa on nyt myös spa-osasto, ja kylpyammeissa kuplii poreet – eikä vain kylpyvedessä vaan myös tunnelmassa!

Kouluissa lapsille jaetaan nyt ilmaiset MacBookit, kolmesti päivässä lämmin ruoka (kolme vaihtoehtoa, yksi niistä vegaaninen, tietenkin), ja joka luokassa on oma psykologi, kuraattori sekä lempeä alpakka rauhoittamassa tunnekuohuja. Opettajat saavat vihdoin kunnon palkkaa ja työrauhaa – ja kukaan ei enää koskaan huuda Wilma-viestien kautta!

Työttömyys? Pois se meistä! Kaikki saavat nyt työtä, jopa ne, jotka eivät sitä halua. Valtion uusi ohjelma "Kaikille Kivaa Hommaa" takaa mielekkään työn jokaiselle – olit sitten himoneuloja, käpylehmämestari tai täysipäiväinen auringonpalvoja. Palkkaa maksetaan tietenkin elämiseen, matkusteluun ja satunnaiseen Ferrarin leasingiin.

Verotus on nyt niin oikeudenmukaista, että kukaan ei enää kiroa veroilmoitusta. Rikkaat maksavat juuri sen verran kuin huvittaa, ja köyhät saavat rahaa verottajalta takaisin enemmän kuin koskaan maksoivatkaan. "Tämähän on kuin rahaa tulisi taivaalta", sanoi eräs kansalainen, kun ensimmäinen veronpalautus räjäytti pankkitilin uuteen sfääriin.

Myös ilmastonmuutos saatiin torjuttua eilisiltana. Uuden hallituksen päätöksellä asetettiin kansallinen "Nyt Riittää Hiilidioksidi" -linja, ja kaikki autoilijat saivat sähköauton kotiovelle, ilmapäästöjen sijaan nyt päästellään vain ilopieruja.

Tämä kaikki tapahtui – ja tapahtuu – vain koska perussuomalaiset eivät enää ole sekoittamassa soppaa. Ja voi miten herkullinen keitto tästä nyt tuleekaan! On kuin olisimme hypänneet suoraan suomalaiseen utopiaan, jossa sarkasmi on turhaa, koska kaikki on oikeasti niin naurettavan hyvin.

Joten ei muuta kuin silmät kiinni, kädet ristiin ja suu hymyyn. Eihän tämä voi mennä kuin paremmin – vai menikö?