Talous 2 – Kun tuulijättiläiset ovat pulassa

Jos Suomessa vielä eletään vetyhuuman keskellä, muualla Euroopassa arki on jo iskenyt päin kasvoja.

Tanskassa Ørsted – maailman suurin merituuliyhtiö – on joutunut polvilleen. Yhtiön osakekurssi on romahtanut, ja sen luottoluokitus on enää yhden pykälän päässä roskalainasta. Nyt yhtiö yrittää kerätä 9,4 miljardin dollarin osakeannilla pääomia selvitäkseen. Tanskan valtio on joutunut takaajaksi. Jos maailman johtava merituuliyhtiö on näin pahassa kriisissä, mitä se kertoo koko toimialasta?

Saksassa nähtiin kesällä ennenkuulumaton tilanne. Offshore-tuulivoiman huutokaupassa tarjottiin 2,45 gigawatin verran projekteja Pohjanmereltä. Lopputulos: yksikään yhtiö ei jättänyt tarjousta. Syyt ovat selviä – pääomakustannukset ovat nousseet, toimitusketjut takkuavat ja sähkömarkkinat ovat liian epävakaat. Kukaan ei halua ottaa sitä riskiä. Alan oma järjestö BDEW on jo todennut, että ilman valtion takuuhintoja uusia hankkeita ei synny. Samaa on ehdotettu Suomessakin, mutta tällöin lasku siirtyy suoraan veronmaksajille.

Ruotsissa Markbygdenin jättihanke – Euroopan suurin tuulipuisto – ajautui saneeraukseen jo 2023. Viereinen Önusbergetin hanke teki viime vuonna 28 miljoonan euron tappiot ja sillä on velkaa 8 miljardia euroa. Velka on niin valtava, että puolet siitä on jo siirretty Luxemburgiin emoyhtiön kautta. Tällaiset järjestelyt eivät synny sattumalta – ne kertovat, että hankkeiden riskit pyritään siirtämään pois omistajilta ja lopulta yhteiskunnan maksettaviksi.

Ja kuitenkin näitä hankkeita markkinoitiin menestystarinoina. Nyt ne ovat velkakierteisiä ja pysyvät hengissä vain niin kauan kuin joku uskoo vielä sijoittaa uutta rahaa.

Suomessa olisi syytä katsoa tarkasti, mitä rajojen takana tapahtuu. Jos Saksa, Tanska ja Ruotsi eivät saa hankkeitaan kannattamaan, miksi Suomessa kävisi yhtään paremmin? Jos maailman suurimmat yhtiöt eivät selviä, miksi meidän pitäisi uskoa, että täällä kaikki sujuu kuin tanssi?

Lähteet: TEM 2023; IEA 2021; Fingrid; Motiva; TVO; Reuters 6.8.2025; Clean Energy Wire 8/2025; Affärsvärlden 6.8.2025 & 2025; BDEW 8/2025; Realtid.se 2025; Talouselämä; Jyrki Seppäsen laskelmat.

---

 

Talous 1 – Suomen vetyvisio ja mahdottomat luvut

Suomessa on päätetty, että tulevaisuutemme rakennetaan vetytalouden varaan. Puhutaan miljardiluokan bisneksestä, joka tuo työpaikkoja ja tuloja. Mutta jos kaivaa pintaa syvemmälle ja ottaa laskimen käteen, huomaa nopeasti, että kyseessä on suunnitelma, joka ei kestä päivänvaloa.

Ensimmäinen ongelma on yksinkertainen: sähkö. Vedyn valmistaminen sähköstä elektrolyysillä kuluttaa valtavasti energiaa. Keskimäärin noin 50 kWh jokaiselta vetykilolta. Kun hallituksen strategia sanoo, että vuoteen 2035 mennessä pitäisi tuottaa kolme miljoonaa tonnia vetyä, se tarkoittaa, että sähköä tarvitaan 150 terawattituntia vuodessa lisää.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

• Suomen koko sähkönkulutus on tällä hetkellä noin 85 TWh vuodessa.

• Vetyhanke yksin vaatisi lähes kaksinkertaisen määrän uutta sähköä nykyiseen nähden.

• Ja kaiken pitäisi olla “puhdasta sähköä”, eli käytännössä tuulta, aurinkoa tai uutta ydinvoimaa.

Kun vertaillaan vaihtoehtoja, kuva muuttuu entistä hurjemmaksi. OL3-ydinvoimala tuottaa noin 12 TWh vuodessa. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvittaisiin siis 12 uutta OL3:sta. Jokainen tietää, että se on täysin epärealistista kymmenessä vuodessa.

Entä tuulivoima? 4,5 megawatin tuulimyllyjä tarvittaisiin noin 11 000 kappaletta. Tämä tarkoittaa kolmea uutta voimalaa joka ikinen päivä seuraavan kymmenen vuoden ajan. Ei Suomessa ole sellaista rakennuskapasiteettia, eikä maata voi vuorata myllyillä ilman, että luonto ja ihmiset joutuvat kestämättömään tilanteeseen.

Hinta?

• Ydinvoimavaihtoehto: noin 70 miljardia euroa.

• Tuulivoimavaihtoehto: noin 74 miljardia euroa.

• Ja lisäksi vedyn valmistaminen itsessään maksaa noin 21 miljardia euroa vuodessa.

Kustannukset ovat tähtitieteellisiä. Ja kun otetaan huomioon, että tuulivoimalat on uusittava 20–25 vuoden välein, mutta ydinvoimala kestää jopa 70 vuotta, asetelma näyttää entistä huonommalta.

Tätä kokonaisuutta kutsutaan Suomessa “investoinniksi”, mutta käytännössä kyse on siitä, että veronmaksajat maksavat laskun. Saamme kuulla, kuinka paljon rahaa Suomeen “virtaa”, mutta unohdetaan, että se raha lähtee ensin meidän taskuistamme tukina, veroina ja sähkölaskuina. Tämä on negatiivinen investointi, joka hyödyttää eniten kansainvälisiä sijoittajia ja konsultteja.

Lähteet: 

TEM 2023; IEA 2021; Fingrid; Motiva; TVO; Reuters 6.8.2025; Clean Energy Wire 8/2025; Affärsvärlden 6.8.2025 & 2025; BDEW 8/2025; Realtid.se 2025; Talouselämä; Jyrki Seppäsen laskelmat.

 

Kun miljardit horjuvat maailmalla – mitä Raahelle jää?

Tuulivoima ja vetytalous on viime vuosina myyty suomalaisille suurena lupauksena. Pohjanlahden rannikkoa on markkinoitu tulevaisuuden energiavyöhykkeenä, ja Raahessa teimme viime valtuustokaudella ison päätöksen satamainvestoinnista juuri tässä uskossa. Ajatus oli selkeä: merelle suunnitellut hankkeet tarvitsevat satamaa, ja satama tuo kaupunkiin uutta elinvoimaa.

Siksi satamainvestointi toteutettiin riskienhallinnan keinoin:
– EU:n CEF-rahoituksella saatiin osa kustannuksista katettua.
– Pohjoismaiden Investointipankilta saatiin laina, jonka vakuudeksi kaupunki antoi takauksen.
– Kaupungin aiempia lainoja konvertoitiin pääomaksi, jotta satamayhtiön omavaraisuus saatiin riittävälle tasolle ja lisärahoitus järjestyi.

Tuolloin tämä kaikki perustui oletukseen, että isot hankkeet todella toteutuvat.

---

Maailma ympärillä on muuttunut

Nyt tilanne näyttää aivan toiselta.

Saksassa merituulivoiman huutokauppa päättyi nollatarjoukseen – yksikään sijoittaja ei ollut valmis kantamaan riskiä. Tanskan valtion osin omistama Ørsted horjuu, osakearvo on romahtanut ja valtio joutunut takaajaksi. Ruotsissa Markbygdenin ja Önusbergetin jättihankkeet uppoavat velkakierteeseen, miljardeja euroja on vaarassa.

Jos nämä hankkeet yskii siellä, miten realistista on odottaa, että Perämeren merituulihankkeet toteutuvat täällä? Jos pääoma pakenee Euroopan suurista projekteista, miksi se sitoutuisi Raahen edustalle?

---

Mitä tämä merkitsee Raahelle?

Se merkitsee, että ne tulovirrat, joilla satamavelkaa ajateltiin maksaa takaisin, ovat yhä epävarmempia. Velka ei katoa, mutta tulot voivat jäädä haaveeksi. Ja silloin lasku jää meille – kaupungille ja veronmaksajille.

Olen itse ollut mukana päättämässä satamainvestoinnista. Se päätös tehtiin vilpittömässä uskossa, että se oli taloudellisesti perusteltu. Mutta nyt on pakko kysyä: mitä tapahtuu, jos isot hankkeet eivät toteudu?

---

Jos homma kaatuu, lasku jää meille

Jos Perämeren hankkeet kaatuvat tai lykkääntyvät vuosikymmenillä, Raahen kaupungille se tarkoittaa hyvin konkreettisia asioita:

• Sataman tulot eivät kasva odotetusti → investoinnin takaisinmaksu pitkittyy tai jää vajaaksi.

• Kaupungin velka pysyy korkealla → korkomenot rasittavat suoraan palveluja, kuten kouluja ja sosiaali- ja terveyspalveluita.

• Jokainen euro, jonka ajattelimme saavansa satamasta, joudutaan paikkaamaan veronmaksajien rahoilla.

• Pahimmassa tapauksessa satama jää vajaakäytölle – olemme rakentaneet tulevaisuuden varalle, joka ei toteutunut.

Lyhyesti: jos isot energiainvestoinnit eivät toteudu, satamavelka ei muutu mahdollisuudeksi vaan taakaksi. Ja silloin Raahe maksaa laskua muiden epäonnistuneista unelmista.

---

Nyt ei voi jäädä odottamaan ihmettä

Tämä ei ole enää vain energiapolitiikkaa, vaan kuntataloutta. Nyt ei voi jäädä odottamaan ihmettä, sillä totuuden kieltäminen tässä tilanteessa vain vaikeuttaa asioita ja suurentaa riskiä. On parempi katsoa todellisuutta silmiin, tehdä uusi arvio ja muuttaa kurssia ajoissa – kuin herätä myöhemmin siihen, että rahat menivät, mutta mitään ei tullut.

 Helle ei aina ole uhka – vaan sadon pelastus

Raahen Seudun pääkirjoitus muistutti hellejaksosta ja sen vaikutuksista viljelyyn. On totta, että säät vaikuttavat maatalouteen, mutta väite, että helle olisi yksinomaan uhka, ei kerro koko totuutta.

Suomalainen viljelijä on aina elänyt säiden armoilla – ja sopeutunut niihin. Toisena kesänä taivas on auki viikkokausia, toisena on kuiva ja paahteinen, ja kolmantena koetaan molempia vuorotellen. Tämän kanssa on eletty sukupolvesta toiseen.

Monena vuonna suurin ongelma ei olekaan ollut helle, vaan pitkä ja kylmä kevät, joka viivästyttää kylvöjä ja kasvattaa riskiä, ettei sato ehdi kypsyä ennen syksyä. Tällöin hellejakso on ollut suorastaan pelastus – se on vauhdittanut kasvua ja varmistanut, että vilja ehtii valmistua ajallaan.

Kun keskustelu keskittyy yksipuolisesti ilmastonmuutoksen tuottamiin uhkakuviin, unohtuu helposti se, että maanviljelijän arki on tänä päivänä vaikeutunut paljon enemmän muista syistä:

• Polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet rajusti, ja energiapolitiikka heittelee kustannuksia suuntaan jos toiseen.

• Byrokratia ja sääntely lisääntyvät jatkuvasti, jolloin työajasta iso osa kuluu papereiden täyttämiseen.

• Ulkomainen halpatuonti painaa kotimaisen tuotannon hintaa alas, vaikka laatu ja turvallisuus ovat aivan eri luokkaa.

Viljelijä ei kaipaa lisää raportteja tutkimuslaitoksista. Hän tarvitsee sen sijaan vakaat ehdot tehdä työnsä, oikeudenmukaisen markkinan ja kohtuulliset tuotantokustannukset. Sää vaihtelee aina, mutta politiikka ei saisi tehdä elämästä arvaamatonta.

On hyvä muistaa, että juuri kotimainen ruuantuotanto on meidän todellinen ruokaturvamme. Jos siihen ei panosteta, olemme täysin ulkomaisten markkinoiden armoilla – ja silloin yhden huonon satokauden sijasta vaarassa voi olla koko kansakunnan huoltovarmuus.

Helle ei siis ole aina uhka. Se voi olla myös pelastus. Ja suomalainen viljelijä, jos kuka, osaa ottaa säistä kaiken irti.

 Voiko Suomi vielä nousta – mutta kuka sen maksaa ja millä?

Suomen talous on ajautunut syvenevään alamäkeen. Konkurssiluvut ovat korkeammat kuin vuosikymmeniin, ostovoima on romahtanut ja moni yritys on tilanteessa, jossa toiminta ei yksinkertaisesti kannata. Konepajateollisuus pitää vielä pintansa, mutta se ei yksin voi kantaa koko kansantaloutta.
On aika kysyä: voiko Suomi vielä nousta – ja jos voi, kuka sen maksaa ja millä?

Miksi yrityksiä kaatuu kiihtyvällä tahdilla?
Koska yrittäminen on verojen, maksujen ja sääntelyn puristuksessa.
Miten tämä korjataan?
Poistetaan työnantajan sairausvakuutusmaksu ensimmäiseltä viideltä työntekijältä. Tämä alentaa työllistämiskynnystä ja antaa pienyrityksille mahdollisuuden kasvaa.

Miksi ostovoima on romahtanut?
Koska palkkojen ostovoima ei ole seurannut hintojen ja verojen nousua.
Miten tämä korjataan?
Lasketaan ensimmäisen tuloveroasteikon veroa yhdellä prosenttiyksiköllä. Se jättää palkansaajille noin 500 miljoonaa euroa vuodessa enemmän käytettäväksi kulutukseen – suoraan kotimarkkinoiden tueksi.

Voiko konepajateollisuus yksin pitää Suomen talouden pystyssä?
Ei voi. Ala on suhdanneherkkä ja riippuvainen vientimarkkinoista.
Miten tämä korjataan?
Luodaan mahdollisuus kaksinkertaisiin poistoihin kotimaassa tehtävistä investoinneista tuotantoteknologiaan ja vientiteollisuuden koneisiin. Se ohjaa pääomia sinne, missä syntyy vientituloja ja työpaikkoja – ei pelkästään “vihreän siirtymän” tukiaisprojekteihin.

Miksi hallinto nielee resursseja, vaikka yrityksillä on hätä päällä?
Koska turhia ja päällekkäisiä virastoja ylläpidetään poliittisin perustein.
Miten tämä korjataan?
Yhdistetään esim. Opetushallitus ja opetusministeriön virkamieskoneisto. Päällekkäisyyksien poistaminen säästäisi arviolta 50 miljoonaa euroa vuodessa – rahaa, joka on parempi sijoittaa kouluihin ja opetukseen itseensä kuin hallintoon.

Entä kuka tämän kaiken maksaa?
Tällä hetkellä suomalainen työntekijä ja yrittäjä maksaa laskun. Jos mitään ei muuteta, lasku vain kasvaa.
Miten lasku jaetaan oikein?
Kevennetään työn ja yrittämisen verotusta, jotta verotulot syntyvät kasvavasta toimeliaisuudesta ei veroprosentin korotuksista. Säästöt haetaan hallinnosta ei kansalaisilta.

---

Suomi voi vielä nousta, mutta nousu syntyy vain, jos epäkohtien toteamisen sijaan tehdään konkreettisia ratkaisuja. Konkurssiaaltoa ei pysäytetä juhlapuheilla, vaan veroasteikon kevennyksillä. Ostovoimaa ei palauteta toiveilla, vaan euroilla, jotka jätetään ihmisten käteen. Byrokratia ei muutu kevyemmäksi selvityksillä, vaan lakkauttamalla turhat yksiköt.

Nousu on mahdollinen – mutta vain, jos päätämme kuka maksaa ja millä. Nyt maksajiksi on asetettu yrittäjät ja työntekijät. On aika kääntää tilanne toisinpäin: heidän on saatava mahdollisuus nousta, jotta koko Suomi voi nousta heidän mukanaan.

 Virkamiesvaltaa vai itsehallintoa?

Raahen kaupunginhallitus saa maanantaina 18.8.2025 eteensä asian (kaupunginhallituksen esityslistalla), jonka ei alun perin pitänyt olla edes listalla, mutta joka olisi ilman muuta kuulunut olla. Kyse on kaupungin virallisesta lausunnosta luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi alueidenkäyttölaiksi, jonka on antanut kaavoituspäällikkö kaupungin nimissä. Lausunto on annettu ilman kaupunginhallituksen käsittelyä tai lautakuntien osallistumista. Lausunto ei myöskään näy kaupungin antamien lausuntojen rekistereissä tai kokouspöytäkirjoissa. Vasta selvityspyyntöni jälkeen se tunnistettiin ja tuotiin tiedoksi.

Lausunto liittyy lakiin, jolla voitaisiin merkittävästi rajata tuulivoimaloiden rakentamista lähelle asutusta. Käytännössä se vaikuttaisi suoraan maankäyttöön, kaavoitukseen, energiatuotantoon sekä kuntien oikeuteen päättää omasta alueestaan. Tämä on juuri sellainen asia, jonka Raahen kaupungin hallintosäännön §22, kohta 3 mukaan kuuluu kaupunginhallituksen lausuttavaksi: "useaa toimialaa tai laajoja kansallisia tai alueellisia asioita koskevat asiat".

Silti kaupunginhallitus ei ole ottanut asiaa päätettäväksi, vaan se on tarkoitus vain merkitä tiedoksi kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsauksessa. Tällainen menettely vie pohjan demokratialta. Jos viranhaltijat voivat antaa kaupungin nimissä lausuntoja merkittävissä valtakunnallisissa lakihankkeissa ilman poliittista siunausta, mikä on silloin luottamushenkilöiden rooli?

Mikä tässä on ongelmallista?

Toimivallan ylitys: Viranhaltija on antanut lausunnon koko kaupungin nimissä ilman poliittista mandaattia. Johtoryhmä oli päättänyt, että lausuntoa ei tarvitse viedä hallituksen päätettäväksi vaan lausunto laaditaan viranhaltijavetoisesti. Millä mandaatilla johtoryhmä tekee tällaisen päätöksen?

Demokratian ohitus: Lausunto ohittaa valtuutettujen ja hallituksen päätösvallan merkittävässä asiassa.  

Hallintosäännön rikkomus (todennäköinen): Tämän kaltaiset lausunnot kuuluvat useissa kunnissa aina lautakunnan tai hallituksen päätettäväksi. Raahen hallintosäännön mukaan tämä lausunto kuului yksiselitteisesti kaupunginhallituksen toimivaltaan. Miksi hallituksen puheenjohtajaa ei asiassa informoitu? Jos informoitiin niin miksi hallituksen puheenjohtaja ei kutsunut hallitusta ylimääräiseen istuntoon?

Johtopäätös: Asia halutaan siivota pois ilman julkista tai poliittista vastuuta.

Tämä on hallinnollisesti taitava mutta demokraattisesti kyseenalainen tapa ohittaa toimivallan ylityksen käsittely:

• Ei tehdä päätöstä → ei synny mahdollisuutta tehdä muistutusta, oikaisupyyntöä tai valitusta.

• Käsitellään vain tiedoksi annettavana esittelyasiana → ei synny vastuuta kenellekään.

• Arvio tehdään viranhaltijavetoisesti → ei riippumatonta valvontaa.

Kaupungin virkamiehen ei pidä tulkita itse omia toimivaltuuksiaan silloin, kun kyseessä on poliittisesti merkittävä asia. Viranhaltijan kuuluu palvella kaupunkia, ei edustaa sitä omin päin. Viranhaltijan ei pidä edustaa poliittista kantaa tai puhua kaupungin nimissä ilman valtuutusta. Eikä hänen kuulu olla niin läsnä luottamushenkilöprosessissa, että hänestä muodostuu osa poliittista harkintaa.

Viranhaltijan rooli on valmistella, perustella ja toteuttaa päätökset, ei ennakoida tai ohittaa ne.

On vaarallinen suunta, jos viranhaltijat alkavat asettua poliittisen kentän tilalle – ikään kuin edustuksellisen demokratian ohi, kaupungin johdoksi ilman vaaleja. Tämä ei ole hallintotekninen yksityiskohta, vaan vakava kysymys vallan ja vastuun jakautumisesta.

Asia ei ole henkilökohtainen. Mutta se on periaatteellinen.

Minä en aio hyväksyä tilannetta, jossa demokraattisesti valittujen päättäjien toimivalta kaventuu hiljaisesti, kokous kerrallaan. Siksi vaadin, että Raahen kaupunginhallitus käsittelee lausuntoasian myös muodollisena päätöksenä, kuten hallintosääntö ja hyvä hallinto velvoittavat.

 

Pyhäjoen datakeskus – energiankulutuksen jättiläinen vai paikallinen mahdollisuus?

Pyhäjoen Keskikylälle suunniteltu Hyperconin datakeskus on herättänyt paljon kiinnostusta. Miljoonainvestointi, uusiutuvaa energiaa, aurinkopuisto ja hukkalämpö – kaikki kuulostaa hyvältä. Mutta kun puretaan asia energianäkökulmasta ja katsotaan numeroita, mielikuva muuttuu huomattavasti monisyisemmäksi.

Sähkö – peruskuormaa ympäri vuoden

Datakeskukset eivät ole kuten tavalliset tehtaat, jotka voivat hiljentyä lomien ajaksi tai vähentää tuotantoa heikkoina aikoina. Ne kuluttavat sähköä 24 tuntia vuorokaudessa, 365 päivää vuodessa. Kuorma pysyy lähes muuttumattomana vuoden ympäri.

Jos Pyhäjoelle rakennetaan edes keskikokoinen datakeskus, puhutaan helposti 60 megawatin jatkuvasta tehonkulutuksesta:

• Vuodessa se on noin 0,526 TWh – 0,6 % koko Suomen sähkönkulutuksesta.

• Vastaa noin 29 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.

• Jos kapasiteettia kasvatetaan kaavoituksen mahdollistamaan mittaluokkaan (200–300 MW), puhutaan jo 2–3 % koko Suomen kulutuksesta.

Tämä kulutus on läsnä myös talvella, jolloin Suomen sähköjärjestelmä on kovilla. Jos tilanne on jo esimerkiksi –600 MW nettotuonnilla, 60–120 MW datakeskuksesta kasvattaa suoraan vajetta. Tämä vaje katetaan jollain – usein fossiilisella tuotannolla tai tuontisähköllä.

---

Uusiutuva energia ja todellisuus

Hankkeessa puhutaan uusiutuvan energian käytöstä. Se kuulostaa hyvältä, mutta aurinko ja tuuli eivät pysty yksin kattamaan tällaista tasaista kuormaa. Pohjois-Suomen talvi on pitkä: aurinko on matalalla tai piilossa kuukausia, ja tyyni pakkasjakso voi pysäyttää tuulivoimalat kokonaan.

Esimerkkejä tuotantotehokkuudesta:

• Tuulivoima: Vuosikäyttöaste Suomessa on 30–40 %. Tyyninä pakkasjaksoina koko maan 8500 MW kapasiteetista voi tulla verkkoon vain 30–50 MW – vähemmän kuin yksi keskikokoinen datakeskus kuluttaa.

• Aurinkovoima: Vuosikäyttöaste on 10–12 %. Marras–helmikuussa tuotanto on lähes nolla, ja kesälläkin se pysähtyy täysin öisin.

Datakeskuksen kuorma on peruskuormaa – se ei odota tuulen nousemista tai auringon paistetta. Jos uusiutuva ei riitä, loppu sähkö on tuotettava muilla keinoilla: vesivoimalla, ydinvoimalla, CHP:llä tai fossiilisilla.

---

Hukkalämpö – teoriassa paljon, käytännössä vähän

Datakeskuksen ottama sähkö muuttuu lähes kokonaan lämmöksi. 60 MW keskus tuottaa jatkuvasti valtavan määrän matalalämpöistä lämpöä – teoriassa riittävästi lämmittämään pienen kaupungin.

Pyhäjoella on kuitenkin ongelma: kaukolämpöverkko on pieni. Se on noin 4 kilometriä pitkä ja lämmittää lähinnä kunnan ja seurakunnan rakennuksia kuntakeskuksessa. Datakeskuksen kaava-alue Keskikylässä sijaitsee noin 15 km päässä tästä verkosta. Pitkän matkan lämmönsiirto matalalämpöisenä on kallista ja tehotonta ilman isoja investointeja ja uusia lämmönkäyttäjiä.

---

Omistajuus ja rahavirrat

Hyperconin omistus on siirtynyt kansainvälisille sijoittajille: Dubain Damac Groupin tytäryhtiölle Edgnex ja Caymansaarille rekisteröidylle kiinalaiselle GDS Holdings Ltd -yhtiölle.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että suurin osa tuotosta valuu ulkomaille. Paikallisesti jää kiinteistövero ja muutamien kymmenien työntekijöiden tuloverot. Sähkön käytön vaikutukset sen sijaan näkyvät koko alueella – myös naapurikunnissa, kuten Raahessa.

---

Kysymys tulevaisuudesta

Pyhäjoen datakeskushanke ei ole yksittäistapaus. Vastaavia suunnitelmia on ympäri Suomea: Hamina, Oulu, Espoo, Ylivieska. Jokainen niistä lisää tasaista peruskuormaa, joka pitää pystyä kattamaan vuoden jokaisena hetkenä.

Kysymys kuuluu: rakennammeko aidosti paikallista hyvinvointia, vai globaalia serverifarmien verkkoa, jonka hyödyt valuvat muualle ja kulut jäävät meille?

Teknologia ja kehitys ovat väistämättömiä, mutta niitä kannattaa ohjata viisaasti. Kun puhutaan näin suurista energiavirroista, on perusteltua kysyä:

• Miten varmistamme, että sähkö riittää kaikille, myös huippukulutuksen aikaan?

• Miten hukkalämpö todella hyödynnetään?

• Kuinka suuri osa tuotosta jää oikeasti Suomeen?

Näihin kysymyksiin tarvitaan vastaukset ennen kuin lapio iskee maahan. Hype on helppo rakentaa – todelliset hyödyt ja haitat pitää pystyä osoittamaan numeroilla.

 

Valtion piilohenkilöstö – tilastojen kaunistelua ja verovarojen upottamista

Suomen valtio kehuu vähentäneensä viranhaltijoiden määrää. Tilastot kertovat samaa: valtionhallinnon työntekijöitä on nyt selvästi vähemmän kuin ennen. Mutta mitä jää kertomatta?

Samaan aikaan kun viralliset henkilöstölukemat kaunistuvat, suuri määrä virkamiehiä on siirretty valtion omistamiin yhtiöihin. Työ ei ole kadonnut minnekään, vain työnantajan nimi on muuttunut. Tilastoissa nämä ihmiset eivät ole enää "valtion työntekijöitä", vaikka heidän palkkansa ja toimintansa rahoitetaan yhä verovaroin — suoraan tai kiertoteitse.

Näin syntyy piilohenkilöstö: työvoimaa, joka on siirretty budjetin ulkopuolelle, mutta joka tekee samoja tehtäviä kuin ennen, usein samoissa toimipisteissä ja jopa samoilla työvälineillä.

Perusteluksi tälle annetaan “markkinaehtoisuus” ja “tehostaminen”. Käytännössä kyse on kuitenkin usein siitä, että:

• Työsuhteen ehdot heikkenevät – henkilöstö siirtyy pois virkasuhteesta ja kollektiivisista eduista.

• Kilpailua vääristetään – valtion tuella ylläpidetty yhtiö kilpailee yksityisten toimijoiden kanssa.

• Kustannukset eivät oikeasti pienene – ne vain siirretään eri sarakkeeseen, pois budjetin näkyvältä riviltä.

Esimerkkejä ilmiöstä:

• Posti: Entinen Posti- ja telelaitos yhtiöitettiin “markkinaehtoiseksi”. Nyt valtio tilaa ja subventoi kannattamattomia jakeluja, jotta toiminta ylipäätään jatkuu syrjäseuduilla.

• VR: Rautatieyhtiö on valtion monopoli monilla reiteillä, ja sen kannattavuutta paikataan suorin tukirahoin ja ostoliikennesopimuksin.

• Destia: Valtion Tielaitos yhtiöitettiin “kilpailun avaamiseksi”. Silti suuri osa sen työstä tulee valtion omilta tilaajilta.

• Patria: Puolustusteollisuuden yhtiö, joka on strateginen mutta täysin riippuvainen valtion tilauksista ja rahoituksesta.

Monet näistä yhtiöistä pysyvät pystyssä vain siksi, että valtio ostaa niiltä palveluita yli markkinahinnan, tekee pääomasijoituksia tai antaa muita suoria tukia. Toisin sanoen — jos nämä yritykset eläisivät täysin omilla tuloillaan, moni niistä kaatuisi.

Tämä ei ole terve tapa pyörittää yhteiskuntaa. Yritys, joka ei pärjää ilman jatkuvaa verotukea, ei ole markkinaehtoinen yritys. Se on käytännössä virasto, joka on puettu osakeyhtiön muotoon, jotta luvut näyttävät eduskunnan pöydällä paremmilta.

On rehellisempää sanoa asiat niin kuin ne ovat:
Jos halutaan ylläpitää tiettyjä toimintoja yhteiskunnan varoilla, ne tulee budjetoida avoimesti. Piilottelu ja tilastokikkailu eivät pelasta valtiontaloutta — ne ainoastaan hämärtävät todellista kuvaa kulurakenteesta.

 Puola – Euroopan vakauden ja talouden esikuva

Puola on viime vuosina noussut esiin Euroopan talousmahtina, joka on paitsi säilyttänyt taloudellisen kasvun myös onnistunut pitämään oman yhteiskuntansa vakaana ja turvattuna, vaikka monilla muilla Euroopan mailla on ollut vaikeuksia talouskriisien, maahanmuuton ja poliittisten epävarmuuksien kanssa. Mutta mikä tekee Puolasta taloudellisesti niin erinomaisen ja miksi sen menestyksestä ei juuri kuule valtamediassa? Miten Puola on pystynyt suojaamaan itseään ulkopuolisilta paineilta ja onnistunut rakentamaan itselleen vahvan ja vakauden pohjan, jonka päälle se pystyy kasvattamaan yhteiskuntaansa?

Puolan talous – vahva kasvu ja kestävä perusta

Puola on EU:n seitsemänneksi suurin talous ja yksi talouskasvun valopilkuista Euroopassa. Puolan bruttokansantuote (BKT) on kasvanut tasaisesti vuodesta 2004, vaikka monet muut Euroopan maat ovat kärsineet talouskriiseistä ja vaivanneet korkeat työttömyysluvut. Vuonna 2024 Puola kasvaa arviolta 3-4 %, ja työttömyysaste on alhainen, mikä on poikkeuksellista moniin muihin EU-maihin verrattuna.

Puola on keskittynyt monipuoliseen talousmalliin, jossa teollisuus, vienti ja palvelut tukevat taloutta. Maa on Euroopan suurimpia valmistavia teollisuusmaita, ja sen vienti on kasvussa erityisesti auto-, elektroniikka- ja kemianteollisuuden alueilla. Puola on myös panostanut infrastruktuuriin, mikä on mahdollistanut tehokkaan logistiikan ja kaupan. Verotason pitäminen kilpailukykyisenä ja valtionvelan suhteellisen matalalla tasolla ovat auttaneet säilyttämään taloudellisen vakauden, vaikka monet muut EU-maat ovat kamppailleet korkeiden velkatasojen kanssa.

Sijoittaminen Puolaan – erinomaiset mahdollisuudet

Puola tarjoaa ulkomaisille sijoittajille erinomaisia mahdollisuuksia. Poliittinen vakaus, kilpailukykyinen työvoima ja houkuttelevat verokannat tekevät siitä suositun kohteen pääomille. Sijoittajien kannalta Puola on houkutteleva paikka investoida erityisesti tekniikan, tuotannon ja logistiikan alalle, jossa maa on saavuttanut merkittäviä etuja.

• Kilpailukykyinen työvoima: Puola tarjoaa hyvin koulutettua ja kustannustehokasta työvoimaa, mikä on tärkeä tekijä monille kansainvälisille yrityksille.

• Talouspolitiikka ja verokannat: Puola on ottanut käyttöön useita verohelpotuksia ja tukia erityisesti pk-yrityksille ja startupeille. Verotuki ja muut kannustimet tekevät sijoittamisesta kannattavaa ja houkuttelevaa.

• Infrastruktuuri ja logistiikka: Puolan sijainti Euroopan sydämessä on tehnyt siitä loistavan logistiikan keskipisteen, mikä tukee maata kansainvälisessä kaupassa ja teollisuudessa.

Puola matkailukohteena – monipuolinen ja vetovoimainen

Vaikka monet yhdistävät Puolan ensin Krakovaan ja sen historiaan, maa on monipuolinen matkailukohde, joka tarjoaa enemmän kuin pelkän kulttuurin ja historian. Puola on saanut paljon huomiota upeista luonnonpaikoistaan, kuten Mazuriin järvet, Tatravuoret ja Gdanski rannikko, mutta myös kaupunkikulttuuri on vetovoimatekijä.

Miksi matkustaa Puolaan?

• Edullisuus: Puola on edullinen verrattuna moniin Lännen maihin, mikä tekee siitä houkuttelevan kohteen matkailijoille. Ruokailu, majoitus ja kuljetus ovat kohtuuhintaisia verrattuna moniin muihin länsieurooppalaisiin maihin.

• Historialliset ja kulttuuriset paikat: Puola on täynnä historiallisia kaupunkeja, linnoja ja kirkkoja. Krakova, Varsova ja Gdansk ovat erinomaisia esimerkkejä paikoista, joissa menneisyyden ja nykyisyyden yhdistyvät täydellisesti.

• Luonnon kauneus ja ulkoilumahdollisuudet: Mazuriin järvet, Bieszczady vuoret ja Tatrat tarjoavat rauhaa ja seikkailuja matkailijoille, jotka arvostavat luontoa.

Maahanmuuttopolitiikka – vakaus ja turvallisuus

Puolan maahanmuuttopolitiikka on ollut yksi keskeisistä syistä sen vakauteen. Puola on onnistunut säilyttämään oman itsenäisyytensä ja estämään liiallisen maahanmuuton, mikä on antanut sille mahdollisuuden keskittyä omiin kansalaisiinsa.

Puola ei ole ottanut vastaan suuria määriä pakolaisia, mutta se on ollut valmis ottamaan vastaan yli kaksi miljoonaa ukrainalaista pakolaista, jotka ovat sodan vuoksi paenneet maastaan. Nämä ukrainalaiset eivät ole olleet pelkästään huollettavina, vaan monet heistä tekevät työtä Puolassa ja ansaitsevat elantonsa. Tämä malli on antanut Puolalle mahdollisuuden tarjota turvapaikka ja samalla huolehtia omasta taloudestaan ja yhteiskunnastaan ilman, että se altistuisi liialliselle ulkopuolelta tulevalle rasitukselle.

Tämän kaltaisessa maahanmuuttopolitiikassa on monia etuja: talous ei kuormitu sosiaalimenoilla ja työmarkkinat voivat hyötyä työvoimasta, joka on valmis työskentelemään ja integroitumaan yhteiskuntaan.

Miksi Puolan menestystä ei puhuta enemmän?

Puolan taloudellisesti ja poliittisesti vahva maa, mutta se ei ole saanut osakseen suurta huomiota valtamediassa. Miksi näin on? Puola ei ole pelkäämässä ottaa omaa polkuaan, mutta monet lännen poliittiset ja mediarakenteet voivat kokea tämän olevan ristiriidassa omien agendojensa kanssa. Puola ei ole taipunut EU:n maahanmuuttopolitiikan ja muiden liberaalien linjojen paineisiin, ja siksi sen vakaus ei ole saanut sitä kiitosta, jonka se ansaitsisi.

---

Lopuksi

Puola on maa, joka on onnistunut yhdistämään taloudellisen kasvun, poliittisen vakauden ja itsenäisen maahanmuuttopolitiikan. Sen talous on noussut, työllisyys on säilynyt hyvänä ja se on pystynyt tarjoamaan turvallisuuden ja vakauden kansalaisilleen, vaikka muut Euroopan maat ovat kamppailleet. Puola ansaitsisi enemmän huomiota ja kiitosta menestyksestään, mutta monilla tahoilla on omat poliittiset ja ideologiset esteet, jotka estävät tämän. On aika keskustella enemmän Puolan vahvuuksista ja siitä, kuinka se on saanut taloudellisesti itsenäiseksi ja vakautetuksi maana.

 

Saunalautat – modernit höyrylaivat Raahen lahdilla

Raahen seudun ainutlaatuinen merellinen kulttuuri kaipaa uusia, mutta samalla juuriltaan tuttuja elävöittäjiä. Yksi tällainen mahdollisuus ovat saunalautat – kelluvat saunat, jotka savupiippuineen tuovat mieleen menneiden aikojen höyrylaivat ja niiden leppoisan matkanteon Iso- ja Pikkulahdella.

Saunalautat eivät ole pelkästään yksityisten saunailtojen tyyssijoja. Ne ovat osa uudenlaista, pehmeää ja rauhallista kaupunkielämää, jossa meri otetaan osaksi arkea ja juhlaa. Ne voivat toimia niin asukkaiden virkistäytymisen kuin matkailun vetonaulana – aivan kuten museolaivat ja purjelaivatkin ovat tehneet. Eikä niissä ole kyse villistä viihteestä, vaan rauhasta, meriluonnon läheisyydestä ja hyvän elämän pienistä hetkistä.

Mustan sauna, mustat piiput – näky, joka puhuttelee

Raahessa Mustan saunan konsepti on jo osoittanut, että moderni, esteettinen ja tunnelmallinen saunakulttuuri puhuttelee. Miksei sen kylkeen voisi kehittää omat laituripaikat myös saunalautoille? Näin luotaisiin merellinen yhteisö, jonka sydän sykkii sekä paikallisille että matkailijoille.

Aloittaa voi pienesti. Esimerkiksi museon rannan vierasvenepaikkojen yhteyteen mahtuisi hyvin muutama lautta. Ne eivät häiritse ketään – päinvastoin: ne lisäävät elävyyttä ja kiinnostavuutta. Moni ohikulkija pysähtyy katsomaan, ehkä ottamaan kuvan, ehkä kyselemään vuokrausmahdollisuuksia. Näin alkaa uudenlainen matkailutarina.

Yöpyminen laineilla – kelluvaa kauneutta

Jotkut saunalautat ovat jo kehittyneet lähes hotellihuoneiksi. Niissä voi saunoa, nauttia ilta-auringosta ja jäädä yöksi laineiden keinuvaan syleilyyn. Ajatus kuulostaa lähes satumaiselta – kuin yhdistelmä kesämökkiä ja veneretkeä, mutta ilman kiirettä tai aikataulua. Tämä on merikaupungin luonteva jatkumo: elämä veden äärellä ei pääty rantaan.

Mahdollistava asenne on Raahen etu

Kaupunki ei tarvitse lisää kieltoja vaan viisaita mahdollistajia. Viranhaltijoiden rooli ei ole olla kehityksen portinvartijoita vaan portin avaajia – turvallisuuden, ympäristön ja säädösten puitteissa, mutta silti rohkeasti uusia ilmiöitä tukien. Jokainen uusi elinkeino tai elämys, joka voi syntyä kaupungin luonnonvarojen – kuten meren – äärelle, ansaitsee tulla harkitusti mutta myönteisesti vastaanotetuksi.

Saunalauttojen salliminen ja tukeminen on juuri tällainen mahdollisuus. Se voi synnyttää uusia palveluja, pieniä yrittäjyyden ituja, yhteisöllisyyttä ja ennen kaikkea iloa – ilman, että siitä aiheutuu kaupungille haittaa tai kustannuksia.

 

 

Savupiiput ja sielunrauha

Kuvitelkaa kesäilta Raahessa. Lahden poukamissa kulkee hiljakseen saunalauttoja, savupiiput tupruttavat, ja kannelta kuuluu iloista puheensorinaa. Jossain joku istuu lautan kannella viltin alla ja vain on, toisella nautitaan iltateetä kynttilänvalossa. Se on samaa tarinaa kuin vanhojen höyrylaivojen aikaan – vain nykyaikaan päivitettynä.

Annetaan tälle tarinalle mahdollisuus.

 

Blogger hiljensi Yrjöperskeleen – mitä jäi jäljelle sananvapaudesta?

Suomalaisen sananvapauden yksi kulmakivi on nyt murrettu. Yrjöperskeles-blogi on poistettu Bloggerin (Google Inc.) toimesta. Kyseessä ei ollut vihablogi, ei väkivaltaan kehottava foorumi, ei laiton julkaisu – vaan satiirinen ja yhteiskuntakriittinen katsanto suomalaisesta nykyelämästä, joka puhutteli tuhansia lukijoita vuodesta toiseen.

Poisto ei tullut sisällöstä, joka rikkoisi lakeja, vaan sisällöstä, joka rikkoi ideologista mukavuutta. Blogger ei kestänyt sitä, että joku puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Kirjoittaja käsitteli rehellisesti mm. maahanmuuton lieveilmiöitä, poliittisen eliitin harhaisuutta ja suomalaisen arjen järjen köyhtymistä. Ei kiihottaen, ei solvaten – vaan suoraselkäisesti ja omalla tyylillään, jota tuhannet arvostivat.

Tämä on jälleen yksi osoitus siitä, että globaalit alustat kuten Blogger eivät ole enää neutraaleja julkaisualustoja – ne ovat ideologisia sensuurikoneita. Sananvapaus ei ole heille arvo, vaan uhka, jos se poikkeaa "sallitusta" näkökulmasta. "Yhteisön sääntöjen" taakse piiloutuminen ei enää vakuuta ketään – säännöt taipuvat kuin kumi, kun ideologinen painopiste niin vaatii.

Minua ei haittaa, vaikka menettäisin omat kirjoitukseni Bloggerin alustalta. Jos alusta ei kunnioita sananvapautta eikä käyttäjien luottamusta, se ei ansaitse sisältöäni. Meillä on oikeus puhua asioista, jotka vaikuttavat meidän elämäämme – vaikka ne olisivatkin epämukavia tai ristiriitaisia jonkun maailmankuvan kanssa.

Yrjöperskeleen hiljentäminen ei hiljennä meitä muita.

Me muistamme, ja me kirjoitamme edelleen – vaikka se pitäisi tehdä luolamaalauksina hiilellä.