Raahen arvoituksellinen kutsu – kertomus tuulen tuomista salaisuuksista

Raahen kaupungissa piilee jotakin selittämätöntä ja salaperäistä. Sen wanhoissa puutalokortteleissa kuiskivat menneitten aikain tarinat, ja Perämeren tuuli kantaa mukanaan merten kätkettyjä salaisuuksia. On iltoja, jolloin kaupungin kujilla voi tuntea historian siipien havinan, ja toisinaan, kun myrsky nostattaa aallot korkeuksiin, tuntuu kuin meri itse yrittäisi kertoa jotakin, mikä jo aikoja sitten on unhoon jäänyt.

Kauan sitten, kun Raahen ensimäiset laivat laskivat ankkurinsa sataman suojiin, kerrottiin merimiehistä, jotka toivat mukanaan outoja esineitä ja vielä oudompia tarinoita. Yksi kertomus elää yhä wanhojen talojen seinissä – tarina merikapteenista, joka sumun keskeltä löysi saaren, jota ei yksikään merikartta tunne. Hänen mukanaan palasi laivaan pieni sininen kivi, joka hohti kuutamon valossa. Sen jälkeen kapteenia ei enää nähty, mutta kiven uskotaan yhä piilevän jossain Raahen wanhojen talojen kätköissä. Ken sen löytää, hänelle meri paljastaa suurimman salaisuutensa.

Monet ovat vuosien saatossa etsineet tuota salaperäistä kiveä. Eräs heistä oli nuori oppipoika, joka työskenteli Raahen satamassa. Hän oli kuullut wanhojen merimiesten kertovan kivestä, joka toi onnea, mutta myös kirouksen sille, joka ei osannut sitä käyttää. Eräänä sumuisena iltana hän lähti etsimään sitä wanhoista varastoista ja kellareista. Hän vaelsi halki kaupungin, kulkien kujia, joilla aika näytti pysähtyneen. Hänen jalkainsa alla kopisi mukulakivinen jalkakäytävä, ja toisinaan tuntui kuin joku olisi seurannut häntä varjoissa.

Lopulta hän saapui erääseen hyljättyyn taloon meren rannalla, jonka kerrottiin kuuluneen juuri sille kadonneelle kapteenille. Talon sisällä kaikki oli pölyn ja hämähäkinseittien peitossa, mutta pöydällä, aivan huoneen keskellä, lepäsi sininen kivi – juuri sellainen kuin tarinoissa. Oppipoika ojensi kätensä ja kosketti sitä varovasti. Hetkessä koko huone täyttyi kuiskauksilla, aivan kuin meri olisi noussut seinien sisälle.

Hän sulki silmänsä ja näki mielessään valtavan myrskyn, kapteenin yksin laivansa kannella huutamassa jotakin tuulelle. Kivi oli ollut avain johonkin suurempaan – johonkin, jota meri suojeli mustasukkaisesti. Poika tempaisi kätensä pois kiveltä, ja kuiskaukset vaikenivat. Hän ymmärsi, ettei tätä salaisuutta ollut tarkoitettu kenellekään. Hän jätti kiven paikoilleen ja pakeni talosta. Sen jälkeen ei kukaan enää puhunut sinisestä kivestä ääneen, mutta toisinaan, myrskyisinä öinä, saattoi nähdä valon pilkahtavan tuon hyljätyn talon ikkunasta – aivan kuin joku yhä etsisi vastausta, jota meri ei koskaan anna.

Raahen matkailu on kuin matka kahden maailman välillä. Wanha Raahe, yksi Suomen parhaiten säilyneistä puukaupungeista, kutsuu kulkijaa tutkimaan kujiaan, joissa jokainen rakennus kantaa muistoja merenkulkijoista, kauppiaista ja merkillisistä sattumuksista. Pekkatorilla voi tuntea, kuinka mennyt aika hengittää, ja jos oikein tarkoin kuuntelee, voi ehkä kuulla askeleita – kuin joku vuosisatojen takaa yhä etsisi sinistä kiveä.

Mutta Raahessa ei eletä ainoastaan menneisyydessä. Perämeri, tuo kaunis mutta ankara elementti, antaa kaupungille sykkeen. Kesällä meri on leppeä, mutta talvella se muuttuu arvaamattomaksi jättiläiseksi, jonka kuohuvat aallot lyövät vasten rantakallioita. Ken uskaltaa purjehtia Perämeren myrskyissä, saattaa kohdata sen, minkä wanhan kansan kalastajat jo tiesivät: merellä on oma tahtonsa, ja toisinaan se tahtoo pitää kulkijan itsellään.

Raahen saaristo on paikka, jossa todellisuus ja tarut kohtaavat. Purjehtiessa hiljaisilla vesillä voi melkein tuntea, kuinka näkymättömät kädet ohjaavat venettä oikeaan suuntaan. Talvisin, kun meri jäätyy ja avautuu retkiluistelijoille ja pilkkijöille, jään alla voi kuulla hiljaisen huminan – kuin meri hyräilisi laulua niille, jotka sitä kuuntelevat.

Raahessa kohtaavat myös ihmiset, jotka rakentavat tulevaisuutta. Kajaanin teknillinen oppilaitos tuo kaupunkiin nuorisoa, joka luo uutta tietoa ja taitoa. Mutta vaikka aika kulkee eteenpäin, kaupungin perusta seisoo yhä vankkana: terästeollisuus, joka on muuttanut pienen rannikkokaupungin kansainväliseksi toimijaksi. Raahessa ei ainoastaan valmisteta terästä – täällä taotaan myös tarinoita, jotka kestävät sukupolvien ajan.

Ehkä juuri siksi Raahe on niin ainutlaatuinen. Se on kaupunki, jossa mennyt ja nykyinen kietoutuvat toisiinsa kuin wanhan merimiehen solmu, jota ei koskaan saa auki. Se on kaupunki, josta jokainen löytää jotakin – olipa se sitten sininen kivi, meren kuiskaama salaisuus tai vain tunne siitä, että on osa jotakin suurempaa.

Ja kun Raahesta lähtee, tietää jo kaipaavansa takaisin...