Pakkolunastusten laajeneminen tuuli- ja sähkölinjahankkeissa, mutta kuka suojelee maanomistajaa?

Kun tuulivoimaa rakennetaan lisää, se ei pysähdy pelkkiin voimaloihin. Sähkö pitää saada liikkeelle, ja se tarkoittaa uusia kantaverkon vahvistuksia. Suomessa puhutaan jopa uusista 400 kilovoltin runkoverkoista, joita ilman ei voida liittää uusia tuulipuistoja osaksi sähköjärjestelmää. Mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että maanomistajat joutuvat jälleen maksajiksi.

Pakkolunastus on menettely, jossa valtiolla tai sähköyhtiöllä on oikeus ottaa maata käyttöönsä yhteiskunnan tarpeisiin. Periaatteessa tämä on mahdollista esimerkiksi teiden, rautateiden tai sähkölinjojen rakentamisessa. Mutta ongelmaksi nousee se, millä ehdoin ja millä korvauksilla pakkolunastuksia tehdään.

Aurinko- ja tuulivoimaloiden vuokrasopimuksissa maanomistaja voi neuvotella korvauksen, joka on usein kohtuullinen ja markkinaehtoinen. Mutta kun kyse on siirtoverkon linjoista, pelisäännöt muuttuvat täysin. Korvaukset määräytyvät vanhentuneiden lunastuslakien mukaan, ja ne jäävät usein murto-osaan siitä arvosta, jonka alueelle rakennettu sähkölinja tuo yhtiölle. Tämä asettaa maanomistajat kahteen kastiin: toiset hyötyvät vuokrasopimuksista, toiset joutuvat luopumaan maastaan pilkkahintaan.

Perustuslaissa säädetään omaisuuden suojasta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että omaisuus on turvattua ja että pakkolunastuksista tulee maksaa täysi ja oikeudenmukainen korvaus. Mutta todellisuus on toista. Kun sähkölinjoja lunastetaan, maanomistajalle maksettu korvaus ei perustu linjan tuottamaan hyötyyn, vaan laskentamalliin, joka ei vastaa todellisia taloudellisia menetyksiä. Tilan arvo laskee, maisema muuttuu ja käyttömahdollisuudet vähenevät, mutta korvaukset eivät kata tätä.

Tämä epäoikeudenmukaisuus on alkanut näkyä myös poliittisessa keskustelussa. Eduskunta edellytti hallitukselta selvitystä siitä, miten sähkönsiirtolinjojen korvausperusteita pitäisi uudistaa. Oikeusministeriö lupasi asettaa selvityshenkilön kevään 2025 aikana. Nyt eletään syksyä, eikä selvittäjää ole vieläkään nimetty. Samaan aikaan uudet miljardiluokan tuulivoimahankkeet etenevät, ja sähkölinjoja suunnitellaan yhä enemmän yksityisten ihmisten maille.

Ongelman ydin on se, että maanomistajalta voidaan ottaa käyttöön suuria alueita ilman todellista mahdollisuutta vastustaa hanketta ja ilman täyttä korvausta. Tämä ei ole pelkästään taloudellinen kysymys. Kyse on myös periaatteesta: kenen ehdoilla energiapolitiikkaa tehdään ja kuinka paljon yksittäisen ihmisen oikeudet painavat suhteessa teollisuuden ja valtion tavoitteisiin.

Jos tuulivoimaa ja aurinkovoimaa todella lisätään siinä mittakaavassa kuin nyt suunnitellaan, tarvitaan tuhansia kilometrejä uusia sähkölinjoja. Jokainen kilometri merkitsee uusia pakkolunastuksia, uusia kiistoja ja uusia maanomistajia, jotka kokevat, ettei heidän omaisuutensa suoja ole todellisuudessa turvattu. Tämä tie johtaa väistämättä luottamuksen murenemiseen.

Energiapolitiikkaa ei voida rakentaa niin, että hyöty ohjataan yhtiöille ja kustannukset sekä menetykset sysätään yksittäisten maanomistajien ja kuntien kannettavaksi. Jos pakkolunastuksia todella tarvitaan, niiden täytyy perustua reiluun ja oikeudenmukaiseen korvausjärjestelmään. Muuten koko järjestelmä menettää legitimiteettinsä.

Onko oikein, että maanomistaja saa vuokratuloja, jos hänen mailleen rakennetaan voimala, mutta menettää kaiken, jos maille vedetään sähkölinja? Missä on yhdenvertaisuus ja missä on oikeusvaltion lupaus omaisuuden suojasta?

Tämä on kysymys, johon ei voi enää odottaa vastausta.

---

Lähteet ja lisälukemista:

• Maaseudun Tulevaisuus: ”Lunastuskorvaukset jakavat maanomistajat kahteen kastiin.”

• Oikeusministeriö: Tiedote sähkönsiirtolinjojen lunastuskorvauksista.

• Suomen perustuslaki 15 §: Omaisuuden suoja.