Olipa kerran...

Olipa kerran…

... tulossa talvi ja uuttera talon isäntä päätti laittaa kulkuporttien pieleen aurauskepit. Hyvissä ajoin marraskuussa, kun maa ei vielä ollut jäässä hän löi reiät kolmenkymmenensentin syvyyteen ja laitteli kepit paikoilleen.

Hänellä oli hyvä mieli ja kun oli laittanut oikein heijastimilla varustetut merkit auramiehille.

Parin tunnin kuluttua isäntä päätti mennä pihalle tupakalle...hän silmäili pyörätien varteen ja totesi, että viidestä kepistä oli kaksi enää pakoillaan. Kaksi kepeistä oli vetäisty kieroon ja kolmas revitty irti ja heitetty keskelle katua! Prkl! noitui isäntä.  Pojan kossitkos ne olivat voimiensa tunnossa päättäneet, että ei se lumi vielä isännän kiusaksi sada. Isäntää vitutti ja hän mietiskeli, että kauanhan nuo ehtivätkin olla paikoillaan!

Hän haki kolme kaltoin kohdeltua pois ja päätti hieman tuunata niitä.

Isäntä mietti, että millä konstilla hän saisi kepit pysymään paikoillaan. Hän sai ahaa elämyksen. Hän osti rautakaupasta harjaterästä ja polyuretaanivaahtoa. Katkoi sopivat pätkät, liimasi ne vaahdolla paikalleen ja täytti vielä kepit täyteen vaahtoa ajatellen, että eiköhän nyt pysy ja kestä? Ja jos pojat päättävät ohi kulkiessaan kepin nurin potkaista niin hän kuulee varmasti sen sisään asti.

Isäntä löi uudet neljäkymmentä senttiä syvät reiät ja laittoi kepit takaisin. Meni päivä ja kaksi. Meni viikko ja kaksi ja kepit yhä paikoillaan.

Suurta tyytyväisyyttä tuntien isäntä meni ensimmäisiä lumitöitä tekemään ja totesi että aurausmiehetkin olivat onnistuneet kiertämään kepit. Taas mentiin muuan päivä eteenpäin ja isäntä meni lumitöihin. Hän meni ensin kolaamaan etupihan kulkutietä, niin eipäs ollut aurauskepeistä tietoakaan. Niin. Ne oli varastettu! J Pelkät reiät löytyivät maasta, kun hän potki penkkaa sivummalle. Niin oli viidestä ne kolme tuunattua vielä paikoillaan ja kaksi, jotka säästyivät ensimmäiseltä vandaalikerrokselta oli viety. Aika uskomaton juttu mietiskeli isäntä mielessään. Ja isäntää vitutti. Köyhäksi se on mennyt, kun aurauskepitkin varastetaan...niinhän tämä on kuin suuressa itäisessä naapurissa, että kaikki vähänkin käsin irrotettava kelpaa hän ajatteli?!

Mutta eipä hätiä mitiä. Kolme oli yhä paikoillaan ja ne olivat ne tärkeämmät kepit siinä pyörätien laidassa.

Mutta tulipa seuraava lumisade ja sen myötä auramiehet suurine traktoreineen. Pyörätie oli hyvin aurattu, mutta niin oli aura niittänyt kepit nurin. Nyt oli kolmesta kepistä enää yksi jäljellä. Ei kestänyt isännän asentama kuudentoista millin harjateräskään traktorin auraa vaan väänsi teräkset solmuun ja kepit poikki.

Isäntä oli enää vähän harmissaan. Ei jaksanut enää edes vituttaa!

Eiköhän se viimeinenkin keppi ajeta poikki seuraavan lumisateen jälkeen. Sen pituinen se. J

PS. Isäntä kun on tarkka ja huolellinen mies niin hän havainnut nuo auraushommatkin on hoidettavan varsin mielenkiintoisella tavalla . Viime talvena isäntä ihmetteli, kun kahden tunnin sisällä kolme eri konetta kävi auraamassa samoja katuja ja pyöräteitä. Ensimmäinen aurasi valmiiksi ja kaksi seuraavaa aurasi jo aurattuja katuja ja pyöräteitä

Mutta niin ne eivät ole talvet toistensa kaltaisia. Tänään ei ollut kuin kaksi eri konetta ja yhtä aikaa. Toinen pääsi vaan valmiille. J

Tuskin jättää jälkimmäinenkään laskuttamatta vaikka aurattua jo pääsikin auraamaan?

Mutta isäntä hymyili onnellisena, kun veroeuroja noin tarkasti ja runsaasti käytetään.