Mitä datakeskustodellisuus oikeasti on? Ja kuka siitä hyötyy? 

Datakeskuksista puhutaan nyt kuin uudesta teollisesta ihmeestä. Kuntiin luvataan investointeja, työpaikkoja, elinvoimaa ja tulevaisuutta. Kuvia kiiltävistä palvelinhalleista näytetään kuin ennen vanhaan tehdashankkeita. Mutta mitä enemmän asiaa alkaa purkaa numeroiksi, sitä enemmän herää kysymys: kuka tästä oikeasti hyötyy?

Helsingin Sanomien Visio nosti esiin poikkeuksellisen suoran viestin Verohallinnon pääjohtajalta Markku Heikuralta. Hänen mukaansa Suomessa toimivat datakeskukset tuottavat verotuloja hyvin vähän, joissakin tapauksissa jopa negatiivisesti. Yksittäinen datakeskus voi saada satojen miljoonien ALV-palautukset samalla kun varsinainen verotettava liiketoiminta tapahtuu konsernirakenteiden kautta muualla maailmassa.

Tämä on juuri se asia, jota moni tavallinen kuntalainen on ihmetellyt jo pitkään. Kun puhutaan miljardiluokan investoinneista ja valtavista sähkönkulutuksista, miksi vaikutukset paikalliseen talouteen näyttävät lopulta niin pieniltä?

Rakennusvaiheessa työmaalla toki käy väkeä. Maarakentajia, sähköasentajia, kuljetuksia, urakoitsijoita. Mutta valmis datakeskus on jotain aivan muuta kuin vanhan ajan tehdas. Se ei ole Rautaruukki. Se ei ole konepaja. Se ei ole sellutehdas. Se ei pyöri tuhansien ihmisten työpanoksella.

Valmis halli toimii pitkälti automaatiolla. Suomessa toimii jo kymmeniä datakeskuksia, mutta vain harvassa niistä työskentelee edes muutamaa kymmentä ihmistä pysyvästi. Samaan aikaan sähkönkulutus voi olla kokonaisen kaupungin luokkaa.

Ja juuri tässä kohtaa tullaan siihen suureen kysymykseen, josta Suomessa puhutaan edelleen aivan liian vähän.

Mitä datakeskus todella jättää alueelle?

Kiinteistöveroa kyllä tulee kunnalle. Se voi olla merkittäväkin tulonlähde. Mutta samaan aikaan yhteiskunta rakentaa ympärille sähköverkkoja, kantaverkkoa vahvistetaan, reserviä lisätään ja energiantuotantoa mitoitetaan kasvavan kulutuksen mukaan. Lopulta tavallinen sähkönkäyttäjä maksaa osan kokonaisuudesta siirtohinnoissa, veroissa ja verkkoinvestoinneissa.

Sitten tulee vastaan seuraava ristiriita.

Suomessa on vuosikausia puhuttu “halvasta sähköstä” kilpailuetuna. Todellisuudessa teollisuus ei elä hetkellisillä pörssisähkön pohjahinnoilla vaan toimitusvarmalla sähköllä ympäri vuoden. Datakeskus ei voi sammua tyynen sään tai pakkasjakson vuoksi. Se tarvitsee jatkuvan tehon joka sekunti.

Ja silloin koko sähköjärjestelmän todelliset kustannukset alkavat näkyä.

Tarvitaan varavoimaa, säätövoimaa, siirtoyhteyksiä, akkuvarastoja ja yhä enemmän kantaverkon investointeja. Suomessa eletään jo tilanteessa, jossa osa uusista suurhankkeista joutuu odottamaan verkkoliityntöjä vuosikausia. Samalla tavalliselle kansalaiselle kerrotaan, että sähköä on yllin kyllin.

Ei ole sattumaa, että samaan aikaan keskustelu pienydinvoimasta, vakaasta perusvoimasta ja teollisuuden sähköntarpeesta kiihtyy ympäri Eurooppaa. Datakeskukset eivät tarvitse poliittisia iskulauseita vaan vakaata sähköjärjestelmää.

Ja sitten tulee vielä yksi näkökulma, joka helposti unohtuu kokonaan.

Mitä tapahtuu, jos datakeskus lähtee?

Teollinen tehdas jättää usein jälkeensä osaamista, alihankintaa, tuotantoketjuja ja paikallista yritystoimintaa. Datakeskus voi pahimmillaan jättää jälkeensä vain suuren hallin ja valtavan sähköliittymän. Digitaalinen liiketoiminta liikkuu nopeasti sinne missä sähkö, verotus tai geopoliittinen tilanne on edullisin.

Siksi kuntien pitäisi suhtautua datakeskushankkeisiin kylmän realistisesti eikä investointihuumassa.

Kuinka paljon pysyviä työpaikkoja syntyy?

Kuinka paljon verotuloja todella jää Suomeen ja kunnalle?

Kuka maksaa sähköverkon vahvistamisen?

Miten hukkalämpö hyödynnetään?

Mitä tapahtuu, jos toiminta loppuu 15 vuoden päästä?

On täysin mahdollista, että hyvin sijoitettu ja järkevästi toteutettu datakeskus voi olla alueelle hyödyllinen. Mutta silloin ympärille pitää syntyä muutakin kuin palvelinsali. Tarvitaan oikeaa teollista toimintaa, energiaintegraatioita, lämpötalouden hyödyntämistä ja paikallista yritysvaikutusta.

Muuten vaarana on, että Suomesta tulee digitaalisen maailman sähköasema. Maa, joka rakentaa valtavan määrän energiainfraa muiden maiden datataloutta varten, mutta saa itse vain murusia kokonaisarvosta.

Ja tämä keskustelu on vasta alussa.