Sattumasähkön suloiset lupaukset – Nouseeko Suomen talous tuulen mukana?

Suomen energia- ja teollisuuspolitiikka on käännetty viime vuosina uusille urille. Tuuli- ja aurinkovoima ovat nousseet kansallisiksi toivonlähteiksi, joiden varaan rakentuu niin ilmastotavoitteet, energiaomavaraisuus kuin uuden talouskasvun eetos. Näin ainakin kerrotaan. Mutta voiko sattumasähkön varaan todella rakentaa kestävän ja kilpailukykyisen kansantalouden? Lyhyt vastaus: ei voi. Pitkä vastaus ansaitsee syvällisemmän tarkastelun.

Sähköä silloin kun luonto suo – sattumasähkön luonne

Tuuli- ja aurinkovoima eivät tuota sähköä silloin kun sitä tarvitaan, vaan silloin kun tuulee tai paistaa. Tämä ei ole tekninen pikkuseikka vaan perustavanlaatuinen rakenteellinen ongelma. Talous ei voi nojata tuotantoon, jonka rytmi määräytyy sään, pilvisyyden ja ilmamassojen liikkeiden mukaan. Jos olisi mahdollista ajaa terästehdas, datakeskus tai kylmäketju sillä oletuksella, että "jospa ensi viikolla taas paistaisi", meillä olisi jo ratkaisu. Mutta ei ole.

Niinpä rinnalle tarvitaan joko massiivinen varastointiteknologia (jota ei ole olemassa kustannustehokkaana mittakaavassa), tai fossiilisia tai ydinvoimaa varavoimana. Tätä ei energiapolitiikassa juurikaan tunnusteta – eikä siitä mielellään puhuta ääneen. Poliittinen viesti pitää kirkkaana visiot vihreästä kasvusta, vaikka perustat huojuvat kuin sähkölinja myrskytuulessa.

Tuuli ja aurinko – tuotantoa kyllä, mutta kenen ehdoilla?

Tuulivoimaa rakennetaan Suomeen kiihtyvään tahtiin. Mutta rakentajina eivät ole suomalaiset yhtiöt, vaan kansainväliset pääomasijoittajat, eläkerahastot ja energiayhtiöt. Niiden tuottopotentiaali realisoituu pitkälti muualla – veroparatiiseissa, siirtohinnoittelussa ja konsernilainoissa. Suomelle jää maanvuokrat, kunnallisverot työntekijöistä ja ehkä muutama kymppi kiinteistöveroa. Jos näillä rakennetaan valtiontalous, olemme pulassa.

Lisäksi tuulivoima tuottaa energiaa usein silloin, kun sähkön hinta on jo alhaalla. Näin syntyy negatiivisia sähkön hintoja, jolloin tuotanto ei kata edes käyttökatteita. Samaan aikaan sähkön siirtoinfrastruktuuria pitää laajentaa miljardeilla euroilla, ja kuluttaja maksaa tämän lopulta siirtomaksuissa.

Vientiä vai viherpesua?

Poliitikot puhuvat Suomesta "vihreän sähkön suurvaltana", joka houkuttelee puhtaan energian perässä investointeja. Mutta tässäkin on piilossa riski: tuulivoiman tuotanto ei ole vakaata eikä ennustettavaa, joten suurimmat investoinnit kohdistuvat joko datakeskuksiin (joilla on omat akkuvarmistuksensa) tai spekulatiivisiin vetylaitoksiin, joita ei vielä käytännössä ole. Vetytalous kuulostaa kauniilta, mutta realiteetti on se, että prosessi kuluttaa enemmän energiaa kuin siitä saadaan ulos. Hinta on toistaiseksi tähtitieteellinen.

Sattumasähkön varaan rakennettu vetytalous ei ole vientivetoinen innovaatioihme vaan teknistaloudellinen harharetki, johon sidotaan valtava määrä yhteisiä varoja EU-tukien ja kansallisten investointien muodossa – ilman takeita takaisinmaksusta.

Missä ovat aidot kasvun moottorit?

Teollinen talous kasvaa investoinneista, jalostusarvosta ja tuottavuudesta. Tuuli- ja aurinkovoima tuottavat sähköä, mutta eivät juuri jalosta mitään. Ne eivät synnytä suuria määriä pysyvää työvoimaa, eivätkä skaalaudu vientituotteiksi – ellei tarkoituksena ole toimia muiden maiden energiavarastona. Mutta silloinkin pitää muistaa: sähkö on silloin halpaa, kun sitä on liikaa. Vienti ei perustu ylijäämään vaan ylijäämän pakkomyyntiin.

Sen sijaan aidot kasvun moottorit – teknologiateollisuus, biopohjainen tuotanto, korkean jalostusasteen metsäteollisuus, elektroniikka ja koulutukseen perustuva innovaatiokyky – uhkaavat jäädä vihreän huuman jalkoihin. Kansantalous ei nouse elementtien armoilla, vaan ihmisen taidolla.

Tuulta päin, mutta silmät auki

Ei ole väärin rakentaa tuuli- tai aurinkovoimaa. Mutta on vaarallista uskoa, että se yksinään voisi nostaa Suomen talouden uuteen kukoistukseen. Sattumasähköllä voi täydentää energiakokonaisuutta, mutta ei rakentaa sen varaan koko järjestelmää – saati kansantaloutta.

Me emme nouse maailman talousmahdiksi tuulen voimalla. Jos unelmoimme niin, elämme utopiassa, jossa vakaa tuotanto, veropohja ja työllisyys loistavat poissaolollaan – mutta ilmakupla kasvaa komeaksi. Ja kuten kaikki kuplat, sekin puhkeaa aikanaan.