Kyläkoulut eivät ole ongelma – ne ovat ratkaisu ja siksi ne täytyy pitää auki

 

Kuulemistilaisuus Jokelassa näytti, mitä paperit eivät kerro. Meille esittäytyi opettajaryhmä, joka on monitaitoinen, osaava ja sitoutunut. Useat heistä ovat olleet Jokelassa vuosia ja kertoipa joku opettajista olleensa vuodesta 2012 – eivätkä he halua minnekään. Niin paljon puhutusta “pienten koulujen opettajapulasta” ei täällä näkynyt. Kysynkin: mistähän tämä väite on peräisin ja missä se on todennettu?

Samassa tilaisuudessa vt. sivistyspalvelujohtaja kyseenalaisti kahteen otteeseen kyläkoulujen opetuksen tason – ja melkein samassa puheenvuorossa sanoi olevansa ylpeä opetuksen tasosta. Tällainen ristiriita ei luo luottamusta johtamiseen, varsinkaan tilanteessa, jossa kaikki koulun opettajat ja rehtori istuvat salissa. Meidän on pystyttävä parempaan: tietoihin perustuvaan, johdonmukaiseen päätöksentekoon – ja koko palveluverkon rehelliseen tarkasteluun.

Mistäs tässä oikeasti päätetään?

Virallinen otsikko tarkasteli “palveluverkkoa”. Mutta silti koko keskustelu pyörii kouluverkon ympärillä. Tämä ei riitä. Palveluverkko = koko kaupunki, noin 1 100 työntekijää toimialoittain. Jos etsitään säästöjä ja tehoa, koko verkko pitää olla pöydällä: tekninen toimi, liikunta, kulttuuri, nuoriso, kehittäminen, työllisyys, hallinto – sekä varhaiskasvatus ja kouluverkko.

Minun linjani: tarkastellaan koko palveluverkkoa, ei vain kyläkouluja.

 Kyläkoulut nyt: “voidaan lakkauttaa” – sitten, kun siihen on perusteet

Linja on selvä: kyläkoulut voidaan lakkauttaa, jos oppilaita ei oikeasti ole. Nyt ei ole se aika. Koulut ovat lähes täynnä. Perheet muuttavat kyliin juuri koulujen vuoksi – turvallinen, rauhallinen kasvuympäristö, lyhyet päivät, tutut aikuiset.

Valtuustokollega on tehnyt oppilasmääräennusteita vuodesta 2015. Ne eivät ole pitäneet koskaan paikkaansa. Jos olisimme vuosien varrella toimineet ennusteiden mukaan, moni koulu olisi jo turhaan kiinni – ja samalla kylien elinvoima olisi rapautettu.

Perusperiaate: päätökset faktojen perusteella, ei heilahtavien ennusteiden tai excelin “säästörivien” perusteella.

“Pieniin kouluihin on vaikea saada opettajia”

Jokelan esimerkki romuttaa oletuksen. Opettajia on, he viihtyvät ja haluavat jäädä. Jos väite opettajapulasta esitetään, täytyy jostain löytyä dataa…

Virkojen ja hakijoiden määrät kouluittain 2015–2025

Koulutuksen kelpoisuus- ja täydennyskoulutustiedot

Sijaisjärjestelyt ja rekrytointien läpimenoajat

Ilman näitä lukuja “opettajapula” on puhetta ilman todistusaineistoa.

Koko verkko pöydälle: palveluverkko = työntekijämäärä

Raahella on n. 1 096 työntekijää, joista vakinaiset 835, määräaikaiset 264. Vertailukuntana käytimme Lempäälää, jossa on 816 vakinaista (karkeana mittatikku­na). Ero on kymmeniä vakansseja – ja se maksaa noin 3milj. Jos palveluverkkoa laajennetaan tai pidetään liian hajanaisena, henkilöstömäärä kasvaa. Jos verkkoa tiivistetään harkitusti, henkilöstöä vapautuu luonnollisen poistuman kautta.

Siksi: palveluverkon tarkastelu = henkilöstörakenteen tarkastelu.

Ei päinvastoin.

Talous: missä säästö on oikeasti?

Kyläkoulujen “aviisissa” vilisee säästöjä. Kun luvut avataan, kuljetukset, sijoitusryhmät, tukipalvelut ja kiinteistöt syövät sen helposti. Väärä säästö on kallein säästö.

Teknisen toimen investoinnit ja jaksotus (sillat, päällystykset, kalusto).

Vuokratiloista luopuminen & omien tilojen maksimikäyttö.

Kehittämis- ja hankekokonaisuuksien priorisointi: vain mitattava hyöty.

Työllisyys- ja projektihenkilöstön rahoitus: hankkeilla, ei kaupungin pussista.

Hinnastot (liikuntapaikat, tilavuokrat) – paikallisille kohtuullinen, ulkokunnille & kaupallisille markkinaehtoinen.

Kyläkoulut eivät ole budjetin suurin ongelma. Niiden sulkeminen tuottaa usein näennäissäästöä ja todellisia haittoja (pitkät kuljetukset, perheiden muutot, kiinteistöjen jäämät kulut).

 Lempäälä-verrokki: vähemmän väkeä, vähemmän kustannuspainetta

Lempäälä on hyvä verrokki: kasvukunta, joka on pystynyt investoimaan (mm. liikuntaan) ilman että organisaatio paisuu kohtuuttomaksi. Meidän johtopäätös: rakenteet ja priorisointi ratkaisevat enemmän kuin yksittäiset sulkemiset.

Tavoite Raahessa:

Palvelut tasalaatuisiksi ilman ylisuurta organisaatiota.

Luonnollinen poistuma + täyttölupakontrolli → ei irtisanomisia listalle, vaan johdettu sopeutuminen.

Hankerahaa sisään järjestelmällisesti: liikunta (OKM), energia/infra (EAKR/Ely), kulttuuri (Museovirasto/Creative Europe).

 

90 päivän toimintasuunnitelma: näin edetään heti

 Avoin data pöytään (2 viikkoa)

Koulukohtaiset oppilasmäärät, ryhmäkoot, tehostetun ja erityisen tuen luvut

Kuljetus km ja -kustannus kouluittain

Kiinteistö- & energiakulut kouluittain (omistettu vs. vuokrattu)

Henkilöstö: vakinaiset vs. määräaikaiset, rekrytointiajat ja hakijamäärät

Sijaisjärjestelyt: saatavuus- ja kustannusdata

Koko palveluverkko (4 viikkoa)

Tekninen: investointien jaksotuslista 2026–2028, säästökohdat

Kehittäminen: konsultit ja hankkeet → vain mitattava hyöty

Työllisyys: lakisääteiset erikseen, muut hankkeilla

Liikunta: Areenan käyttöaste & hinnasto, Vesipekan liput (+0,5–1 € = +100–200 t€), vanhan hallin purun ajoitus

Linjaus valtuustoon (90 päivää)

Kokonaisverkkoselvitys päätettävä – ei yksittäisiä kouluja irti kontekstista

Säästöohjelma: 4 M€ vaje kiinni ilman veronkorotuksia

Reilu peli kyläkouluille

Ei ikuista suojaa – jos oppilaat oikeasti loppuvat, päätökset tehdään.

Nyt ei lopu. Koulut ovat täynnä, opettajat sitoutuneita, kylät elävät koulujen varassa.

Siksi: kyläkoulut pidetään auki ja katsotaan talous kuntoon sieltä, mistä vaikutus on suurin.

 

Kysymyksiä, joihin olisi hyvä saada vastauksia

Missä asiakirjassa on todennettu “pienten koulujen opettajapula”? Kouluittain vuodesta 2015 alkaen, kelpoisuudet ja hakijamäärät.,

Miksi “palveluverkon tarkastelu” on käytännössä supistettu kouluverkkoon? Missä on koko palveluverkon analyysi (tekniikka, liikunta, kehittäminen, työllisyys, hallinto)?

Missä ovat koulu-/päiväkotikohtaiset nettokustannukset (opetus + kuljetus + kiinteistö + tuki), per oppilas?

Mitä hankerahoitusta (OKM, EAKR/Ely, BF, Museovirasto) on haettu 2022–2025? Mikä on hakematta ja miksi?

Mikä on Areenan talousmalli (vuokrat vs. henkilöstö)? Miten varmistetaan, että kustannus katetaan tuotoilla?

 

Lopuksi

Kyläkoulut eivät ole Raahen talousongelman syy. Ne ovat osa ratkaisua – vetovoimaa, perheiden päätöksiä, yhteisön selkärankaa. Me olemme valmiit katsomaan koko palveluverkon läpi ja viemään läpi kovatkin rakenteelliset päätökset, mutta faktojen pohjalta – ei oletuksien, ristiriitaisten puheenvuorojen tai epäonnistuneiden ennusteiden.

Kyläkoulut pidetään auki.
Koko palveluverkko pöydälle.
4 miljoonan vaje kiinni ilman veronkorotuksia.

Ja jos nämä eivät riitä on otettava yt-menettely käyttöön – konserniyhtiöitä johdetaan niin, että niiden talous ei ole uhattuna.

Vielä Vihannin esimerkki – säästö vai kuluerä?

Keskustelussa nostettiin esiin Vihannin kaikkien koulujen yhdistäminen yhtenäiskouluksi. Viranhaltijoiden mukaan ratkaisulla saavutettiin noin 30 000 euron säästö. Kuulostaa houkuttelevalta luvulta – mutta missä on kokonaislaskelma?

Uuden koulun rakentaminen on ollut mittava investointi. Rakennuskustannukset, ylläpito, energia ja kiinteistöhuolto ovat pysyviä menoja, jotka kulkevat mukana vielä vuosikymmeniä. Kun nämä lasketaan yhteen, jää kysymys: paljonko todellista säästöä lopulta syntyy, jos syntyy lainkaan?

Juuri tästä on kyse myös kyläkouluja koskevassa keskustelussa. On helppo esitellä pieniä säästösummia yhdistämisten seurauksena, mutta jos investoinnit ja piilokustannukset jätetään kertomatta, jää kuva tarkoitushakuiseksi. Kyläkoulujen kohdalla puhutaan usein näennäissäästöistä, jotka käytännössä katoavat kuljetuksiin, tukipalveluihin ja rakennusten tyhjilleen jäämisen kustannuksiin.

Periaate on selvä: päätösten pitää perustua koko laskelmaan, ei vain yhteen rivin alakulmaan.

Lasten ääni: “Hei päättäjät”

Kyläkoulut eivät ole vain lukuja taulukoissa. Ne ovat lasten arkea ja yhteisön sydäntä. Tämän sanoittavat parhaiten ne, joita asia eniten koskee. Jokelan koulun oppilaskunnan hallitus kirjoitti kirjeen päättäjille:

“Olemme 66 oppilaan kyläkoulu. Voimme olla pieni, mutta suurella voimalla yritämme pelastaa koulumme. Miksi meidän koulumme on lakkautusuhan alla? Meidän koulussamme kaikki tuntevat toisensa. Oli kyseessä oppilas tai opettaja. Koulussamme ei ole läheskään niin paljon kiusaamista kuin isommissa kouluissa. Jos kiusaamista on, saamme ne helposti selvitettyä…”

Kirjeessä korostuvat turvallisuus, lyhyet koulumatkat, kaverisuhteet ja kyläkoulun merkitys lapsille ja heidän perheilleen. Oppilaskunta kiteyttää lopussa viestinsä:

“Tämä on paras koulu, pidetään se elinvoimaisena!”

 

Ebba – miljardihanke merellä, mutta kuka maksaa riskit?

Pyhäjoen ja Raahen edustalle suunniteltu Ebba-merituulivoimapuisto on Metsähallituksen suurimpia energiahankkeita. Hanke kuulostaa paperilla komealta: yli sadan jättimäisen tuulivoimalan merelle nouseva alue, kapasiteettia arviolta 1400 megawattia ja vuosituotanto noin viisi terawattituntia sähköä. Se olisi noin kuusi prosenttia siitä sähköstä, mitä Suomessa arvioidaan tarvittavan vuonna 2035. Investointien hintalapuksi arvioidaan kolme–neljä miljardia euroa.

Todellisuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi. Ebba on jo käynyt kerran markkinoilla kilpailutuksessa, mutta yhtään kaupallista toimijaa ei löytynyt. Yksikään iso energiayhtiö ei halunnut ottaa hanketta toteutettavakseen niillä ehdoilla, joita Metsähallitus tarjosi. Tämä kertoo karulla tavalla, että markkinoilla nähtiin hanke riskialttiina ja taloudellisesti epävarmana. Nyt Metsähallitus jatkaa yksin selvityksiä ja valmisteluja, mutta veronmaksajien kustannuksella.

Merituulivoima ei ole halpaa energiaa. Voimaloiden perustusten rakentaminen meren pohjaan vaatii valtavia investointeja. Kaapelointi mereltä maihin, uudet sähköasemat ja liittymät kantaverkkoon maksavat miljardeja lisää. Jokainen viivästys tai tekninen ongelma kasvattaa laskua. Kun tähän yhdistetään Suomen haasteellinen jääolosuhteinen meri, kyse ei ole helposta projektista, vaan teknisesti erittäin vaativasta ja kalliista hankkeesta.

Luonto- ja ympäristövaikutukset ovat toinen iso kysymys. Alue on tärkeä monille linnuille, kalakannoille ja meriekosysteemeille. YVA-prosessissa tutkitaan vaikutuksia, mutta jo ennakolta tiedetään, että häiriöitä syntyy. Lintujen muuttoreitit, merinisäkkäiden elinalueet ja kalastajien perinteiset pyyntivedet joutuvat väistämään, jos hanke etenee. Haittojen arviointi ja vähentäminen lisäävät kustannuksia ja voivat viivästyttää aikatauluja entisestään.

Suurin kysymys on kuitenkin tämä: kuka maksaa, jos hanke ei toteudu? Metsähallitus on valtion organisaatio, ja sen tekemät selvitykset, suunnittelut ja hankekehitys rahoitetaan viime kädessä verovaroista. Jos markkina ei nytkään löydä kiinnostusta Ebballe, jäävät miljoonien eurojen kustannukset veronmaksajien tappioksi. Samaa on nähty muuallakin Euroopassa: hankkeita suunnitellaan suurin panostuksin, mutta lopulta ne kaatuvat kustannuksiin, kannattamattomuuteen tai poliittisiin esteisiin.

Raahen ja Pyhäjoen alueella Ebba on noussut otsikoihin jo siksi, että se kytkeytyy suoraan sataman kehittämiseen ja alueen energiakeskusteluun. Satamasta on jo investoitu merkittävästi, mutta jos merituulivoimahankkeet viivästyvät tai peruuntuvat, jäävät nämä panostukset vajaakäytölle. Alueen taloudelle se olisi iso pettymys.

On rehellistä sanoa, että Ebba ei ole vielä investointi, vaan hanke-ehdotus. Ja siihen liittyvät riskit ovat valtavat. Siksi on syytä kysyä: onko oikein käyttää veronmaksajien rahaa näin mittavaan projektiin, jonka toteutumista markkinat itse pitävät epävarmana? Onko tämä vastuullista energiataloutta, vai enemmänkin poliittista toiveajattelua, jossa miljardit liikkuvat, mutta tulokset jäävät hämärän peittoon?

Paikallisille asukkaille ja koko seudulle olisi paljon tärkeämpää, että hankkeiden riskit, kustannukset ja vastuut kerrottaisiin avoimesti. Vasta silloin voidaan arvioida, onko Ebba tulevaisuuden voimavara vai miljardiluokan turhake.

---

Lähteet ja lisälukemista

• Raahen Seutu: Ebba-merituulivoimahankkeen YVA käynnistyy (2025)

• Tekniikka & Talous: Ebba ja Edith – merituulivoimahankkeet jäivät ilman toteuttajaa (2025)

• Metsähallitus: Ebba-hankkeen tiedotteet ja esiselvitykset

 

Vihreän energian kultamuna puhkeaa – Orstedin romahdus kertoo kaiken

Vielä viisi vuotta sitten uusiutuva energia näytti väistämättömältä voittajalta. Poliittinen ilmapiiri, sijoittajien kiinnostus ja median hehkutus loivat kuvan pysyvästä megatrendistä, joka muuttaisi koko maailman energiajärjestelmän. Tuulivoimayhtiöt olivat kasvun eturintamassa, ja niiden arveltiin avaavan uuden aikakauden. Nyt kehitys näyttää aivan toisenlaiselta.

Kööpenhaminan pörssin entinen tähti, tuulivoimajätti Orsted, on esimerkki siitä, kuinka kovaa pudotus voi olla. Orsted listautui pörssiin vuonna 2016, jolloin sen markkina-arvo oli runsaat 13 miljardia euroa. Vuosien 2020–2021 vaihteessa markkina-arvo nousi yli 70 miljardiin. Tuolloin yhtiö nähtiin koko vihreän siirtymän johtotähtenä.

Mutta nyt tilanne on täysin muuttunut. Orstedin markkina-arvo on enää noin 11,5 miljardia euroa – vähemmän kuin ennen sen nousua kansainväliseen maineeseen. Muutamassa vuodessa vihreästä kultamunasta on tullut sijoittajien sylkykuppi.

Miksi näin kävi? Selitys löytyy talouden perusmekanismeista. Inflaatio ja korkojen nousu ovat tehneet tuulivoimahankkeiden rahoittamisesta kallista ja epävarmaa. Samalla investointikustannukset ovat nousseet, toimitusvaikeudet lisääntyneet ja markkinoiden vakaus horjunut. Uusiutuva energia ei enää näyttäydy automaattisesti houkuttelevana, vaan sen riskit korostuvat.

Orsted ei ole yksin ongelmien kanssa. Uusiutuvien investointinäkymä on globaalisti heikko, ja sama kehitys näkyy myös muissa energiasektoreissa. Esimerkiksi uusiutuvien polttoaineiden kasvu on pysähtynyt. Suomessa IT-palvelumarkkinat ajautuivat rajusti alamäkeen jo vuonna 2023, kun julkisen sektorin investoinnit hidastuivat ja tekoälybuumi vei kysyntää muualle.

Kaikki tämä osoittaa yhden asian: megatrendeistä puhuttaessa kannattaa olla varovainen. Vihreä siirtymä ei ole talouden lainalaisuuksien yläpuolella. Kun rahoitus kallistuu ja kustannukset kasvavat, myös uusiutuvat energiayhtiöt joutuvat kovaan testiin.

On aiheellista kysyä: jos jättiläiset horjuvat, kuinka realistista on odottaa, että pienet paikalliset tuuli- ja aurinkohankkeet Suomessa olisivat taloudellisesti kestäviä vuosikymmenien päähän? Vastaus ei löydy poliittisista puheista, vaan todellisista kustannuksista ja markkinoiden luottamuksesta.

Vihreän energian kupla on alkanut puhjeta. Nyt on aika katsoa todellisuutta silmiin.

Lähde: Talouselämä – Uusiutuvan energian kultamuna on puhkeamassa

 

Pakkolunastusten laajeneminen tuuli- ja sähkölinjahankkeissa, mutta kuka suojelee maanomistajaa?

Kun tuulivoimaa rakennetaan lisää, se ei pysähdy pelkkiin voimaloihin. Sähkö pitää saada liikkeelle, ja se tarkoittaa uusia kantaverkon vahvistuksia. Suomessa puhutaan jopa uusista 400 kilovoltin runkoverkoista, joita ilman ei voida liittää uusia tuulipuistoja osaksi sähköjärjestelmää. Mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että maanomistajat joutuvat jälleen maksajiksi.

Pakkolunastus on menettely, jossa valtiolla tai sähköyhtiöllä on oikeus ottaa maata käyttöönsä yhteiskunnan tarpeisiin. Periaatteessa tämä on mahdollista esimerkiksi teiden, rautateiden tai sähkölinjojen rakentamisessa. Mutta ongelmaksi nousee se, millä ehdoin ja millä korvauksilla pakkolunastuksia tehdään.

Aurinko- ja tuulivoimaloiden vuokrasopimuksissa maanomistaja voi neuvotella korvauksen, joka on usein kohtuullinen ja markkinaehtoinen. Mutta kun kyse on siirtoverkon linjoista, pelisäännöt muuttuvat täysin. Korvaukset määräytyvät vanhentuneiden lunastuslakien mukaan, ja ne jäävät usein murto-osaan siitä arvosta, jonka alueelle rakennettu sähkölinja tuo yhtiölle. Tämä asettaa maanomistajat kahteen kastiin: toiset hyötyvät vuokrasopimuksista, toiset joutuvat luopumaan maastaan pilkkahintaan.

Perustuslaissa säädetään omaisuuden suojasta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että omaisuus on turvattua ja että pakkolunastuksista tulee maksaa täysi ja oikeudenmukainen korvaus. Mutta todellisuus on toista. Kun sähkölinjoja lunastetaan, maanomistajalle maksettu korvaus ei perustu linjan tuottamaan hyötyyn, vaan laskentamalliin, joka ei vastaa todellisia taloudellisia menetyksiä. Tilan arvo laskee, maisema muuttuu ja käyttömahdollisuudet vähenevät, mutta korvaukset eivät kata tätä.

Tämä epäoikeudenmukaisuus on alkanut näkyä myös poliittisessa keskustelussa. Eduskunta edellytti hallitukselta selvitystä siitä, miten sähkönsiirtolinjojen korvausperusteita pitäisi uudistaa. Oikeusministeriö lupasi asettaa selvityshenkilön kevään 2025 aikana. Nyt eletään syksyä, eikä selvittäjää ole vieläkään nimetty. Samaan aikaan uudet miljardiluokan tuulivoimahankkeet etenevät, ja sähkölinjoja suunnitellaan yhä enemmän yksityisten ihmisten maille.

Ongelman ydin on se, että maanomistajalta voidaan ottaa käyttöön suuria alueita ilman todellista mahdollisuutta vastustaa hanketta ja ilman täyttä korvausta. Tämä ei ole pelkästään taloudellinen kysymys. Kyse on myös periaatteesta: kenen ehdoilla energiapolitiikkaa tehdään ja kuinka paljon yksittäisen ihmisen oikeudet painavat suhteessa teollisuuden ja valtion tavoitteisiin.

Jos tuulivoimaa ja aurinkovoimaa todella lisätään siinä mittakaavassa kuin nyt suunnitellaan, tarvitaan tuhansia kilometrejä uusia sähkölinjoja. Jokainen kilometri merkitsee uusia pakkolunastuksia, uusia kiistoja ja uusia maanomistajia, jotka kokevat, ettei heidän omaisuutensa suoja ole todellisuudessa turvattu. Tämä tie johtaa väistämättä luottamuksen murenemiseen.

Energiapolitiikkaa ei voida rakentaa niin, että hyöty ohjataan yhtiöille ja kustannukset sekä menetykset sysätään yksittäisten maanomistajien ja kuntien kannettavaksi. Jos pakkolunastuksia todella tarvitaan, niiden täytyy perustua reiluun ja oikeudenmukaiseen korvausjärjestelmään. Muuten koko järjestelmä menettää legitimiteettinsä.

Onko oikein, että maanomistaja saa vuokratuloja, jos hänen mailleen rakennetaan voimala, mutta menettää kaiken, jos maille vedetään sähkölinja? Missä on yhdenvertaisuus ja missä on oikeusvaltion lupaus omaisuuden suojasta?

Tämä on kysymys, johon ei voi enää odottaa vastausta.

---

Lähteet ja lisälukemista:

• Maaseudun Tulevaisuus: ”Lunastuskorvaukset jakavat maanomistajat kahteen kastiin.”

• Oikeusministeriö: Tiedote sähkönsiirtolinjojen lunastuskorvauksista.

• Suomen perustuslaki 15 §: Omaisuuden suoja.

 

Raahessa hallintosääntö ja hallintolaki ohitettiin – kaupunginhallituksen on korjattava kurssinsa

Raahen kaupunginhallitus käsitteli 15.9.2025 §271 kohdalla kaupungin lausuntoa hallituksen esitysluonnoksesta uudeksi alueidenkäyttölaiksi. Lausunto oli jo annettu viranhaltijatasolla – ilman, että kaupunginhallitus oli sitä käsitellyt.

On totta, että lausunnon antaminen voi tietyissä rajatuissa asioissa olla mahdollista myös toimialajohtajan tai muun viranhaltijan toimesta. Mutta tässä tapauksessa kyse oli merkittävästä valtakunnallisesta asiasta, joka hallintosäännön mukaan olisi kuulunut kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Hallintosääntömme §22, kohta 3 sanoo selvästi: kaupunginhallitus antaa kaupungin lausunnot merkittävissä asioissa. Lausunto alueidenkäyttölaista on nimenomaan merkittävä asia – se koskee mm. tuulivoiman etäisyyssääntöjä ja kaavoitusta, eli kysymyksiä, jotka vaikuttavat koko Raahen tulevaisuuteen.

Silti lausunto annettiin ohi kaupunginhallituksen. Luottamushenkilöt sivuutettiin. Kaupunkilaisten mandaatti sivuutettiin.

Hallintolaki taas edellyttää, että viranomaisen toiminta on avointa, asianmukaista ja toimivaltaista. Kun poliittisesti merkittävät asiat päätetään viranhaltijoiden työpöydällä ilman toimielinkäsittelyä, nämä periaatteet rikkoutuvat.

Kokouksessa yritettiin muuttaa päätöstä siten, että käytäntö olisi korjattu hallintosäännön mukaiseksi. Koska esitys ei saanut kannatusta, muutosta ei käsitelty ja lopulta asiasta jätettiin eriävä mielipide. Tämä jättää kaupunginhallituksen toiminnasta perin omituisen kuvan: miksi hallintosäännön noudattaminen ei kelvannut edes keskustelun arvoiseksi?

Olen jättämässä asiasta oikaisuvaatimuksen. Kaupunginhallituksen on muutettava linjaansa ja noudatettava omaa hallintosääntöään. Kaupunkilaisten on voitava luottaa siihen, että heidän edustajansa tekevät poliittiset päätökset – eivät viranhaltijat yksin.

Demokratia ei saa olla näennäistä. Hallintosääntö ja hallintolaki on tehty noudatettaviksi.

 Otetaanpa välipala Saksan tilanteesta. 

Saksa ja 71 uutta kaasuvoimalaa – mitä siellä on tapahtumassa?

Saksan energiakäänne on ollut jo pitkään Euroopan malliesimerkki siitä, miten fossiilisista polttoaineista pyritään eroon. Aurinkoa ja tuulta on rakennettu valtavia määriä, ja ydinvoimasta on luovuttu poliittisella päätöksellä. Mutta mitä tapahtuu silloin, kun tuuli ei puhalla ja aurinko ei paista?

Welt-lehden mukaan Saksan energiaviranomaisten uudet laskelmat osoittavat, että maa tarvitsee pikaisesti 71 uutta suurta kaasuvoimalaa. Näiden tehtävä olisi tasapainottaa epätasainen tuuli- ja aurinkosähkön tuotanto. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sääriippuvan energian rinnalle on pakko rakentaa valtava määrä varavoimaa, jotta sähköverkko pysyy vakaana ja kuluttajille riittää sähköä.

Kaasuvoimaloiden rakentaminen on kuitenkin ristiriidassa energiapolitiikan alkuperäisten tavoitteiden kanssa. Ajatus oli siirtyä pois fossiilisista polttoaineista, mutta nyt Saksassa ollaan tilanteessa, jossa fossiilisen varavoiman tarve vain kasvaa. Kaasu ei ole hiilen kaltainen suuripäästöinen polttoaine, mutta se ei ole myöskään päästötön.

Lisäksi kaasu on geopoliittinen kysymys. Venäjän kaasun käyttö piti lopettaa, mutta riippuvuus tuontipolttoaineesta jatkuu. LNG-terminaalit, varastot ja siirtoyhteydet vaativat miljardien investoinnit. Tämä on energiavarmuutta, mutta kovalla hinnalla.

Kun asiaa tarkastellaan laajemmin, voidaan nähdä, että ongelma ei ole pelkästään Saksassa. Sama ilmiö näkyy kaikkialla Euroopassa: sääriippuva energiantuotanto ei yksin riitä, vaan rinnalle tarvitaan joko fossiilista varavoimaa, ydinvoimaa tai massiivisia energiavarastoja, joita ei vielä ole teknisesti tai taloudellisesti mahdollista rakentaa riittävässä mittakaavassa.

Saksan tilanne antaa meille tärkeän oppitunnin: jos politiikkaa ohjaa ideologia enemmän kuin realismi, seurauksena on helposti päinvastainen tulos kuin mitä tavoiteltiin. Päästöjen vähentämisen sijaan rakennetaan uutta fossiilista kapasiteettia.

Suomen näkökulmasta tämä keskustelu on ajankohtainen. Meille tarjotaan ratkaisuiksi tuulivoimaa ja datakeskuksia, mutta kysymys kuuluu: kuka kantaa vastuun siitä, että sähköä on saatavilla myös pakkasaamuna, kun kulutus on huipussaan ja tuulivoimalat seisovat? Jos Saksa tarvitsee 71 uutta kaasuvoimalaa, niin mitä meidän pitää rakentaa turvataksemme oman huoltovarmuutemme?

Lopulta kysymys kuuluu: onko tämä kestävää energiapolitiikkaa vai merkki siitä, että koko järjestelmä on rakennettu väärille oletuksille?

Lähteet ja lisälukemista
– Welt: Saksan energiaviranomaisten laskelmat kaasuvoimalatarpeesta
– Euroopan komissio: Energiamurroksen tavoitteet ja toteutuminen
– TV-KY ry:n koosteet energiavarmuudesta

 

Tekniset ongelmat ja riskit

Kun tuulivoimaa on viime vuosina esitelty ratkaisuna ilmastokriisiin, keskustelussa on harvoin pysähdytty sen teknisten ongelmien äärelle. Kuinka kestäviä nämä jättilaitteet todellisuudessa ovat, ja mitä tapahtuu, kun ne vikaantuvat? Näihin kysymyksiin vastaaminen on tärkeää, sillä Suomessa rakennetaan kiihtyvällä tahdilla uusia voimaloita, joiden käyttöikä ja purkaminen ovat vielä arvoituksia.

Yksi puhutuimmista ongelmista on lapojen kestävyys. Tuulivoimaloiden lavoja markkinoidaan usein koko voimalan käyttöiän mittaisiksi, mutta todellisuus näyttää toisenlaiselta. Pohjois-Suomessa on jo nähty tapauksia, joissa useita lapoja on jouduttu vaihtamaan vain muutaman vuoden käytön jälkeen. Kulumat, halkeamat ja jopa lapojen irtoamiset ovat arkea. Silvastin kaltaiset kuljetusyhtiöt raportoivat säännöllisistä lapojen vaihdoista, ja mediassa uutisoidaan aina silloin tällöin tuulivoimaloiden ”laparikoista”, joissa koko siipi katkeaa ja sinkoutuu maastoon. Jokainen tällainen tapaus nostaa esiin kysymyksen turvallisuudesta lähialueilla asuville.

Palot ovat toinen vakava riski. Kun generaattori tai muuntaja syttyy, useita kymmeniä metrejä korkealla palava voimala on mahdoton sammuttaa. Useimmiten se jätetään palamaan loppuun, ja sammutustöissä voidaan ainoastaan estää tulen leviäminen ympäröivään metsään. Riskinä on myös palavan materiaalin, kuten lasikuidun ja kemikaalien, leviäminen laajalle alueelle.

Voimaloiden käyttöikä on keskimäärin 20–25 vuotta. Tämä tarkoittaa, että ensimmäinen suuri purku- ja jäteongelma on vasta edessäpäin. Lavoissa käytetyt lasikuidut ja PFAS-yhdisteet tekevät kierrätyksestä hankalaa. Saksassa on arvioitu, että seuraavan 15 vuoden aikana tuulivoimaloista syntyy 600 000 tonnia jätettä, jolle ei ole selkeää loppusijoitusratkaisua. Suomessa ongelma on vielä tunnustamatta, mutta se on väistämättä tulossa.

Purkuvakuudet ovat oma lukunsa. Useissa vuokrasopimuksissa vakuus on mitoitettu niin, että se kattaa vain murto-osan todellisista purkukustannuksista. Kun yhden voimalan asianmukainen purku perustuksineen ja kaapelointeineen maksaa jopa puoli miljoonaa euroa, 100 000 euron vakuus on kaukana riittävästä. Jos yhtiö ajautuu konkurssiin, jäävät kustannukset maanomistajien ja kuntien harteille.

Lisäksi on muistettava jatkuvat huoltokustannukset. Jättiläismäiset koneistot vaativat säännöllistä ylläpitoa, varaosien vaihtoa ja teknisiä päivityksiä. Jokainen rikkoutunut vaihdelaatikko tai generaattori tuo mukanaan kuukausien seisokin ja kymmenien, jopa satojen tuhansien eurojen laskun.

Kun katsomme näitä ongelmia yhdessä, kokonaiskuva muuttuu. Tuulivoima ei ole vain puhtaan energian lähde, vaan myös teknisten riskien ja taloudellisten epävarmuuksien kasauma. Onko oikein, että nämä riskit sysätään lopulta veronmaksajien, maanomistajien ja kuntien vastuulle? Vai pitäisikö tuulivoimayhtiöiden kantaa täysi vastuu laitteidensa koko elinkaaresta?

Vastausta on syytä pohtia nyt, ennen kuin rakennamme lisää satoja voimaloita ilman, että tiedämme, kuka vastaa niiden purkamisesta ja jätteistä 20 vuoden päästä.

---

Lähteet ja lisälukemista

• YLE: Tuulivoimaloiden lapojen vaihtamisesta ja käyttöiästä.

• Silvasti Oy: Facebook-julkaisu TCI-projektista, jossa vaihdettiin 12 lapaa.

• Lukijakuvat Alajärven Möksyn tuulivoima-alueen lapojen vaihdoista.

• ZDF Heute & Frontal: Dokumentti tuulivoiman valtavasta jäteongelmasta, 600 000 tonnia seuraavan 15 vuoden aikana.

• Suur-Keuruu: Kari Pajarinen, Lehmikorven tuulivoimaloiden maanvuokrasopimus ja purkuvakuuksien riittämättömyys.

• Vindkraftsupplysningen.se: PFAS-yhdisteet ja tuulivoiman lapojen eroosio.

 

Ihmiset ja tuulivoima

Kun tuulivoimaloista keskustellaan, huomio kiinnittyy usein investointeihin, megawatteihin ja ilmastotavoitteisiin. Mutta vähemmälle huomiolle jäävät ne ihmiset, joiden elämään voimalat vaikuttavat suoraan. Jokainen tuulivoimala on paitsi tekninen laite myös ympäristötekijä, joka muuttaa elinympäristöä. Monille se on merkinnyt melua, unettomia öitä, terveyshaittoja ja kodin arvon alenemista.

Kurikan ja Ilmajoen rajalla sijaitseva Santavuoren tuulivoima-alue on hyvä esimerkki. Voimaloiden läheisyydessä asuvat ovat kertoneet unettomuudesta, jatkuvasta huminasta ja välkkeestä, joka tekee elämisestä rasittavaa. Sirpa Latva-Nikkola sanoo, että elämä muuttui pysyvästi heti voimaloiden valmistuttua. Hän ei saa kunnolla nukuttua, ja yöllä kuuluva matala ääni tuntuu korvissa niin kuin siellä olisi teräsmora. Oireilu alkoi heti, ja arki on ollut taistelua siitä lähtien. Jotta saisi nukuttua, hän joutuu viettämään mahdollisimman vähän aikaa kotonaan.

Sama alue tuottaa kuitenkin hyvin erilaisia kokemuksia eri asukkaille. Osa sanoo, ettei ääni kuulu sisälle tai häiritse arkea. Tämä jakaa yhteisöjä ja luo vastakkainasettelua: toiset kärsivät, toiset kokevat hyötyvänsä. Lopputulos on, että kylien ilmapiiri muuttuu ja ihmiset väsyvät jatkuvaan kiistelyyn. Usein ne, jotka kokevat haittoja, eivät enää jaksa valittaa, koska kokevat, ettei siitä ole hyötyä.

Ilmajoen kunta päätti viime vuonna asettaa tuulivoimalle kiinteän 3 kilometrin suojaetäisyyden asutukseen. Päätöstä edelsi yli 1600 asukkaan allekirjoittama kuntalaisaloite. Se oli vahva viesti siitä, että ihmiset eivät koe voivansa elää voimaloiden varjossa.

Tutkimustieto tukee asukkaiden kokemuksia. Tuulivoimaloiden melu on erityisen ongelmallista siksi, että se on usein matalataajuista. Se kantaa pitkiä matkoja, tunkeutuu rakenteiden läpi ja koetaan häiritseväksi myös silloin, kun mittarit näyttävät, ettei ohjearvoja ylitetä. Monissa tutkimuksissa on havaittu yhteys melulle altistumisen ja unihäiriöiden välillä. Pitkittynyt univaje vaikuttaa terveyteen monin tavoin: se lisää stressiä, heikentää keskittymiskykyä ja nostaa riskiä sairastua.

Tuulivoiman varjopuolena on myös kiinteistöjen arvon lasku. Harva haluaa muuttaa alueelle, jossa voimalat humisevat ympärillä. Tämä tarkoittaa, että asukkaat eivät voi muuttaa pois ilman suuria taloudellisia menetyksiä. Kodista tulee ansa, jonka arvo romahtaa juuri silloin, kun pitäisi päästä irti haitoista. 

Asia on alkanut nousta myös kunnalliseen päätöksentekoon. Keuruulla valtuutettu Harri Oksanen on muiden valtuutettujen kanssa tehnyt aloitteen, jossa esitetään, että tuulivoimaloiden lähialueiden asukkaille ja kiinteistönomistajille tulee maksaa korvauksia haitoista ja kiinteistöjen arvon alenemisesta. Aloitteessa muistutetaan, että hyödyt – kuten kiinteistöverotuotot – eivät jakaudu oikeudenmukaisesti, vaan valuvat muualle. Haitat sen sijaan osuvat juuri niille, jotka joutuvat elämään voimaloiden varjossa. Ehdotuksen mukaan kiinteistöverotuotoista pitäisi ohjata korvauksia lähialueen asukkaille.

Keuruun tapaus osoittaa, että ongelmat eivät ole pelkästään yksityisiä tragedioita, vaan ne nousevat jo poliittisen päätöksenteon tasolle.

Kun yhdistetään melu, välke, terveysongelmat, kiinteistöjen arvon lasku ja yhteisöjen jakautuminen, muodostuu kokonaisuus, jota ei voi ohittaa pelkkänä sivujuonteena. Kyse on ihmisten elämästä ja hyvinvoinnista.

On tärkeää kysyä: onko oikein rakentaa energiapolitiikkaa tavalla, jossa hyödyt ohjautuvat sijoittajille ja haitat jäävät tavallisten ihmisten kannettavaksi? Jos energiaa tarvitaan, sen hankkiminen ei saisi tarkoittaa sitä, että ihmiset menettävät kotinsa rauhan, unensa ja taloudellisen turvansa.

---

Lähteet ja lisälukemista

• Ilkka-Pohjalainen: Santavuoren voimaloiden vaikutukset.

• Suur-Keuruu: Aloite haittojen korvaamisesta tuulivoimaloiden lähialueille.

• Keuruun kaupunginhallituksen pöytäkirja 2025.

 

Luonto tuulivoiman puristuksessa (päivitetty)

Kun tuulivoimahankkeista puhutaan, keskustelu pyörii yleensä megawattien, investointien ja ilmastotavoitteiden ympärillä. Sen sijaan paljon vähemmälle huomiolle jää se, mitä luonnolle todella tapahtuu silloin, kun kymmenien tai satojen voimaloiden alueita rakennetaan.

Jokainen tuulivoimala tarvitsee valtavan alueen ympärilleen. Pelkkä perustusten rakentaminen edellyttää massiivisia maansiirtoja, teiden avaamista ja metsien hakkuuta. Kun yhden voimalan vaatima alue muutetaan energiantuotannon käyttöön, puhutaan helposti useiden jalkapallokenttien kokoisesta maa-alasta. Todellinen tuho on kuitenkin se, että kaikki alueen luontaiset toiminnot katkaistaan: maaperän vesitalous muuttuu, metsän pieneliöstö katoaa ja eläinten kulkureitit katkeavat.

Pudasjärven suunnitelmissa on esimerkiksi alueita, joissa yhteen hankkeeseen tarvitaan tuhansia hehtaareja maata. Kun tällaisia alueita kertyy kymmeniä, kokonaisuus tarkoittaa tuhansien hehtaarien suuruista yhtenäistä luontokatoa. Vertaus jalkapallokenttiin tekee mittakaavasta helpommin hahmotettavan: yksittäinen 2000 hehtaarin alue vastaa noin 2800 jalkapallokenttää. Mutta oleellisempaa on ymmärtää, että jokainen niistä kentistä olisi ollut elävää metsää, suota tai vesistöä, joiden palautuminen kestää 20–25 vuotta, jos voimaloita ei uusita. Jos uusitaan, tuho jatkuu saman mittaisen jakson eteenpäin.

Eläinten reaktiot kertovat paljon. Tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi metsäpeurat ja monet lintulajit välttelevät voimaloiden läheisyyttä. Lapin herkissä luontokohteissa tämä voi tarkoittaa lajien elinalueiden pirstoutumista ja vähenemistä. Lepakoille roottorien pyörteet aiheuttavat jopa suoraa kuolleisuutta barotraumojen kautta. Ruotsissa on jo mitattu, kuinka metsämyyrillä ja helmipöllöillä on todettu korkeita PFAS-yhdisteiden pitoisuuksia, jotka voivat olla peräisin tuulivoimaloiden lavoista irtoavista hiukkasista.

PFAS-yhdisteet ovat erityisen huolestuttavia. Niitä käytetään lapojen pinnoitteissa, ja kulumisen seurauksena hiukkasia leviää maaperään ja vesiin. Kyse on kemikaaleista, jotka eivät hajoa luonnossa vaan kertyvät ravintoketjuihin. Ruotsissa metsämyyrillä on havaittu maksavaurioita ja suurempaa alttiutta myyräkuumeelle. Pöllöt taas levittävät aineita laajemmalle alueelle ravinnon ja ulosteiden mukana. Tämä kertoo, että kyse ei ole yksittäisestä teknisestä riskistä vaan koko ekosysteemiä uhkaavasta ilmiöstä.

Kokkolan Energian mainos kampanjoi ”kestävän tuulivoimarakentamisen” puolesta, mutta asiantuntijoiden puheenvuoro Kokkolan lehdessä paljastaa toisen todellisuuden. Jokainen teollisen kokoluokan tuulivoimala aiheuttaa 6–11 hehtaarin metsähäviön, ja samalla puhutaan tavoitteista pysäyttää luontokato. Kuten DI Juhani Lehti, insinööri Jarmo Alasiurua ja DI Heikki Toivonen muistuttavat, YVA-selvitykset eivät ole pysäyttäneet yhtään hanketta. Hyödyt kohdistuvat vuokratuloina yksittäisille maanomistajille ja ulkomaisille sijoittajille, haitat jäävät luontoon ja lähialueille, ja purkukustannukset todennäköisesti veronmaksajille. Heidän mukaansa ”Suomessa tarvitaan enää kuplan puhkeaminen, sillä olemme jo uhranneet liikaa metsäluontoa teollisen kokoluokan tuulivoimaloiden, siirtolinjojen ja teiden alle”.

Kun tähän lisätään vielä tuulivoimaloiden aiheuttama jatkuva melu, matalataajuiset äänet ja välke, jotka kantavat pitkiä matkoja, on selvää, että tuulivoiman jälki luonnossa ja ympäristössä on kaikkea muuta kuin huomaamaton. Nykyinen melusääntely ei huomioi matalataajuisia ääniä lainkaan, vaikka ihmiset ja eläimet kokevat ne usein kaikkein häiritsevimmiksi.

Siksi on kysyttävä, onko varovaisuusperiaatteen mukaista rakentaa tuulivoimateollisuutta metsiin ja luonnon keskelle, kun emme vielä edes tiedä, mitä kaikkia seurauksia se aiheuttaa. Historia tuntee liikaa esimerkkejä siitä, että vasta jälkikäteen huomataan olleen kyse ympäristömyrkystä, jonka vaikutukset kestävät sukupolvia.

Lähteet ja lisälukemista

• Iijokiseutu: Pudasjärven valtavat tuulivoimahankkeet

• taz.de: Nebeneffekte von Windkraftanlagen – Wenn Windräder sich die Böen klauen

• SLU (Ruotsin maatalousyliopisto): PFAS-yhdisteiden havaitseminen metsämyyristä ja helmipöllöistä

• Vindkraftsupplysningen.se: PFAS ja tuulivoima

• Zhou et al. 2012, PNAS: Tuulivoimaloiden vaikutukset maaperän lämpötilaan

• Rydell et al. 2010: Lepakot ja barotrauma

• Smallwood 2013: Lintujen ja lepakoiden kuolleisuus tuulivoima-alueilla

• Wang, Li & Liu 2023: Tuulipuistojen vaikutus maaperän kosteuteen

• Göterborgs-Posten: Varovaisuusperiaatetta tuulivoimaan sovellettava

• Kokkola-lehti 17.9.2025: Juhani Lehti, Jarmo Alasiurua ja Heikki Toivonen – Teollinen tuulivoima ei ole kestävää

Luonto tuulivoiman puristuksessa

Kun tuulivoimahankkeista puhutaan, keskustelu pyörii yleensä megawattien, investointien ja ilmastotavoitteiden ympärillä. Sen sijaan paljon vähemmälle huomiolle jää se, mitä luonnolle todella tapahtuu silloin, kun kymmenien tai satojen voimaloiden alueita rakennetaan.

Jokainen tuulivoimala tarvitsee valtavan alueen ympärilleen. Pelkkä perustusten rakentaminen edellyttää massiivisia maansiirtoja, teiden avaamista ja metsien hakkuuta. Kun yhden voimalan vaatima alue muutetaan energiantuotannon käyttöön, puhutaan helposti useiden jalkapallokenttien kokoisesta maa-alasta. Mutta pelkkä pinta-alavertailu ei vielä kerro kaikkea. Todellinen tuho on se, että kaikki alueen luontaiset toiminnot katkaistaan: maaperän vesitalous muuttuu, metsän pieneliöstö katoaa ja eläinten kulkureitit katkeavat.

Pudasjärven suunnitelmissa on esimerkiksi alueita, joissa yhteen hankkeeseen tarvitaan tuhansia hehtaareja maata. Kun tällaisia alueita kertyy kymmeniä, kokonaisuus tarkoittaa tuhansien hehtaarien suuruista yhtenäistä luontokatoa. Vertaus jalkapallokenttiin tekee mittakaavasta helpommin hahmotettavan: yksittäinen 2000 hehtaarin alue vastaa noin 2800 jalkapallokenttää. Mutta oleellisempaa on ymmärtää, että jokainen niistä kentistä olisi ollut elävää metsää, suota tai vesistöä, joiden palautuminen kestää 20–25 vuotta, jos voimaloita ei uusita. Jos uusitaan, tuho jatkuu saman mittaisen jakson eteenpäin.

Eläinten reaktiot kertovat paljon. Tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi metsäpeurat ja monet lintulajit välttelevät voimaloiden läheisyyttä. Lapin herkissä luontokohteissa tämä voi tarkoittaa lajien elinalueiden pirstoutumista ja vähenemistä. Lepakoille roottorien pyörteet aiheuttavat jopa suoraa kuolleisuutta barotraumojen kautta. Ruotsissa on jo mitattu, kuinka metsämyyrillä ja helmipöllöillä on todettu korkeita PFAS-yhdisteiden pitoisuuksia, jotka voivat olla peräisin tuulivoimaloiden lavoista irtoavista hiukkasista.

PFAS-yhdisteet ovat erityisen huolestuttavia. Niitä käytetään lapojen pinnoitteissa, ja kulumisen seurauksena hiukkasia leviää maaperään ja vesiin. Kyse on kemikaaleista, jotka eivät hajoa luonnossa vaan kertyvät ravintoketjuihin. Ruotsissa metsämyyrillä on havaittu maksavaurioita ja suurempaa alttiutta myyräkuumeelle. Pöllöt taas levittävät aineita laajemmalle alueelle ravinnon ja ulosteiden mukana. Tämä kertoo, että kyse ei ole yksittäisestä teknisestä riskistä vaan koko ekosysteemiä uhkaavasta ilmiöstä.

Kun tähän lisätään vielä tuulivoimaloiden aiheuttama jatkuva melu, matalataajuiset äänet ja välke, jotka kantavat pitkiä matkoja, on selvää, että tuulivoiman jälki luonnossa ja ympäristössä on kaikkea muuta kuin huomaamaton. Nykyinen melusääntely ei huomioi matalataajuisia ääniä lainkaan, vaikka ihmiset ja eläimet kokevat ne usein kaikkein häiritsevimmiksi.

Me olemme myyneet hiljaisuuden

Ruotsin Pajalassa asuva Anders Henriksson tietää, miltä tuntuu elää voimaloiden keskellä. Hän pyöritti vuosien ajan Kulmungi Wildmarkscamp -yritystä, jonka vetonaula oli hiljaisuus ja erämaan rauha. Kun Maevaaran alueelle nousi 34 tuulivoimalaa, kaikki muuttui. Yritys suljettiin, koska sen myymä elämys – hiljaisuus – katosi. Voimalat myyvät sähkönsä Googlen Haminan datakeskukselle, mutta Anders sanoo: olemme myyneet pois hiljaisuuden.

Anders kertoo, kuinka he nukkuivat korvatulpat korvissa, ennen kuin saivat erikoisikkunat taloonsa. Matalataajuinen humina aiheuttaa hänelle päänsärkyä ja väsymystä, ja monesti voimaloiden ääni muistuttaa pihalle ajavaa kuorma-autoa. Myös eläimet ovat kadonneet: hirvet ja metsäkanalinnut ovat poissa. Metsässä liikkuminen ei tunnu enää samalta, ja jopa hirvipassissa täytyy käyttää kuulosuojaimia.

Vaikka Anders saa edelleen tuloja tuulivoimayhtiöltä, hän sanoo katuvansa päätöstään: en olisi ikinä suostunut, jos olisin tiennyt, että melu on jatkuvaa. Pahinta on, että kukaan lapsista ei halua jatkaa maatilan pitoa. Hiljaisuus on vaihtunut huminaan, eikä sitä saa enää takaisin.

Siksi on kysyttävä, onko varovaisuusperiaatteen mukaista rakentaa tuulivoimateollisuutta metsiin ja luonnon keskelle, kun emme vielä edes tiedä, mitä kaikkia seurauksia se aiheuttaa. Ympäristölaissa säädetty varovaisuusperiaate tarkoittaa, että jos riskejä ei voida sulkea pois, on valittava turvallisempi vaihtoehto. Historia tuntee liikaa esimerkkejä siitä, että vasta jälkikäteen huomataan olleen kyse ympäristömyrkystä, jonka vaikutukset kestävät sukupolvia.

---

Lähteet ja lisälukemista

• Iijokiseutu: Pudasjärven valtavat tuulivoimahankkeet

• taz.de: Nebeneffekte von Windkraftanlagen – Wenn Windräder sich die Böen klauen

• SLU (Ruotsin maatalousyliopisto): PFAS-yhdisteiden havaitseminen metsämyyristä ja helmipöllöistä

• Vindkraftsupplysningen.se: PFAS ja tuulivoima

• Zhou et al. 2012, PNAS: Tuulivoimaloiden vaikutukset maaperän lämpötilaan

• Rydell et al. 2010: Lepakot ja barotrauma

• Smallwood 2013: Lintujen ja lepakoiden kuolleisuus tuulivoima-alueilla

• Wang, Li & Liu 2023: Tuulipuistojen vaikutus maaperän kosteuteen

• Göterborgs-Posten: Varovaisuusperiaatetta tuulivoimaan sovellettava

• NSD: Anders i Kulmungi: ”Vi har sålt tystnaden”

 

Tuulivoiman talous – lupaukset ja todellisuus

Suomen energiapolitiikassa eletään ristiriitaista aikaa. Samalla kun tuulivoimaa hehkutetaan ratkaisuna ilmastoon ja talouteen, todellisuus näyttää paljon karummalta. Tänä aamuna Fingridin tilastot näyttivät karua faktaa: tuulivoimakapasiteettia on verkossa 8885 megawattia, mutta tuotanto oli vain 253 megawattia. Vaje sähköntuotannossa oli peräti 2500 megawattia, joka katettiin tuonnilla ja muulla säädettävällä tuotannolla. Tämä kertoo, miksi koko keskustelussa talous ja sähkömarkkinat kietoutuvat erottamattomasti yhteen.

Tuulivoiman rakentaminen on ollut hurjaa. Kymmenessä vuodessa kapasiteetti on moninkertaistunut, mutta sähkömarkkinan hinnat ja investointien kannattavuus eivät tue alaa samalla tavalla kuin aiemmin. Saksan viimeisimmässä merituulivoimahuutokaupassa ei jätetty yhtään tarjousta. Samoin Suomessa Metsähallituksen kilpailutukset Pyhäjoen-Raahen ja Närpiön merialueille päättyivät ilman ostajia. Kansainväliset sijoittajat eivät enää lähde mukaan, jos liiketoimintamalli ei ole uskottava.

Tämä kehitys näkyy yhtiöiden taloudessa. Myrsky Energia (yhtiö ei ole rakentanut yhtään tuulimyllyä) maksoi vuosina 2022–2023 omistajilleen osinkoja yli 18 miljoonaa euroa, mutta teki silti yli 10 miljoonan tappion ja sai tilintarkastajalta vakavan huomautuksen toiminnan jatkuvuudesta. Ålandsbanken vetäytyi kesällä yhteistyöstä, ja CIP:n kaltaiset kansainväliset rahoittajat joutuvat jatkuvasti pohtimaan, uskaltavatko enää sitoa varojaan suomalaisiin hankkeisiin. Ruotsissa Markbygdenin ja Önusbergetin jättihankkeet ovat miljardivelkojen kanssa kriisissä.

Samaan aikaan kotitaloudet maksavat. Halpa tuulisähkö markkinoilla painaa säädettävän tuotannon kannattavuuden niin alas, että yhteistuotantolaitoksia ollaan sulkemassa. Niitä kuitenkin tarvitaan juuri silloin, kun ei tuule. Kun varmaa kapasiteettia katoaa markkinoilta, hinnanvaihtelu vain kasvaa. Elokuussa pörssisähkö oli kalliimpaa kuin keskitalvella. Tämä ei ole sattumaa, vaan suora seuraus rakenteesta, jossa kulutusta ja tuotantoa tasapainotetaan markkinoiden ehdoilla ilman riittävää varmistettua säätövoimaa.

Investointilupauksissa on nähty paljon kaunistelua. Tuulivoimayhtiöt puhuvat miljardiluokan panostuksista, mutta verotuloina kunnille jää usein murusia. Rakennuslupamaksuja alennetaan tai lykätään, jopa vastoin lakia, kuten Lestijärven ja Alajärven esimerkit osoittavat. Käytännössä yhteiskunta kantaa suuren osan riskeistä, mutta tuotot valuvat ulkomaisille rahastoille ja sijoittajille.

Raahessa tätä keskustelua ei voi sivuuttaa. Kaupungin satamaan suunniteltiin mittavaa investointia juuri sillä oletuksella, että merituulivoima toisi alueelle elinvoimaa. Nyt, kun kilpailutukset kaatuvat ja sijoittajat vetäytyvät, kysymys kuuluu: mitä tämä tarkoittaa meidän taloudellemme? Satamainvestoinnin rahoituskuvio perustui osin EU-tukeen ja riskiarviointiin, jossa oletettiin, että merituulivoimasta tulee veturi. Jos hankkeet kaatuvat, kaupungin talous jää heikompaan asemaan.

Poliittiset päättäjät voivat toki odottaa ihmettä. Mutta totuuden kieltäminen vain suurentaa riskiä. Jos tuulivoimahankkeiden talous ei kanna, seuraukset eivät jää yhtiöiden kontolle. Ne kaatuvat kuntien, alueiden ja lopulta tavallisten kansalaisten maksettaviksi.

Tässä tilanteessa on syytä kysyä: jatkammeko edelleen sokeasti rakentamista, vai pysähdymmekö katsomaan, mikä oikeasti kannattaa? Talouden realiteetit eivät katoa sillä, että niistä vaietaan.

Lähteet

• Fingrid: tuotanto- ja kulutustilastot 8.9.2025 klo12:28

• Clean Energy Wire, Reuters, Affärsvärlden: Saksan offshore-huutokauppa (08/2025)

• Tekniikka & Talous: Metsähallituksen merituulivoimakilpailutus epäonnistui (09/2025)

• Talouselämä: Myrsky Energian talous ja osingot (2024–2025)

• Affärsvärlden: Markbygden Ett ja Önusberget Vind -talouskriisit (2024–2025)

• YLE, Helsingin Sanomat: pörssisähkön hintakehitys (2025)

• Alajärvi ja Lestijärvi: rakennuslupamaksujen oikeustapaukset (Vaasan HAO, 2020-luvulla)

 

Blogisarjan avaus: Tuulivoimasta totuus – luvut, riskit ja vaikutukset

 

Olen jo pitkään seurannut energiapolitiikkaa ja siihen liittyvää julkista keskustelua. On puhuttu paljon siitä, miten tuulivoima ja aurinkovoima ovat edullista, puhdasta ja Suomelle elintärkeää. Väitteitä viljellään markkinointimielessä – mutta kun pintaa raaputtaa, näkyviin tulee toinen todellisuus. Tämä blogisarja kokoaa yhteen faktoja, tutkimustuloksia ja esimerkkejä, joita ei yleensä haluta nostaa esiin.

 

Saksa, joka on ollut uusiutuvan energian mallimaa, joutui kesällä tilanteeseen, jossa merituulivoiman huutokauppa epäonnistui täydellisesti. Yhtäkään tarjousta ei jätetty, vaikka tarjolla oli 2500 megawatin edestä merialueita. Syyt ovat karut: kustannusten kasvu, epävarmat markkinat ja tekniset ongelmat. Jos Saksa ei saa investointeja käyntiin ilman valtavia tukia, mitä se kertoo alan todellisesta tilasta?

 

Sama ilmiö on nähtävissä Suomessa. Metsähallitus yritti kilpailuttaa Närpiön Edith- ja Pyhäjoen–Raahen Ebba-hankkeet, yhteensä noin 3000 megawattia. Tuloksetta. Yhtään sitovaa sopimusta ei syntynyt. Metsähallitus jatkaa valmistelua, mutta jo nyt nähdään, että markkinoiden usko ei riitä.

 

Miksi tällä on merkitystä meille? Koska kunnissa, kuten täällä Raahessa, on tehty suuria päätöksiä ja isoja investointeja nimenomaan tuulivoimahankkeiden varaan. Satamaan on panostettu EU-rahoituksella ja kaupungin omilla varoilla, jotta olisimme valmiita palvelemaan merituulivoimaa. Jos hankkeet eivät toteudu, riskit jäävät meidän kannettaviksemme. Tämä on juuri se hetki, jolloin ei voi jäädä odottamaan ihmettä. Totuuden kieltäminen vain kasvattaa ongelmia ja lykkää väistämätöntä.

 

Aamun sähköntuotantotilasto kertoo oman tarinansa. Suomessa kulutus oli 8 871 megawattia, mutta kotimainen tuotanto vain 6 371 megawattia. Olimme siis heti aamusta noin 2 500 megawattia miinuksella. Ydinvoima kantoi jälleen selvästi suurimman vastuun, yli 3 100 megawattia. Tuulivoima, jota on rakennettu lähes 9000 megawatin nimelliskapasiteetilla, tuotti todellisuudessa vain 537 megawattia. Tämä kertoo kaiken oleellisen: tuotanto ei vastaa kapasiteettilukuja, joilla hankkeita myydään.

 

Tuulivoiman ongelmat eivät rajoitu vain sähköntuotannon ailahtelevuuteen. Luvassa on kokonainen juttusarja, jossa käyn läpi taloudelliset riskit, ympäristövaikutukset, oikeudelliset ongelmat ja paikallisyhteisöihin kohdistuvat paineet. Jokainen osa perustuu faktoihin, tutkimuksiin ja dokumentteihin – ei mielikuviin.

 

Aloitamme talouspuolesta, koska se on monelle helpoin ymmärtää: eurot ratkaisevat. Kun miljardien hankkeet horjuvat Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa, meidän on pakko kysyä, mikä on se todellinen hyöty ja kuka loppujen lopuksi maksaa.

 

Miksi Suomessa ei kannata mikään?

Suomen taloudesta puuttuu juuri nyt tärkein asia: visio.
Me puhumme säästöistä, tukien kohdentamisesta ja pienistä paikkauksista, mutta kukaan ei uskalla kysyä, mikä on Suomen uusi suunta. Kun talous matelee EU:n hännillä, olisi järkevää katsoa ympärillemme. Esimerkkejä löytyy läheltä ja kaukaa.

---

Viro – ketteryyden mallimaa

Viro on pienempi kuin moni Suomen maakunta, mutta sen talousmalli on huomattavasti rohkeampi. Yritykset maksavat veroa vasta, kun ne jakavat voittoa ulos. Tämä kannustaa investoimaan, ei siirtämään varoja omistajille. Suomessa taas osingot ovat pyhä lehmä ja investoinnit jäävät tekemättä.

Lisäksi Viro on vienyt hallinnon digitaalisuuden aivan eri tasolle. Yritys perustetaan vartissa, asiointi hoidetaan verkossa, eikä byrokratia tukehduta yrittäjää. Suomessa samaan aikaan mietitään, pitäisikö lomakkeeseen lisätä vielä yksi liite.

---

Puola – rohkeaa kasvua ja investointeja

Puola on viime vuosikymmeninä kasvanut EU:n menestystarinaksi. He houkuttelevat autoteollisuuden ja teolliset investoinnit, rakentavat infraa ja imevät EU-rahastoista kaiken hyödyn. Suomessa investoinnit seisovat byrokratian rattaissa, ja osa EU-rahoista jää käyttämättä, koska kansallista vastinrahoitusta ei löydy.

Puolassa uskalletaan panostaa kasvuun. Suomessa poliittinen energia menee siihen, kuka saa minkäkin tukiviipaleen kakusta.

---

Monaco – pääomien ja osaajien houkuttelija

Monaco on täysin erilainen valtio, mutta logiikka toimii. Siellä ymmärretään, että houkuttelemalla pääomia, osaajia ja investointeja syntyy vaurautta. Tuloveroa ei ole, yritysverotus on kevyttä ja päätöksenteko on nopeaa.

Suomi tekee päinvastoin. Veroja kiristetään, päätökset kestävät vuosia ja investoinnit karkotetaan muualle. Monaco osaa brändätä itsensä luksuksen, finanssipalvelujen ja tapahtumien keskukseksi. Suomi yrittää olla kaikkea vähän – eikä onnistu missään kunnolla.

---

Ruotsi – kurinalainen hyvinvointivaltio

Naapurimme Ruotsi on luonnollisin vertailukohta. He ovat pitäneet julkisen talouden kurissa, velkasuhde on matalampi ja vienti monipuolisempi: lääkkeet, ajoneuvot, konepajateollisuus ja puolustusteollisuus täydentävät toisiaan.

Ruotsissa Tukholman pörssi houkuttelee sijoittajia ja listautujia. Suomessa pörssi kuihtuu, yritykset maksavat ulos osinkoja ja tuottavuus polkee paikallaan. Ruotsi näyttää, että hyvinvointivaltio voi menestyä – kun talous pidetään hallinnassa ja investoinneille on tilaa.

---

Entä Suomi?

Suomessa talous pyörii osinkojen, yritystukien ja julkisen velan varassa. Meiltä puuttuu kyky tehdä rohkeita päätöksiä. Viro näyttää, mitä on ketteryys. Puola näyttää, mitä on kasvu. Monaco näyttää, mitä on houkuttelevuus. Ruotsi näyttää, mitä on kurinalaisuus.

Ja Suomi? Suomi näyttää, mitä on visiottomuus.

---

Miksi Suomessa ei kannata mikään?

Koska meillä kaikki energia käytetään saavutettujen etujen varjelemiseen.
Koska päätöksenteko on hidasta ja hallinto raskasta.
Koska uskallusta uudistuksiin ei ole.

Siksi tässä maassa ei kannata investoida, ei yrittää, ei ottaa riskiä.
Ja siksi olemme jäämässä jälkeen – kun muut menevät menojaan.