Sähköä paperilla vai todellisuudessa? – Tuulivoiman varaan rakennettu unelma törmää kesäpäivän realismiin

 

Keskellä kesää, vihreän energian kulta-aikana, suomalainen sähköjärjestelmä näytti karun todellisuutensa. Heinäkuun kynnyksellä, aurinkoisena ja lämpimänä päivänä, Suomen sähköntuotanto näytti tältä:

- Tuulivoimaa tuotettiin vain 37 megawattia (MW)
- Aurinkosähköä tuotettiin n. 340 MW
- Sähköä tuotiin ulkomailta noin 1500 MW

Tämä tapahtui samanaikaisesti, kun Suomen laskennallinen tuulivoimakapasiteetti on jo 8 552 MW – valtava määrä paperilla, mutta vain 0,4 % siitä oli käytettävissä juuri silloin, kun sitä tarvittiin.

Kapasiteetti ≠ tuotanto 

Suomessa toistellaan mantraa: "Meillä on yli 8 500 MW tuulivoimaa ja lisää rakennetaan." Mutta asennettu kapasiteetti ei ole sama kuin tuotettu sähkö. Oheinen taulukko havainnollistaa tämän:

Energialähde	Asennettu kapasiteetti (MW)	Keskimääräinen tuotanto (MW)	Käyttöaste (%)	Kommentti
Tuulivoima	8 552	~2 000	25–30 %	Vaihtelee päivittäin
Aurinkovoima	~3 000 (arvio)	~300	10–15 %	Ei toimi öisin tai pilvisinä päivinä
Ydinvoima	4 400	~4 000	>90 %	Vakaa ja luotettava
Vesivoima	~3 200	~1 500–2 000	50–60 %	Sääriippuvainen
Tuontisähkö	max. 2 000	~500–1 500	-	Ei omaa tuotantoa
Fossiilinen/turve	~2 000–3 000	nousee kriiseissä	-	Osin alas ajettu

Tuulivoiman tuotanto voi vaihdella nollan ja 6 000 MW:n välillä. Samoin aurinkosähköä ei saada silloin kun sitä tarvitaan – kuten talvella kello 17:00 pakkasella.

“Wind lull” – kun ei tuule missään 

Tuoreen brittiläisen tutkimuksen mukaan maanlaajuiset tyynet sääjaksot – "wind lullit" – ovat toistuvia ja mallinnuksissa aliarvostettuja. Tutkijat havaitsivat, että säädatan perusteella tyyniä jaksoja esiintyy ympäri vuoden, mutta ne puuttuvat energiastrategian perustana olevista ennusteista.

Entä talvi Suomessa? 

Suomen talvi ei tunne sääntöjä tai sopimuksia. Se voi alkaa lokakuussa ja päättyä toukokuussa. Talvella 2023–2024 koettiin pitkiä pakkasjaksoja, joiden aikana:

- Kulutus nousee helposti yli 14 000 MW
- Aurinko ei juuri paista – päivät lyhyitä, yöt pitkiä
- Korkeapaine jumittaa ilmamassat – ei tuule missään

Jos varavoimaa ei ole, mitä tapahtuu?

Akkuvarastoilla pelastetaan? – Vain teoriassa 

Usein vihreän siirtymän yhteydessä tarjotaan akuilla tasaamista ratkaisuksi. Se kuulostaa hyvältä, mutta ei kestä kriittistä tarkastelua:

- Suomen talvinen kulutus: 14 000 MW
- Tarvittava varasto 5 päivän blackoutin kattamiseksi: 1 680 000 MWh
- Yksi Tesla Powerwall varastoi 13,5 kWh → tarvittaisiin 124 miljoonaa akkua
- Kustannus: >1 000 miljardia euroa

Realistinen ratkaisu edes teoriassa?

Rakennammeko sähköjärjestelmää ideologialla vai järjellä? 

Suurin ongelma ei ole tekninen vaan poliittinen. Mallinnuksia ajetaan eteenpäin nettonollapäästöjen nimissä, vaikka:
- Mallit eivät huomioi pahimpia sääskenaarioita
- Ennusteissa ei ilmoiteta luottamustasoja tai herkkyyksiä
- Mallien laatijat eivät vastaa edes perusteltuihin kysymyksiin

Samaan aikaan alas ajetaan ydinvoimaa, kivihiiltä ja turvetta – kaikkea mikä oikeasti toimii.

Entä ilmastonmuutos? 

Olen seurannut aihetta 1980-luvulta lähtien, kun kasvihuoneilmiö nousi uutisiin. Jo silloin varoiteltiin jäätiköiden sulamisesta, vedenpaisumuksesta ja jäättömästä Suomesta. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin:

- Vuodenajat tulevat ja menevät
- Talvet ovat edelleen kylmiä
- Jäätä on merellä, lunta maassa
- Ennusteet muuttuvat nopeammin kuin sää Lapissa

Ilmastonmuutoksesta on tullut väline – ei enää ilmiö. Sen varjolla säädellään, verotetaan ja keskitetään valtaa, ilman että energiapolitiikasta keskustellaan rehellisesti.

Yhteenveto: Rakennammeko haavetta vai huoltovarmuutta? 

Suomen sähköjärjestelmä toimii nyt, koska:

- On kesä
- Kulutus on alhaalla
- Tuontia saadaan Ruotsista ja Baltiasta
- Ydinvoima jauhaa vakaasti

Mutta mitä tapahtuu, kun kysyntä vaatii, mutta tuotanto romahtaa?

- Tuulivoimalat eivät auta, jos ei tuule
- Aurinkopaneelit eivät auta, jos ei paista
- Akut eivät auta, jos niitä ei ole – eikä tule
- Tuonti ei auta, jos naapurillakin on pula

 

Sattumasähkön suloiset lupaukset – Nouseeko Suomen talous tuulen mukana?

Suomen energia- ja teollisuuspolitiikka on käännetty viime vuosina uusille urille. Tuuli- ja aurinkovoima ovat nousseet kansallisiksi toivonlähteiksi, joiden varaan rakentuu niin ilmastotavoitteet, energiaomavaraisuus kuin uuden talouskasvun eetos. Näin ainakin kerrotaan. Mutta voiko sattumasähkön varaan todella rakentaa kestävän ja kilpailukykyisen kansantalouden? Lyhyt vastaus: ei voi. Pitkä vastaus ansaitsee syvällisemmän tarkastelun.

Sähköä silloin kun luonto suo – sattumasähkön luonne

Tuuli- ja aurinkovoima eivät tuota sähköä silloin kun sitä tarvitaan, vaan silloin kun tuulee tai paistaa. Tämä ei ole tekninen pikkuseikka vaan perustavanlaatuinen rakenteellinen ongelma. Talous ei voi nojata tuotantoon, jonka rytmi määräytyy sään, pilvisyyden ja ilmamassojen liikkeiden mukaan. Jos olisi mahdollista ajaa terästehdas, datakeskus tai kylmäketju sillä oletuksella, että "jospa ensi viikolla taas paistaisi", meillä olisi jo ratkaisu. Mutta ei ole.

Niinpä rinnalle tarvitaan joko massiivinen varastointiteknologia (jota ei ole olemassa kustannustehokkaana mittakaavassa), tai fossiilisia tai ydinvoimaa varavoimana. Tätä ei energiapolitiikassa juurikaan tunnusteta – eikä siitä mielellään puhuta ääneen. Poliittinen viesti pitää kirkkaana visiot vihreästä kasvusta, vaikka perustat huojuvat kuin sähkölinja myrskytuulessa.

Tuuli ja aurinko – tuotantoa kyllä, mutta kenen ehdoilla?

Tuulivoimaa rakennetaan Suomeen kiihtyvään tahtiin. Mutta rakentajina eivät ole suomalaiset yhtiöt, vaan kansainväliset pääomasijoittajat, eläkerahastot ja energiayhtiöt. Niiden tuottopotentiaali realisoituu pitkälti muualla – veroparatiiseissa, siirtohinnoittelussa ja konsernilainoissa. Suomelle jää maanvuokrat, kunnallisverot työntekijöistä ja ehkä muutama kymppi kiinteistöveroa. Jos näillä rakennetaan valtiontalous, olemme pulassa.

Lisäksi tuulivoima tuottaa energiaa usein silloin, kun sähkön hinta on jo alhaalla. Näin syntyy negatiivisia sähkön hintoja, jolloin tuotanto ei kata edes käyttökatteita. Samaan aikaan sähkön siirtoinfrastruktuuria pitää laajentaa miljardeilla euroilla, ja kuluttaja maksaa tämän lopulta siirtomaksuissa.

Vientiä vai viherpesua?

Poliitikot puhuvat Suomesta "vihreän sähkön suurvaltana", joka houkuttelee puhtaan energian perässä investointeja. Mutta tässäkin on piilossa riski: tuulivoiman tuotanto ei ole vakaata eikä ennustettavaa, joten suurimmat investoinnit kohdistuvat joko datakeskuksiin (joilla on omat akkuvarmistuksensa) tai spekulatiivisiin vetylaitoksiin, joita ei vielä käytännössä ole. Vetytalous kuulostaa kauniilta, mutta realiteetti on se, että prosessi kuluttaa enemmän energiaa kuin siitä saadaan ulos. Hinta on toistaiseksi tähtitieteellinen.

Sattumasähkön varaan rakennettu vetytalous ei ole vientivetoinen innovaatioihme vaan teknistaloudellinen harharetki, johon sidotaan valtava määrä yhteisiä varoja EU-tukien ja kansallisten investointien muodossa – ilman takeita takaisinmaksusta.

Missä ovat aidot kasvun moottorit?

Teollinen talous kasvaa investoinneista, jalostusarvosta ja tuottavuudesta. Tuuli- ja aurinkovoima tuottavat sähköä, mutta eivät juuri jalosta mitään. Ne eivät synnytä suuria määriä pysyvää työvoimaa, eivätkä skaalaudu vientituotteiksi – ellei tarkoituksena ole toimia muiden maiden energiavarastona. Mutta silloinkin pitää muistaa: sähkö on silloin halpaa, kun sitä on liikaa. Vienti ei perustu ylijäämään vaan ylijäämän pakkomyyntiin.

Sen sijaan aidot kasvun moottorit – teknologiateollisuus, biopohjainen tuotanto, korkean jalostusasteen metsäteollisuus, elektroniikka ja koulutukseen perustuva innovaatiokyky – uhkaavat jäädä vihreän huuman jalkoihin. Kansantalous ei nouse elementtien armoilla, vaan ihmisen taidolla.

Tuulta päin, mutta silmät auki

Ei ole väärin rakentaa tuuli- tai aurinkovoimaa. Mutta on vaarallista uskoa, että se yksinään voisi nostaa Suomen talouden uuteen kukoistukseen. Sattumasähköllä voi täydentää energiakokonaisuutta, mutta ei rakentaa sen varaan koko järjestelmää – saati kansantaloutta.

Me emme nouse maailman talousmahdiksi tuulen voimalla. Jos unelmoimme niin, elämme utopiassa, jossa vakaa tuotanto, veropohja ja työllisyys loistavat poissaolollaan – mutta ilmakupla kasvaa komeaksi. Ja kuten kaikki kuplat, sekin puhkeaa aikanaan.

 

Luontojalanjälki – uusi silmänkääntötemppu?

Tänä aamuna kansalle tarjoiltiin jälleen uusi iskusana: luontojalanjälki. Sitran ja Jyväskylän yliopiston laatima selvitys mallintaa, millaisia vaikutuksia ihmisen toimilla saattaa olla luontoon. Kohteeksi on nostettu muun muassa karjatalous, joka mallin mukaan näyttäytyy uhkana luonnon monimuotoisuudelle.

Tässä kohtaa lienee paikallaan kysyä, mikä on mallinnuksen ja todellisen tutkimuksen ero. Mallinnus ei ole mittaamista, ei havainnointia, ei pitkäjänteistä seurantaa. Se on oletuksista rakennettu järjestelmä, joka tuottaa lopputuloksen sen mukaan, millaiset lähtöarvot sille syötetään. Jos syötät karjankasvatuksen kohdalle punaisen varoitusmerkin, saat ulos punaisen varoituksen. Se ei vielä kerro mitään totuudesta – ainoastaan siitä, mitä haluttiin näyttää.

Siksi tällaisia "tutkimuksia" pitäisi käsitellä äärimmäisen varovaisesti, erityisesti silloin kun niillä pyritään vaikuttamaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, ruokapolitiikkaan tai jopa maanviljelijöiden asemaan. Pahimmillaan mallinnus, joka ei tunne käytäntöä, ruokkii virheellistä käsitystä, että laiduntava nauta olisi ympäristöuhka. Todellisuus on paljon monimuotoisempi.

Karjankasvatus ei ole vain osa kulttuuriperintöämme – se on elintärkeä osa Suomen huoltovarmuutta ja omavaraisuutta. Kun ruokahuolto maailmalla horjuu, on kotimainen naudanliha, maito ja nurmenkasvatus paljon enemmän kuin "luontojälki". Ne ovat vakautta, varmuutta ja omaa tuotantokykyä. Ilman eläintiloja meillä ei ole myöskään lantaa, joka ylläpitää maaperän rakennetta ja ravinnetasapainoa – lannoitteet eivät kasva puissa, eivätkä tule sähköpostilla ulkomailta.

Laidunalueet ovat lisäksi merkittäviä hiilinieluja. Hyvin hoidettu nurmialue sitoo hiiltä tehokkaammin kuin viljapelto. Monimuotoinen laidunympäristö tarjoaa elintilaa pölyttäjille, linnuille ja lukemattomille muille lajeille. Juuri nämä alueet, joita nyt leimataan mallien avulla ongelmallisiksi, ovat osa elävää ja uusiutuvaa luontoa. Eivät sen vihollisia.

Luonto ei ole koskaan ollut staattinen – se on dynaaminen, sopeutuva ja kiertoon perustuva. Luonto ei tarvitse mallinnuksia pysyäkseen tasapainossa. Mutta näyttää siltä, että nyky-yhteiskunta tarvitsee niitä syyllistämisen välineiksi. Valitaan uhri – tällä kertaa karjatalous – ja rakennetaan siitä ongelma kaavioiden ja värikoodien avulla. Lopputulos: poliittista pääomaa tuottava ongelma, joka ei ehkä koskaan ollut todellinen.

Olisiko aika pysähtyä ja kysyä, mitä tällaiset mallinnukset todella palvelevat? Kenen etua ne ajavat? Entä mitä tapahtuu, jos niiden pohjalta tehdään ruokapoliittisia päätöksiä, jotka heikentävät Suomen omavaraisuutta?

Me emme tarvitse lisää paperilla piirrettyjä uhkakuvia. Me tarvitsemme maata, joka kasvaa. Eläimiä, jotka laiduntavat. Ihmisiä, jotka tuottavat ruokaa meille kaikille – vastuullisesti, kestävästi ja ilman leimakirvestä.

 

64 vuotta luonnon kanssa – näin minä sen näen

Olen elänyt nyt 64 vuotta, ja melkein koko sen ajan olen ollut tekemisissä luonnon kanssa. Pienenä poikana kuljin isäni mukana linturetkillä ja opin jo varhain kuuntelemaan, katselemaan ja ymmärtämään, mitä luonto kertoo. Siitä asti se on ollut osa elämää – ei harrastus eikä työ, vaan jotain pysyvämpää.

Poikavuosinani keräsin perhosia, ja isäni teki tutkimusta Oulun yliopistolle Raahen seudun yöperhosista ja muista hyönteisistä. Meillä oli pakastin täynnä pieniä harmaita laatikoita, joissa oli tarkat merkinnät: paikka, päivämäärä, säätila, kaikki. Luontoa ei vain ihailtu – sitä havainnoitiin, mitattiin ja dokumentoitiin. Olen iloinen siitä, että olen saanut siirrettyä tämän kiinnostuksen myös omille pojilleni. Näin se jatkuu.

Nykyään puhutaan paljon siitä, miten luonto on kriisissä ja kaikki on katoamassa. Mutta kun katson taaksepäin vuosikymmenten yli, en minä näe tuhoa. Minä näen muutosta. Ja se kuuluu asiaan.

Luonto muuttuu – ja niin sen pitääkin

Moni vanha lintujärvi on nyt pusikkoa tai metsää. Hyvät perhosniityt ovat kasvaneet umpeen. Kun laidunnus loppuu, luonto ottaa omansa takaisin. Maisema ja eliöstö muuttuvat, mutta ei se ole katastrofi – se on luonnon oma rytmi.

Jos ihminen lähtee pois, luonto tulee. Rakennettu kaupunkikin metsittyy, jos siellä ei enää asuta. Luonto ei odota lupia. Se ottaa, peittää, lahottaa, muokkaa ja käyttää kaiken ravinnoksi. Se ei tarvitse meitä – me tarvitsemme sitä. Mutta meidän pitää ymmärtää, ettei se pysy samanlaisena. Eikä sen tarvitsekaan.

Suojelua kyllä tarvitaan – mutta silmät auki

Tuntuu välillä, että luonnonsuojelusta on tullut monelle tapa päästä esille. Mutta luonto ei tottele mielipiteitä eikä somea. Se elää omaa elämäänsä.

Minä en sano, etteikö suojelua tarvittaisi – totta kai tarvitaan. Mutta pitää osata erottaa, mikä muutos on ihmisen aiheuttamaa, ja mikä on ihan tavallista luonnon kiertoa. Ei kaikkea vanhaa voi tai kannata säilyttää väkisin. Jos niitty kasvaa metsää, niin kasvakoon.

Ja kyllä, osa muutoksista on ihmisen aikaansaamaa – liiallista rehevöitymistä tai rakentamista. Mutta ei kaikki ole kriisi. Kaikesta ei tarvitse huutaa. Luonto ei katoa. Se vain muuttuu.

Luonto ottaa takaisin – kun sitä ei häiritä

Tämän kaiken minä olen nähnyt itse. En oppikirjasta tai netistä, vaan elämällä mukana. Olen kulkenut, katsonut ja kuunnellut. Ja 64 vuoden kokemuksella voin sanoa: jos luonto jätetään rauhaan, se ottaa aikanaan tilansa takaisin. Eikä kysy keneltäkään lupaa.

Meidän tehtävä ei ole pysäyttää luontoa, vaan ymmärtää sen rytmi ja kunnioittaa sitä. Se ei pysy samanlaisena – mutta se pysyy olemassa. Sillä tavalla, kuin luonto nyt vain pysyy.

Muistutus Pitkäkarin ranta-alueen osayleiskaavaehdotuksesta

Muistuttaja: Jari Seppänen Skinnarintie 2, 

92140 Pattijoki 

Puh. +358 400 950279 

jari.seppanen@raahe.fi

Kaava: 

Pitkäkarin ranta-alueen osayleiskaavaehdotus Nähtävillä oloaika: 24.4-28.5.2025

Tämä muistutus on toimitettu Raahen kaupungin kaavoitukselle MRL 65 §:n mukaisesti kaavan nähtävillä olon aikana.

Raahen kaupunki, Kaavoitus, Rantakatu 8 C, 92100 Raahe

kaavoitus@raahe.fi.

kirjaamo@raahe.fi

Johdanto ja yhteenveto muistutuksen perusteista

Tämän muistutuksen tarkoituksena on vaatia Pitkäkarin osayleiskaavaehdotuksen palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, koska kaavaehdotus ei täytä voimassa olevan lainsäädännön ja hyvän hallinnon vaatimuksia.

Pitkäkarin osayleiskaavaehdotuksessa on useita oikeudellisia ja sisällöllisiä puutteita, jotka edellyttävät sen palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Kaavaehdotus ei täytä hallintolain 6 §:n puolueettomuuden, johdonmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden vaatimuksia, eikä hallintolain 9 §:n mukaista vaatimusta selkeästä ja ymmärrettävästä tiedon esittämisestä. Lisäksi kaavan valmistelussa on loukattu maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n osallistumis- ja vuorovaikutusperiaatteita sekä perustuslain 6 §:n ja 21 §:n kansalaisoikeuksia.

Kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä Raahen kaupungin verkkosivuilla osoitteessa:

https://www.raahe.fi/kaavoitus/pitkankarin-ranta-alueen-osayleiskaava

Kaava-aineistossa sekä kaupungin verkkoviestinnässä esiintyy epäjohdonmukaisuutta alueen nimen kirjoitusasussa. Virallinen paikannimi on Pitkäkari, mutta asiakirjoissa ja verkkosivuilla käytetään virheellisesti muotoa "Pitkänkarin". Viranomaisen on

huolehdittava, että paikkanimet esiintyvät oikein ja yhdenmukaisesti kaikissa asiakirjoissa. Virheellinen kirjoitusasu voi heikentää asiakirjan selkeyttä ja siten myös sen oikeusvaikutusta. Tässä muistutuksessa esitetään, että kaikki asiakirjoissa esiintyvät virheelliset nimen muodot korjataan oikeaan muotoon "Pitkäkari", myös taivutuksessa.

Kaavaehdotuksessa on myös käytetty keskenään ristiriitaisesti ja oikeudellisesti virheellisesti käsitteitä tulvauhka, tulvavaara ja tulvariski. Näillä termeillä on selvästi erilaiset merkitykset, ja niiden sekoittaminen kaavaratkaisujen perusteluissa on vakava virhe.

Erityisesti ra-7-merkintöjen kohdalla rakentamisen rajoittamista perustellaan epämääräisillä viittauksilla "tulvauhkaan", vaikka kaavoituksen tulee perustua selkeästi määriteltyyn tulvariskianalyysiin. Ilman tätä, kaava ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain, hallintolain tai perustuslain vaatimuksia.

Tässä muistutuksessa on esitetty yksiselitteisesti, että tulvakäsitteiden sekoittaminen on paitsi hallinnollinen myös oikeudellinen virhe. Tämän vuoksi kaava on tältä osin palautettava uudelleen valmisteltavaksi, ja siihen on laadittava lainmukainen tulvariskiperusteinen arviointi.

Muistutuksessa tarkastellaan myös, onko uuden osayleiskaavan laatiminen ylipäätään tarkoituksenmukaista ja lainmukaista tilanteessa, jossa alueella on jo voimassa oleva oikeusvaikutteinen osayleiskaava, ja kaavoittamatonta aluetta on vain noin 400 metriä. Uuden kaavaprosessin käynnistäminen ilman erityisesti perusteltua tarvetta voi rikkoa hyvän hallinnon periaatteisiin kuuluvaa tarkoituksenmukaisuuden vaatimusta ja johtaa suhteellisuusperiaatteen vastaiseen hallintotoimeen.

On tärkeää huomioida, että Raahen rannikko kuuluu Perämeren maankohoamisvyöhykkeeseen, jossa maankohoama (8–9 mm/vuosi) muuttaa jatkuvasti rantaviivaa, maanomistussuhteita ja rakentamisedellytyksiä. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti kaavoituksessa on otettava huomioon nämä luonnonolosuhteiden muutokset riittävillä selvityksillä ja vaikutusarvioinneilla. Puutteellinen huomiointi voi vaarantaa kaavan oikeusvaikutukset sekä osallisten oikeusturvan. Tämän vuoksi maankohoaman vaikutusten arviointi on olennainen osa Pitkäkarin osayleiskaavan valmistelua.

Lisäksi muistutuksessa tuodaan esiin, että osa Raahen kaupunginhallituksesta on jo aiemmin kiinnittänyt huomiota kaavaratkaisujen tietopohjan ja lainmukaisuuden puutteisiin. Kokouksessa 14.4.2025 jätettiin muutettu päätösesitys ja kirjallinen eriävä mielipide, jossa tuotiin esiin, että päätös kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta tehtiin ilman riittäviä selvityksiä muun muassa tulvariskien arvioinnista. Tämä osoittaa,

että päätöksentekijöillä ei ole ollut käytettävissään kaikkia hallintolain edellyttämiä tietoja, mikä heikentää kaavan valmistelun ja hyväksymisen oikeudellista kestävyyttä.

Kaava vaikuttaa merkittävästi paitsi yksittäisiin vuokralaisiin ja maanomistajiin, myös laajemmin koko Raahen asukkaisiin, erityisesti ranta-alueen virkistyskäytön, rakentamisen ja maisemakuvan osalta. Raahen ranta-alueilla sijaitsee yli 400 loma-asuntoa, ja päätöksellä on pitkäaikaisia vaikutuksia myös kaupungin maankäyttöstrategiaan ja luottamukseen hallintomenettelyä kohtaan.

Tässä muistutuksessa käsitellään seuraavia kokonaisuuksia:

1. Kaavan sisäinen ristiriitaisuus ja epäyhdenvertaisuus

2. Rakennuskorkeuksien esittämistavan harhaanjohtavuus

3. Terminologiset epätarkkuudet tulvauhan, -vaaran ja -riskin käsittelyssä

4. Olemassa olevien rakennuspaikkojen rajoittaminen ilman oikeusperustetta

5. Ilmastomallien ja skenaarioiden virheellinen oikeudellinen asema

6. Puutteet osallistamisessa ja esteellisyyden virheellinen tulkinta

7. Maankohoaman vaikutuksen puutteellinen huomiointi

8. Kaupungin julkisen viestinnän oikeudellisesti moitittava sisältö

9. Uuden kaavoituksen tarkoituksenmukaisuus olemassa olevan osayleiskaavan alueella

10. Kaupunginhallituksen päätöksenteon tietopohjan ja laillisuuden arviointi

11. Vaatimus kaavan palauttamisesta uudelleen valmisteluun

12. Liite 1. Kaavakarttojen muistutukset ja kaavakarttaote

13. Liite 2. Kaupungin vastineen arviointi (Palaute ja vastine 18.2.2025)

Jokainen osa perustuu nimenomaiseen virheeseen, puutteeseen tai ristiriitaan suhteessa voimassa olevaan lainsäädäntöön, oikeuskäytäntöön ja hyvän hallinnon periaatteisiin.

Viite viranomaislähteeseen (vesi.fi) Tulvariskien hallintaan ja tulvavaara-alueiden määrittelyyn liittyvä ajantasainen viranomaisaineisto on saatavilla osoitteessa: https://www.vesi.fi/tulvariskien-hallinta/

Vesi.fi-palvelu on Suomen ympäristökeskuksen, ELY-keskusten, Ilmatieteen laitoksen ja Tulvakeskuksen tuottama virallinen tiedonlähde, joka sisältää maa- ja metsätalousministeriön vahvistamat tulvavaara- ja tulvariskialueet. Tässä palvelussa esitettyjen tietojen perusteella Pitkäkari ei kuulu valtakunnallisesti merkittäviin tulvariskialueisiin. Tämä tukee muistutuksessa esitettyä näkemystä siitä, että kaavan perusteluissa käytetty käsitteellinen sekoittuminen (tulvauhka, tulvavaara, tulvariski) ei vastaa voimassa olevan lainsäädännön ja viranomaisohjeistuksen vaatimuksia.

Muistutusoikeus ja oikeudellinen asema

Tämä muistutus on laadittu Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 65 §:n perusteella. Lain mukaan yleiskaavaehdotuksesta on varattava osallisille mahdollisuus esittää muistutuksia kaavan nähtävillä olo aikana. Osallisella tarkoitetaan henkilöä, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisia ja yhteisöjä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään.

Muistutuksen on jättänyt Raahen kaupunginhallituksen jäsen ja valtuutettu Jari Seppänen kaupungin kaavoituksen virallisessa nähtävillä olo menettelyssä, joka koskee Pitkäkarin ranta-alueen osayleiskaavaehdotusta. Näin muistutuksella on sekä hallinnollinen että oikeudellinen vaikutus.

1. Kaavan sisäinen ristiriitaisuus ja epäyhdenvertainen kohtelu

Pitkäkarin osayleiskaavassa rajoitetaan rakennusten korkeutta tietyillä kesäasuntoalueilla perustellen tätä alueen maisemallisilla arvoilla ja perinnemaiseman suojelulla. Samanaikaisesti saman rantavyöhykkeen toisilla alueilla mahdollistetaan kaksikerroksisten rakennusten (esimerkiksi luhtitalojen) rakentaminen. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa osaa alueen kiinteistöistä ja vuokrapalstoista kohdellaan eri tavoin ilman asiallista perustetta.

Tällainen alueellisesti epäyhtenäinen sääntely ilman teknistä tai oikeudellista perustelua täyttää hallintolain 6 §:n vastaisen menettelyn tunnusmerkit. Pykälän mukaan:

"Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti, objektiivisesti ja johdonmukaisesti."

Kyseinen epäjohdonmukaisuus ei liity yksinomaan rakennusten korkeuteen, vaan osoittaa, että maisemaperusteita käytetään valikoivasti ohjaamaan kaavaratkaisujen suuntaa. Tästä seuraa epäluottamusta viranomaisen puolueettomuuteen ja

suunnitteluratkaisujen neutraalisuuteen. Samalla perustuslain 6 §:n mukainen yhdenvertaisuuden vaatimus ei toteudu:

"Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan."

Koska kyse on samoilla alueilla sijaitsevista, vertailukelpoisista kiinteistöistä ja rakennuspaikoista, kaavassa esitetyt erot rakennusoikeudessa ilman yksiselitteistä perustetta muodostavat perusteettoman eriarvoistamisen tilanteen.Valikoiva sääntely ilman objektiivisia perusteita heikentää luottamusta kaavoittajan puolueettomuuteen ja koko hallintomenettelyn oikeellisuuteen.

Johtopäätös: Kaavaratkaisussa ei ole noudatettu johdonmukaisuutta eikä tasapuolisuutta. Ristiriitaisten rakennusmääräysten käyttö osoittaa, että päätöksenteko ei ole ollut objektiivista vaan valikoivaa. Tämä rikkoo sekä hallintolain että perustuslain säännöksiä.

2. Rakennuskorkeuksien esittämistavan harhaanjohtavuus

Kaava-aineistossa rakennuksille asetettu alin sallittu rakennuskorkeus (+2,60 m) esitetään samanaikaisesti sekä rakennusrajoituksena että korkeuskäyränä ilman erillistä selitystä tai selkeyttävää merkintää. Tämä antaa virheellisen vaikutelman siitä, että rakennuspaikat jo täyttävät vaatimuksen, vaikka näin ei välttämättä ole. Tämä on harhaanjohtavaa esitystapaa, joka vaarantaa osallisten ja päättäjien mahdollisuuden ymmärtää ratkaisun konkreettiset seuraukset.

Hallintolain 9 §:n mukaan:

"Viranomaisen on huolehdittava siitä, että asianosaiselle esitetään asian käsittelyn kannalta merkitykselliset tiedot selkeästi ja ymmärrettävästi."

Tässä tapauksessa tiedon esitystapa ei ole selkeä eikä johda oikean vaikutelman syntymiseen. Lisäksi alue on maan kohoamisalueella, ja korkotiedon ajantasaisuuteen liittyy erillinen riski, jota ei ole kaava-aineistossa riittävällä tavalla avattu.

Johtopäätös: Korkotietojen esittämisessä ei ole noudatettu hallintolain 9 §:n mukaisia vaatimuksia. Kaavaratkaisu perustuu väärinymmärryksen mahdollistavaan tiedonmuotoon, mikä

heikentää luottamusta päätöksenteon avoimuuteen ja oikeellisuuteen ja voi siten vaarantaa myös kaavan lainvoimaisuuden arvioinnin myöhemmissä hallintokäsittelyissä.

3. Tulvauhan, -vaaran ja tulvariskin käsitteellinen sekoittaminen

Kaavaprosessin aikana ja viranomaislausunnoissa, erityisesti ELY-keskuksen ja kaupungin esityksissä, käytetään toistuvasti käsitteitä eri dokumenteissa ”tulvauhka”, “tulvavaara” ja “tulvariski” rinnakkain ja toistensa sijaisina. Tämä on käsitteellisesti virheellistä ja vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten kaavan rajoituksia arvioidaan.

Virheellinen tulvakäsitteiden käyttö kaavaperusteluissa

Kaava-aineistossa sekoitetaan keskenään käsitteet tulvauhka, tulvavaara ja tulvariski, ja niitä käytetään ristiin kaavaratkaisujen perusteluna, erityisesti rakentamisen rajoittamiseksi. Esimerkiksi ra-7-merkinnöissä viitataan "kaavan laatimisaikaiseen tulvauhkaan", vaikka kyseessä ei ole oikeudellisesti tai teknisesti määritelty, kaavoituksessa hyväksyttävä arviointiperuste.

Tämä on vakava kaavoituksen sisällöllinen virhe. Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 39 § ja 77 c § edellyttävät, että kaavassa otetaan huomioon tulvariskien hallinta – ei pelkkä uhka tai vaara. Tulvariskien arviointi tarkoittaa sekä tulvan todennäköisyyden että sen vaikutusten tarkastelua. Rakentamista ei voida rajoittaa ilman tällaista kokonaisvaltaista ja dokumentoitua riskiarviointia.

Lisäksi EU:n tulvadirektiivin (2007/60/EY) kansallinen toimeenpano ja viranomaisten (esim. ELY-keskusten) ohjeistus edellyttävät, että vain tulvariskialueiden kartoitukseen ja analyysiin perustuva tieto kelpaa kaavojen oikeusperustaksi. Pelkkä viittaus tulvavaaraan tai -uhkaan ilman riskinarviointia ei täytä lain vaatimuksia.

On syytä korostaa, että useissa hallinto-oikeuksien ratkaisuissa kaavoja on palautettu uudelleen valmisteltavaksi, mikäli kaavan perusteluissa on sekoitettu nämä käsitteet tai tehty rajoituksia ilman kunnollista riskiperustaa. Rakentamisen rajoittaminen ilman oikeudellisesti kestävää pohjaa muodostaa vakavan oikeusturvariskin.

Kaavamerkintöjen (esim. ra-7) määritelmät ja rajoitukset tulee sisällyttää selkeästi kaavaselostukseen eikä vain karttamerkintöihin. Samoin tulee esittää, mihin lakiin tai normiin perustuu kaava-aineistossa käytetty korkeusraja +2,60 m, jota esitetään tulvavaaraperusteisena rakennusrajoitusten kynnyksenä. Ilman oikeudellista perustetta kyseinen korkoraja ei voi toimia rakentamisen eston kriteerinä.

Korkeusraja +2,60 m ei ole oikeusperuste

Kaava-aineistossa käytetty +2,60 m:n korkeusraja esitetään tulvavaaraperusteisena rajoituksena rakentamiselle. Tälle korkeusrajalle ei kuitenkaan ole esitetty säädöspohjaista perustetta. Mikäli kyseistä tasoa käytetään rakentamisen estämisen tai rajoittamisen kynnyksenä, sen oikeudellinen perusta tulee määritellä selkeästi kaavaselostuksessa.

Ilmatieteen laitoksen laatimat korkeussuositukset ovat suositusluonteisia asiantuntija-arvioita, eivätkä ne ole oikeudellisesti sitovia normeja. Niitä voidaan käyttää tausta-aineistona, mutta ne eivät yksinään kelpaa kaavoituksen rajoittavaksi oikeusperusteeksi.

Tilanteessa, jossa kaavamääräysten oikeusvaikutukset sidotaan tiettyyn korkeustasoon, on olennaista, että tämä korkotieto perustuu ajantasaiseen mittausaineistoon.

Muussa tapauksessa kaavan oikeusvaikutukset voivat perustua virheelliseen tietopohjaan.

Kaavan oikeusvaikutteisuuden edellytyksenä on, että kaikki kaavamääräyksiin tai niiden perusteisiin liittyvät rajoitukset perustuvat selkeästi tunnistettavaan lainsäädäntöön.

ELY-keskuksen esiselvityksen (Raahen vesien säännöstelyn kehittäminen – esiselvitys 9.4.2025) mukaan Raahen alueen harvinaisen meriveden tulvakorkeus (HW1/100) on +1,9 m (N2000). Kaavaehdotuksessa esitetty +2,60 m:n korkeusraja ylittää selvästi tämän tason eikä perustu viranomaisten vahvistamaan riskiarvioon. Korkeusraja on näin ollen ilman säädöspohjaista perustetta oikeudellisesti kestämätön ja osoittaa puutteellista riskiperusteista suunnittelua.

Karttaliitteessä (Kaavakarttaote – muistutuksen täydennetty versio) havainnollistetaan visuaalisesti, miten ra-7-merkinnät ja poistettavat rakennuspaikat vaikuttavat alueen vuokra- ja rakennusoikeuksiin. Karttaote sisältyy Liitteeseen 1 ja tukee tässä esitettyä oikeudellista arviota kaavaratkaisujen vaikutuksista.

Määritelmät – Tulvauhka, tulvavaara ja tulvariski

• Tulvauhka Yleisluontoinen ja oikeudellisesti epämääräinen ilmaus mahdollisesta tulvatilanteesta. Sitä ei ole määritelty kaavoitusta ohjaavassa lainsäädännössä eikä viranomaisohjeistuksissa. Ei voida käyttää kaavan ratkaisujen oikeusperusteena.

• Tulvavaara Luonnonolosuhteisiin perustuva kuvaus siitä, että jollakin alueella voi tapahtua vedenpinnan nousua. Tulvavaara ilmaisee vain tulvan esiintymisen mahdollisuutta ja laajuutta, ei vaikutuksia.

Tulvavaara ei yksin riitä rakentamisen rajoittamisen perusteeksi.

• Tulvariski Yhdistelmä tulvavaarasta ja sen vaikutuksista. Tulvariskissä otetaan huomioon esim. rakennukset, ihmiset, infrastruktuuri ja ympäristö. Vain tämä kokonaisarvio täyttää MRL:n ja EU:n tulvadirektiivin vaatimukset kaavaperusteeksi.

Tulvariskin arviointi on ainoa oikeudellisesti hyväksyttävä peruste rakentamisrajoituksille.

Sekoitus johtaa virheelliseen tulkintaan siitä, että rakentaminen olisi estettävä, mikäli tulvavaara on olemassa – vaikka riski ei olisi merkittävä. Esimerkiksi Pitkäkari ei kuulu mihinkään määriteltyyn merkittävään tulvariskialueeseen, eikä alueelle ole annettu rakentamista yksiselitteisesti rajoittavaa säädöspohjaista kieltoa.

Hallintolain 9 § edellyttää viranomaiselta selkeää ja täsmällistä tiedon esittämistä. Tietojen tulee olla:

"Asian käsittelyn kannalta merkityksellisiä, selkeitä ja ymmärrettäviä."

Käsitteiden epäselvä käyttö rikkoo tätä periaatetta ja aiheuttaa väärää käsitystä siitä, mihin kaavaratkaisujen perustelut lopulta pohjautuvat.

Johtopäätös

Kaavassa ei ole tehty lain edellyttämää tulvariskianalyysia, vaan esimerkiksi ra-7-merkinnät ja niihin liittyvä rakentamisen estäminen on perusteltu käsitteellisesti virheellisellä ja oikeudellisesti kestämättömällä tavalla. Tulvauhka, tulvavaara ja tulvariski on esitetty toistuvasti epäselvästi tai toistensa synonyymeina, vaikka niiden merkitys ja oikeudellinen painoarvo eroavat olennaisesti. Lisäksi kaavaehdotuksessa ei ole esitetty, mihin lakiin tai normiin perustuu tulvavaaraperusteisena kynnyksenä käytetty korkeusraja +2,60 m. Mikäli tätä korkeusasemaa käytetään rakentamisen eston kriteerinä, on sen oikeudellinen perusta tuotava yksiselitteisesti esiin kaavaselostuksessa. Ilmatieteen laitoksen suositukset voivat toimia tausta-aineistona, mutta ne eivät muodosta sitovaa oikeusperustetta rakentamisen rajoittamiselle.

Tällainen käsitteellinen sekavuus ei ole vain hallinnollinen puute, vaan muodostaa vakavan sisällöllisen virheen, joka rikkoo:

• Hallintolain 9 §:ää, joka edellyttää ”selkeää ja ymmärrettävää tiedon esittämistä”

• Maankäyttö- ja rakennuslain 39 §:ää ja 77 c §:ää, jotka edellyttävät ”suunnittelun perustamista tulvariskin kokonaisarviointiin,”

• sekä perustuslain 21 §:ää, joka turvaa ”kansalaisten oikeuden oikeudenmukaiseen hallintomenettelyyn ja oikeusturvaan.”

Kyseessä ei ole ainoastaan kaavan epäselvyys, vaan oikeudellinen virhe, joka vaarantaa osallisten yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusturvan. Tämä vaarantaa myös viranomaispäätösten valituskelpoisuuden, koska asianosaisilla ei ole käytettävissään riittävän selkeää ja ymmärrettävää tietoa päätöksen oikeudellisista perusteista.

Tämän vuoksi kaava on tältä osin palautettava uudelleen valmisteltavaksi. Uudessa valmistelussa on laadittava selkeä, yksiselitteinen ja lain edellyttämä tulvariskiperusteinen arviointi, joka vastaa voimassa olevan lainsäädännön ja hyvän hallintotavan vaatimuksia.

4. Olemassa olevien rakennuspaikkojen kohtelu ja oikeusturva

Huomio ra-7-merkinnän vaikutuksesta rakentamisoikeuteen

Kaavaehdotuksessa aiemmat VL-r-merkinnät on korvattu merkinnällä ra-7, jonka perusteella kyseessä on olemassa olevan loma-asunnon rakennusala ”tulvavaara-alueella.” Merkinnän kaavamääräys kieltää uudisrakentamisen, laajentamisen sekä peruskorjaukset, joita voidaan pitää uudisrakentamiseen verrattavina. Jos rakennus tuhoutuu, sitä ei saa rakentaa uudelleen. Tällöin ra-7-merkintä ei tosiasiallisesti tarjoa rakennusoikeutta, vaan sallii vain rakennuksen ylläpidon siihen asti, kunnes se on käyttökelvoton. Tällainen sääntely johtaa samaan lopputulokseen kuin alkuperäinen VL-r-merkintä: käytännössä rakennusoikeus poistuu, mutta viestintä on epäselvempää ja antaa harhaanjohtavan vaikutelman. Tämä rikkoo hallintolain 9 §:n selkeyden vaatimusta ja voi vaarantaa osallisten oikeusturvan.

On perusteltua esittää, että kaavassa tulee selkeästi ilmaista, että ra-7-merkinnällä ei myönnetä rakentamisoikeutta, ja että alueet, joilla rakennusoikeus poistetaan, tulee osoittaa kaavassa erillisinä ja korvausperiaatteet arvioiden.

Kaavamerkintöjen, kuten ra-7:n, määritelmät ja niiden oikeusvaikutukset tulee esittää selkeästi kaavaselostuksessa – pelkkä karttamerkintä ei riitä.

Kaavassa on osoitettu 17 vanhaa rakennuspaikkaa ra-7 -merkinnällä eli kieltää käytännössä kaiken rakentamisen, perustellen ratkaisua tulvavaaralla. Nämä rakennuspaikat sijaitsevat vuokratonteilla, joiden vuokra-aika päättyy vuonna 2045. Tonteilla on kuitenkin rakennettuja ja käytössä olevia loma-asuntoja, jotka ovat olleet osa Raahen Pitkäkarin huvilaperinnettä usean vuosikymmenen ajan.

Oikeudelliset viittaukset:

• Perustuslain 21 § ”turvaa oikeuden oikeudenmukaiseen käsittelyyn ja viranomaisten toiminnan laillisuuteen.”

• Hallintolain 6 § ”kieltää mielivaltaisuuden ja velvoittaa johdonmukaiseen ja puolueettomaan kohteluun.”

• MRL 39 § ”edellyttää, että yleiskaavan sisältö on suunnittelun tavoitteiden mukaista, alueellisesti johdonmukaista ja tukee yhdyskuntarakenteen kestävyyttä.”

Kyseisten rakennuspaikkojen pitkäaikainen käyttö ja viranomaisen aikaisempi hyväksyntä vahvistavat odotuksen oikeusasemasta, jota ei voida yksipuolisesti heikentää ilman laillista perustetta ja vaikutusten arviointia

Johtopäätös: Ra-7-merkintä ei muodosta todellista rakennusoikeutta, vaan ainoastaan väliaikaisen kunnossapitomahdollisuuden olemassa oleville rakennuksille – ilman oikeutta uudelleenrakentamiseen. Tämä luo vaikutelman kaavan sallivasta luonteesta, vaikka todellisuudessa kyse on rajoittavasta ja rakennusoikeuden käytännössä poistavasta merkinnästä. Merkintä toimii siis samoin kuin aiempi VL-r, mutta ilman sen selkeyttä.

Rakennusoikeuden poistaminen ilman selkeää, suoraan esitettyä määräystä sekä ilman vaikutusarvioita, korvausperiaatteita tai hallintopäätöksiä rikkoo hyvän hallinnon vaatimuksia, osallisten oikeusturvaa sekä MRL:n ja hallintolain sisältövelvoitteita. Se ei myöskään täytä kaavoituksen läpinäkyvyyden ja oikeusvarmuuden periaatteita.

Koska kyse on olemassa olevista, pitkään käytössä olleista rakennuspaikoista, ratkaisun vaikutukset ovat merkittäviä sekä yksittäisten vuokralaisten oikeusasemalle että koko alueen yhdyskuntarakenteen jatkuvuudelle. Tällainen sääntely ilman asianmukaista perustelua ja riskiperusteista analyysia on perustuslain 21 §:n ja hallintolain 6 §:n vastainen.

5. Ilmastomallien ja IPCC:n ennusteiden käyttö ilman oikeudellista perustaa

Kaavassa viitataan toistuvasti IPCC:n arviointiraportteihin, Ilmatieteen laitoksen skenaarioihin ja muihin mallinnuksiin perustellen niillä rakentamisen rajoituksia, erityisesti tulvavaaran vuoksi. Näitä ennusteita käytetään perusteluina mm. ra-7 -merkintöjen asettamiseen ja rakentamisen estämiseen tietyillä alueilla.

Vaikka IPCC:n raportit ovat tieteellisesti perusteltuja ja Ilmatieteen laitos on kansallinen asiantuntijataho, nämä tiedot eivät ole oikeudellisesti sitovia eivätkä ne muodosta kansallista sääntelyä tai velvoittavaa normia. Ne ovat suositusluonteisia ja pitkän aikavälin mallinnuksia, joita ei tule käyttää yksittäisten rakennuspaikkojen oikeudellisen aseman muuttamisen perustana ilman kansallista sääntelytaustaa.

Oikeudelliset perusteet:

• Perustuslain 2 §: ”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin.”

• Hallintolain 6 §: ”Päätöksenteon on perustuttava puolueettomaan ja lainmukaiseen harkintaan.”

• Oikeusvaltioperiaate: ”Viranomaisratkaisut tulee nojautua yksiselitteisesti tunnistettaviin säädöksiin, ei kansainvälisiin mallinnuksiin ilman kansallista tulkintaa tai soveltamisasetusta.”

Johtopäätös: IPCC:n skenaarioihin ja Ilmatieteen laitoksen mallipohjaisiin ennusteisiin nojaaminen ilman kansallisen lainsäädännön tukea ei täytä lainalaisuusperiaatetta. Kaava ei voi saada oikeusvaikutuksia yksinomaan tällaisiin aineistoihin tukeutuen.

6. Osallistamisen puutteet ja esteellisyyden virheellinen tulkinta

Kaavaprosessin aikana on ilmennyt vakavia puutteita vuorovaikutuksessa ja osallisten tasavertaisessa kohtelussa. Kaupunki on esittänyt, ettei kaikkia maanomistajia tai vuokralaisia voida kuulla henkilökohtaisesti resurssisyistä. Lisäksi ehdotus osallistavan työryhmän perustamisesta hylättiin sillä perusteella, että vuokralaisilla olisi “omakohtainen suhde kaavan valmisteluun” ja he olisivat siten esteellisiä osallistumaan.

Tällainen perustelu ei kestä oikeudellista tarkastelua. Osallistumisoikeus kuuluu kaikille, joiden elinympäristöön kaava vaikuttaa. Esteellisyys koskee ainoastaan viranomaisia ja päätöksentekijöitä, ei osallistujia kaavoitusprosessissa.

Sovellettavat säännökset:

• Maankäyttö- ja rakennuslaki 62 §: ”Kaavan valmistelussa on varattava osallisille mahdollisuus osallistua, arvioida vaikutuksia ja lausua mielipiteensä.”

• Hallintolaki 28 §: ”Esteellisyys voi koskea vain viranomaista, ei osallistujaa. Omakohtainen intressi ei poista osallistumisoikeutta.”

Johtopäätös: Kaavaprosessissa ei ole toteutettu osallistamista MRL:n ja hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Väite esteellisyydestä on oikeudellisesti virheellinen ja heikentää osallisten luottamusta valmistelun puolueettomuuteen.

Tämä voi johtaa kaavan kumoamiseen tai palauttamiseen uudelleen valmisteltavaksi, mikäli osallistumisoikeus ei ole toteutunut lain edellyttämällä tavalla.

7. Maankohoaman vaikutuksen puutteellinen huomiointi

Pitkäkarin osayleiskaavaehdotuksessa ei ole asianmukaisesti huomioitu Raahen rannikkoalueen jatkuvaa maankohoamaa (noin 8–9 mm/vuosi), vaikka Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 9 § ja 39 § edellyttävät kaavan perustuvan riittäviin ja ajantasaisiin luonnonoloon vaikuttavien tekijöiden selvityksiin. Kaavan vaikutustenarvioinnissa ja määräyksissä ei ole esitetty luotettavia selvityksiä tai mallinnuksia siitä, miten maankohoama vaikuttaa pitkällä aikavälillä rantaviivaan, tulvariskin arviointiin, maanomistusrajoihin ja rakentamiskelpoisuuteen.

7.1. Lähtötietojen katvealueet

• Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS 14.11.2023) maankohoama mainitaan vain yleisluontoisesti ilman aikajänne-, mallinnus- tai karttaesityksiä

• Täydentävässä luontoselvityksessä (Ramboll 7.11.2022) käsitellään lajisto- ja Natura-vaikutuksia, mutta ei lainkaan geohydrologista tai maankohoamamallinnusta

• Kaavaselostus ja kaavakartta (18.2.2025) esittävät rantaviivan staattisena ilman viitteitä tulevaisuuden vesirajojen siirtymäennusteisiin

7.2. Viranomaisneuvottelun vastaus ei riitä

• Viranomaisneuvottelussa 26.4.2024 ELY-keskukselta kysyttiin “Onko maankohoamista huomioitu tulva-alueessa?” ja vastaus kuului “on huomioitu”, mutta muistiossa ei määritellä, millä mallinnusmenetelmillä, aikajänteellä tai tarkkuudella maankohoama on otettu huomioon

7.3. Oikeudellinen ja tekninen perustelu

• MRL 9 §: Kaavan lähtötietoaineistoksi on hankittava “tarpeelliset suunnittelua koskevat selvitykset”.

• MRL 39 §: Yleiskaavan sisältövaatimuksissa edellytetään alueen luonnonolojen ja niiden kehityksen huomioimista – maankohoaman osalta Ilmatieteen laitoksen ja SYKE:n suositukset edellyttävät mallinnusta vähintään 50–100 vuoden aikajänteellä.

• Hallintolain 6 § ja 9 §: Vaativat tasapuolista, johdonmukaista ja selkeää tiedon esittämistä. Puutteellinen selvitystieto rikkoo näitä periaatteita.

• KHO 2009:22: Oikeuskäytännössä korostetaan, että geohydrologisten muutosten on näyttävä kaavan tietopohjassa – puutteellinen huomioiminen tekee kaavasta oikeudellisesti kestämättömän.

7.4. Johtopäätös ja vaatimukset

Kaavaehdotus on palautettava uudelleen valmisteltavaksi, ja siihen on liitettävä:

Dynaaminen rantaviivaennuste, joka mallintaa maankohoaman vaikutuksen 50–100 vuoden aikajänteellä (Ilmatieteen laitos & SYKE).

Maankohoamaselvitys, jossa käytetään ajantasaisia geohydrologisia mittauksia ja mallinnuksia.

Täsmälliset merkinnät kaavaselostukseen ja -karttoihin, jotka osoittavat nykyisen ja ennustetun vesirajan sekä maankohoaman vaikutuksen tulvariskialueisiin.

Näin varmistetaan, että kaava noudattaa MRL 9 §:n, MRL 39 §:n sekä hallintolain 6 § ja 9 §:n vaatimuksia riittävästä, ajantasaisesta ja ymmärrettävästä tietopohjasta. Ilman näitä toimenpiteitä kaava on palautettava uudelleen valmisteltavaksi.

8. Kaupungin julkisen viestinnän oikeudellinen arviointi

Raahen kaupungin verkkosivulla "Usein kysyttyä Pitkäkarin osayleiskaavasta" (https://www.raahe.fi/useasti-kysyttya-pitkankarinkaavasta) esitetään useita väitteitä ja selostuksia, jotka ovat oikeudellisesti virheellisiä, epätarkkoja tai voivat johtaa osallisia ja päätöksentekijöitä harhaan. Viestintä on ristiriidassa hallintolain edellyttämän viranomaisviestinnän puolueettomuuden, selkeyden ja läpinäkyvyyden kanssa.

Näitä ovat muun muassa:

• Korkeustiedot esitetään ajantasaisina, vaikka osa perustuu vuosikymmenen takaisiin mittauksiin. Maankohoama ja muuttuneet maasto-olosuhteet voivat tehdä vanhat tiedot virheellisiksi.

• Tulvauhka, tulvavaara ja tulvariski esitetään lähes synonyymeina. Näillä termeillä on eri merkitykset lainsäädännössä, ja niiden sekoittaminen antaa virheellisen kuvan kaavaratkaisujen oikeusperusteesta.

• IPCC:n mallinnuksia ja Ilmatieteen laitoksen skenaarioita kutsutaan kaavan oikeusperustaksi, vaikka kyse on vain suositusluonteisista tausta-aineistoista, joilla ei ole oikeudellista sitovuutta. Niitä ei voida käyttää rakentamisrajoitusten itsenäisenä perustana ilman kansallista säädöspohjaa.

• Vuokrasopimusten uusimiseen viitataan epäselvästi. Todetaan, että vuokrasopimuksia "ei välttämättä uusita" tulvavaaran vuoksi, vaikka asiasta ei ole tehty hallinnollista päätöstä. Tämä luo perusteetonta epävarmuutta vuokralaisten oikeusasemasta. Tällainen viestintä ei täytä viranomaisen vastuuta tiedottaa neutraalisti ja oikeudellisesti kestävästi.

Sovellettavat säännökset:

• Hallintolain 6 §: Viranomaisen tulee toimia puolueettomasti, johdonmukaisesti ja tasapuolisesti.

• Hallintolain 9 §: Tiedot on esitettävä selkeästi ja ymmärrettävästi asianosaisten oikeuksien turvaamiseksi.

Johtopäätös: Viranomaisen viestintä ei ole ollut objektiivista eikä asianmukaista. Tiedon esitystapa on ohjaavaa ja ennakoivasti päätöksentekoa rajoittavaa, mikä on hallintolain vastaista ja osallisten oikeusturvaa heikentävää. Puutteellinen tai harhaanjohtava viestintä vaarantaa osallisten mahdollisuuden valvoa oikeuksiaan ja voi muodostaa valitusperusteen. Viranomaisen viestintä ei saa luoda ennakkoasetelmaa hallinnollisista päätöksistä ennen kuin asia on lainmukaisesti ratkaistu.

9. Olemassa olevan osayleiskaavan pätevyyden arviointi

Raahen kaupungin perustelu uuden osayleiskaavan laatimiselle perustuu väitteeseen, että vuoden 2003 Raahen pohjoisten mannerrantojen osayleiskaava ei ohjaa

rakentamista nykylainsäädännön mukaisesti, koska kaava ei huomioi myöhempiä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, tulvariskien hallintaa tai rakentamislain vaatimuksia. On kuitenkin huomioitava seuraavat seikat:

1. Voimassa olevan kaavan oikeusvaikutus ei lakkaa automaattisesti pelkästään sen vuoksi, että kaava on vanhentunut. Oikeuskäytännön mukaan (KHO 2010:54) yleiskaavan ohjausvaikutus säilyy, kunnes uusi kaava vahvistetaan tai vanha kumotaan laillisesti.

2. Kaavan korvaamisen tarve on osoitettava erityisin selvityksin, ei pelkästään viittaamalla yleisiin valtakunnallisiin tavoitteisiin. Kaava-alueella on ollut voimassa oleva ja käytössä ollut maankäytön ohjausjärjestelmä, jonka soveltaminen ei ole estynyt.

3. Kaupungin viittaus rakennuspaikkojen pienuuteen ja tulvariskien hallintaan ei itsessään oikeuta uuden kaavan laatimista ilman, että osoitetaan konkreettinen tarve, kuten merkittävästi muuttunut maankäyttöpaine tai muuttuneet luonnonolosuhteet. Pelkkä lainsäädännön päivittyminen ei automaattisesti mitätöi aiempaa kaavaa.

4. On huomioitava, että vuoden 2003 kaava ei estänyt rakennuslupien myöntämistä ennen vuotta 2018 (valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden päivitys). Kaavan korvaamiseksi olisi tullut tehdä asianmukaiset selvitykset heti kyseisenä ajankohtana, ei viivästetysti vasta nyt.

Johtopäätös:

Uuden osayleiskaavan laatiminen ilman asianmukaisesti perusteltua ja dokumentoitua tarvetta rikkoo maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n selvitysvelvollisuutta ja hallintolain 6 §:n tarkoituksenmukaisuuden ja suhteellisuusperiaatteita. Kaavaehdotuksessa ei ole esitetty konkreettisia ja oikeudellisesti riittäviä perusteita vanhan osayleiskaavan syrjäyttämiselle eikä uudelle kaavaprosessille, mikä heikentää kaavan oikeudellista kestävyyttä.

10. Kaupunginhallituksen päätöksenteon lainmukaiset edellytykset Pitkäkarin osayleiskaavaehdotuksen hyväksymisessä

Kaupunginhallitukselle ei ole Pitkäkarin osayleiskaavaehdotusta §121 hyväksyessään esitetty päätöksenteon kannalta riittäviä ja lainmukaisia selvityksiä. Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 9 §:n mukaan kaavan valmistelun on perustuttava kaavan merkittävät vaikutukset arvioiviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Samoin hallintolain 6 § edellyttää, että viranomaisen päätöksenteossa noudatetaan hyvän hallinnon periaatteita, kuten asianmukaisuutta ja puolueettomuutta, mikä käytännössä tarkoittaa päätöksen perustamista kattaviin ja luotettaviin selvityksiin. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa herää vakava epäilys siitä, että kaupunginhallituksen jäsenillä ei ole ollut käytettävissään kaikkia päätöksenteon tueksi tarvittavia tietoja.

Pitkäkarin osayleiskaavaehdotuksen vieminen ehdotusvaiheeseen vaikuttaa olleen ennenaikaista, koska keskeisiä selvityksiä on jätetty keskeneräisiksi. Tulvariskien huolellinen arviointi on olennainen osa kaavan vaikutusten selvittämistä MRL 9 §:n tarkoittamalla tavalla, eikä kaavaehdotusta tulisi tuoda päätettäväksi ennen kuin nämä tiedot on asianmukaisesti hankittu ja analysoitu.

Myöskään kaavaehdotuksen oikeusvaikutuksista – esimerkiksi sen vaikutuksista voimassa olevaan kaavatilanteeseen ja alueen maanomistajien tai vuokralaisten oikeuksiin – ei ole esitetty kattavaa arviota. Tämä merkitsee, että kaupunginhallitus joutuisi tekemään päätöksensä puutteellisin tiedoin myös kaavan oikeudellisista seuraamuksista. Näin ollen kaavaehdotuksen ei voida katsoa perustuvan kaikkiin MRL 9 §:n edellyttämiin selvityksiin ja vaikutusarviointeihin.

Lisäksi on kyseenalaista, onko uuden osayleiskaavaprosessin käynnistäminen ylipäätään tarkoituksenmukaista alueella, jolla on jo voimassa oleva oikeusvaikutteinen osayleiskaava. Kaavoitustyön aloittamisen tulee perustua todelliseen tarpeeseen ja tarkoituksenmukaisuuteen (hallintolaki 6 §, tarkoitussidonnaisuuden periaate). Mikäli alueen olosuhteissa tai maankäytön tarpeissa ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia, jotka välttämättä edellyttäisivät kokonaan uuden kaavan laatimista, vaikuttaa uuden kaavaprosessin käynnistäminen ilman painavia perusteita hyvän hallinnon periaatteiden vastaiselta ja kuntalaisten luottamuksen kannalta ongelmalliselta. Voimassa olevan kaavan sivuuttaminen uudella kaavalla voi myös luoda epäselvyyttä kaavoituksen oikeusvaikutuksista ja maanomistajien tai vuokralaisten aseman jatkuvuudesta.

Maankäyttö- ja rakennuslain 77 c §:n mukaan kaavaa laadittaessa tulvariskialueella on selvitettävä tulvariskien vaikutukset ja varmistettava, että kaavaratkaisut eivät lisää riskiä, vaan ehkäisevät vahinkoja ja tukevat tulviin varautumista. Säännöksen noudattaminen on erityisen merkityksellistä silloin, kun kaavan keskeisiä rajoituksia perustellaan juuri tulvariskeillä – kuten Pitkäkarin osayleiskaavan ra-7-merkinnöissä.

Tässä tapauksessa kaavassa ei ole esitetty tulvariskin kokonaisarviointia, vaan rajoituksia perustellaan viittauksilla "tulvavaaraan" tai "tulvauhkaan", jotka eivät täytä MRL 77 c §:n vaatimuksia. Lisäksi kaavan tulkinta ohittaa historiallisesti merkittävän tosiseikan: alueen

rakennuksia ei ole koskaan tulva uhannut menneiden vuosikymmenien aikana, vaikka "rannikko on ollut alempana ja vedenpinta korkeammalla." Maa on kohonnut koko ajan, mutta tästä huolimatta kaavaehdotuksessa riski esitetään kasvavana ilman riskiperusteista analyysia.

Tällainen kaavaratkaisu rikkoo MRL 77 c §:n tarkoitusta ja asettaa mökkiläiset oikeudettomaan asemaan. Säännöksen noudattamatta jättäminen ei ole pelkästään suunnittelullinen puute, vaan se heikentää suoraan osallisten oikeusturvaa ja voi johtaa lailla suojaamattomaan omaisuuden arvon menetykseen tai rakentamisoikeuden rajoittamiseen ilman lainmukaista perustetta. Tämä tekee tilanteesta erityisen vakavan oikeudellisesti ja hallinnollisesti.

Edellä mainittujen seikkojen tueksi on kaupunginhallitukselle esitetty ennen päätöstä myös erillinen kirjallinen lausunto 14.4.2025. Lausunnossa vaadittiin kaavoituksen keskeyttämistä ja esitettiin yksityiskohtaiset perustelut sille, miksi tulvariskiperusteet eivät täytä lain vaatimuksia. Lausunto viittasi muun muassa siihen, ettei Raahe ole nimetty merkittäväksi tulvariskialueeksi maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä (19.12.2024), ja että kaavan perustelut nojaavat spekulatiivisiin skenaarioihin. Lausuntoa ei ole käsitelty päätöksenteossa riittävällä painoarvolla.

Kaupunginhallituksen kokouksen 14.4.2025 pöytäkirjaan jätetyssä eriävässä mielipiteessä on tuotu esiin juuri edellä käsitellyt ongelmat. Kyseisessä eriävässä mielipiteessä korostettiin, että päätöksenteon pohjana ei ollut MRL 9 §:n edellyttämiä riittäviä selvityksiä ja varoitettiin puutteiden johtavan päätöksen lainmukaisuuden vaarantumiseen. Tämä huomio heijastaa vakavaa huolta siitä, että kaupunginhallituksen nykyinen päätös ei perustu kestävällä tavalla arvioituihin ja luotettaviin tietoihin.

Johtopäätös

Pitkäkarin osayleiskaavaehdotusta ei tule viedä eteenpäin nykyisin puutteellisin tiedoin. Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä on varmistettava, että kaikki päätöksenteon lakisääteiset edellytykset – erityisesti riittävät selvitykset ja vaikutusarvioinnit – täyttyvät, jotta kaupunginhallituksen päätös kestää oikeudellisesti ja säilyttää kaupunkilaisten luottamuksen.

On syytä muistaa, että kunnallishallinto toimii aina julkisen vallan käytön alueella, jolloin perustuslain 2 §:n mukaan kaiken vallankäytön on perustuttava lakiin ja palveltava kansalaisia – ei kaavoitusorganisaation sisäistä logiikkaa tai viranomaislähtöistä oletusperustaa. Kyse ei ole vain asiakirjatekniikasta tai hallintomenettelyn muodollisuudesta, vaan siitä, että hallitus on vastuussa juuri niille kaupunkilaisille, joita tämä kaava koskettaa.

Kun ratkaisuja tehdään ilman kunnollista tietopohjaa, ilman tasapuolista kohtelua ja ilman avoimesti esitettyjä vaikutuksia, ei kyse ole enää vain virheellisestä valmistelusta – vaan oikeudellisesta epäonnistumisesta. Näin syntyy päätös, joka ei ainoastaan riko hyvän hallinnon periaatteita, vaan myös vaarantaa ihmisten perusoikeuksia, omaisuudensuojaa ja oikeutta osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon.

Pitkäkarin kaavoitusprosessissa tämä muistutus on viimeinen mahdollisuus arvioida, onko hallinnon suunta kestävä, lainmukainen ja ennen kaikkea rehellinen niitä kohtaan, joiden elinympäristöön ratkaisut vaikuttavat. Kaavaratkaisu ei ole tekninen toimenpide, vaan mitä suurimmassa määrin oikeudellinen ja eettinen valinta – ja sellaisena sen pitää myös kestää tarkastelu.

11. Vaatimus kaavaehdotuksen palauttamisesta ja lainmukaisen valmistelun varmistamisesta

Tässä muistutuksessa on osoitettu, että Pitkäkarin ranta-alueiden osayleiskaavaehdotus sisältää sekä menettelyllisiä että sisällöllisiä virheitä, jotka vaarantavat kaavan lainmukaisuuden, oikeusvarmuuden ja osallisten yhdenvertaisen kohtelun.

Ne perustuvat osin:

• virheelliseen tai harhaanjohtavaan tietopohjaan

• epätasapuoliseen kohteluun samankaltaisten alueiden välillä

• puutteelliseen tai oikeudellisesti virheelliseen tulvariskiperusteiden käyttöön

• oikeudellisesti sitomattomiin mallinnuksiin ja skenaarioihin

• vanhentuneeseen tai puutteelliseen maasto- ja korkoaineistoon

• epäasialliseen viestintään ja virheellisiin esteellisyysoletuksiin

• uuden kaavaprosessin käynnistämiseen ilman perusteltua tarvetta alueella, jolla on jo voimassa oleva oikeusvaikutteinen osayleiskaava ja vain vähäinen määrä kaavoittamatonta aluetta

• kaupunginhallituksen päätöksentekoon, joka on tehty puutteellisten selvitysten pohjalta ja jota koskeva virallinen eriävä mielipide osoittaa lainmukaisuuden vaarantuneen

Kaavaehdotus ei täytä seuraavia lainsäädännöllisiä vaatimuksia:

• Hallintolain 6 §: puolueettomuus, johdonmukaisuus, tasapuolisuus

• Hallintolain 9 §: selkeä ja ymmärrettävä tiedon esittäminen

• MRL 39 §: yleiskaavan sisältövaatimukset (mm. ekologinen kestävyys, maisemavaikutusten huomiointi)

• MRL 62 §: osallistumis- ja vuorovaikutusperiaate

• MRL 77 c §: kaavoitus tulvariskialueella – edellyttää suunnittelun perustumista tulvariskin kokonaisarviointiin

• Perustuslain 6 §: yhdenvertaisuus

• Perustuslain 21 §: oikeus oikeudenmukaiseen menettelyyn ja oikeusvarmuuteen

• Perustuslain 2 §: julkisen vallan käyttö perustuu lakiin

Lisäksi uuden kaavan tarpeellisuus on kyseenalainen, mikäli olemassa oleva oikeusvaikutteinen osayleiskaava kattaa jo lähes koko alueen, eikä uusia kaavoitustarpeita ole asianmukaisesti osoitettu. Tällainen menettely voi rikkoa hallintomenettelyssä noudatettavaa tarkoituksenmukaisuuden ja suhteellisuuden periaatetta.

Esitän seuraavaa:

1. Kaavaehdotus tulee palauttaa uudelleen valmisteltavaksi.

2. Uudessa valmistelussa on korjattava kaikki tässä muistutuksessa esiin tuodut puutteet.

3. Osallistamista ja tiedottamista tulee laajentaa ja toteuttaa tasapuolisesti.

4. Rakennettujen alueiden osalta on tehtävä tapauskohtainen arviointi, joka perustuu ajantasaiseen korko- ja maaperätietoon.

5. IPCC:n ja muiden mallinnusten käyttö on rajattava suositusluontoiseksi tausta-aineistoksi, ei päätöksenteon perustaksi.

6. Uuden kaavan tarpeellisuus on arvioitava erikseen ottaen huomioon jo voimassa oleva oikeusvaikutteinen kaava ja kaavoittamattoman alueen vähäinen laajuus.

7. Kaupunginhallituksen päätös §121 kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta on tehty puutteellisen tietopohjan perusteella. Muutettu päätösesitys ja eriävä mielipide, joka jätettiin virallisesti päätöksenteon yhteydessä 14.4.2025, osoittaa, että osalla toimielimen jäsenistä ei ollut edellytyksiä hyväksyä kaavaa lain edellyttämän selvitysvelvollisuuden puuttuessa.

Tämä korostaa erityistä tarvetta palauttaa kaava uudelleen valmisteltavaksi.

8. ikäli kaavaehdotusta ei palauteta uudelleen valmisteltavaksi eikä muistutuksessa esitettyjä puutteita korjata, tullaan tätä muistutusta ja siihen liittyvää aineistoa käyttämään mahdollisen hallinto-oikeusvalituksen perustana.

12.Kaavakartat ja niiden puutteiden analyysi

Kartta 1: Pitkäkari, Iiläinen ja Maijanpauha – Korkeustietojen tarkistukset 24.4.2024

Tässä kartassa esitetty maapinnan korkeusmalli perustuu osin vanhentuneisiin mittauksiin, eikä se huomioi maankohoaman jatkuvaa vaikutusta (8–9 mm/vuosi). Tämä johtaa virheelliseen arvioon tulvariskistä ja rakentamiskelpoisuudesta. Kaavassa ei ole esitetty, miten korkeusmalli on päivitetty tai miten se vastaa nykytilannetta ja maankohoaman ennustetta.

Kartta 2: Pitkäkari, Iiläinen ja Maijanpauha – Kantakartan korkeustiedot ja tarkistusmittaukset 24.4.2024

Tässä kartassa on esitetty tarkistettuja korkeustietoja ja kantakartan merkintöjä. Kuitenkin vuokra-alueen rajaus (musta viiva) ja osayleiskaavan rajaus (violetti viiva) ovat keskenään ristiriitaisia erityisesti Pitkäkarin ja Mustan alueen rajalla. Lisäksi korkeusmalli ei yksiselitteisesti osoita, mitkä alueet ovat todellisessa tulvariskissä ja mitkä eivät. Tämä heikentää kaavamääräysten perusteltavuutta ja oikeusvaikutusten selkeyttä.

Johtopäätös:

Kaavakartat osoittavat, että kaavaehdotuksen maastotietopohja on puutteellinen, eikä se täytä MRL 9 §:n edellyttämää selvitysvelvollisuutta tai hallintolain 9 §:n selkeyden vaatimuksia. Tämän vuoksi kaavaehdotus on palautettava uudelleen valmisteltavaksi myös kaavakarttojen ja niiden perusteiden tarkistamista varten.

 Raahen Seudun uutisen innoittamana

Perämeri, Ebba ja vihreän siirtymän ristiriita – mitä olemme oikeasti tekemässä?

Perämeri ei pidä ääntä. Se ei kampanjoi, ei julkaise tiedotteita eikä kutsu kokouksiin. Se elää omassa rytmissään – hitaassa, hiljaisessa ja vanhassa. Sen pinnan alla sykkii ikiaikainen maailma, jossa syntyy ja kuolee joka hetki jotakin, mitä emme koskaan täysin ymmärrä. Siksi sen arvoa on vaikea mitata – mutta sitäkin helpompi ohittaa.

Nyt se rantautuu. Eikä rauhallisesti kuten keväinen kuutti, vaan raskaan teollisuuden laivueena, jonka keulassa komeilee sana "vihreä", vaikka perästä tippuu öljyt, kaapelit ja elinympäristön tuho. Metsähallituksen Ebba-merituulivoimahanke Pyhäjoen ja Raahen edustalla on etenemässä ympäristövaikutusten arviointiin ja kaavoitusprosessiin – ja se tulisi pysäyttää ennen kuin Perämeren viimeisetkin vapaat ulapanrippeet uhrataan vihreän siirtymän nimissä.

Ebba ei ole pelkkä tuulipuisto. Se on massiivinen teollinen rakennelma, joka sijoittuisi alueelle, jota voi hyvällä syyllä kutsua luonnon aarteeksi – ei vain paikallisesti, vaan maailman mittakaavassa. Perämeri on harvinaisen matala, kylmä, murtovesialue, jonka lajisto ja ekologia ovat poikkeuksellisia. Sieltä löytyy fladoja, kluuvijärviä, kivikkorantoja ja pesimäluotoja, jotka muodostavat elämän verkoston, jota ei ole toista.

On aivan keskeistä ymmärtää, että tämä ei ole yksittäinen hanke. Ebba on osa laajempaa, hiljaa vyöryvää ilmiötä: teollisen tuulivoiman ekspansiota merelle, kun maa-alueet on jo pitkälti käytetty – ja kyllä, raiskattu. Yli 50 000 hehtaaria suomalaista metsää ja maata on jo menetetty teolliselle tuulivoimalle. Nyt siirrytään merelle, koska siellä on tilaa. Koska siellä ei vielä ole vastustusta. Koska meri ei pysty puhumaan.

Ebban rakentaminen ei tapahdu tyhjiöön. Se vaatii massiivisia perustuksia, kaapeleita, merikaivauksia ja myöhemmin vuosikymmenten huoltotoimintoja. Jo pelkkä rakentamisen vaihe voi häiritä herkkää tasapainoa – ja kun merenpohjaa aletaan muokata, muokkautuu myös kaikki sen yllä ja ympärillä.

Silti meitä vakuutetaan: ympäristövaikutukset arvioidaan huolellisesti, seurannat toteutetaan, haittoja pyritään minimoimaan. Mutta voiko luonnon tasapainoa todella "minimoida" Excel-taulukolla? Ja mitä tarkoittaa se, että selkälokeille laitetaan GPS-lähettimet – jotta voidaan todeta, kuinka niiden pesimäreitit osuvat turbiinien linjoille?

Vihreä siirtymä. Se kuulostaa hyvältä. Siltä, että tehdään jotain tärkeää ja oikeaa. Mutta kun sitä tarkastelee tarkemmin, alkaa hahmottua toinen todellisuus. Siirtymä onkin enemmän teollinen kuin ekologinen. Se on siirtymistä kohti yhä suurempia rakenteita, keskitettyä energiantuotantoa ja valtavaa taloudellista keskittymistä – samalla kun paikalliset yhteisöt, luonnon monimuotoisuus ja hiljaiset ekosysteemit jäävät varjoon.

Metsähallitus, jonka nimi aiemmin yhdistettiin luonnon suojeluun ja virkistysalueisiin, toimii nyt hankkeen toteuttajana. Onko sen tehtävä muuttunut? Vai onko tässä kyse siitä, että myös luonnonsuojelun retoriikka on valjastettu osaksi taloudellista koneistoa, jonka tavoitteena on maksimoida pinta-alan käyttö?

Meidän pitäisi pysähtyä ja kysyä: mitä olemme tekemässä? Onko tämä todella kestävää? Ja ennen kaikkea – miksi tällaiset päätökset tehdään usein niin kaukana siitä luonnosta, jota ne koskevat?

Perämeri ei saa itse puolustautua. Sen puolesta puhuvat vain ne, jotka vielä jaksavat nähdä arvoa hiljaisessa, hyödyntämättömässä, rakentamattomassa. Mutta juuri siinä piilee sen todellinen merkitys – että se saa olla olemassa ilman, että sen täytyy "tuottaa".

Ehkä meidän on aika kysyä, tarvitseeko kaikkea muuttaa, käyttää, kehittää. Vai voisimmeko joskus jättää jonkin alueen rauhaan – ei siksi, että se olisi hyödytön, vaan siksi, että sen arvo on jossain ihan muussa.

 Muutettu päätösesitys, joka ei kelvannut Raahen kaupungin valtuustolle!

Käsittelyssämme on Raahen jätehuollon järjestäminen. Näkemyksemme mukaan päätösesityksen valmistelussa ei ole tehty lain edellyttämää vaikutustenarviointia – ei taloudellista, ei kunnallista, ei ympäristöllistä. Kaupungin oma talousarviovertailu osoittaa, että nykyinen malli on ollut ylijäämäinen sekä 2023 että 2024. Taloudellista perustetta ulkoistamiselle ei ole esitetty. Silti meille tuodaan nyt esitys, jossa päätöksenteko, kilpailuttaminen ja valvonta ulkoistetaan pysyvästi – ilman vaihtoehtojen kunnollista vertailua. Tämä on kunnallisen itsehallinnon alasajoa. Kaupunki luopuu vallastaan, mutta vastuusta se ei pääse.

Päätöksenteon tueksi ei ole laadittu lain edellyttämää vaikutustenarviointia jätehuollon järjestämisvastuun siirtämisestä. Puuttuvat arvioinnit taloudellisista, hallinnollisista, oikeudellisista ja ympäristövaikutuksista.

Siirtämällä järjestämisvastuun Vestialle ja viranomaistehtävät Jokilaaksojen jätelautakunnalle, Raahen kaupunki luopuu kokonaan päätösvallastaan jätehuollon osalta. Tämä on poikkeuksellisen peruuttamaton ratkaisu, joka ei mahdollista paikallista ohjausta tai omistajanohjausta tulevaisuudessa. Päätöksenteon on perustuttava asian riittävään ja luotettavaan valmisteluun. Tässä tapauksessa tämä kuntalain 23 §:n mukainen valmistelun laatuvaatimus ei täyty. Hankintalain uudistus toteutuessaan tuo alle 10% omistusosuuksilla mukana oleville kunnille tilanteen, etteivät he voi jatkaa nykyisellään mukana. Vestiassa on mukana useita kuntia, jotka eivät tätä täytä. Mukana on 16 osakasta, joten kaikille ei 10% osuutta ole edes tarjota. Hankintalain uudistus on eduskunnassa käsittelyssä tulevana syksynä, joten meidän ei tule tehdä päätöksiä jätehuollon järjestämisestä kiirehtimällä ja puutteellisin tiedoin.

Raahen Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei hyväksy päätöstä siirtää kaupungin jätehuollon järjestämisvastuuta Vestia Oy:lle ja viranomaistehtäviä Jokilaaksojen jätelautakunnalle vaan esittää, että neuvotteluja jätehuollon järjestämisvastuusta Vestia Oy:n kanssa ei aloiteta ennen kuin asia on asianmukaisesti edellä mainitut seikat huomioiden valmisteltu.