Näin otsikon, jossa kerrottiin Viitostuvan viitostien varrelle laittavan lapun luukulle, mutta miksi?

Kuppilasta kiinalaiseen ketjuun – kuinka ostokäyttäytymisemme tappaa suomalaisia yrityksiä

On hiljainen tiistaipäivä jossain Suomen valtatiellä. Vanhan ajan bensiiniaseman pihassa seisoo enää muutama harva auto. Sisällä on kahvin tuoksua, vitriinissä kotitekoisia karjalanpiirakoita ja tiskin takana eläkkeelle lähestyvä pariskunta, joka on pitänyt huolta tästä kylän ainoasta huoltoasemasta kolme vuosikymmentä. Mutta päivä päivältä asiakkaita on vähemmän. Eikä ihme.

Ajamme ohitse, koska viiden kilometrin päässä on ABC. Tai Shellin automaattiasema. Tai Lidlin kylmäasema. Siellä kahvi maksaa euron, bensaa saa bonuskortilla ja hampurilainen paistetaan keskitetysti logistiikkaketjussa, joka ei tiedä mitään siitä kunnasta, missä burgeri syödään. Me valitsemme hinnan. Valitsemme keskittämisen. Valitsemme tehokkuuden. Ja samalla me – ehkä tahtomattamme – valitsemme suomalaisen pienyrittäjän kuoleman.

Pienet huoltoasemat ovat olleet osa suomalaista maisemaa. Ne eivät ole vain polttoainepisteitä – ne ovat olleet tienvarren sosiaalisia keskuksia, ihmisten kohtauspaikkoja. Niissä on käyty juttusilla, juotu kahvit ja saatu neuvoja tien kunnosta tai lähimmän mökin sijainnista. Siellä on voinut ladata puhelimen, lisätä ilmaa vajentuneeseen renkaaseen, vaihtaa sulan tai hakea apua auton hyytyessä. Mutta tänään niillä ei ole enää varaa pitää edes baaria auki.

Surullisinta on, ettei tämä romahdus johdu vain markkinataloudesta tai globalisaatiosta. Se johtuu meistä. Meistä jokaisesta, joka ohittaa sen kylän huoltsikan, koska iso ketju lupaa halvemman litrahinnan tai bonuspisteitä. Me, jotka emme enää pysähdy sinne missä palvelu on henkilökohtaista ja tuore munkki paistettu itse, vaan sinne missä asiakas on asiakasnumerolla varustettu transaktio.

Tämä ilmiö ei rajoitu vain huoltoasemiin. Sama pätee kirjakauppoihin, kahviloihin, rautakauppoihin, vaatekauppoihin. Me tilataan netistä halvemmalla. Me klikataan – ja samalla katkaistaan – se taloudellinen napanuora, jolla oma paikkakuntamme pysyy hengissä.

Kysymys kuuluu: haluammeko me todella elää Suomessa, jossa ei ole muuta kuin ketjuja? Missä kaikki on samanlaista ja missä huoltamon pitäjä on algoritmi, ei ihminen? Missä lähin palvelu on 50 kilometrin päässä ja sen tarjoaa monikansallinen yhtiö, joka ei maksa veroja Suomeen?

Jos vastaus on ei, meidän on muutettava ostokäyttäytymistämme. Pysähdy seuraavalla kerralla sen pienen huoltsikan pihalle. Osta kahvi ja juttutuokio. Se maksaa ehkä hieman enemmän – mutta sillä ostetaan paljon enemmän kuin kahvikupillinen. Sillä ostetaan elinvoimaa, ihmisyyttä, suomalaisuutta.