Kaupunki ja joki – kun vesi ottaa omansa

Kaupungeissa ja niiden läpi virtaavissa joissa on yksi yhteinen tekijä: vesi löytää aina tiensä. Kaupunkitulvat ja suuret jokitulvat Euroopassa eivät ole uusia ilmiöitä, mutta niiden syyt ovat monimutkaisempia kuin pelkkä sään vaihtelu. Kun tulvat iskevät, syyttävä sormi osoitetaan usein ilmastonmuutokseen – mutta onko se ainoa syyllinen?

Ihminen on kautta historian pyrkinyt kesyttämään vettä. Joet on pakotettu kapeisiin uomiin, pengerryksiä on rakennettu, ja tulvakosteikot, jotka ennen sitoivat ylimääräisen veden, on muutettu rakennusmaaksi. Tulva-alueille on noussut asutusta, teitä ja tehtaita, ja kun vesi nousee, ollaan ihmeissään. Mutta tässä ei ole mitään ihmeellistä – vesi tekee vain sen, mitä se on aina tehnyt: kulkee matalimman reitin ja ottaa tilan, joka sille ennen kuului.

Asfaltilla ja betonilla kuorrutetut kaupungit eivät ole vesille ystävällisiä. Kun maa peittyy läpäisemättömillä pinnoilla, sadevesi ei pääse imeytymään maahan kuten luonnontilaisilla alueilla. Se virtaa katuja pitkin, tulvii viemäreihin ja lopulta jokiin, jotka jo valmiiksi kuljettavat luonnollista vesimääräänsä. Kun tähän lisätään rankkasateet, joille ei anneta mahdollisuutta suodattua maaperään, seurauksena on tulva – ei pelkästään jokien, vaan myös kaupunkien kadut täyttyvät vedestä.

Euroopan suuret jokitulvat, kuten Saksan ja Belgian tuhoisat tulvat 2021 tai Keski-Euroopan massiiviset tulvat 2002, osoittavat, että jokien patoaminen ja pengertäminen eivät aina toimi toivotulla tavalla. Kun joki ei saa levitä luonnollisille tulva-alueilleen, vesi pakkautuu uomaansa ja lopulta murtautuu esiin hallitsemattomalla voimalla. Vesi ei noudata ihmisen suunnitelmia – se seuraa painovoiman lakeja.

Kaupunkitulvien ja suurten jokitulvien torjuminen ei ole vain säätiedotusten seuraamista tai rankkasateiden syyttämistä. Se on pitkälti kiinni siitä, kuinka ihminen on muuttanut ympäristöään. Jos jokien luontaisia tulva-alueita ei palauteta, jos kaupunkien läpäisemätöntä pintaa ei vähennetä ja jos jokiluonnon omia mekanismeja ei kunnioiteta, tulvat tulevat yhä useammin.

Tässä on siis yksi varma sääntö: vesi ottaa aina omansa. Ja jos ihminen ei anna sille tilaa, se ottaa sen itse – seurauksista piittaamatta.